Eksäni (nainen) ei halunnut puhua parisuhteestamme yhdessä ollessamme eikä ole suostunut siihen myöskään eron jälkeen. Välimme ovat hyvät eikä tilanteeseen liity mitään salattavaa kuten kolmatta osapuolta. Minua kuitenkin jollain tavalla loukkaa, etten ole saanut minkäänlaista selitystä erolle. En tarvitsisi kattavaa perustelua, vaan haluaisin yksinkertaisesti kuulla, miltä eksästä tuntuu.
Onko puhumattomuus parisuhteissa yleistäkin ja mistä se juontaa juurensa? Tulevatko mallit lapsuudenkodista vai liittyvätkö ne persoonaan? Enää en haluaisi puhumattoman naisen kanssa asua. Suhteen rakentaminen ilman puhetta on lähes mahdotonta.
Onko puhumattomuus parisuhteissa yleistäkin ja mistä se juontaa juurensa? Tulevatko mallit lapsuudenkodista vai liittyvätkö ne persoonaan? Enää en haluaisi puhumattoman naisen kanssa asua. Suhteen rakentaminen ilman puhetta on lähes mahdotonta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kokemukseni mukaan parisuhde eroihin.
Itse olin kauan (28v) avioliitossa ja nyt
vuosia eron jälkeen olen varma, että monta
asiaa olisi voinut avoimella ja rehellisellä
keskustelu periaatteella selvittää ja jopa
koko eron välttää.
itse ainakin edellisessä parisuhteessa kärsin SUURESTI miehen alituisesta tarpeesta ruotia joka hemmetin asia juurimutia myöten!
hienoahan se on, jos asioista osataan puhua, mutta liika todellakin on liikaa. sitten kun nämä "kehityskeskustelut" rupesivat olemaan jokailtaisia, homma tökkäsi täysin. ja olimme kuitenkin yhdessä kuusi vuotta.
nykyisen miehen kanssa on hieman eri tilanne.. hän ei taas puhu, ei pukahda. se aiheuttaa sen, että minäkään en uskalla avata suutani, jos joku asia mieltä painaa. koko ajan kyllä ollaan menossa parempaan suuntaan, ja toivonkin, että tämä ongelma saadaan poistettua. tai siis että minä rohkaisen mieleni ja ryhdyn puhumaan asioista hieman enemmän ;D tällä tavoin ehkä mieskin rohkaistuisi...
"itse ainakin edellisessä parisuhteessa kärsin SUURESTI miehen alituisesta tarpeesta ruotia joka hemmetin asia juurimutia myöten!"
Liika ruotiminenkin on ärsyttävää, mutta mielestäni suhteen kummankin osapuolen pitäisi tietää, missä mennään, eikä sitä kai saa selville kuin puhumalla.
Exäni ei suostunut puhumaan suhteesta; ei tosin paljoa mistään muustakaan. Kolmekymmentä vuotta kestin...onneksi edes sitten sain voimia lähteä.
Nykyään puhutaan kaikesta ja meillä on ihania analysointituokioita asiasta kuin asiasta:-)
No ainakin meillä puheyhteys hävinnyt eli jos puheet menee vähänkin parisuhdeasioihin, kehitämme riidan ymmärtäen väärin mitä toinen sanoo.
Puhumattomuus kertoo siis että ei mene hyvin ja vieraannutaan. Itse tiedostan omalla ja miehen kohdalla selkeän roolimallin mutta vaikea on alkaa oppimaan toisenlaistakaan. Varsinkaan kun en minä ainakaan enää edes halua, paras olis erota.
On niitä jotka puhuvat ja niitä jotka eivät puhu. Tulos: yli 50% avioliitoista hajoaa.
että suurimmaksi osaksi tuo kyvyttömyys puhua suhteesta tai tunteista tulee varmaan sieltä lapsuudenkodista. Toki persoonastakin on kyse, tottakai. Itse koen, että un kotona ei koskaan puhuttu, mistään. Sen takia(?) en oo osannu puhua tunteistani ja siihen on monet parisuhteet kaatunu.
Vasta nyt tämän viisivuotisen suhteeni aikana olen pystynyt puhumaan. Kiitos siitä kuuluu miehelleni, joka on kannustanut puhumaa ja on itse todella hyvä puhumaan kaikista asioista ja myös kuuntelemaan. Onneksi löysin tämän oikean miehen. Mieheni ansiosta suhde on kestänyt näinkin kauan ja tulevaisuus näyttä valoisalta. Musta ei oo koskaan tuntunu näin hyvältä. Ei tarvi enää kasata asoita sisälleen.
"että suurimmaksi osaksi tuo kyvyttömyys puhua suhteesta tai tunteista tulee varmaan sieltä lapsuudenkodista."
Luultavasti omassa tapauksessani kysymys oli juuri tästä. Eksäni isä pakeni äärimmäiseen rationaalisuuteen ja äiti riitelyyn. Ja eksä ilmaisi itseään samalla tavalla: ulkoisella hallinnalla ja järjestelmällisyydellä ja riitelyllä.
Hän valitti siitä, etten osaa riidellä, mutta kun seurasin hänen ja äitinsä suukopua, niin minusta se ei ollut edes riitelyä vaan silkkaa inttämistä ja tilanteen kiertämistä. Olisi oikeastaan ollut kiva riidellä, jos riita olisi kohdistunut johonkin ihan oikeaan asiaan.
Koin tilanteen varsin raskaaksi, koska kodin sisällä vallitsi vaikenemisen ilmapiiri. Lopulta en osannut enää edes luottaa ja koin oloni nöyryytetyksi.