ensinnäkin -
"jätä se huora" yms. epäterveet kommentit voi jättää pois.
ja asiaan.
Vaimoni kärysi 3 kk sitten. meillä takana yli 20 v ja 2 lasta .
nyt on tämä aika ihmetelty, että mitä tehdään. sovittiin, että kumpikin "yrittää", selvittää tunteita.
mulle aika auttoi selkiyttään, etä koetan yrittää katsoa, kuinka tän asian kanssa voisi elää, ja välittääkö tarpeeksi, että yhdessä ollaan vieläkin.
Vaimosta ei ole oikein ottanut selvää, se ei oikein ala jutteleen ja suuttuu jos "painostan jutteleen".
tänään hän kertoi että hänellä on niin huono omatunto, ettei voi oikein alkaa millekkään - ettei voi ottaa vastaan mitään, eikä osaa antaakaan - vähän niinkuin kokee, että ero on helpoin ratkaisu...
siis mitä teen, kuinka tuon omatunto ja syyllisyysasian kanssa tulisi toimia, jotta asiassa pääsisi eteenpäin?
nimi. alkaa jo meneen hermot...
"jätä se huora" yms. epäterveet kommentit voi jättää pois.
ja asiaan.
Vaimoni kärysi 3 kk sitten. meillä takana yli 20 v ja 2 lasta .
nyt on tämä aika ihmetelty, että mitä tehdään. sovittiin, että kumpikin "yrittää", selvittää tunteita.
mulle aika auttoi selkiyttään, etä koetan yrittää katsoa, kuinka tän asian kanssa voisi elää, ja välittääkö tarpeeksi, että yhdessä ollaan vieläkin.
Vaimosta ei ole oikein ottanut selvää, se ei oikein ala jutteleen ja suuttuu jos "painostan jutteleen".
tänään hän kertoi että hänellä on niin huono omatunto, ettei voi oikein alkaa millekkään - ettei voi ottaa vastaan mitään, eikä osaa antaakaan - vähän niinkuin kokee, että ero on helpoin ratkaisu...
siis mitä teen, kuinka tuon omatunto ja syyllisyysasian kanssa tulisi toimia, jotta asiassa pääsisi eteenpäin?
nimi. alkaa jo meneen hermot...
Vastaukset 9
Vanhimmat
sydämmestäsi antamaan ihan oikeasti anteeksi. Pyydä että hän tekee itselleen myös niin.Hän katuu ja pahin ja ankarin kritiikki tulee aina sisältä päin, muut ihmiset on helpompi kohdata kuin itsensä.Ero on helpoin ratkaisu mutta itsestään ei voi erota, sitä tyyppiä pitää oppia sietämään koko ikänsä.
Parikymmentävuotta sitten olin hyvän miehen tai pojan kanssa avoliitossa. Hairahduin pettämään häntä. Olo oli aivan sanoinkuvaamattoman kamala. Inhosin itseäni ja mielestäni mieheni ei ansainnut minunlaistani naista. Halusin erota ja erosimme kyyneleet silmissä, hän olisi halunnut jatkaa kaikesta huolimatta. Jälkeenpäin kuulin että tällä pojallakin oli ollut jotakin "juttuja" suhteemme aikana. Ensimmäinen ajatus oli olisitpa kertonut, niin meidän ei olisi tarvinnut ehkä erota koska täydellinen vastaan hulttio asetelma olisi päässäni rikkunut ja olisimme olleet ns. samanarvoisia. En tarkoita että nyt sinun täytyy lähteä vastapainoksi "vieraisiin" vaan koittaa aikuisena saada hänet ymmärtämään etta annatte (hän myös itselleen) anteeksi ja myös sinulle olisi voinut käydä niin, ihmisiä kun vaan ollaan. Hän ei ole huonompi ja on yhtä rakas kuin ennenkin. On varmaan vähän aviopareja joilla ei mitään juttuja ole.Se nyt vaan kuuluu ihmisen perus vietteihin.Pitkä suhde on kuitenkin parasta mitä ihmisellä on ja tämän jälkeen sitä on vielä vaikeampi minkään kaataa.
kappaletta ,et tosiaan "!!
kävi samoin, että puolisoni petti minua muutama vuosi sitten pitemmän aikaa. Sain tämän tietooni ja asia selvitettiin vaikkakin koville se otti. Tämän jälkeen opettelin luottamaan häneen uudestaan ja tietenkin hän oli ns. seurannassa jonkin aikaa koska muutenhan en olisi saanut palautettua tätä luottamusta.
Meni jonkin aikaa hyvin ja suhteemme parani. Sitten tuli "aavistus", että taas asia eivät ole kunnossa ja seurasin uudestaan puolisoani. Tuli selville, että hän oli pitänyt yhteyksiä toisiin, vaikka oli luvannut jättää kaikki nämä. Riideltiin ja sovittiin, mutta tämän toisen kerran jälkeen menetin sen lopunkin luottamuksen häneen. Aina kun minulle tuli aavistus jostain, niin seurasin hänen menojaan. Lopulta täytyi todeta, että mikään ei ollut muuttunut ja nyt ero edessä.
Sanon sen, että yhden kerran jälkeen yrittäkää kaikkenne liittonne eteen. Mikäli puolisosi todella katuu tekoaan ja tuntee syyllisyyttä, niin mielestäni se on erittäin hyvä asia. Tuskin hän enää tekee sellaista sinulle. Yritä saada hänet tajuamaan, että kaikki joskus tekevät virheitä, mutta niistä pitää oppia. Valitettavasti puolisoni ei tätä tehnyt ja valehteli ja petti edelleen, joten meillä tulos heikompi. Kaikki riippuu nyt sinusta ja sinun puolison luotettavuudesta jatkossa.
Eri asia on, jos puolisosi ei halua jatkaa suhdettanne ja tämän vuoksi on mennyt jopa vieraisiin. Tähänkin auttaa se keskustelu. Voit sanoa, että ehkä helpoin ratkaisu tosiaan on se eroaminen, mutta mikäli te kumpikaan ette ole siitä 100% varma, niin kannattaa yrittää ensin uudelleen. Eroanne voitte katua myöhemmin tosi paljon ja sitä ehkä ei jälkeen päin enää voi korjata.
Tärkeintä, että pystytte lähestymään toisianne tilanteesta huolimatta ja yritätte korjata menneet ja vaikuttaa tulevaan omalla käytöksellänne. Parisuhdeterapia ehkä teidän tapauksessa olisi erittäin hyvä, jos puolisoso ei pysty muuten keskustelemaan asiasta.
siis jos jatkaa ja luulee pystyvänsä antamaan anteeksi, niin löytyikö tunteita enää laisinkaan?
sehän tässä pelottaa, että tämä ulkopuolinen onkin niin vahvasti tunteissa mukana, että jossain vaiheessa palaa takaisin suhteilemaan.
Mutta oikeassa olet- olen miettinyt asiaa kovasti ja luulen haluavani antaa anteeksi - itsekään kun en täydellinen ole.
Ja sitten jos jotain tapahtuu, niiin se on sitten kerrasta poikki. jos uskollisuus on arvomaailmassa korkealla, niin ei siitä enää parane antaa periksi...
yksin olen käynyt juttelemassa perheasiainkeskuksessa, kun toinen ei halua lähteä - lienee se syyllisyys niin kovaa, ettei halua lähteä "tuomiolle" tai edes ulkopuolisen eteen kertomaan teoistansa, syistänsä.
alkup.
voin sanoa ja vain omasta puolestani, että tunteeni ja rakkauteni puolisoani kohtaan pysyi, vaikka hän teki siten kohtaani. Tietenkin tämän ensimmäisen kerran jälkeen tulin epäileväksi, jota en aikaisemmin ollut. Yritin kuitenkin elää suht normaalisti ja uskoen hänen luotettevuuteensa. Olin luottanut häneen nimittäin 100 %:sti ennen tätä ilmituloa, koska annoin hänen mennä ja tulla miten halusi ja luulin näin hänen myös olevan luottamukseni arvoinen.
Meni jonkin aikaa ja laitoin merkille uusia piirteitä hänestä ja jouduin uudestaan seuraamaan hänen touhujaan. Hän oli tämän ensimmäisen kerran jälkeen luvannut tiettyjä asioita. Kuitenkin n. puolen vuoden jälkeen osoittautui, että hän piti "yhteyttä" ystäviinsä viestein ja puheluin. Näistä oli nimenomaan sovittu, että niitä ei ole.
Taas tapeltiin, tehtiin lupauksia ja yritin jatkaa liittoamme. Kuitenkin tässä vaiheesssa meni se viimeinenkin luotto häneen. Minusta tuli todella ahdistunut sekä aloin silloin tällöin myös seuraamaan häntä. Tiedän, että tämä ei ole oikein, mutta muuta en siinä vaiheessa voinut, koska puolisoni ei koskaan tunnustanut mitään, vaikka todisteitakin sain. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin jo siinä vaiheessa lähtenyt. Kuitenkin jäin, koska olen toivoton tapaus ja uskoin yhä hänen muuttuvan. Jäin lisäksi sen vuoksi, koska kaiken tämänkin jälkeen rakastan häntä, enkä halunnut luovuttaa niin helposti.
Nyt viime aikoina tuli tunne, että taas on jotain luvatonta säpinää. Laitoin seurannan hänen reissulleen ja jäi heti kiinni. Tämä on se kaikista pahin asia, että minulla ei ole nyt enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin luovuttaa.
Tämän viimeisen tapauksen jälkeen minulle vasta tuli tunne, että minulla ei ole enää mitään tunteita muuta kuin suuri suru ja viha ja ikävä, jota en osaa kuvailla. Itken aamut, päivät, yöt, mutta mikään ei auta.
Mielestäni olen antanut nyt tarpeeksi mahdollisuuksia ja on aika luovuttaa. Sanoin, että lähden ja en enää jatka. Näin aion myös tehdä, vaikka tämä tuntuu melkein kuolemalta. Menetän samalla kodin, miehen, jopa lapset. Joudun muuttamaan tämän vuoksi kauaksi,koska ei ole muuta mahdollisuutta.
Ehkä tämän kaiken minulla tekee vaikeaksi juuri se, että en missään vaiheessa ole menettänyt tunteita puolisoani kohtaan. Silti minun on vain tehtävä päätös ja lähteä.
Sanon vielä sinulle, että yritä vielä. Älä luovuta helpolla. Voit sitten myöhemmin, jos kaikki ei sujukaan, niin ajatella että edes yritit. Tietenkään se ei paljon lohduta, mutta aina on mahdollisuuksia varsinkin jos toinen on mukana muuttamassa tilannetta.
Me olemme vain ihmisiä. Avioliiton/suhteen alussa sitä luodaan pilvilinnoja. Ei voisi kuvitellakaan tapahtumaa uskottomuus omaan suhteeseen. Mutta elämä muuttaa polkujaan mitä pidemmälle se etenee. Me ollaan todellakin vain ihmisiä, ja heikkoja sellaisia.
Nyt on sinun vuoro, kuin myös minun, olla petetty. Ja puolisomme ovat pettäjiä. epätäydellisyydestämme voimme taas kasvaa ja meistä tulee vahvempia. Erehdyksestä voi oppia. Puolisosi voi miettiä, mitä hän tästä oppi? Olla onnellinen siitä, että sinä petettynä, olet edelleen siinä hänen vierellään ja haluat jatkaa.
Ei maailma tähän kaadu. Elämä jatkuu ja maapallo pyörii. Sinun ja minua on loukattu. Mutta me emme ole uhreja. Puolisomme olivat heikkoja. Mutta he voivat tästä oppia.
Antaa anteeksi. Olen sitä jo miettinyt. Tuntui, että kun kerroin tästä miehellni, muuttui hänenkin suhtautuminen minuun. Palasi niitä mukavia vanhoja lämpimiä, helliäkin, tunteita.
Pettäjäkin voi antaa anteeksi itselleen. Kunhan vain tajuaa, että näistä kelvottoman raukkamaisista episodeista voi oppia. Oppia sen, miten ei voi käyttäytyä.
vaatii luottamusta molemmilta osapuolilta lähteä rakentamaan avioliittoa uudelleen. Tunnen kuitenkin, että se on sen arvoista. Sinulla, kuin myös minulla, on lapsia. tämä perhe oyj jatkaisi olemassaoloaan, vaikka ero tulisikin. Se on elinikäinen projekti. Sitä ei katkaise avioero, ei uudet ihmissuhteet. Miksi ei sille perhe oyj:lle antaisi uutta mahdollisuutta? Sanoa itselleen, että perhana paskan homman tein, mutta tästä opin. Ei kannata.
Toivottavasti tässä on jotain järkeä. Kovassa kiireessä kirjoittelin...
jaksamista sinulle ja puolisollesi!
Jaksakaa yrittää! Myöhemmin, voisi harmittaa, jos ei antanut toiselle sitä toista mahdollisuuta!
ainakin tällä hetkellä.
kun naisilla nuo tunteet tahtoo ohjata tekemisiä enemmän kuin järki.
ja järki sinun tilanteessasi sanoo, että päästä irti, jos toinen ei hajua olla sinun haluamassasi parisuhteessa. tunne sanoo, että "anna vielä mahdollisus, odota hetki, kyllä se siitä"
Hienoa, ett äpidät järjesn äänestä kiinni - pitkällä jänteellä se on oikea ratkaisu, luulen niin. tätä samaa jahkaan minä ja olen päättänyt, etttä jos tulee merkkejäkään sinun miehesi käytöksestä (vaimollani) niin erota pitää.
Ansaitsen parempaa, niinkuin sinäkin.
Sitä en eheti ymmärrä, että sinun lapsista pitäisi luopua- jos toinen haluaa juosta, niin eikös hänen olisi parempi mennä omilleen, niin voisi tehdä mitä haluaa ja tuoda asuntoonsa ketä haluaa?
anteeksi antoa olen miettinyt.
tänään sanoin, että jotta voidaan saada suhdetta kuntoon, niin yritän antaa anteeksi- ja luulen että voin elää asian kanssa, koska en ole minäkään puhdas pulmunen (vanha juttu) ja että olen tavallaan osasyyllinen asiaan (en ole osoittanut välittämistäni, olen ollut välinpitämätön, jne).
eilen hän sanoi kokevansa syyllisyyttä, yritin siihen kommentoida, että "hyvä, niin pitääkin, koska muuten olet paatunut ja me ollaan loppu" ja että"hänen pitää myös osata antaa anteeksi itselleen, ymmärtää miksi niin kävi, mutta ottaa opiksi, enkä ikinä enää suvaitse moista, muuten haluan eron".
tippa tuli linssiin kummallakin juttutuokion jälkeen (juteltiin tietty paljon muutakin).
ja tuntui, että jokin askel otettiin...tiedä häntä sitten...
mutta hyvä asenne sinullakin on parisuhteeseen - pidin tuosta oyj asenteesta.
älä luovu asenteesta- tarpeista ja tsemppiä!
alkuperäinen kirj.
juttelemaan. Mitä tuo "kärysi" tarkoittaa; yhdenyön suhdetta vai salarakasta? Mikäli kyse on jälkimmäisestä niin vaimollasi on tosi vaikeaa, ehkä vaikeampaa kuin sinulla. Eikös olekin niin, että sinun pitää tässä tapauksessa selvitellä omia tunteita ja tunteitasi vaimoon, mutta vaimosi pitää selvittää vielä lisäksi tunteensa tuohon kolmanteen osapuoleen? 3kk on pieni aika verrattuna yli 20 vuoteen. Tuollaisen asian ylipääsemiseen voi mennä pari vuottakin. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin asiasta voi puhua.
eli 6 v suhde on takana, joskin siinä oli n. puolentoista vuoden tauko (minulle kerrottiin niin).
olen itsekin ollut uskoton, joten luulen, että se madalsi kynnystä - kosto tai oikeutus- tiedättehän?
ja osin olet oikeassa - vaimo miettii ensi, että voiko luopuo toisesta ja sitten, että voiko olla minun kanssa - tai siis näitä yhtäaikaa- voihan se olla hankala yhtälö.
mutta ninun kanssani se ei ajatuksia jaa, joten pimessä ollaan...
ja 6 vuotta on iso osa 20 vuodesta.
olen nimittäin sitä mieltä, että kun hänellä tuo suhde on ollut, joskin tapaamisia on ollut vähän etäisyydestä riippuen (4-6 krt vuodessa), niin ei hän tähän suhteeseen ole kyennyt millään tavalla...