Vielä puolitoista-kaks vuotta sitten uskoin vakaasti ja täydellisesti, että ex-mieheni on mun Elämäni Rakkaus ja Se Ainut Oikea. Ajattelin, ettei me tulla koskaan eroamaan ja pysytään yhdessä aina ja ikuisesti. En olis voinut kuvitellakaan, että koskaan lakkaisin rakastamasta sitä niin, että tekee melkeen kipeetä ja että sekin vois lakata tuntemasta samoin mua kohtaan. Me oltiin molemmat niin varmoja, että tullaan vielä perustamaan perhe ja elämään vuosikymmenet onnellisina yhdessä.
Sitten lähes ykskaks yllättäen se kaikki katos. Yhtäkkiä mitään siitä tunteesta ei ollutkaan enää jäljellä, ihan kuin sitä ei olis koskaan ollutkaan. Lakkasin rakastamasta ja oikeestaan unohdin, miksi olin koskaan niin paljon rakastanut. Tuntuu, että ne vuodet katos muististakin, eikä mitään siitä jäänyt jäljelle. Kuin kaikki olis ollut vaan unta ja jonkinlaista harhaa.
Nyt uuden poikaystäväni kanssa minulla on taas sellainen tunne. Sellainen kummallisen varma olo, että tämä suhde ja tämä rakkaus kestää. Haluan pysyä yhdessä ja haluan yhteisen tulevaisuuden.
Mutta mistä voin ikinä tietää, onko tämäkään todellista? Katoavatko nämäkin tunteet joskus aivan yllättäen? Jotenkin tuntuu, että olen tullut kyyniseksi ja epäluuloiseksi. En uskalla suunnitella tulevaisuutta paria kuukautta kauemmas, koska en vain luota tähän tunteeseen.
Ja mieheni rakkaus tuntuu joskus niin uskomattomalta. Niin pitkään toivoin, että joskus vielä hän rakastais minua enemmän kuin mitään muuta, mutta nyt en kuitenkaan osaa luottaa niihin tunteisiin. Tämä rakkaus tuntuu melkeen liian hyvältä ollakseen totta.
Sitten lähes ykskaks yllättäen se kaikki katos. Yhtäkkiä mitään siitä tunteesta ei ollutkaan enää jäljellä, ihan kuin sitä ei olis koskaan ollutkaan. Lakkasin rakastamasta ja oikeestaan unohdin, miksi olin koskaan niin paljon rakastanut. Tuntuu, että ne vuodet katos muististakin, eikä mitään siitä jäänyt jäljelle. Kuin kaikki olis ollut vaan unta ja jonkinlaista harhaa.
Nyt uuden poikaystäväni kanssa minulla on taas sellainen tunne. Sellainen kummallisen varma olo, että tämä suhde ja tämä rakkaus kestää. Haluan pysyä yhdessä ja haluan yhteisen tulevaisuuden.
Mutta mistä voin ikinä tietää, onko tämäkään todellista? Katoavatko nämäkin tunteet joskus aivan yllättäen? Jotenkin tuntuu, että olen tullut kyyniseksi ja epäluuloiseksi. En uskalla suunnitella tulevaisuutta paria kuukautta kauemmas, koska en vain luota tähän tunteeseen.
Ja mieheni rakkaus tuntuu joskus niin uskomattomalta. Niin pitkään toivoin, että joskus vielä hän rakastais minua enemmän kuin mitään muuta, mutta nyt en kuitenkaan osaa luottaa niihin tunteisiin. Tämä rakkaus tuntuu melkeen liian hyvältä ollakseen totta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
siinäpä se elämän ja parisuhteen perimmäinen kysymys onkin. Mikään ei ole varmaan. mutta jos jättää tilaisuuden väliin pelon takia ei oikeastaan ole elänytkään. ei kukaan voi taata ikuista rakkautta tai sen puoleen elämääkään. sen kanssa on vain elettävä. rohkeasti tuntemattomaan. kyllä sitä kuolinvuoteella katuu ihan jotain muuta kuin elettyä elämää.
..ettei mikään ole välttämättä pysyvää. Rakkauskin kuolee jos sitä ei kaksi ihmistä yhdessä hoivaa. Olitko ylipäätään rakastunut vai pelkästään pitkään ihastunut?
Olet joko dramaattinen tai nuori ihminen tai molempia =) lienee parempi että sopeudut näihin elämän pieniin vastoinkäymisiin mikäli haluat säilyttää mielenterveytesi.
Merkillinen suhtautuminen parisuhteeseen tuo "tämä suhde ja tämä rakkaus kestää ja on ikuista.." ikäänkuin se olisi itsestäänselvää? Ajatteleekohan toinen osapuoli loppujen lopuksi myös niin?
Myös tunneihminen saa käyttää järkeään!!
Jos oikeasti haluat pysyvän parisuhteen niin älä luovuta heti, kun tulee tunne, että ei enää rakasta. Parisuhde on yrittämistä, on ylä- ja alamäkiä. Et voi olettaa, että tunteet pysyis aina yhtä vahvoina. Rakkaus on muutakin kuin vahvoja tunteita. Rakkaus syvenee, vahvistuu ajan myötä! Tiedän, koska olin itsekkin luovuttaa samaan tunteeseen, mutta jatkoin silti ja nyt rakastan enemmän kuin koskaan. Tsemppiä!
Todellistahan se on, nyt. Älä turhaa mieti kakkaa, koska olet nyt onnesi kukkuloilla. Jos se jatkuu hautaan asti niin mahtavaa ja jos ei, niin ainakin otit siitäkin ajasta kaiken irti. Eiks se näin mene?
Jos ihminen alkaa valmiiksi epäröimään ja miettiin kaikkea paskaa, niin ei ikinä pysty oleen täydellisen onnellinen. Ikinä ei voi juosta täysillä jos varoo kesälläkin liukastumista.
Huomasit varmaan tämän uuden löytäessäsi, ettei se elämä loppunutkaan kun Se Oikea katosi. Silloin varmaan tuntui siltä, mutta hups, löyty uus.
Eiku juoksuun vaan ja nauti elämästäsi. Pääseekö kummiksi?
Sitä korkeammalta putoaa mitä enemmän luottaa jutun onnistuvan. Ja sitten sattuu pahasti.
Mutta aion silti ottaa kaiken irti siitä ajasta minkä jonkun ihmisen kanssa saan. Kai siinä voi järki mennä mutta mitä sitten.
Ellei kiipeä tarpeeksi ylös niin ei voi korkealta pudotakaan, mutta parhaimmat näköalat jää näkemättä!!!