Onko niitä?
Luin tätä palstaa, uskottomuus palstaa ja joitakin muita palstoja ja totesin, että kovasti on surua ja ahdistusta joka palstalla. Ihan tässä masentuu ja tulee uskonpuute. Itsellä alle vuoden kestänyt suhde ja olen onnellinen, mutta kun lukee täällä noita juttuja niin alkaa ahdistaa.
Hyvät ihmiset, te jotka olette hyvissä parisuhteissa ja olette onnellisia niin kertokaa onnestanne täällä. Olis ihanaa välillä kuulla elämänuskoa luovia juttuja.
Luin tätä palstaa, uskottomuus palstaa ja joitakin muita palstoja ja totesin, että kovasti on surua ja ahdistusta joka palstalla. Ihan tässä masentuu ja tulee uskonpuute. Itsellä alle vuoden kestänyt suhde ja olen onnellinen, mutta kun lukee täällä noita juttuja niin alkaa ahdistaa.
Hyvät ihmiset, te jotka olette hyvissä parisuhteissa ja olette onnellisia niin kertokaa onnestanne täällä. Olis ihanaa välillä kuulla elämänuskoa luovia juttuja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei parisuhteen vaaliminen ole kovinkaan monimutkaista jos puolisoilla löytyy siihen molemminpuolista halua ja kykyä sitoutua. Täällä olevista kirjoituksista näkee että moni parisuhde on pilattu jomman kumman puoliskon omalla toiminnalla.
Jokainen parisuhde kokee kriisinsä ja jokaisessa parisuhteessa tulee normaali arki ja elämä vastaan. Jotkut pitävät sitä epänormaalina ja laittavat suksensa ristiin.
Puhun nyt avioliitosta. Avoliitossahan toinen voi lähteä vaikka mitään puhumatta kun löytyy parempi. En itsekään usko että avoliitot kestävät tuulet ja tuiskut, niissähän takaovi on aina raollaan. Ja jos avioliitossakin jaetaan tavaroita mielessään kaiken aikaa sinun-minun-periaatteella mahdollisen eron varalta, yhtä huono ennuste liene.
Tuo asenne sapettaa todella: miten niin avoliitossa takaovi on auki? Ei ainakaan nyky-Helsingissä. Täällä asuntoa voi joutua etsimään, odottamaan ja mankumaan vuosikaupalla, ellei satu olemaan todella varakas. Maksapa hädissäsi 450 vuokraa 15 neliön yksiöstä, jonka vessa ei vedä. Se siitä avosuhteesta äkkilähtemisestä.
Ei avoliitto aina ole "se puolivälin ratkaisu", kun ei ole vielä rohkaistuttu ottamaan asuntolainaa ja vihkisormusta. Joillekin ihmisille se on paras mahdollinen liitto. Kyse ei siis ole "seurustelusta", vaan avoelämästä, jossa ollaan yhtälailla vakain aikein kuin avioliitossakin. Avioliitosta voi lähteä aivan yhtä helposti ja selittelemättä kuin avoliitosta tai mistä tahansa suhteesta - kysehän on niiden kahden suhteessa olevan väleistä.
Elän todella onnellisessa avoliitossa, jossa kyllä, luojan kiitos, myös riidellään ja vittuillaan, ja sitten sovitellaan ja yritetään muuttaa omia toimintatapoja ja tottumuksia, ettei jyrättäisi toisiamme. Sinun-minun -periaate ei ulotu levyhyllyäni pidemmälle ;)
Mutta millä ilveellä sitä täällä hehkuttaisi onneaan? Enhän tarvitse siihen kenenkään kommenttia, ongelmiin taas joskus tuntuisi hyvältä saada toisten ihmisten uusia näkökantoja. Tuntuisi aika omahyväiseltä aloitella keskusteluja aiheesta, kuinka onnellinen pari viettää lauantai-iltaansa viiniä litkien ja rakastellen. Luulisin, että se lähinnä vituttaisi muita lukijoita, eikä varmastikaan auttaisi niitä, joilla ongelmia on. Suomalainen kansanluonne ei anna aihetta höpöttää positiivisista asioista.
Tuoko avioliito vain varmuuden suhteen jatkuvuudesta?Olimme ns.avoliitossa 8 vuotta ja menimme avioon kun lapsia alkoi siunaantumaan.Meillä oli aivan samat periaatteet käytössä niin avoliitossa kuin nyt avioliitossa.Mielestämme mikään ei ole muuttunut näiden vuosien aikana.Edelleenkin tiedostetaan että mitä voi tehdä ja mitä ei kannata tehdä toiselle.Ei eroaminen ole yhtään sen helpompaa avoliitossa.Vai minkä takia avioerotilastot on sitä mitä on?Ei papin aamen ikuista onnea tuo.
täällä ei vaan niin niistä kirjoitella. Tottakai suru ja ahdistus puretaan, onnellisuuttaan voi hyräillä vaikka lähikaupassa. Suhteen vaaliminen molempien osapuolten haluja ja toiveita huomioon ottaen näyttää joskus olevan taitolaji, mutta johtaa hyviin tuloksiin, joten kannattaa kokeilla ;).
Älä menetä uskoasi onnelliseen, tasapainoiseen, toimivaan parisuhteeseen. Kyllä niitä on. Lukemalla toisten suruista ja vastoinkäymisistä voi oppia yhtä paljon kuin kuuntelemalla hehkutusta ihanasta yhteiselosta.
Jees, kyllä se siitä!
Onnellisessa suhteessa jo 20 v.Meidän avioliiton työkalupakissa on ehkä sellaisia työkaluja joita kaikilla ei ole.Rakkaus, toisen kunnioittaminen, luottamus.Lisäksi meillä on sellainen käsittämätön ominaisuus ettei heti anneta periksi eli ymmärrystä ei vastoinkäymisen tullessa haeta vieraan sylistä.Riitojenkin hetkellä muistetaan että se toinen on oma rakas, molemmilla on aito halu tehdä sovinto.Ei se sen kummempaa ole.Eli jos nyt tuntuu että teillä nämä ominaisuudet on, niin ei sulla luultavasti mitään hätää ole.Vuosien mittaan tunteet vain syvenee, se on hieno tunne.
Tunnen kyllä itseni onnelliseksi ainaskin monta kertaa päivässä ja melkein joka päivä, mutta siltikin tulee varovainen olo, kun pyydetään niitä, jotka "ovat onnellisia" kertomaan...tietty epävarmuus liittyy minusta hyväänkin suhteeseen, onhan se kääntöpuoli siitä asiasta, ettei ala pitää toista itsestäänselvyytenä. Toisaalta olen sitä mieltä, että onnellisuus on henkilön, ei suhteen ominaisuus, ja jollekulle onnellisuus on luontevaa, toinen taas vaatii erityisiä syitä ollakseen onnellinen. Suhde voi olla vaalittu ja hoidettu, mutta onnellisia voivat olla vain sen osapuolet henkilöinä ja siihen onnellisuuteen vaikuttaa muutkin asiat kuin se suhde. Jos etsii toista ihmistä "tekemään minut onnelliseksi", pettyy melko varmasti.
Vaikka itse olen naimisissa, olen vahvasti eri mieltä kuin nimimerkki "aviossa" siitä, että suhteen pysyvyys ja syvyys riippuisivat siitä, ollaanko avo- vai avioliitossa. Tarvitseekohan tätä todistella jotenkin? Eri asia on, että joku voi kokea tarvitsevansa avioliiton statusta tunteakseen olonsa turvalliseksi.
Luulen, että parisuhteen "hyvyyttä" ei voi määritellä yleisesti. Eri ihmiset odottaa parisuhteelta eri asioita - olennaista olisi, että edes ne kaksi a)odottaisivat suunnilleen samoja asioita ja b)olisivat valmiita kompromisseihin, koska eivät kuitenkaan odota ihan samoja asioita.
Mulle meidän parisuhteen hyvyys on tällä hetkellä mm. seuraavia asioita
-tunnemme toisemme jo aika hyvin ja yhteentörmäyksiä tulee vähemmän; toista on helpompi ilahduttaa, kun tuntee paremmin ja toisaalta toisen huonot puoletkin ovat suunnilleen tiedossa ja siitä huolimatta vain haluamme olla yhdessä!
-välillemme on kehittynyt yhteisten kokemusten myötä toisen arvostusta - tämä on minusta tärkeää: tuskin kukaan haluaa olla pelkästään rakastettu vaan myös arvostettu
-viihdymme toistemme seurassa "niin monen vuoden jälkeen" vieläkin eli kun molemmille se toisen seurassa vietetty aika on parasta aikaa, niin eipä tulee kiistaa ainakaan vapaa-ajan vietosta!
-seksi on tullut paremmaksi kun toista on oppinut tuntemaan tässäkin suhteessa, on sellainen varma ja turvallinen olo niin että ei tarvitse ajatella yhtään, nauttii vaan
Tuo uskottomuus nyt on ikuisuusaihe, siitä kuulee aina. Ei kai sitä normaali parisuhteessa pitäisi tarvita ajatella koskaan? Keskittyy siihen, että kummallakin on hyvä olla. En usko, että ihminen, jolla on asiat balanssissa, saa uskottomuudesta mitään. Minua aihe ei kiinnosta ainakaan yleisellä tasolla ("niin ja niin monta prosenttia miehistä/naisista pettää"). Tulee mieleen kun joku joskus jossain totesi, että "en ymmärrä miten muut ehtivät olla uskottomia, kun minulla ei ole aikaa olla edes uskollinen".
Olen elänyt onnellisessa parisuhteessa yli kaksi ja puoli vuotta. Tulevaisuuden näkymä on loistava, en oikeastaan kärsi uskonpuutteesta mitä suhteeseemme tulee, mutta silti nuo erot aina kummastuttaa. Eikö sitä ikinä voi olla varma? Ei kai, riskipeliä.
Olen usein pohtinut kariutuneita ihmissuhteita seuratessa, että miksi kummassa? Eihän se ennen ollut näin (tietääkseni). Eroamisesta on tehty helppoa, eronnut nainen on vahva nainen, siinä ei enää nähdä mitään pahaa. Uusi kumppani kaivetaan jostain deitti-alstalta viikossa, koska laadulla ei ole niin väliä; voihan sen vaihtaa!
Tuntuu välillä siltä, ettei ihmiset viitsi tehdä työtä ollenkaan suhteensa eteen. Vaihdetaan, jätetään, petetään. Se kun on sallittua nykyään.
on hyvässä suhteessa sitä todennäköisemmin siihen kuuluu myös surua, pelkoa ja ahdistusta! Hyvä suhde ei ole sama kuin helppo ja ongelmaton suhde.
Se mistä minä myös haluaisin kuulla, on ihmisten luovat ratkaisut vaikeissa tilanteissa. Jos on perusonnellinen, ei paiskaa hanskoja tiskiin tai lähde kostamaan, jos kumppani on käynyt vieraissa tms.
Olenkin sitä mieltä, että ihminen itse vaikuttaa suhteeseen enemmän kuin uskoo. Tai sitten toiset ihmiset ovat luotuja riitelemään ja eroamaan ja toiset sopimaan riitansa ja pysymään yhdessä.
juuri itsekin samaan kuin sinä. Minusta tuntuu, ettei onnelliset juuri käy tällä palstalla kirjoittelemassa ja kertomassa onnestaan. Täältä haetaan ilmeisesti enemmänkin apua ongelmiin kuin kerrotaan onnestaan, ja niitä ongelmia tuntuu nykyään joka suhteessa olevan melko paljon. Ainahan suhteessa jotain ongelmia on, mutta ei niihin liikaa kannata takertua. Itse olen seurustellut myös vajaan vuoden, mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Piti kirjoittaa tästä oman otsikon alle, mutta tässäkin se tulee ilmi. Mä oon onnellinen. Anteeks, jos teksti vaikuttaa omahyväiseltä, mutta ensimmäistä kertaa elämässä tiedän mitä haluan, ja olen niin tyytyväinen elämäntilanteeseeni että.. Kaikkea hyvää teille muillekin!
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa jo yli 2 vuotta.Olemme edelleen hyvin rakastuneita.En eläessäni ole koskaan ollu tyhtä onnelinen kuin tällä hetkellä ja tyttöystäväni ansiotahan tämä on! Luotan häneen ja hän myös minuun,en ikinä voisi pettää häntä. Olen sitä mieltä että jos todella rakastaa toista, ei voi pettää!
-Shy
aina voi rakastaa, vaikka erokin tulisi. Se voi tulla mistä tahansa omituiselta tuntuvasta syystä, koska tahansa.