Että mua ottaa päähän minä itse. Ollaan eroamassa ja mies edelleen asuu täällä, kun lasten vuoksi niin haluaa. Minä olen samaa, mieltä, aina välillä... Lasten vuoksi pitäisi yrittää olla sovussa. Vaan kun en voi. Taas olen tänään tekstiviestein haukkunut miehen vaikka miksikä, ihan omaa katkeruuttani. Miehellä on ollut toinen suhde, ensin vuoden ennenkuin sain sen selville, nyt se on jatkunut kaikesta yrityksestä huolimatta jo minunkin tietäen viitisen kuukautta.
On se helvetti, että en osaa olla ihmisiksi, edes lasten vuoksi, ei niin että riitelisimme lasten nähden. On se helvetti, että en osaa olla haukkumatta toista, sillä jos meidän pitkässä parisuhteessa on ollut kolmannen mentävä aukko, en minä ole pelkästään syytön siihen, meillä on aivan varmasti ollut huono, puhumaton parisuhde. Mutta minä se sätin ja haukun miestä ties miksikä kusipääksi, itse taidan olla (myös) täydellinen sellainen. Ollaanko me jätetyt aina yhtä katkeria, osaako joku pitää pahan mielen sisällään? Se on vaan niin vaikeaa, että tiedän kauppaan mennessäni, että mies ryntää soittamaan kullalleen, kotiasioita ei ehdi ajatella kun on niin kiire, mutta puhelimessa ehtii olla ihan rennosti.
Että menin lupaamaan, että katsotaan nyt tämä talvi yhdessä asuen, kun en siihen kuitenkaan pysty. Lähtisi jo, että saisin rypeä itse omassa katkeruuden liemessäni parannellen haavojani, näin se ei onnistu. Mies ei tervehti kotiin tullessaan, lähtiessään, ei soita tai lähetä viestejä työpäivänä, minulle siis. miten ihmeessä olen tässä, lasten vuoksi? Surettaa niin lapset, kun olen viesteistä lukenut, että lapset kaipaavat vanhempiaan yhteen vielä monen vuodenkin jälkeen.
Kommentoikaahan nyt oikein rumasti, mä olen haukkunut mieheni kusipääksi, perheenrikkojaksi, viikonloppujuopoksi, jonkun pitää haukkua minut, vai anteeksiko pitäisi mieheltä pyytää? Nyt taas jo tuntuu siltä. Tyhmä ja sinisilmäinen minä olen, ja aika ilkeä ihminen. Vai mikä oikeus minulla on haukkua ja lytistää toista kaikilla ilkeillä sanoilla? Ei se ole miehelläkään helppoa siitä olen varma, mutta miksi helvetissä sen pitää jatkaa sitä suhdettaan ja asua täällä? Mä en jaksa.
On se helvetti, että en osaa olla ihmisiksi, edes lasten vuoksi, ei niin että riitelisimme lasten nähden. On se helvetti, että en osaa olla haukkumatta toista, sillä jos meidän pitkässä parisuhteessa on ollut kolmannen mentävä aukko, en minä ole pelkästään syytön siihen, meillä on aivan varmasti ollut huono, puhumaton parisuhde. Mutta minä se sätin ja haukun miestä ties miksikä kusipääksi, itse taidan olla (myös) täydellinen sellainen. Ollaanko me jätetyt aina yhtä katkeria, osaako joku pitää pahan mielen sisällään? Se on vaan niin vaikeaa, että tiedän kauppaan mennessäni, että mies ryntää soittamaan kullalleen, kotiasioita ei ehdi ajatella kun on niin kiire, mutta puhelimessa ehtii olla ihan rennosti.
Että menin lupaamaan, että katsotaan nyt tämä talvi yhdessä asuen, kun en siihen kuitenkaan pysty. Lähtisi jo, että saisin rypeä itse omassa katkeruuden liemessäni parannellen haavojani, näin se ei onnistu. Mies ei tervehti kotiin tullessaan, lähtiessään, ei soita tai lähetä viestejä työpäivänä, minulle siis. miten ihmeessä olen tässä, lasten vuoksi? Surettaa niin lapset, kun olen viesteistä lukenut, että lapset kaipaavat vanhempiaan yhteen vielä monen vuodenkin jälkeen.
Kommentoikaahan nyt oikein rumasti, mä olen haukkunut mieheni kusipääksi, perheenrikkojaksi, viikonloppujuopoksi, jonkun pitää haukkua minut, vai anteeksiko pitäisi mieheltä pyytää? Nyt taas jo tuntuu siltä. Tyhmä ja sinisilmäinen minä olen, ja aika ilkeä ihminen. Vai mikä oikeus minulla on haukkua ja lytistää toista kaikilla ilkeillä sanoilla? Ei se ole miehelläkään helppoa siitä olen varma, mutta miksi helvetissä sen pitää jatkaa sitä suhdettaan ja asua täällä? Mä en jaksa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Huh, kun tuli kirosanoja syydettyä, jotenkin ne vaan painottaa katkeruuttani, tuntuu ilkeämmältä.
ja tekee koko ajan katalan tempun koko perheelleen. Myötätuntoni on täysin sinun puolellasi.
Minä itse olisin heittänyt ko. ukon ikkunasta pihalle ja vaihtanut lukot.
Sellaisella miehellä ei saisi olla mitään oikeutta edes tavata lapsiaan.
Nimittely on normaalia tuollaisessa tapauksessa, vaan se ei auta mitään, vain järeät otteet auttavat.
Ulos, avioero heti, yritä jotenkin selvitä lastesi kanssa, eivät lapsesi tuollaista isää kaipaa. Täysi pönttö.
Toivotan sinulle voimaa selviytyä eteenpäin ja lapsillesi hyvän, tasapainoisen äidin, vaikka se
aikaa viekin.
Erittäin rakentava vastaus... tai sitten ei. Haluaako kukaan oikeasti ohjeita ihmiseltä, joka sanoo, että "Nimittely on normaalia tuollaisessa tapauksessa..." sekä tuntemattomasta ihmisestä seuraavanlaista:
"Minä itse olisin heittänyt ko. ukon ikkunasta pihalle ja vaihtanut lukot."
"Ulos, avioero heti, yritä jotenkin selvitä lastesi kanssa, eivät lapsesi tuollaista isää kaipaa."
Et tiedä miehestä yhtään mitään, etkä myöskään sitä, minkälainen isä hän on lapsille. Jos olet katkera miehille, yritä ainakin olla antamatta siunaustasi huonolle käyttäytymiselle ja tuhota lapsien mahdollisuutta isään. Miksi kukaan antaisi oman katkeruuden pilata sitä omilta lapsiltaan - tietenkin olettaen, että toinenkin osapuoli osaa tehdä asiat oikealla tavalla? Eikö tässä maailmassa ole jo tarpeeksi rikkonaisia perheitä? Tiedän omassa lähipiirissä eronneita pareja, jotka ovat silti lapsilleen hyviä eivätkä anna eron vaikuttaa asiaan.
Oletko itse ollut joskus samanlaisessa tilanteessa kuin ap.? Tiedätkö miltä se tuntuu? Pitäisikö vaan olla kiltti ja hiljaa, pitää kontrolli ja kauniit käytöstavat, vaikka puoliso kohtelee kuin kynnysmattoa? Nimittely on aika pieni pahe, se auttaa purkamaan vihan tunnetta ja parempi huutaa kuin pitää tunteet sisällään. Onhan noita puukotuksia ja ampumisia saatu lukea iltapäivälehdistä ihan tarpeeksi.
Mitä ihmeen neuvoja tältä palstalta haluat?
Jos olet tyytyväinen elämääsi, niin mitä avioeropalstalle kirjoittelet. Nuku sitä Prinsessa Ruususen unta. Tehkää niinkuin huvittaa, ei minun luitani liikuta.
Itse olisin heittänyt vastaavassa tilanteessa sellaisen miehen ulos ovesta tai ikkunasta, mutta ole sinä vain onnellinen ja pidä pysyvä suhde jos niin haluat ei kuules nyt, kuulu mulle yhtään, mutta älä turhaan kirjoittele potaskaa näille palstoille. Koska itse osaat asiasi järjestää. Se on tsau!
että hän kärsii paljon tilanteesta. Tämän vuoksi ihmettelen miksi puolustat pettäjää ja ehdotat, että pitää sietää tätä sen vuoksi, että maailmassa on tarpeeksi muutenkin rikkonaisia perheitä.
Minä tiedän taas sen, että mikäli tilanne on se, kuin ap kirjoittaa, niin hän ei jaksa olla talvea samassa talossa pettäjän kanssa. Siinä jos jossain kärsii koko perhe. Kaikista paras olisi kuten sitä edell kirjoitti, laittaa pettäjä lähtemään toiseen osoitteeseen. Miettikööt siellä mitä on saanut aikaiseksi ja mitä elämältään haluaa. Voi tämä pettäjä sielläkin tavata lapsiaan ja on myös muita vaihoehtoja tavata heitä.
Suosittelen ap:lle oman mielenterveytensä vuoksi heti järjestämään asian. Lapsillenne kaikista parasta on kuitenkin hyvinjaksavat vanhemmat ja ap ei tällä menolla jaksa muuta kuin napoa nappeja kohta.
Älä itseäsi soimaa. Vihan tunne on ihan normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Ihmetyttää enemmänkin miehesi toimintatapa. Luuleeko hän voivansa pitää sinut kodinhoitajana kun samalla vehtaa toisen naisen kanssa? Ehei, homma ei toimi niin.
miehen kykky, saada nainen lankeamaan mitä kummallisimpiin typeryyksiin lastentakia, tunnetaan myös mun perheessä. En tunne thtäkään naista jolla olisi pokkaa ehdotella vastaavia järjestelyitä jos itse olisi pettänyt. Mutta isät niin rakastavat lapsiaan, että voivat näin äiditkin alentaa ja kevyesti äidin itsetunnon ja maailman romuttaa... Hoida siinä sitten positiivisenä ja iloisena kannustaen jälkikasvua!! Ei onnistu elämä itseään kusettaen . Heitä mies ulos ja aloita uusi arki.Ei se hyödytä pitää mitään motellia aikuiselle ihmiselle, joka ei halua ottaa vastuuta omista tekemisistään. Kyllä se siitä. Tunge lapsia miehes hoitoon ja ala harrastaa jotain kehittävää ja antoisaa omana aikanasi. Älä soimaa itseäsi, aina ei jaksa olla kiva (säälittäville kusipäille)
että olet harvinaisen yksinkertainen.
No eipä ole sinullakaan kovin monipuolista sanottavaa!
Tuntuu ihan juuri tältä mitä sanot. Olen harvinaisen tyhmä, jolle luultavasti nauraa koko kylä.
Hei!
Jos kerran ero on varma, niin parempi kuin miehesi muuttaisi pois. Olen itse samassa tilanteessa. Olisin halunnut jatkaa parisuhdeterapiaa, mutta mies puhalsi pelin poikki. Hän jätti avioerohakemuksen yksipuolisesti. Kuukausi myöhemmin hän tunnusti itsellään olleen useita naisia, ja nyt on yksi. Sanoin, että parempi kuin muutat pois, en kestä asua samassa huushollissa tällaisen totuuden kuultuani.
Ei lapsille ole hyvä kuulla jatkuvaa riitaa. Nyt teini-ikäisemme lähti lomalle siskonsa luokse, kun ei jaksa. Olemme molemmat aivan romuna.
Jos miehesi ei lähde pariterapiaan esim. perheneuvottelukeskukseen, ja seurustelee jatkuvasti ja ero on varma, anna mennä. Pääset vapaaksi. Älä enää tuhlaa tunteitasi häneen. Hän haluaa ehkä vain kodin ja ruoan niinkuin lapsi. Parempi, että löydät itse tasapainon ja hoidat itseäsi ja olet vahvempi - sitten kun löydät jälleen itsesi -vanhempi lapsillesi.
Kaikkea hyvää toivottaen,
Ladyex
Voi, älä turhaan syytä itseäsi. Et ole tehnyt mitään pahaa - MIEHESI sen sijaan on!!! Olen samaa mieltä monen kirjoittaneen kanssa: parasta olisi, jos muuttaisitte erilleen.
Se ei kuitenkaan vielä ratkaise ongelmaa kokonaan. Eli valitettavasti vihan, katkeruuden, pettymyksen, itsesäälin, ahdistuksen jne. tunteet on käytävä läpi, jotta voit jatkaa elämässä eteen päin. Itse olen saman tyyppisessä tilanteessa, ja käyn paitsi terapeutin puheilla, myös kuntosalilla ihan hulluna juoksemassa. Tuntuu, että hien virratessa valuu edes osa ahdistuksesta pois... ONNEA & VOIMIA SINULLE!!!
moi, kyllä ihan jokainen sortuu haukkumaan toista osapuolta. Niin miehesikin on luultavasti tehnyt, tai tekee. Lasten takia erotkaa jo nyt. Pääset nopeammin tuskasi läpi, kuin kitumalla nykyisessä tilanteessa. Lapsillekin on parempi, että kotona on hyvä ilma, eikä viha sinkoile seinästä seinään. Irrottautuminen on vaikeaa, tiedän sillä itse en ole edes siinä vaiheessa että lopullisen ratkaisun pystyisin tekemään. meillä minä olen se joka haluaa erota. Mieheni tekisi mitä vaan saadakseen pitää minut. Minä vain en enää rakasta häntä. vuosien riitojen ja puhumattomuuden jälkeen mitta on tullut täyteen.
Älä sinä kidu siellä, vaan ratkaise asia. Turha haukkua miestäsi enää yhtään enempää, vaikka se sinua helpottaisikin hetkellisesti. Näethän nyt että lopulta kärsit haukkumisestasi itsekin. Yritä antaa miehellesi anteeksi ja itsellesi myös. Aloita uusi elämä. Se kannattaa. Sillä miehesi on jo mennyt ja takaisin et häntä saa. vaikka hän lopettaisikin suhteensa toiseen naiseen ja haluaisi palata takaisin luoksesi, olisiko mikään enää ennallaan? Ei tietenkään eikä pidäkään olla, sillä kaikki me muutumme koko ajan, mutta ajattelisin, että suhteen korjaaminen veisi vuosia.. oletko siihen valmis? Yhtään helpompaa se ei ole, kuin tämäkään päivä. Toivottavasti jaksat nauttia elämän pienistä iloista, varsinkin lapsistasi. Kaikki kääntyy kyllä lopulta hyväksi, kunhan uskot siihen.
Sattu vaimoksi narsisti. Kertoi vuosikaudet mitä minä ajattelen. Kun sitten itse kerroin ajatukseni, niin ne eivät hevin kelvanneet vaan tilalle esitettiin muuta. Tätä touhua jaksoin uskomattoman pitkään. Näin jälkikäteen ajateltuna lasten vuoksi roikuin, jaa yli kymmenen vuotta.
Ystäväni kaikkosivat, kenenkään luokse ei menty minun aloitteesta. Vain hänen kontaktinsa piti väkisinkin tavata. Hän esti jopa minun ja lasten normaalin yhdessäolon ulkona. Lasten kanssa mentiin lopulta ulos vain kun hän oli poissa kotoa. Puheeni oli turhaa, lopulta ymmärsin. "Mikset ole ennen kertonut" ja vihanpurkaus päälle oli hänen normaali toimintatapa kun esitin jonkin asian, ties kuinka monetta kertaa.
Erohan ei ollut hänen päätös. Siksi olen saanut ikuisen koston. Anteeksi olen häneltä pyytänyt aika useasi, niitäkin asioita muistutetaan maailman tappiin. Hän on pyytänyt anteeksi sellaiset jutut kun hän vahingossa tökkää, muunlaisia virheitä "ei" hänelle sattunut. Lapset kärsii hänen luonaan ja sekin on minun syytä. Hankin kyllä lähestymiskiellon kunhan nuorin on 18v.
Niinpä niin. Kaikella pahalla mitä miehelleni sanoin sain aikaiseksi sen että ei tullut sitten eilen kotiin. Käski sanoa lapsille, että k-pää on muuttanut pois. Jotenkin oli helpottunut olo, mutta silti mielessä kaihertaa, että jos kuitenkin... Mikä ihme se on, että ei voi vaan luopua? Tällä hetkellä ei meillä toivoa näy, mutta on se niin ikävää tämä eroaminen. Kyllä minä siitä miehestä edelleen pidän, ei siitä haluaisi luopua, vaikka mitä tekisi. Ja tämä nyt on tälaisen riutuvan sydämen huokailua, järki käteen ja järjestelyt kuntoon. Eiköhän tästä selviä. Uutta suhdetta omalta osalta on tosi vaikea kuvitella, ei todellakaan nyt mitään sellaista. Silti on ikävä syliin.
Minun mieleni lainehtii laidasta toiseen ja nyt kadun ilkeitä sanojani, vaan ei niitä takaisin saa. Ja jos kerran niin sanoin, niin kaipa sitä tarkoitan, taas kuitenkin viikon päästä repeäisin taas ja sama rumba alkaisi, syytöksiä, vihaa.
joo, eiköhän se ole tässä, rakas mieheni. Loppuun asti toivoin toisenlaista ratkaisua, mutta niin kai kaikki.
Olin itse samassa tilanteessa kuin sinäkin n. 4 vuotta sitten. Rakastajatar tuli minua vastaan päivittäin kun minä ajoin töihin päin. Entinen mies sanoi vain "en minä voi mitään kun se tulee tänne". Siis meidän ja lasten yhteiseen kotiin. Se oli todella raastavaa aikaa. Nyt jälkeenpäin ajatellen minä olin aivan liian kiltti, en uskaltanut sanoa mitä ajattelen. En huutaa tai kiroilla. Kyllä sen miehen olisi pitänyt muuttaa pois talostamme eikä minun. Mutta en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Lapsetkin sanoivat että kuinka sinä äiti voit olla noin kärsivällinen ja sietää tuollaista kohtelua. Sain jopa pienen mukavan taudin tuliaisiksi. Siis täysi k......ä koko äijä. Sellaisia ne on keski-ikäiset miehet kun ne sekoaa naiseen, lisäksi viinaa päässä, niin eihän sitä muuta tarvitse. Sitä unohtuu lapset ja vaimo. Minullekin entinen mies sanoi ettei hän koskaan ole elänyt, ennenkuin kun sen uuden "rakkauden" kanssa. Olisi tosiaan pitänyt heittää ukko niskasta pitäen ulos kaikkine "rakkauksineen", voimaa minulla kyllä olisi ollut, vaan ei henkistä kanttia.
Yritin ehkä liikaakin pelastaa avioliittoa, terapiaa, perheneuvontaa yms. mutta toinen osapuoli ei halunnut tulla mihinkään mukaan. "minua ei akat komentele". Silti vielä joskus käy mielessä että olisi pitänyt yrittää vielä enempi.........
No eipä hätää, nyt minulla on asiat hyvin, toisin kuin entisellä. Sitä saa mitä tilaa. On mennyt talot ja mannut "rakkauden" perään.
Sinulle ilkeänkatkera neuvo vielä. PIDÄ PUOLESI OSITUKSESSA, vaikka se sillä hetkellä pahalta tuntuukin. Onneksi minä ymmärsin sen tehdä. Sattui olemaan hyvä lakimies. Voimia.
"Yritin ehkä liikaakin pelastaa avioliittoa, terapiaa, perheneuvontaa yms. mutta toinen osapuoli ei halunnut tulla mihinkään mukaan. "minua ei akat komentele". Silti vielä joskus käy mielessä että olisi pitänyt yrittää vielä enempi......... "
Mihin ihmeeseen olisit yrittänyt? Miksi olisit halunnut väkisin roikkua ukossa, josta tiesit ettei se välitä susta pätkääkään? Ei, älä vastaa, olet ehkä itsekin keksinyt ratkaisun. Mie olen niitä joita entinen akka ei jätä rauhaan vaan mankuu ja vonkuu minua jättämään uusi vaimoni ja palaamaan yhteen. Ei ole ymmärtänyt oikein että miksi erosimme. Hän ei voisi tehdä yhtään mitään enää. Hän ei voinut tehdä mitään vuosiin. Ei ainakaan myönteistä. Me olemme täysin eri puusta valmistettu ja emme mahdu samaan taloon. Mutta hän vain haluaa. Minä olen huono mies hänelle. Sen se teki selväksi monta vuotta. Joten en ymmärrä miksi nyt yhtäkkiä olisinkaan jotenkin hyvä ja tarpeellinen. Etsis itteelleen sellasen miehen joka välittää siitä. Jos nyt mies pitää olla.