Kertomus

viime kesän

kotimaan matkasta.
Viime kesä oli kaverilleni ja minulle "juhlakeä". Oli 20. peräkkäinen vuosi, kun olimme lähdössä perinteiselle kesävaellukselle upeisiin Kilpisjärven maisemiin. Sitä varten olimme jo edellisenä talvena tehneet erikoissuunnitelman ja päättäneet uhrata matkaan hiukan enemmän rahaa, sekä lentää yksityisellä vesitasokoneella suoraan Kittilästä Suomi-neidon käsivarren päähän, Norjan rajan tuntumaan ja viettää siellä perinteistä juhannusta.
Itse menin sitten Kittilään muilla kyydeillä, mutta Kaverini tuli sinne Finnairin sinivalkoisilla. Sinne asti menikin kaikki suunnitelmien mukaan, mutta sitten aloimme ihmetellä, kun kaverini matkatavaroita (rinkka kaikkine tunturi- ja vaellusvarusteineen) ei kuulunut eikä näkynyt. Hihna vain pyöri tyhjänä edessämme. Alkoi iskeä paniikkia päälle, sillä olihan läheisessä rannassa kone ja lentäjä meitä odottamassa. Siitä sitten kävelimme lähtöselvitystiskille ja aloimme selittää asiaamme. Emme oikein alkuunkaan päässeet, kun virkailija löi kaavakkeen eteemme ja sanoi, että täyttäkää tämä. Yritimme siinä selittää hänelle jatkokuljetussuunnitelmaamme, mutta ei hän suostunut kuuntelemaan meitä ollenkaan. Täytimme siinä kaavakkeen ja palautimme sen virkailijalle ja saimme kuulla, että pari vuorokautta voi mennä, ennen kuin tavarat tulevat. Kaverillani oli matkavarusteet yllään, (T-paita, farkut ja kävelykengät) joten emme voineet ajatellakaan nyt menevämme suoraan erämaahan. Sitten sovimmekin vesitason kipparin kanssa, että hän lennättää meidät Kilpisjärvelle, jossa odotamme kadonneita matkatavaroita. Näin sitten teimme, juhannusaaton, joka meidän piti perinteisesti tunturissa viettää, synkistelimme hotellin pihapiirissä. Kahden vuorokauden kuluttua saapuivat sitten vihdoin kadonneet varusteet. Täksi ajaksi jouduimme hommaamaan omaan laskuumme majoituksen ja samoin tuli ylimääräisiä syömisiä ym. siellä. Teimme sitten kuitenkin vaelluksemme ja kotiin päästyämme lähetimme noista ylimääräisistä majoituksista ja ruokailuista korvauspyynnön Finnairille. Yritimme saada myös jonkinlaista korvausta tuosta pieleen menneestä "elämyslennosta" tunturijärvelle.
Tuli sitten aikanaan vastaus Finnairilta. Tyly sellainen. "Näitä sattuu, emme ole korvausvelvollisia". Aina tähän asti olen ihaillut Finnairia ja ollut erittäin tyytyväinen saamiini palveluihin, mutta - nyt en ole enää.
Tavallisina työtä tekevinä kansalaisina olimme joutuneet säästämään puoli vuotta tuota "elämysmatkaa" varten, joka sitten, kiitos Finnairin, meni totaalisesti pieleen. Eikä mitään anteeksipyyntöjä, tai korvauksia, vain tyly "emme ole korvausvelvollisia".
Kyllä jäi paha maku suuhun.
Paikalliselta taksikuskilta Kittilässä saimme kuulla, että viime kesänä oli useampana päivänä viikossa Finnairin lennoilla Kittilässä vastaavia tapauksia, eli ihmiset tulivat lomalle, mutta matkatavarat huitelivat muissa maisemissa.

3

1238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kulut

      "Täksi ajaksi jouduimme hommaamaan omaan laskuumme majoituksen ja samoin tuli ylimääräisiä syömisiä ym. siellä. Teimme sitten kuitenkin vaelluksemme ja kotiin päästyämme lähetimme noista ylimääräisistä majoituksista ja ruokailuista korvauspyynnön Finnairille. Yritimme saada myös jonkinlaista korvausta tuosta pieleen menneestä "elämyslennosta" tunturijärvelle".???? -Olisi varmaan pelkästään tämän henkilön, jonka matkatavarat katosivat, pitänyt hakea korvauksia yksinään. Eipä lentoyhtiöden tarvitse yhden henkilön matkatavaroiden katoamisesta koko kaveriporukan kuluja maksamaan.

    • Yliperän Kulkija

      Tuntuu lähes mahdottomalta uskoa juttuasi.
      matkatavarakuitti on todistus siitä,että matkatavarat on olleet olemassa.
      En usko juttuasi,että Finnair ei olisi korvannut.

    • Minun matkalaukkuni jäi kerran tulematta, ja kun sen parin päivän päästä kävin noutamassa, sen sivuvetoketju oli rikki.
      Finski olisi korvannut, jos olisin täyttänyt pitkän litanian, korjauttanut laukun ja liittänyt laskun lomakkeeseen.
      Korjautin laukun pikasuutarilla, mutta sivuvetoketjua ei voinut sen jälkeen avata kokonaan. (Vika ei ollut pikasuutarissa vaan laukun mallissa)
      Uutta laukkua tuskin olisi kustannettu, joten jätin korjausmaksuanomuksen tekemättä.

      ****

      Seuraava tapaus taas ei ollut Finskin syytä.
      Vanhempani tulivat Keski-Euroopasta ja odottelivat hihnan keskivaiheilla. Isäni oli näkevinään sinisen laukun hihnan alkupäässä. Hänen kohdalleen sitä ei kuitenkaan tullut.
      Kun he aikansa odottivat, hihnalla oli enää yksi sininen laukku. Isäni oli sitä mieltä, ettei laukku ollut hänen. Lopulta laukku pyöri yksinään hihnalla, ja äiti nappasi sen. Laukussa ei ollut nimilappua, ja äiti arveli sen pudonneen.
      Kotona isä avasi laukun, jossa oli päällimmäisenä naisen pitsiyöpaita.
      Samassa soi puhelin, ja vihainen naisääni kiljui, että te olette ottanut minun laukkuni!
      Kuin viilipytty isä ilmoitti, että asia oli päinvastoin ja sen voisi todistaa paikalla ollut henkilökunta, joka oli tollottanut hihnan ääressä seisonutta vanhaa pariskuntaa ja hihnalla pyörivää laukkua, joka ei ollut pariskunnalle kelvata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1404
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      168
      661
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      493
    Aihe