mikä vikana?

Lenkkikenkäni ovat aavistuksen verran pienet, mutta muuten hyvät kengät (Asicsen lenkkarit). Se, etteivät ne ole ihan sopivaa kokoa, on aiemmin näkynyt siinä, että kantapäähän ton tullut hiertymiä ja toisaalta varpaankynnet on hankautuneet ja irronneet (kuulemma tuttu vaiva juoksijoilla). Juoksen kylläkin harvakseltaan ja tunnin lenkkejä. Näin siis on ollut lämpimämmillä keleillä, koska en ole talvisaikaan juuri juossut. Tänä talvena olen tehnyt pari tunnin juoksulenkkiä ja molemmilla kerroilla on käynyt niin, että jalkaterän ulkosyrjä on tullut jälkeenpäin *****tin kipeäksi. Ensimmäisellä kerralla kipeytyivät molemmat jalat, jälkimmäisellä vain toinen. Kysymys kuuluu, että ovatko jalkaterän lihakset paleltuneet vai onko kysymys kengistä, ja miksi ihmeessä samaa vaivaa ei ole ollut aiemmin? Vai mistä kummasta... Ei paljon inspiroi juoksulenkit, jos saa linkuttaa ja syödä särkylääkkeitä jälkikäteen...
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

todennäköisesti liian pienistä kengistä. juoksukenkien tulisi olla normaalijalkinetta noin puoli numeroa suuremmat, koska jalka "kasvaa" juostessa. toinen syy voi olla että kengät eivät yksinkertaisesti sovi sinun jalallesi. talvella juostaessa myös joudut jännittämään jalkojasi enemmän liukkauden vuoksi. Ennen kuin menet ostamaan seuraavia lenkkareitasi, käy tarkistuttamassa jalkasi ja askelluksesi esim. fysioterapeutilla. myös jotkut urheiluliikkeet järjestävät jalkatestejä. ota myös vanhat kenkäsi liikkeeseen mukaan ja kokeile monia eri merkkejä ja malleja. äläkä osta liian pieniä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dooris =) kirjoitti:

Lenkkikenkäni ovat aavistuksen verran pienet, mutta muuten hyvät kengät (Asicsen lenkkarit). Se, etteivät ne ole ihan sopivaa kokoa, on aiemmin näkynyt siinä, että kantapäähän ton tullut hiertymiä ja toisaalta varpaankynnet on hankautuneet ja irronneet (kuulemma tuttu vaiva juoksijoilla). Juoksen kylläkin harvakseltaan ja tunnin lenkkejä. Näin siis on ollut lämpimämmillä keleillä, koska en ole talvisaikaan juuri juossut. Tänä talvena olen tehnyt pari tunnin juoksulenkkiä ja molemmilla kerroilla on käynyt niin, että jalkaterän ulkosyrjä on tullut jälkeenpäin *****tin kipeäksi. Ensimmäisellä kerralla kipeytyivät molemmat jalat, jälkimmäisellä vain toinen. Kysymys kuuluu, että ovatko jalkaterän lihakset paleltuneet vai onko kysymys kengistä, ja miksi ihmeessä samaa vaivaa ei ole ollut aiemmin? Vai mistä kummasta... Ei paljon inspiroi juoksulenkit, jos saa linkuttaa ja syödä särkylääkkeitä jälkikäteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu