Suhteen päättämisen

Miksi niin moni nainen, joka päättää suhteen, sanoo syyksi miehen sairauden?
On alkoholismia, narsismia, persoonallisuushäiriötä ja ties minkälaisia mielisaurauksia.
Miksi se on niin vaikeaa myöntää, että vain kyllästyi?
Tottakai mies saattaa voida pahoin jos häneen on kyllästytty. Yhtälailla nainenkin.
Sille ei mahda mitään jos niin käy, mutta minusta on turha keksiä mitään diagnoosia toiselle ilman lääkärin pätevyyttä.

Taas kerran sain kuulla arvelun läheisriippuvuudesta, kun pyysin ystätärtäni jäämään yöksi. Oli kai liikaa vaadittu lauantai-illalta?
Ei ole kuukauttakaan kun hän ehdotti kihloihin menemistä.
Minusta se kuitenkin edellyttää, että voisi jopa asua yhdessä, eikä vain tavata kerran, pari viikossa.
Onko se läheisriippuvuuden merkki?

Miksi ihan kaikkea pitää analysoida ja selittää vaikkapa oman tai toisen äiti/isä-suhteen huonoudella, jos siitä ei ole minkäänlaista tietoa?
Eikö mies saa itkeä ilman pelkoa, että leimataan sairaaksi?
Eikö voi olla vain paha olla kun luulee suhteen olevan vahvalla pohjalla, kun nainen jopa kosii, ja sitten haluaakin ottaa etäisyyttä?
Miehelläkin on tunteet!
3918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä eroa on, jos sanoo, että kyllästyin jatkuvaan juopotteluun tai kyllästyin toisen täydelliseen välinpitämättömyyteen tai itsekeskisyyteen.

Äänestä

sitä "nykypäivää" kaikella pitää olla joku diagnosi.
Miksi???? Hyvä kysymys.

Äänestä

Olen kai liian naivi kun itse uskon, ettei mitään varsinaista kyllästymistä ole olemassakaan jos on kerran avioon asti päädytty.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ei jaksa enää samaa oravanpyrää uudelleen ja uudelleen jos kriisin aihealue on koko ajan sama. Itseen sattuu, koskee. Koskee lopulta niin paljon ettei enää jaksa.

Kyllä ne varsinaiset kyllästyjät vähissä ovat. (Niitäkin tietty on.)

Liikadiagnostisointi on totta. Nykyään kaikenmaailman asioita, ihan normaalielämään kuuluvia aletaan dignostisoimaan ja hoitamaan. Kuten eräällekin tuttavalleni, jonka äiti oli juuri kuollut, tuputettiin diapameja.

Itku ja surutyökin alkaa saada kohta uuden nimen=depressio. Hitto kyllä se ihan tervettä on tuntea mitä tuntee. Muuten olisi muumio. No joo. menee jo asian sivusta.

Luulen, että moni haluaa nimen sille vuosien kohtelulle. Jos varsinkin kuulet puolisosi "ammattilaisen" suusta olevan se ja se persoonallisyyshäiriö, tunteesi saavat sen myötä oikeutuksen. Kaikki ei enää ollutkaan mielikuvitustasi jos varsinkin puolisosi on sellainen joka ei mitään myönnä ja kaataa koko ajan kaiken omaan niskaasi.

On se varmaan rohkeuden puutettakin. Pitää saada julkinen syy eroon. Minä ainakin pamautan syyn ihan suoraan jos joku sitä kysyy. Se on niin yksinkertainen. Siihen mitään diagnooseja tarvita vaikka löytyisikin. (Voin kuvitella anopin silmien pullistuvan päästä jos sattuu syyn kuulemaan! D))

Mutta voisihan sitä toden totta puhua erotilanteessa vain itsestään: "Erosin koska minua pelotti koko ajan toisen holtiton käytös." tai "Elin niin turvattomassa suhteessa." Saman asian kuivempi nimi saattaisi olla alkoholismi tai persoonallisuushäiriö.

Kaipa ne ovat makukysymyksiä miten asian haluaa ilmaista. Ja pakkoko sitä on kertoa koskaan kenellekään miksi erosi. pamauttaa vain, että erosin ja sillä selvä. Toisaalta juorut lähtevät liikkeelle tietämättömyydestä.

Itsellä homma vasta edessä. Täytyy tosiaan miettiä mitä kysyjille sanoo vai pitääkö suunsa aivan kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perustelut? kirjoitti:

Miksi niin moni nainen, joka päättää suhteen, sanoo syyksi miehen sairauden?
On alkoholismia, narsismia, persoonallisuushäiriötä ja ties minkälaisia mielisaurauksia.
Miksi se on niin vaikeaa myöntää, että vain kyllästyi?
Tottakai mies saattaa voida pahoin jos häneen on kyllästytty. Yhtälailla nainenkin.
Sille ei mahda mitään jos niin käy, mutta minusta on turha keksiä mitään diagnoosia toiselle ilman lääkärin pätevyyttä.

Taas kerran sain kuulla arvelun läheisriippuvuudesta, kun pyysin ystätärtäni jäämään yöksi. Oli kai liikaa vaadittu lauantai-illalta?
Ei ole kuukauttakaan kun hän ehdotti kihloihin menemistä.
Minusta se kuitenkin edellyttää, että voisi jopa asua yhdessä, eikä vain tavata kerran, pari viikossa.
Onko se läheisriippuvuuden merkki?

Miksi ihan kaikkea pitää analysoida ja selittää vaikkapa oman tai toisen äiti/isä-suhteen huonoudella, jos siitä ei ole minkäänlaista tietoa?
Eikö mies saa itkeä ilman pelkoa, että leimataan sairaaksi?
Eikö voi olla vain paha olla kun luulee suhteen olevan vahvalla pohjalla, kun nainen jopa kosii, ja sitten haluaakin ottaa etäisyyttä?
Miehelläkin on tunteet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu