Moi.
Täällä olis pian kahdeksantoista vuotta täyttävä naisenalku pahassa pulassa. Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Alussa koko homma toimi hyvin, olin aika sokea eikä mua häirinnyt liiemmin, että mieheni luuhasi joka viikonloppuna baareissa, kierteli Suomea, kävi kaveriporukoissaan ties missä. Porukoissa oli pääasiassa hirveitä vamppiakkoja, mutta ajattelin sinisilmäisesti, että miksipäs poikaystäväni minua pettäisi. Viime keväänä kaikki kuitenkin muuttui. Huomasin, että miekkoseni alkoi olla yhä useammin poissa luotani. Näimme lähinnä muutamana päivänä viikolla muutaman tunnin ajan. Sitten hän alkoi käymään laivalla, vähintään kerran kuukaudessa! Puolen vuoden sisään hän oli viettänyt kuusi viikonloppua laivalla – eikä suinkaan minun kanssani – omissa porukoissaan. Ne viikonloput, joita hän ei viettänyt laivalla, hän oli pääasiassa jossain muualla kuin kanssani.
Pikkuhiljaa mua alkoikin todella ärsyttää. Ensin pyytelin häntä kohteliaasti harkitsemaan, ovatko kaikki menot tarpeellisia ja että olisi suhteemme jatkumisen kannalta tärkeää nähdä enemmän ja viettää yhdessä laatuaikaa. Viesti ei mennyt perille: hän väittää joka kerta itsepäisesti, ettei käy omasta mielestään paljon missään tai tee mitään erityistä. Hänenkin mielestään tapasimme liian harvoin, mutta perättömistä lupauksistaan huolimatta, mitään muutosta parempaan ei tapahtunut.
Tiedän, ettei häneen voi luottaa. Hänellä on inhottava tapa valehdella päin naamaa. Jos esimerkiksi olen nähnyt hänet kahvilla toisen naisen kanssa ja kysäisen ystävällisesti, mitä hän on päivän aikana puuhaillut, hän jättää tahallaan kertomatta totuuden. Tuo sama toistui turhan usein, enkä osittain siksi osaa enää luottaa häneen.
Mieheni jatkuva poissaolo on nakertanut suhdettamme. Hän salailee viimeiseen asti jokaista menoaan ja paljastaa mielipidettäni kysymättä omat suunnitelmansa viime hetkellä. Joka kerran jälkeen hän pyytelee säälittävästi typerää käytöstään ja itsekkyyttään anteeksi: siitä on muodostunut tapa, joka ei tosin merkitse minulle mitään, sillä myöskään mitään muutosta ei ole tapahtunut. Seurustelumme alkuaikoina ja vielä myöhemminkin ajattelin ja toivoin, ettei kukaan voi koko aikaa olla niin ilkeä. Elin toivossa, että hän muuttuisi vielä jonain päivänä, mutta muutosta ei ole tapahtunut.
Nyt kahden vuoden yhdessäolon jälkeen olen alkanut miettimään vakavasti, voisiko elämä joko yksin tai jonkun muun kanssa olla arvokkaampaa. Tiedän olevani rakastamisen arvoinen ihminen, myös ulkomuotoani on kehuttu useilta tahoilta. Olen yrittänyt tehdä myönnytyksiä, jotta suhteemme alkaisi jälleen toimimaan, mutta en tiedä onko minun kannattavaa yrittää muuttaa toista ihmistä itselleni sopivaksi. Rakastan miestäni valtavasti, joskus tunnen kuitenkin epätoivoista vihaa ja surua siitä, ettei suhteemme ole täydellinen. En oikeastaan tiedä onko rakkauteni tottumusta häneen tai riippuvuutta hänestä, vai onko se todella oikeaa rakkautta. Tuntuu, että hän loukkaa minua liian usein, toisinaan tahtomattaan ja toisinaan suutuspäissään. Tiedän kuitenkin, että hänkin rakastaa minua.
Haluaisinkin tietää, onko kukaan muu käynyt läpi vastaavanlaista tilannetta suhteessa, ja selvinnyt siitä onnistuneesti kohti parempaa tulevaisuutta – tavalla tai toisella. Olisin kiitollinen, jos jaksatte kertoa kokemuksia tai parannusehdotuksia. Kiitos!
Täällä olis pian kahdeksantoista vuotta täyttävä naisenalku pahassa pulassa. Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Alussa koko homma toimi hyvin, olin aika sokea eikä mua häirinnyt liiemmin, että mieheni luuhasi joka viikonloppuna baareissa, kierteli Suomea, kävi kaveriporukoissaan ties missä. Porukoissa oli pääasiassa hirveitä vamppiakkoja, mutta ajattelin sinisilmäisesti, että miksipäs poikaystäväni minua pettäisi. Viime keväänä kaikki kuitenkin muuttui. Huomasin, että miekkoseni alkoi olla yhä useammin poissa luotani. Näimme lähinnä muutamana päivänä viikolla muutaman tunnin ajan. Sitten hän alkoi käymään laivalla, vähintään kerran kuukaudessa! Puolen vuoden sisään hän oli viettänyt kuusi viikonloppua laivalla – eikä suinkaan minun kanssani – omissa porukoissaan. Ne viikonloput, joita hän ei viettänyt laivalla, hän oli pääasiassa jossain muualla kuin kanssani.
Pikkuhiljaa mua alkoikin todella ärsyttää. Ensin pyytelin häntä kohteliaasti harkitsemaan, ovatko kaikki menot tarpeellisia ja että olisi suhteemme jatkumisen kannalta tärkeää nähdä enemmän ja viettää yhdessä laatuaikaa. Viesti ei mennyt perille: hän väittää joka kerta itsepäisesti, ettei käy omasta mielestään paljon missään tai tee mitään erityistä. Hänenkin mielestään tapasimme liian harvoin, mutta perättömistä lupauksistaan huolimatta, mitään muutosta parempaan ei tapahtunut.
Tiedän, ettei häneen voi luottaa. Hänellä on inhottava tapa valehdella päin naamaa. Jos esimerkiksi olen nähnyt hänet kahvilla toisen naisen kanssa ja kysäisen ystävällisesti, mitä hän on päivän aikana puuhaillut, hän jättää tahallaan kertomatta totuuden. Tuo sama toistui turhan usein, enkä osittain siksi osaa enää luottaa häneen.
Mieheni jatkuva poissaolo on nakertanut suhdettamme. Hän salailee viimeiseen asti jokaista menoaan ja paljastaa mielipidettäni kysymättä omat suunnitelmansa viime hetkellä. Joka kerran jälkeen hän pyytelee säälittävästi typerää käytöstään ja itsekkyyttään anteeksi: siitä on muodostunut tapa, joka ei tosin merkitse minulle mitään, sillä myöskään mitään muutosta ei ole tapahtunut. Seurustelumme alkuaikoina ja vielä myöhemminkin ajattelin ja toivoin, ettei kukaan voi koko aikaa olla niin ilkeä. Elin toivossa, että hän muuttuisi vielä jonain päivänä, mutta muutosta ei ole tapahtunut.
Nyt kahden vuoden yhdessäolon jälkeen olen alkanut miettimään vakavasti, voisiko elämä joko yksin tai jonkun muun kanssa olla arvokkaampaa. Tiedän olevani rakastamisen arvoinen ihminen, myös ulkomuotoani on kehuttu useilta tahoilta. Olen yrittänyt tehdä myönnytyksiä, jotta suhteemme alkaisi jälleen toimimaan, mutta en tiedä onko minun kannattavaa yrittää muuttaa toista ihmistä itselleni sopivaksi. Rakastan miestäni valtavasti, joskus tunnen kuitenkin epätoivoista vihaa ja surua siitä, ettei suhteemme ole täydellinen. En oikeastaan tiedä onko rakkauteni tottumusta häneen tai riippuvuutta hänestä, vai onko se todella oikeaa rakkautta. Tuntuu, että hän loukkaa minua liian usein, toisinaan tahtomattaan ja toisinaan suutuspäissään. Tiedän kuitenkin, että hänkin rakastaa minua.
Haluaisinkin tietää, onko kukaan muu käynyt läpi vastaavanlaista tilannetta suhteessa, ja selvinnyt siitä onnistuneesti kohti parempaa tulevaisuutta – tavalla tai toisella. Olisin kiitollinen, jos jaksatte kertoa kokemuksia tai parannusehdotuksia. Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
edes enää mietit?!? "Miehesi" on täysi vaippaikäinen pentu ja tuskin aikuistuu vielä pitkään aikaan. Älä ole tyhmä, vaan jätä! Heti!
...ja otat sinäkin aikaa itsellesi. kerää hyvä porukka kasaan ja lähde sinäkin risteilylle. vaikka katsomaan uusia tuttavuuksia! tuommoista katsele kukaan!
Samaa kehotan minäkin : jätä miehesi. Ihmettelen suuresti, miksi olet näinkin kauan jaksellut moista katsella? Äläkä kuuntele mitään selityksiä: olisihan hänellä ollut paljon mahdollisuuksia parantaa tapansa..
Olet vielä nuori, nauti elämästä! :) (ilman tuollaista ukkoa..)
Nyt on parannusehdotukset lopussa, koska olet noin nuori. Et voi hoitaa yksin suhdettanne ja ainakin kertomistasi poikakaverisi mielipiteitä on toivotonta lähteä muuttamaan. Rakasta itseäsi, olet sen arvoinen. Jätä poikakaverisi.
elämä jätä tuollainen suhde heti.
Sinulla on elämässä edessä kaikki ja onni tulee kun on tullakseen ja sinunkin kohdalle ihan varmasti. Tuntuu varmaan ikävälle ja sanon vain että kannattaa nyt heti lopettaa kuitenkin koska tuhlaat vain aikaasi ja elämääsi ja sinulla on vain paha mieli. Lähde rohkeasti eteenpäin liiku ja katsele seurustele ja tutustu .
Sinulle löytyy paljon paljon parempia vaikka millä mitalla. Älä jää miettimään tuollaisen perään ja katkeroita mieltäsi ollenkaan olet sentään oikeutettu parempaan ja olet paljon paremman arvoinen .
Niitä löytyy. Rehellisyys kunnioitus ja nimenomaan RAKKAUS ja uskollisuus tärkeimmät .
Ole vain oma itses moiii hyvää jatkoa sulle
on sinunkin kohdallasi liian lyhyt tuhlattavaksi moiseen luuhaajaan.
Ja älä usko mitään mitä hän sanoo kun uutisen hänelle kerrot.
pettää kerran, pettää aina
valehtelee kerran, valehtelee aina
lyö kerran, lyö aina
jne...