Kertokaapa mulle nyt joku asian päälle paremmin ymmärtävä, että miten ihmeessä mä olen ajautunut tällaiseen ikisinkkuusputkeen??? Olen nainen, pitkä ja hoikkavartaloinen, harrastan liikuntaa, en polta enkä juo kovin paljoa. Olen akateemisesti koulutettu ja käyn töissä, eli omillani pärjään. Olen avoin ja sosiaalinen, ja tulen suht helposti erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Osaan pukeutua ja pakkeliakin käytän sopivasti. Olen vastuuntuntoinen, järkevä, ja osaan ottaa muut ihmiset huomioon. Kaiken lisäksi olen sitoutumiskykyinen, ja haluaisin parisuhteen ja joku kaunis päivä ihania lapsia. En kuitenkaan etsi suhdetta epätoivoisesti enkä väkisin, mutta toki olen avoin kaikelle mitä eteen tulee. Miehiltä olen saanut kuulla olevani "ihastuttava, aito, kaunis, älykäs, ihana, hauska, hyvää seuraa, seksikäs, mielenkiintoinen" ym. ym., ja ompa joku nainen joskus sanonut mua helposti lähestyttäväksi ihmiseksi. Baariin kun lähden, niin yhden illan seksiseuraa ois tarjolla lähes joka kerta, mutta ei koskaan mitään muuta. Tosi mieltä ylentävää, panoksi siis kelpaisin, mutta tyttöystäväksi en... Muualla en vaan tutustu kehenkään, töissä kaikki on varattuja, ja eipä niitä sinkkuja liiemmin liikuntaharrastustenkaan parissa pyöri. Netit ym. on koetettu about 150 kertaa, tuloksetta. Se mitä eniten ihmettelen on, että miten ihmeessä en a) juuri koskaan edes tutustu mukaviin sinkkumiehiin b) en koskaan löydä niitä itseni kaltaisia miehiä mistään (no en tietenkään, kun ne kaikki on jo varattuja), vaan aina ne niin erilaiset tapaukset, joitten kanssa mahdollinen suhde on susi jo syntyessään, tai joiden kanssa ei vaan kemiat kohtaa edes sen vertaa, että saisi sen alkukiinnostuksen syttymään.
Ja kun joku kuitenkin alkaa marmattaa siitä, että vaadin liikaa, niin sanon vain, että onko se muka liikaa vaadittu, jos toivoo samankaltaista ja suurinpiirtein samoilla ominaisuuksilla varustettua kumppania itselleen? Sehän on suorastaan toivottavaa suhteen onnistumisen kannalta. Lisäksi noi kuvaukset mitä itsestäni kerroin (vastuuntuntoinen, järkevä jne.) eivät ole omaa keksintöäni, vaan olen muilta saadun palautteen perusteella havainnut olevani niitä. On multa usein kysytty hieman ihmeissään, että "eikö sulla ole miestä??" tai "miten tuollainen nainen VOI olla sinkku?!". En voi kun levitellä käsiäni ja todeta, että en todellakaan tiedä. Mut niin kai se vaan on, kun on riittävän huono tuuri matkassa, niin ei vaan osu sitten millään.
Sitäkin ihmettelen, että miten voi olla mahdollista, että jotkut löytää fiksun, mukavan ja ihan edustavankin kumppanin melkein välittömästi jos entinen suhde menee poikki. Ja joskus päälle kolmekymppisenäkin tätä tapahtuu, just silloin kun niitä sinkkuja kai pitäis olla vähiten (kun kaikki on kasvattamassa lapsia ja maksamassa asuntolainaansa). Miten ne sen tekee, millä ne löytää sen miehen tai naisen niin helposti??!? Ei kyse voi olla aina siitä, että laskee vaatimustason nollaan, eikä se mun mielestä muutenkaan ole mikään ratkaisu, siis se, että luopuu kaikista odotuksista ja toiveista ja "vaatimuksista" mahdollisen tulevan elämänkumppanin suhteen. Ei se nyt kuitenkaan ole ihan sama millaiseen ihmiseen on sitoutumassa, vaikka toki järki ja kohtuus ja terve realismi "vaatimusten" asettelussa on syytä muistaakkin.
Niimpä niin... Olen vain tullut siihen tulokseen, että joku mättää nyt ja todella pahasti, kun vain tietäis mikä...
Ja kun joku kuitenkin alkaa marmattaa siitä, että vaadin liikaa, niin sanon vain, että onko se muka liikaa vaadittu, jos toivoo samankaltaista ja suurinpiirtein samoilla ominaisuuksilla varustettua kumppania itselleen? Sehän on suorastaan toivottavaa suhteen onnistumisen kannalta. Lisäksi noi kuvaukset mitä itsestäni kerroin (vastuuntuntoinen, järkevä jne.) eivät ole omaa keksintöäni, vaan olen muilta saadun palautteen perusteella havainnut olevani niitä. On multa usein kysytty hieman ihmeissään, että "eikö sulla ole miestä??" tai "miten tuollainen nainen VOI olla sinkku?!". En voi kun levitellä käsiäni ja todeta, että en todellakaan tiedä. Mut niin kai se vaan on, kun on riittävän huono tuuri matkassa, niin ei vaan osu sitten millään.
Sitäkin ihmettelen, että miten voi olla mahdollista, että jotkut löytää fiksun, mukavan ja ihan edustavankin kumppanin melkein välittömästi jos entinen suhde menee poikki. Ja joskus päälle kolmekymppisenäkin tätä tapahtuu, just silloin kun niitä sinkkuja kai pitäis olla vähiten (kun kaikki on kasvattamassa lapsia ja maksamassa asuntolainaansa). Miten ne sen tekee, millä ne löytää sen miehen tai naisen niin helposti??!? Ei kyse voi olla aina siitä, että laskee vaatimustason nollaan, eikä se mun mielestä muutenkaan ole mikään ratkaisu, siis se, että luopuu kaikista odotuksista ja toiveista ja "vaatimuksista" mahdollisen tulevan elämänkumppanin suhteen. Ei se nyt kuitenkaan ole ihan sama millaiseen ihmiseen on sitoutumassa, vaikka toki järki ja kohtuus ja terve realismi "vaatimusten" asettelussa on syytä muistaakkin.
Niimpä niin... Olen vain tullut siihen tulokseen, että joku mättää nyt ja todella pahasti, kun vain tietäis mikä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
on nykyään kuulemma avioliittojen keskimääräinen kestoaika 7 vuotta, että silleen.
että 7 tuntia...
Tätä joskus ihmettelee itse kukin ;) !!
"Miten ne sen tekee, millä ne löytää sen miehen tai naisen niin helposti??!? "
Mutta kun kaikki on niin sattumasta kiinni, joku törmää oikeaansa jo yläasteella, toinen ei millään.
Riippuu planeettojen asennosta, vuodenajasta, minkä reitin valitset kotoo töihi, minkäväristä huulipunaa laitat .. Se on ihan oikeasti tuurista kiinni.
ja hyvistä käytöstavoista ja siitä, ettei mene miehen kanssa sänkyyn ennen kuin pappi on sanonut aamen.
Yksittäiset asiat on kiinni sattumasta, mutta jos jokin toistuu ja jatkuu vuosikausia, niin sattumalla ei ole osuutta asiaan.
Sinkkuudesta on tietysti siksi kiva syyttää sattumaa, että silloin ei itse tarvi tehdä mitään muutosta omaan käyttäytymiseen tai asenteisiin.
oikein ymmärsin niin avaustekstin kirjoittajan ongelma oli siinä, ettei hän pääse edes siihen vaiheeseen kenenkään kanssa, että tarvitsisi pohtia sänkyyn menoa.
Mulla on sama ongelma. Töissä ovat joko varattuja tai liian vanhoja eronneita. Baareissa ei tapaa, enkä kyllä käy etsimässäkään. Netistä ei ole myöskään löytynyt ja tuttavapiiriin ei kuulu vapaita naisia.
Koska olen käsittääkseni kuitenkin periaatteessa hyvä ehdokas, akateeminen, töissä, naista pidempi, tupakoimaton, ei ylipainoinen yms. perustoiveet. Ikää on hieman yli 30, mutta takana ei avioeroa eikä lapsia, kaiken pitäisi olla hyvin markkinoiden kannalta, kysynnän määrän pitäisi ylittää tarjonnan määrä.
Kun ei tärppää niin tärppää, vika lienee sitten luonteessa tai ulkonäössä :) Olen kokeillut jo jonkin aikaa sitten etten etsi, silloinhan siihen oikeaan pitäisi törmätä ihan vahingossa. Ei toimi.
Ei mulla muuta :)
heh heh, olipas aika huvittavaa tarinaa, j