"Työnantajien edustajat itkevät työvoimapulaa, valtion kirstua vartioivat surevat työttömien suurta joukkoa, korkeakouluista ja oppilaitoksista valmistuvat nuoret kaihoavat töitä, koululaisille ei ole kesätyöpaikkoja, ja melko vaatimattomiinkin hommiin, kun niistä lehdessä ilmoittelee, löytyy kolmesataa hakijaa. Kaikki nuo väitteet eivät voi yhtaikaa olla totta. Epäilen työnantajien väitettä. Tai että he esittävät niitä tarkoitushakuisesti.
Totta kai pitää paikkaansa ettei työn tarjonta ja kysyntä kohtaa, jos niitä estetään kohtaamasta. Kunhan firmoissa vain määritellään riittävän kovat ja yksityiskohtaiset vaatimukset työnhakijoille, niin eihän sellaisia sitten löydy. Maassamme on esimeriksi hyvin vähän alle kolmekymmentävuotiaita levyseppähitsaajia, joilla on kahdenkymmenen vuoden työkokemus vaativista hitsaustöistä. Ja kas, näin saadaan aikaiseksi kohtaanto-ongelma eli työvoimapula. Jos työvoimapula olisi todellista, yritykset ottaisivat töihin kynnelle kykeneviä, joista ne kouluttaisivat sitten itse omiin tarpeisiinsa sopivia levyseppähitsaajia.
Kvartaalitalouden optiojohtajilla on otsaa vaatia yhteiskuntaa kouluttamaan heille ilmaiseksi heidän firmaansa juuri sillä hetkellä sen tarvitseman työvoiman. Yritysten oma vastuu työntekijöidensä koulutuksesta on sosialisoitu. Omalaatuinen lopputulos kun ottaa huomioon että samat miehet pauhaavat naama punaisena vapaasta kilpailusta ja yhteiskunnan roolin minimoimisesta. Etelärannan tavoite näyttää olevan että saadaan yhteiskunnalta aina vain enemmän ilmaisia palveluita ja samaan aikaan ajetaan yritysten ja johtajien verot minimiin. Melko hävytöntä, eikö totta?
Jos yritys haluaa palkata lisää työntekijöitä eikä muka mielestään sellaisia löydä, sillä on mahdollisuus räätälöidä itselleen omassa firmassa tapahtuva työntekijöiden koulutus ja perehdyttäminen. Luulisi sillä tavalla työvoimapulan helpottavan. Varsinkin kun työvoimaviranomaiset maksavat puolet yrityksessä tapahtuvasta ja sen itse määrittämästä koulutuksesta. Mutta ahneille ei tuo viisikymmentä prosenttia riitä, pitäisi saada sata tai enemmän. Mainitun tuen nimi on Yhteishankintakoulutus ja rahaa siihen työministeriössä on. Ei puutu kuin yrityksiä, joilla oikeasti on työvoimapula. Niille saattaisi se viidenkymmenenkin prosentin tuki olla riittävä.
Työnantajapalatsin logiikan puutetta ja samanaikaista ahneuden riittävyyttä kuvaa sekin että kun valitetaan työvoimapulaa, vaaditaan palkanalennuksia. Ei toki johtajien, vaan työntekijöiden. Markkinataloudessa asiat ovat päinvastoin, siellä kysyntä joka ylittää tarjonnan nostaa tuotteen hintaa. Jos maassamme olisi aikuisten oikeasti työvoimapula, palkkoja pitäisi nostaa eikä laskea, jotta tilanne korjaantuisi. Epäilen yhä voimallisemmin työnantajien rehellisyyttä.
Ainoa asia, josta tässä maassa on pulaa, on yhteiskunnallista vastuuta kantavista johtajista. Vastuuntunnottomia meillä on riittämiin, mutta he eivät todellakaan toivo markkinatalouden toimivan itsensä kohdalla. Vaikka vastuuntunnottomista johtajista on ylitarjontaa, niin herrojen palkat vain nousevat. "
http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2005&id=1&haku=false
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000021036137
Totta kai pitää paikkaansa ettei työn tarjonta ja kysyntä kohtaa, jos niitä estetään kohtaamasta. Kunhan firmoissa vain määritellään riittävän kovat ja yksityiskohtaiset vaatimukset työnhakijoille, niin eihän sellaisia sitten löydy. Maassamme on esimeriksi hyvin vähän alle kolmekymmentävuotiaita levyseppähitsaajia, joilla on kahdenkymmenen vuoden työkokemus vaativista hitsaustöistä. Ja kas, näin saadaan aikaiseksi kohtaanto-ongelma eli työvoimapula. Jos työvoimapula olisi todellista, yritykset ottaisivat töihin kynnelle kykeneviä, joista ne kouluttaisivat sitten itse omiin tarpeisiinsa sopivia levyseppähitsaajia.
Kvartaalitalouden optiojohtajilla on otsaa vaatia yhteiskuntaa kouluttamaan heille ilmaiseksi heidän firmaansa juuri sillä hetkellä sen tarvitseman työvoiman. Yritysten oma vastuu työntekijöidensä koulutuksesta on sosialisoitu. Omalaatuinen lopputulos kun ottaa huomioon että samat miehet pauhaavat naama punaisena vapaasta kilpailusta ja yhteiskunnan roolin minimoimisesta. Etelärannan tavoite näyttää olevan että saadaan yhteiskunnalta aina vain enemmän ilmaisia palveluita ja samaan aikaan ajetaan yritysten ja johtajien verot minimiin. Melko hävytöntä, eikö totta?
Jos yritys haluaa palkata lisää työntekijöitä eikä muka mielestään sellaisia löydä, sillä on mahdollisuus räätälöidä itselleen omassa firmassa tapahtuva työntekijöiden koulutus ja perehdyttäminen. Luulisi sillä tavalla työvoimapulan helpottavan. Varsinkin kun työvoimaviranomaiset maksavat puolet yrityksessä tapahtuvasta ja sen itse määrittämästä koulutuksesta. Mutta ahneille ei tuo viisikymmentä prosenttia riitä, pitäisi saada sata tai enemmän. Mainitun tuen nimi on Yhteishankintakoulutus ja rahaa siihen työministeriössä on. Ei puutu kuin yrityksiä, joilla oikeasti on työvoimapula. Niille saattaisi se viidenkymmenenkin prosentin tuki olla riittävä.
Työnantajapalatsin logiikan puutetta ja samanaikaista ahneuden riittävyyttä kuvaa sekin että kun valitetaan työvoimapulaa, vaaditaan palkanalennuksia. Ei toki johtajien, vaan työntekijöiden. Markkinataloudessa asiat ovat päinvastoin, siellä kysyntä joka ylittää tarjonnan nostaa tuotteen hintaa. Jos maassamme olisi aikuisten oikeasti työvoimapula, palkkoja pitäisi nostaa eikä laskea, jotta tilanne korjaantuisi. Epäilen yhä voimallisemmin työnantajien rehellisyyttä.
Ainoa asia, josta tässä maassa on pulaa, on yhteiskunnallista vastuuta kantavista johtajista. Vastuuntunnottomia meillä on riittämiin, mutta he eivät todellakaan toivo markkinatalouden toimivan itsensä kohdalla. Vaikka vastuuntunnottomista johtajista on ylitarjontaa, niin herrojen palkat vain nousevat. "
http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2005&id=1&haku=false
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000021036137
Vastaukset 24
Vanhimmat
Muutama vuosi takaperin sai eräs johtajarälssin edustaja, kutsukaamme häntä Christoffer C:ksi, potkut suuryrityksen johdosta.
Lehdistötilaisuudessa katkeruus oli kovaa ja kritiikki globalisaatiota kohtaan tulista.
Mutta Krisse sai lohdutuspaikan EK:n palveluksesta.
Ei olekaan enää globalisaatio paha juttu, eivätkä kritiikin keihään lentele.
Krissellä menee hyvin.
Seuraavassa on eräitä tilastokeskuksen suomea ja sen työllisyyttä koskevia tunnuslukuja. Luvut koskevat vuosia 1990, 1995-2004. Siis ensimmäinen vasemmalta on vuoden 1990 luku, sitten on 5 v väli ja seuraavat ovat vuosittaisia 95:stä 04:ään
1) Väestö, keskiväkiluku 4 986 5 108 5 125 5 140 5 153 5 165 5 176 5 188 5 201 5 213 5 228
V. 1990 suomalaisia oli n. 4 milj 986 tuhatta. Ja vuonna 2004 5 milj 228 tuhatta. LISÄYSTÄ n. 300 tuhatta.
2) Työvoima 2 586 2 481 2 490 2 484 2 507 2 557 2 589 2 605 2 610 2 600 2 594
Vuonna 1990 ja 2004 työvoima on ollut jokseenkin SAMA: 2milj 586 t / 2milj 594t
3) Työlliset 2 504 2 099 2 127 2 169 2 222 2 296 2 335 2 367 2 372 2 365 2 365
Vuonna 2004 työllisiä oli lähes 300 tuhatta VÄHEMMÄN kuin vuonna 1990 vaikka väkeä maassamme on 300 tuhatta ENEMMÄN.
4) Tehty työ, milj. tuntia 4 415 3 719 3 805 3 861 3 912 4 053 I 4 019 4 009 4 000 3 948 3 992
Vuonna 2004 tehtyjen työtuntien määrä (3992) on yli 400 tuhatta tuntia vähemmän kuin vuonna 1990 (4415). Tämä on se kuuluisa A. Ojapellon "teesi".
LÄHDE: tilastokeskuksen työllisyyskatsaus.
5) Kun edelläolevaan lisätään vielä se Tilastokeskuksen keskipalkkatilastoista poimittu tieto, että SÄÄNNÖLLISTÄ KOKOPÄIVÄTYÖTÄ tekee enää vain noin 1,3 miljoonaa suomalaista aavistuksen vajaasta 2,6 miljoonan (v.2004)työvoimasta, niin tuskin kukaan enää ihmettelee sitä, kuka jakaa väitetyn bkt:n kasvun ja työttömien saamatta jääneet palkat omiin kukkaroihinsa:
http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2005&id=1&haku=false
Väite, että kun väki vähenee, niin pidot paranevat, pitää suomessa 100 %:sti paikkansa
Ja työttömien määräthän selvisivät täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000021036137
Valehdellaan vähän ja nostellaan palkkoja sitäkin ENEMMÄN.
Jos tämä on sosiaalidemokratiaa, odotan kauhulla, millaista mallia Kokoomus ja Keskusta tarjoavat tilalle... Tosin, ovatkin sitten ihan rehellisesti omaa itseään :P
Laittakaapa vielä mukaan tietoa siitä, mikä on palkkatyön osuus tuotetusta varallisuudesta, niin näkevät työttömiä halveksuvat työlliset, kuka heidän pöydässään oikeasti aterioi. Tilastot ovat tuon suhteen kiinnostavaa luettavaa, sillä 80/90-lukujen vaihteessa palkkatulot muodostivat n. 70% tuotetusta varallisuudesta (BKT), nyt se on enää hädin tuskin 40%. Yritykset tuottavat, mutta rahat valuvat kiihtyvällä vauhdilla ulkomaille ja sehän olikin jo tiedossa, että Suomi on kallis maa = palkkojen ostovoima on p*rseestä. Mutta ollaan porvareille mieliksi ja jatketaan edelleen keskinäistä kinastelua, vai mitä?
Tämä Isokallion ajatus osoittaa väärään suuntaan. Työnantajat toimivat olemassa olevien lakien ja asetusten mukaan. Niitä ovat meille sorvanneet demarit.
Syyttävän sormen tulisi osoittaa demareihin. Meillähän ei saa synnyttää kotimaista työtä. Vain ulkomainen työ on sallittua. Se on globaalia. Se ei välitä suomalaisten hyvinvoinnista. Käy siis niin, että kortistosta otetaan parhaimmat ja heillä teetetään työt yliteholla. Kun kaikki on imetty, jätetään heidät toisten huolehdittavaksi.
Jos demarit sallisivat suomalaisten synnyttää työtä, näin ei tapahtuisi. Suomalaiset työllistäisivät itse itseään ja työttömyyttä ei olisi. Tällöin ei olisi myöskään mahdollista saada uutta kortistosta eikä muista maista. Työntekijöistä olisi huolehdittava, heille olisi maksettava kunnon palkkaa. Nykyistä tilannetta ei olisi.
Nykyinen tilanne on siis se, että
"Työnantajien edustajat itkevät työvoimapulaa"
Ulkomaiset työnantajat eivät maksa enempää kuin muuallakaan, joten tarpeeksi halpaa työvoimaa ei Suomessa löydy.
"valtion kirstua vartioivat surevat työttömien suurta joukkoa"
Eiväthän demarit voi sanoa että he tarkoituksella ylläpitävät työttömyyttä, joka tulee kalliiksi. On siis itkettävä krokotiilin kyyneleitä.
"korkeakouluista ja oppilaitoksista valmistuvat nuoret kaihoavat töitä"
Vain parhaat palkataan, heikompilahjaiset jäävät työttömäksi. Globaalia markkinatalous ei tarvitse kuin parhaimmat.
"koululaisille ei ole kesätyöpaikkoja"
Miksi palkata kesätöihin lähes tuottamattomia lapsia?
"ja melko vaatimattomiinkin hommiin, kun niistä lehdessä ilmoittelee, löytyy kolmesataa hakijaa. "
Totta kai, demarithan ylläpitävät työttömyyttä. Vain ulkomaiset työnantajat voivat palkata töihin ilmaiseksi. Töitä ei riitä kaikille ja palkat ovat kehnot jos jollekin löytyy työtä.
"Kaikki nuo väitteet eivät voi yhtaikaa olla totta. Epäilen työnantajien väitettä. Tai että he esittävät niitä tarkoitushakuisesti. "
Kaikki väitteet voivat hyvin demarisuomessa. Jos asiaan halutaan muutosta, se voidaan tehdä kahdella tavalla. Äänestetään demarit pois eduskunnasta ja hallituksesta tai demarit tuovat eduskuntaan seuraavan lain:
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
Valitkaa itse.
Tuo sinun älytön demarifobiasi saattaa aiheuttaa äänivyöryn demareille. Eihän sinulla tuollaisen vyörytyksen jälkeen ole uskottavuutta.
Kohta rupeat puhumaan kuina Fortum optiot olivat nannaan työttömille.
Tämä täytyy nyt muistaa.
Demaripolitiikan YMPÄRILLE on hallitus rakennettu.
Demaripolitiikan tukipuolueina on välillä kokoomus, välillä kepu. Ja joitakin sirpaleita.
Kyllä demarit ovat viimeiset 11 vuotta olleet auttamassa suomalaista työmiestä tavalla, että siitä kokoomuskin on nokkelana juonittelijana löytänyt "työväen" mentävän aukon.
ei siinä sen kummemmasta ole kyse.
Jos muuta hyväpalkkaista työtä ei ole tarjolla, niin siitä nykyisestä pidetään kiinni keinoja kaihtamatta.....
""Kyllä demarit ovat viimeiset 11 vuotta olleet auttamassa suomalaista työmiestä tavalla, että siitä kokoomuskin on nokkelana juonittelijana löytänyt "työväen" mentävän aukon.""
Muistat kai että olen itsekin demari? Mutta työttömyysturvalakia olisi muutettava.
Jos tulee äänivyöry, niin silloinhan demarijohto uskaltaa lopettaa työttömyyden ylläpidon koska sitä äänestetään vaikkei työttömyyttä ylläpidetäkään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021058096
Sanon että kahdenvuosikymmenen aikana työn synnyttämisen rikollisuus on tehnyt tehtävänsä. Ja eihän kokoomus ole mikään järkevä puolue muutenkaan. Se ei halua hyvinvointia kaikille, vaan toimii kuten demaritkin, kaikki itselle.
Tämähän ei toimi kummankaan politiikalla, kuten olen kertonut. Rikkaimmat saisivat kaiken ja köyhimmille ei jäisi mitään. Jokaisen aika menisi hengissä pysymiseen.
Demarit taas jakaisivat kaiken tasan, mutta samalla tuhoavat kaiken mikä synnyttäisi hyvinvointia. Eli tuloksena että puolueen eliitti ja sen kaverit rikastuisivat ja suurin osa kansasta eläisi köyhyydessä.
Nikkarismissa taas otettaisiin molempien hyvät puolet. Taattaisiin kaikille riittävä toimeentulo, huolehdittaisiin verovaroin sairaista ja vanhuksista. Jotta tähän olisi riittävästi rahaa, annettaisiin kaikkien synnyttää työtä ja rikastua niin paljon kuin kukin kykenisi lakien puitteissa.
Yhteiskunta voi tarvittaessa ohjata lakien avulla toimintaa. Esimerkiksi säätämällä lain joka mahdollistaa talkootoiminnan elintapojen parantamiseksi, vaikkapa ehdottamallani tavalla.
Nykyisin työnantajat ovat suurimmaksi osaksi ulkomaalaisten sijoittajien omistuksessa. Voidakseen kilpailla Suomessa niiden johdon on saatava ilmaista työvoimaa että joillekin voidaan maksaa palkkaakin. Pula ilmaisesta tai lähes ilmaisesta työvoimasta on suuri. Jos tähän ei päästä, työt siirtyvät muualle.
Ilmaisen työvoiman tarve syntyy demareiden ylläpitämästä työttömyydestä. Suomalaisen tuotteen hinnassa on veroja keskimäärin 65 %. Veroista puolet tarvitaan työttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin, toinen puoli sosiaaliturvaan ja infrastruktuuriin.
Työn osuus suomalaisessa tuotteessa on 5 %. Työnantajat eivät voi toimillaan vähentää suoraan verojen osuutta. Sen sijaan työvoiman kustannuksiin he voivat vaikuttaa hankkimalla ilmaista työvoimaa. Eli työnantajat toimivat sillä ainoalla tavalla jonka demarit maassamme tarjoavat. Jos se ei onnistu, loputkin työpaikat siirtyvät muualle.
Tähän on kaksi tapaa. Joko äänestetään kokoomus valtaan jolloin työtä on kaikille mutta palkat voivat jäädä saamatta. Tai sitten demarit lopettavat työttömyyden ylläpidon ja maassamme hyväksytään ehdottamani lakimuutos, jolloin syntyy hyväpalkkaista työtä kaikille ja sosiaaliturva on hyvä.
http://www.geocities.com/ohitte/tlaki
http://www.geocities.com/ohitte/dema.htm
Minä tunnen useita pienipalkkaisia, eläkeläisiä ja erityisesti työttömiä, jotka äänestävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen Kokoomusta/Keskustaa. Heille massatyöttömyys ja -köyhtyminen ovat vain ja ainoastaan demareiden aikaansaannosta. Ilmeisesti Hallitusnikkari kuulunee tähän samaan perinteiseen joukkoon, jossa viha sosialisteja vastaan on imetty äidinmaidossa.
Todellisuudessa Suomen demarit ovat ajaneet samaa uusliberalistista politiikkaa kuin Kokoomus ja Keskusta olisivat ajaneet, jos olisivat olleet pääpuolueita ja tämähän on nähty jo aikaisemmin: kummatkin (oikeisto)puolueet ovat olleet sulassa sovussa sossujen kanssa hallituksessa. Ongelma eivät tässä nyt ole demarit vaan se, että tämä maa on niin saatanan OIKEISTOLAINEN, että rividemarikin käy pohjalaisesta ökyisännästä. Eteläisen naapurimaamme sossut julistautuivat osaksi oikeistoa jo 10 vuotta sitten. Milloin Suomen sossut uskaltavat tulla ulos kaapista?
Seuraavissa vaaleissa kannattaa jättää koko kolmen troikka ilman ääniä, jos jotain muutosta haluaa tähän menoon saada. Ruotsin mallia en suosittele: Suomen Kokoomuksen ja Keskustan työttömyys-tropit saattavat työttömän ennen aikaisesti haudan lepoon. Suomi ei ole demokratia siinä mielessä, että pääpuolueet tarjoaisivat vaihtoehdon - työttömän kohdalla käy helposti niin, että kun juoksee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.
Hallitusnikkari kuulunee samaan harmaaseen joukkoon: verotus-, työllistämis- ym. lausunnot antavat ymmärtää, että siellä puhuu taas yksi perinteisen, oikeistolaisen ajatusmaailman omaksunut idealisti, jolle pääasia ei ole sosiaaliturvan parantaminen vaan yrittäjyyden tukeminen. Talouspolitiikassa mennään jotakuinkin uusliberalistisia polkuja, kun oletetaan työpaikkojen lisäävän automaattisesti varallisuuden jakautumista ilman, että ränsistyneeseen sosiaalipolitiikkaan tarvitsee kajota - sehän olisi sosialismia se. Hallitusnikkari ei ole kertaakaan vastannut sellaisiin työttömiä koskeviin kysymyksiin kuten työsuhdeturva tai sosiaalipolitiikka. Sen sijaan häntä kiinnostaa yrittämisen esteiden (=verotus)purkaminen sitäkin enemmän. Niinpä niin, mikäs muu kuin kunnon peruskokoomuslainenhan se siellä.
Esititpä ajatukseni paremmin kuin mitä minä olisin pystynyt tekemään.
Äänestyskäyttäytymiseen vinkiksi: orjatyölakia vastaan äänestivät vasemmistoliittolaiset ja perussuomalaiset ryhmänä, kristilliset Kallista lukuunottamatta ja osa vihreistä. Muut äänestivät lain hyväksymisen puolesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000021081983
vai mitä sanot tästä suurtyöttömyyden riivatessa maata:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000021081983
Perusasiat
------------
Otetaan ensin muutama perusasia mietintään. Jotta ihmisillä olisi työtä ja siitä saatavaa tuloa, mitä tarvitaan? Demareiden ajatusta yrittää tuhota kaikki työpaikat? Onko se ratkaisu hyvinvointiin? Kokoomuksen ajatusta siihen että jokainen selviytyköön kuten taitaa? Onko se ratkaisu hyvinvointiin kaikille?
Väittäisin ettei kumpikaan ole toimiva, senhän me olemme jo nähneet vuosien saatossa. Vaikka kaikki jaetaan tasan kaikille, ei kukaan saa paljon mitään jos ei ole jaettavaa. Vastaavasti jos kaikki jaetaan niille jotka onnistuvat haalimaan eniten, vain muutama saa jotain ja suurin osa jää vaille kokonaan. Ei siis hyvä.
Jotta kaikilla olisi hyvin asiat, asia kannattaa tehdä kuten Nikkarismi osoittaa. Taataan kaikille riittävän hyvä perustaso eli nykyisellä tuottavuudella 2 000 €/kk minimituloksi. Niin palkkatyöstä, eläkkeestä kuin sairauspäivärahasta. Työttömille tätä ei taata, koska työtä voi olla kaikille ja työttömiä ei siis tarvitse olla.
Millä sitten saadaan kaikille työtä? Toivomalla että ulkomaiset sijoittajat antavat meille työtä ja kunnon palkan? Vai laatimalla lait sellaisiksi että jokainen suomalainen voi synnyttää työtä, jolloin tulee oikea pula työvoimasta ja palkat kohoavat ja työntekijöistä pidetään huolta?
Työtä kaikille
----------------
Väittäisin että paras tapa on sallia suomalaisten synnyttää työtä ja samalla taata jokaiselle vähintään 2 000 €/kk tulot. Kyse ei ole kansalaispalkasta kuten monet sen kuvittelevat. Kyse on minimipalkasta ja jokaisen työikäisen ja työkykyisen on tehtävä työtä vähintään 1 600 tuntia vuodessa saadakseen tämän minimitulon. Eläkeläisille ja sairaille tämä 2 000 €/kk tulee automaattisesti ja heille se on kuin kansalaispalkka.
Mutta se on siis minimi, eläkeläiset saavat enemmän jos he ovat enemmän ansainneet työelämänsä aikana. Samoin sairastuneet jos ovat aikaisemmin hankkineet enemmän. Palkkatyössä olevat saavat myös normaalisti enemmän, koska keskipalkka on 4 300 €/kk.
Jotta meille syntyisi riittävästi työtä kaikille, on työn synnyttäminen sallittava eli poistettava rangaistukset. Näin meillä oli vuoteen 1985 saakka, jolloin työttömyysturvalakia muutettiin ja työn synnyttämisestä tuli rangaistavaa. Tämän jälkeen suomalaiset työpaikat ovat vähentyneet ja nyt niitä ei ole enää kymmentä prosenttia enempää.
Jotta työpaikkoja voi syntyä, on synnyttäjällä oltava muukin tavoite kuin 2 000 €/kk. Sen on oltava korkealla vaikka se ei koskaan toteutuisi. Senpä vuoksi ei tuloja tule rajoittaa vasemmiston ajatuksin, vaan jos joku rikastuu, hän saakoon rikastua. Sehän tuo aina lisätuloja myös yhteiskunnalle verojen muodossa. Ja koska jokaiselle on taattu 2 000 €/kk, ei kukaan köyhdy jos joku rikastuu. Päinvastoin, tuottavuus kasvaa ja rahaa tulee lisää jaettavaksi verojen lisääntyessä. Päättäjät voivat sitten päättää mitä sillä tehdään, sijoitetaanko se hyvinvoinnin kasvuun vai lasketaanko verotusta joka lisää toimintaa.
Työsuhdeturva
------------------
Vastaan nyt työsuhdeturvaan. En ole puuttunut siihen, koska työttömyys on tilapäinen jakso siinä vaiheessa kun ehdottamani työttömyysturvalaki muutetaan. Muutaman vuoden päästä kaikille on tarjolla kokopäivätyötä hyvällä palkalla ja siihen saakka nykyinen työsuhdeturva on riittävä.
Siirtymäajan jälkeen löytyy käytännössä kaikille työpaikka joten työsuhdeturva voidaan vaikka muuttaa sellaiseksi että työsuhde voidaan katkaista välittömästi ja työntekijä saa työttömyyspäiviltä saman palkan kuin sai työssä ollessaan. Koska ulkopuoliset asiat saattavat aiheuttaa tilapäisiä lamakausia, voidaan uuteen työsuhdelakiin ottaa sellainen kohta, että työttömien määrästä riippuen täydellä palkalla oleva aika vaihtelee ja tulo laskeutuu työttömyyspäivärahaksi jos työttömien määrä kasvaa.
Tämä siis tarkoittaa että jos jää työttömäksi, saa täyden palkan työttömyystukena. Normaalisti löytyy uusi työpaikka muutamassa päivässä, jolloin henkilön tulotaso ei irtisanomisen ja uudelleen työllistymisen vuoksi muutu miksikään. Jos on lamakausi ja tilapäisesti ei ole uutta työtä tarjolla, henkilön työttömyystuki on palkan suuruinen muutaman kuukauden ja sen jälkeen se alkaa laskea kuukausittain ollen parin vuoden kuluttua työttömäksi joutumisesta 2 000 €/kk. Käytännössä koska tämä 2 000 €/kk on minimipalkka, kukaan ei saa tätä kotona vetelehtien, vaan yhteiskunta palkkaa silloin henkilön vähintään minimipalkalla töihin. Tällaista tilannetta ei kuitenkaan ole näköpiirissä, koska työtä kunnon palkalla riittää normaaliolosuhteissa kyllä kaikille.
Sosiaalipolitiikka
--------------------
Sosiaalipolitiikkaan olen vastannut useasti. Minimitulo on 2 000 €/kk. Se tarkoittaa ettei normaalisti kukaan tarvitse asumistukea tai muita sosiaalisia tukia. Ongelmat syntyvät pääosin suuren työttömyyden ja huonojen palkkojen vuoksi. Koska työttömyyttä ja epävarmuutta ei enää ole, suurin osa sosiaalisista ongelmistakin poistuu. Jäljelle jäävien ongelmiin riittääkin sitten verorahaa hoitaa ne kuntoon, jolloin ei tarvita erityistä sosiaalipolitiikkaa jolla yritetään jakaa niukkuutta.
Mikä sinua kismittää?
-------------------------
” Sen sijaan häntä kiinnostaa yrittämisen esteiden (=verotus)purkaminen sitäkin enemmän. Niinpä niin, mikäs muu kuin kunnon peruskokoomuslainenhan se siellä.”
Jos luet tarkemmin, olen vaatinut työttömyyden kustannusten poistamista sallimalla työn synnyttämisen. Veroistamme käytetään puolet työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Missään en ole vaatinut verotuksen purkamista, vaan ainoastaan työttömyyden ylläpidon poistamista. Tästä seuraa että työttömyyden kustannusten osuus veroista loppuu ja puolet veroista jää käyttämättä.
Tämä vero-osuus, jota ei tarvita enää, jäisi niille jotka sen nyt maksavat. Ei kai tässä ole mitään pahaa. Ei kai yhteiskunnan ole pakko ottaa itselleen 80 % tuloista kun 40 % riittää siihen että kaikilla on vähintään 2 000 €/kk tulot ja kaikista nykyisin kirjatuista sosiaalipoliittisista asioista huolehditaan? Vaikka verot puolittuvat, terveydenhoitopalvelut paranevat, eläkeläiset saavat enemmän ja heistä huolehditaan, koulut ja sen opiskelijat saavat rahoituksen, tiet hoidetaan kuntoon, puolustus saa rahansa. Mikä tässä sinua kismittää?
Jos joku esittää paikkansapitämättömiä asioita, niin miksi toisen pitää olla samaa mieltä? Tarkoittaako se että tyhmyys tiivistyy joukossa? Onko asia kuten se näyttää olevan. Tyhmin valitaan puolueen johtoon ja sitten viisaat rivijäsenet ovat aina samaa mieltä?
Muistutus. Vasemmistoliiton tavoite on jakaa kaikki tasan. Se passivoi, miksi tehdä mitään jos sen saman saa tekemättä mitään.
Niin tehtiin entisessä Neuvostoliitossa, vaikka palkkaa sai miljoonaa ruplaa, sillä ei saanut ostettua edes ruislimppua.
Niin, demaripolitiikan ajatus on jakaa kaikki tasan kavereille. Samahan ilmenee esimerkiksi TE-keskusten ja Tekesin kohdalla. Tosin nyt Tekes on muuttamassa toimintaansa, mahtaako korruptio muuttua.
väitteestä mietiskelysi lopussa:
"Veroistamme käytetään puolet työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin."
"Missään en ole vaatinut verotuksen purkamista, vaan ainoastaan työttömyyden ylläpidon poistamista."
TÄSSÄ on olet mielestäni oikeassa ja väitteesi saattaa olla perusteltu, mutta oletko kanssani samaa mieltä:
Työttömiä on 5-600 000, pätkätyöläisiä toinen mokoma ?
Ja kokoomusryhmähän on parhaillaan vaatimassa ulkomaisen työvoiman tuonnin lisäämistä. Kannatatko tätä ulkotuontia tässä työvoimatilanteessa? Onko kokoomus mielestäsi oikeassa arveluissaan "työvoimapulasta"
terv. Haans
"Työttömiä on 5-600 000, pätkätyöläisiä toinen mokoma ? "
Laskujeni mukaan työttömiä on nyt 612 378. Lisäksi meillä on tuottamattomassa työssä ihmisiä. Jos lopetamme työttömyyden ylläpidon, meille voi syntyä 1 150 000 uutta tuottavaa työpaikkaa. Nämä työpaikat täyttävät nykyiset 600 000 työtöntä sekä nyt tuottamattomassa työssä olevat. Esimerkiksi suurin osa työvoimatoimistojen henkilöistä on tuottamattomassa työssä, he siirtyisivät tuottavaan työhön jos kotimainen työ olisi sallittua. Toisin sanoen meille tulisi 1 150 000 uutta veronmaksajaa.
"Kannatatko tätä ulkotuontia tässä työvoimatilanteessa? Onko kokoomus mielestäsi oikeassa arveluissaan "työvoimapulasta" "
En varsinaisesti kannata, mutta jos demarit jatkavat työttömyyden ylläpitoa, on parempi että ulkoa tulee halpaa työvoimaa, jolloin lähinnä ulkomaisten omistamien työpaikat pysyvät vähän kauemmin maassamme.
Jos osa töistä saadaan tehtyä lähes ilmaiseksi, työpaikat ovat hetken kauemmin kilpailukykyisiä. Ulkomaiset työntekijät ovat siinä mielessä hyviä, että he eivät tarvitse sosiaalipalveluja ja tekevät työt kohtuullisen pienellä palkalla. Työttömien orjatyöt tulevat paljon kalliimmiksi.
Mutta hölmöläisten hommaahan tämä on kun olisi mahdollisuus että kaikilla suomalaisilla työikäisillä ja työkykyisillä olisi hyväpalkkainen työ tai toimeentulo. Mutta tähän on tyydyttävä niin kauan kuin demarit jatkavat työttömyyden ylläpitoa.
, että mistä ne uudet miljoona työpaikkaa käytännössä tulee? Lopetamme vain työttömyyden ylläpidon? Siinäkö kaikki? Miten työtä synnytetään? Pitäiskö tässä alkaa yrittäjäksi vai kuinka?
Esität että demarien tavoitteena on estää työpaikkojen synty ja tuhota olemassaolevat.
Miten perustelut väitteesi, näyttää selvästi
kommunistisen tiedotusopin mukaiselta manipulaatiolta,
valehtele, toista valetta loputtomiin ja osa jopa alkaa uskoa sitä faktaksi. Kuitenkaan en näe perustelujasi vain väitteesi toistoa.
Kerropa nyt asia lyhyesti tyhmälle lukijalle ja selvitä miten väittämäsi hyödyttää puoluetta. Ota myös huomioon etten ole demarien enka muunkaan puolueen mannekiini, joten älä ala jankkaamaan mitä olen.
Siis puolueet toimivat kannattajiaan vastaan, tietoisesti, mielenkiintoinen toimintafilosofia.