Jatkaakko?

samassa tilanteessa ja päätin etten voi jatkaa nykyistä suhdettani seksin puutten takia.miehessä ei ollut vika vaan minussa.olimme myös 1.5v yhdessä ja meille syntyi ihana lapsikin tuossa ajassa.lapsi oli toivottu molemmilta.mutta raskauden aikana minulta katosi seksihalut kokonaan ja jatkui myös synnytyksen jälkeen.mieheni ei pettänyt kertaakaan vaan pyysi minua vaimokseen.kumpikin riudumme nyt,rakastamme toisia ja viestein kerromme rakastavamme toisia edelleen kovasti.en tiedä teinkö oikein päästäessäni uskollisen miehen lentämään?minua on myös kalvanut asia seksin takia ja en vaan voi antaa toisen kärsiä siitä etten itse ole halukas.toivottavasti tein oikein asian kanssa.kadun kyllä varmasti tätä,mutta en tiedä,tunteet ovat sekavat niinkuin tämä kirjoituskin.mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan.voimis sinulle!

Sieltä tuli pajon taustatietoa - ongelma siis seksissä ? Mutta sitten ratkaisevat yksityiskohdat jäävät hieman pimentoon täältä puolen ruuta lutettuna. Kerro ihmeessä lisää jos viitsit.

Olettehan puhuneet miehen kanssa suoraan siitä mistä on kyse (vaikka asia voi olla hyvin arka molemmille) ? Molemmat ilmeisesti tietävät että seksi tökkii ja itse sanot yrittäneesi korjata asiaa. Tekeekö mies mitään asian eteen - onhan hän tietoinen tunteistasi ?

Itseäni arveluttaa se että sanot että kumppani ei ole kiihoittanut sinua fyysisesti missään vaiheessa ja se että yrität piristää seksiälämäänne.. Jää siis mietityttämään että miten "piristämällä" saa kumppanista kiihoittavamman, kun ongelma kuulostaa olevan hieman perustavampaa laatua. (Yritetään luoda fyysistä vetovoimaa mitä ei ilmeisesti alun alkujakaan ollut).

Sanoit että ero helpotti, rakastat häntä enemmän ystävänä. Hän ei ilmeisesti tunne samoin. Hänelle homma on ehkä kaikki tai ei mitään - pelkkä ystävyys ei riitä...

Eli jos olette rehellisesti molemmat tietoisia ongelmasta ja yrittäneet (molemmat) oikeasti tehdä töitä sen eteen - vaikuttaa aika tuhoon tuomitulta... sorry.

P.S. En ole itse henkilökohtaisesti ollut samassa tilanteessa. Eli näkemykseni lauoin enimäkseen luetun ymmärtämisen perusteella.

Hei!

itselläni oli aivan sama tilanne puolisoni kanssa. Nyt kuukausi sitten päätin että asioihin on tultava muutos. hankin toisen asunnon, pakkasin kamani ja ilmoitin hänelle tuntevani enää vain ystävän rakkautta. Tähän puolisoni vastasi ilahtuneena, että samoin kuin hänkin on tuntenut. :) eli homma päättyi nätisti, ja olemme nyt vain hyviä ystäviä.

Seurustelemaan en meinaa enää ryhtyä elämäni aikana, ellei tuo toinen osapuoli laita sukkia pyörimään jaloissani.

tsemppiä sinulle.

Sama tilanne täälläkin. Mies oli mukava, kiltti ja muuten ihana mutta kun ei niin ei...en onneksi pitkittänyt asiaa kovin kauaa, muutamia kuukausia katsoin jos niitä tunteita alkaa sieltä tulla enemmän mutta ei alkanut ja pakkohan se oli lopettaa ennekuin toinen ehtii kiintyä liikaa. Kyllä se niin taitaa olla et se fyysinen vetovoima vaan pitää tulla heti tai sitä ei tule koskaan...ainakin omalla kohdallani näin on.

Olen aika huono puhumaan asioistani kenellekään. Sitä siten pyöritteli vaan omassa mielessä näitäkin asioita aluksi. Vielä kun tuo mieskin on sellainen, ettei sekään sanaista arkkuaan saa helposti auki. Pähkäilin usein asioita ja otin huomaamattani etäisyyttä, mikä olikin helppo kaukosuhteessa.

Puhumattomuus taisi nakertaa molempia. Ja en vielä tänäkään päivänä ole ihan täysin suoraan pystynyt sanomaan, että ne fyysiset kemiat ei vaan kohtaa. Luulin itsekin, että haluttomuus johtui e-pillereistä. Vaihdoin merkkiä suhteen alussa ja oletin haluttomuuden ja masennuksenkin johtuvan niistä. Tosin nyt tiedän ettei se niistä johtunut. Muutama kuukausi sinkkuna todisti senkin, että todella halusin seksiä ja nautin siitä täysillä... eri ihmisen kanssa. Sitä säikähti jotenkin itsekin, putosi pohja siltä, mihin oli luullut ja mitä oli pitänyt syypäänä.

En voi sanoa, että mieheni olisi "huono" seksissä. Ei missään nimessä. Monta kertaa yritin kyllä vihjailla mistä pitäisin ja näytin kyllä lopulta ihan konkreettisestikin miten se homma toimisi parhaiten. Jotenkin vaan ei siltikään ottanut onkeensa. Mies alkoi lopulta varoakin kun eihän tämä naisen keho lämpiämättä toimi, sattuu vain ja hommasta ei tule mitään. Ostelin vibraattoria sun muuta ja eri asentojakin yritin ehdottaa ja kokeilla. Yritettiin pitkittää esileikkiäkin sen jälkeen kun sain sanottua, että ei senkään takia edes tee mieli, kun aina miehen koskettaessa tiesin, että no niin, se ei halua taas muuta kuin seksiä. Itse kaipasin enemmän koskettelua, haleja jne. Lopulta seksi oli vaan sitä, että tunsin itseni pumpattavaksi barbaraksi ja pidättelin kyyneliä ja toivoin, että homma olisi ohi jo.

Muuten meillä elämänkatsomus ja arvot kohtaavat hyvin. Pidämme samoista asioista ja puuhastelemme yhdessä mielellään. En ehkä ymmärrä miten joku voi kuunnella niin raskasta musiikkia päivästä toiseen, toisaalta toinen ei ymmärrä miten jaksan lukea kaikennäköistä kirjallisuutta niin paljon. Mutta ei se ole ikinä haitannut menoa. Ainut ero on se, että kaipaan enemmän "fiksuja" keskusteluja. Koulutustaustamme ovat erilaiset. Itse olen korkeammin koulutettu ja se ehkä johtaa joissain asioissa ristiriitoihin. Olen myös paljon avarakatseisempi ja suvaitsevampi. Välillä hänessä ärsyttää suorastaan naiivit kommentit asioista.

Luottamus koki pienen kolauksen vuosi sitten kun hän petti luottamukseni täysin. Ei käynyt vieraissa, mutta minulle hänen tekonsa oli moiseen tekoon rinnastettavissa. Siitä lähtien olen ollut hieman epäluuloinen häntä kohtaan. Tosin itse ajoin hänet sulkeutuneisuudellani ja puhumattomuudellani siihen tilanteeseen. Tai näin ainakin luulen.

Tälläisiä ajatuksia sain vielä kaivettua itsestäni ulos. Toivotan teille, jotka olette samankaltaisessa tilanteessa myöskin temppiä ja jaksamisia! Ehkä sesiitä helpottaa, joskus.

Samoja ajatuksia munullakin on ollut seurustelukummpanini suhteen. Hyvä mies, mutta ...mutta.. en tiedä mikä mättää. Joskus tuntuu että hän kävelee kultainen sädekehä päänsä päällä kun on niin hyvä. Minä taas kohellan mennen tullen tehden erilaisia virheitä, ja kerronkin aina omia mokailujani. Mutta jokainenhan tekee virheitä, eikö?

Minä olen myös ahdistunut meidän seurustelusuhteessa. Seksi sujuu hyvin. Vuosi sitten sattui tapaus joka vei pohjaa pois suhteelta. Ruokailimme ja joimme muutaman lasillisen viiniä, mies kävi ulkona silloin tällöin ja ruokailun jälkeen huomasin että hän on aivan humalassa, ei ollut pystyssä pysyä (kahdesta pienestä viinilasillisesta), oli kaatua puuhellan päälle. Sanoi menevänsä nukkumaan kun "väsyttää". Aamulla en sanonut mitään, odotin että hän olisi jollain lailla kommentoinut tapahtunutta, mutta ei mitään. Mietin tapahtunutta koko päivän ja illalla soitin hänelle ja vaadin selitystä kuinka voi olla niin juovuksissa kahdesta lasillisesta. Hän kielsi kokonaan että olisi ollut juovuksissa, hän oli vain väsynyt. Piste. Sanoin hänelle että taitaa pojalla olla pullo halkopinon välissä, ja mielestäni tuollanen käytös on todella raukkamaista. En ole missään vaiheessa kieltänyt tai paheksunut alkoholin käyttöä.

Oikeastaan tuon tapauksen jälkeen en ole voinut luottaa hänen sanomisiin tai tekemisiin.

Nyt koko vuoden on ollut sellainen tunne että ei tästä tule yhtään mitään. On sellainen kireä ilmapiiri koko ajan. Minä puhun pälpätän ja toinen on hiljaa.....................

Minulla taas on käynyt useammankin kerran niin, että rakastun renttuun, koska hän vetoaa fyysisesti minun matelijanaivoihini ja saa polvet pehmeiksi.

Mutta hyvä seksi ei sekään riitä. Kuten eräs fiksu ystävättäreni kiteytti: pitää saada kiskejä myös korvien väliin.

Nykyinen kumppanini on juuri sellainen josta pidän, iso, vahva mies, joka osaa kuitenkin pidellä minua juuri sopivan hellästi riittävän pitkään, (todella pitkään). Ihan niin usein kuin vain tahdon suostua. Halailee ja taputtelee pepulle jatkuvasti.

Vaan kun ne työmaan vitsit on jo kaikki kuultu, ja mitään muuta ei maailmaan mahdu. Muita ihmisiä ei tavata, missään ei haluta käydä, ei lueta mitään eikä edes telkkaria katsota, että vahingossa kuulisi missä maailma menee.

Ei kohdallaan koskaan...