Eikös se ole tietynlaista toisen kunnioitusta, kun ikään kuin vapauttaa toisen suhteesta, joka tavallaan polkee paikallaan. Vaikka tunteita on molemmin puolin, mutta kumpikaan ei tiedä mihin suuntaan edetä. Tai uskalla.
Otin riskin, ja luovutin. Annoin ehkä elämäni suurimman rakkauden mennä. Jonkinlainen aikalisä on tämän parin vuoden kikkailun jälkeen tarpeen. Mies oli kanssani samaa mieltä, mutta ehdotti kuitenkin, että voisimme soitella, käydä kahvilla jne. Mutta itse olen sitä mieltä, että nyt tällä kertaa täytyy tehdä totaalinen katoaminen, ei puheluita, ei viestejä, ei mitään.
Muuten homma ei onnistu, lankean uudestaan. Ja pian taas molemmat kärsitään.
Sanoin, että soitellaan puolen vuoden päästä. Tuskinpa soitellaan, häntä tuskin enää kiinnostaa siinä vaiheessa. Ja toivottavasti ei minuakaan (nauran itselleni sanoessani tuon, en pääse tästä ikinä yli).
Ja nyt vielä moraalinvartijoille tiedoksi, mieshänä on tietysti varattu, joten ladatkaa vaan masentavat kommentit tänne. Saan niistä lisää virtaa pysyä tässä fiiliksessä! :)
Otin riskin, ja luovutin. Annoin ehkä elämäni suurimman rakkauden mennä. Jonkinlainen aikalisä on tämän parin vuoden kikkailun jälkeen tarpeen. Mies oli kanssani samaa mieltä, mutta ehdotti kuitenkin, että voisimme soitella, käydä kahvilla jne. Mutta itse olen sitä mieltä, että nyt tällä kertaa täytyy tehdä totaalinen katoaminen, ei puheluita, ei viestejä, ei mitään.
Muuten homma ei onnistu, lankean uudestaan. Ja pian taas molemmat kärsitään.
Sanoin, että soitellaan puolen vuoden päästä. Tuskinpa soitellaan, häntä tuskin enää kiinnostaa siinä vaiheessa. Ja toivottavasti ei minuakaan (nauran itselleni sanoessani tuon, en pääse tästä ikinä yli).
Ja nyt vielä moraalinvartijoille tiedoksi, mieshänä on tietysti varattu, joten ladatkaa vaan masentavat kommentit tänne. Saan niistä lisää virtaa pysyä tässä fiiliksessä! :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
on luovuttaa kun näkee, että aika on.
näin tein minäkin ja tuska on.mutta aika helpottaa sen tiedän ,voimia sulle.
juttu, mahdoton suhde mutta tunteita riittää. Nyt olemme vain ystäviä. Huokaus. Parempi kun ei enää edes tavata, menee muuten liian läheiseksi ystävyydeksi.
on rakastaa toisen omaa, jota ei voi koskaan saada. Ehkä vähän yksipuolista.
Sitä nimittäin on minulta tähän asti puuttunut. Eli samassa veneessä ollaan, rakastuneena varattuun.. Kolmeen vuoteen mahtuu niin paljon...
Hänet useaan kertaan hylänneenä ja taas samaan vanhaan langenneena tiedän, että erossa olo on yhtä helvettiä.
Tiedän myös elämän realiteetit eli en häntä koskaan saa, enkä enää tiedä edes haluaisinko. Hänellä on oma elämänsä ja minulla omani, yritämme elää niitä yhdessä erikseen. Minulla on myös uusi miesystäväehdokas eli elämää silläkin saralla.
Olemme varattuni kanssa tulleet siihen tulokseen, että emme toisistamme eroon pääse koskaan.
Kuulostaa kamalalta; tuomittavalta, moraalittomalta ja väärältä kaikkia osapuolia kohtaan, tiedän.
Mutta, koska te olette päätöksenne tehneet sisukkain sydämin, ihailen päättäväisyyttänne ja toivotan kaikkea hyvää, voimia ja mukavaa joulun odotusta...!!
ystävä olla mutta ei muuta eli soitella sillon tällön suhteen ns.lopettamisen jälkeen eli pehmeä lasku.
vaadi varattua valitsemaan,eli ei kannata olla kaikenvaralla vuosikausia jossa ei loppua näy.
Mutta kukin elää miten haluaa.
Jos rakastaa,varmasti ei jatka kahden kanssa.
Puoli vuotta sitten sovittiin juuri näin, soitellaan, käydään kahvilla, vaihdetaan kuulumisia. Niin se vaan riistäytyi taas käsistä, kuitenkin mukanaan entistä suurempi epävarmuus.
Siksi koen, että minulle tämä on ainoa mahdollisuus. Tosin, joudumme edelleenkin jollain tasolla olemaan tekemisissä työasioiden merkeissä. Mutta pian sekin loppuu. Ehkä siellä on minun vapauteni. Mutta nyt on niin helvetin ikävä. Aamu alkoi itkulla.
Miten olette aina uudestaan päätyneet yhteen? Ts. miten mies on reagoinut, kun kerta toisensa jälkeen 'hylkäät' hänet, ja sitten 'otat' takaisin. Oletko sinä tehnyt ensimmäisen siirron 'eron' jälkeen? Vai mies? Enkä varmasti kerro syytä, miksi kyselen...............!!!!!!!
Kakkosen on turha vaatimalla vaatia yhtikäs mitään. Vieraissa virkistäytyvä Perus-Pera ei malta luopua omakotitalostaan eikä lapsistaan, vaikka kamarin puolella olisikin rouvan kanssa vähän hiljaisempaa.
Kakkonen useimmiten ymmärtää tämän riskin, eikä siksi uskalla vaatia mitään ratkaisua. Niinpä kakkonen yrittää tehdä ratkaisun itse, mutta jaettukin mies tuntuu olevan parempi kuin ei miestä ollenkaan.
että, ongelmana on se, että vaikka tietää, että olisi parempi ilman, ei osaa kumminkaan päästää irti. Totta helvetissä olisi mukavampaa, kun ei tarvitsisi niin ikävöidä toista. Nyt yritän tsempata, ja saavuttaa sen autuaallisen olotilan, että 'parempi ilman'. Eikä tosiaan tulisi mieleeni vaatia miestä eroamaan. Enhän edes haluaisi häntä kokonaan itselleni. Olen vaan koukussa siihen, ja nyt yritän sätkiä irti. Kyllä tää tästä, asioilla on kumma taipumus järjestyä! :)
Elikkäs, minä tietenkin -nainen kun olen-, aloitan joko kiukuttelun tai meidän molempien syyllistämisen; kuinka väärin tämä on kaikkia kohtaan ja meidän täytyy olla erossa..Kuinka vaikea tilanne on ja kuinka tuskallista olla erossa...ym ym... syitä on tällaisessa suhteessa vaikka kuinka paljon...
Pisin erossaoloaikamme on viikko. Ja kolmen vuoden periodille eroja mahtuu kymmenkunta. Molemmat tietävät että jompikumpi ottaa yhteyttä kuitenkin, ei meistä ole siihen. Yleensä hän ottaa yhteyttä minuun, ja minä tiedän sitä odottaa..
On helvetin vaikeaa yrittää saada asioita kerrottua niin että joku muukin ymmärtää kuin minä.. Tämä suhteeni on ollut niin myrskyinen ja monimutkainen ettei sitä moni uskoisi.
Hänen vaimonsa tietää kyllä meistä minun toimestani, joten uskonet että tuuli on tätä venettä heilutellut...
Noooh... minun ei vissiin tarvitse yhteydenottoja odotella, sen verran selväks tein, etten halua miehestä kuulla.
Kävi vaan jo mielessä, että pitäiskö sittenkin vähän tunnustella. Mutta ääh...
Selväksi olen minäkin tehnyt, tietäisitpä vain=).... Haukkunut ihan tossukaksi kun ei tiedä mitä haluaa vai haluaako mitään.. En sellaisia sammakoita kehtaa toistella mitä olen suustani päästellyt. Kuinka aikuinen mies voi olla niin surkimus että pitää montaa naista?? Itseraks hyväksikäyttäjä, valehtelija yms.ovat kyllä ihan kesyimmästä päästä...
Ja monta kertaa olen soittanut hänen vaimolleen.. senkin olen anteeksi saanut...
Mutta toivoakseni nyt tilanne on rauhoittunut siinä mielessä etten enää kuvittele turhia meidän suhteemme,vaan yritän keskittyä oma elämäni uudelleenrakentamiseen ja uuden miesystäväni piiritykseen.
Tiedän, ettei kukaan koskaan tule olemaan minulle yhtä voimakkaasti MIES, mutta kumppania kaipaan minäkin, ihan omaa ja omalla tavalla rakasta...
Niin että jos oikein pahalta tuntuu, voithan tuota uudelleen kokeilla, mutta jos taas kestät, ole vahva ja vahvempi niin pääset jatkamaan elämääsi.. onnellisempana jonkun toisen kanssa..
Minä en ole niin vahva, joten olen luovuttanut ja tyydyn.
..ainakin osittain, koska itse rimpuilin, sinnittelin ja kiepuin sinne tänne reilut 6 vuotta. Nyt olen viimein irti ja päässyt rakentamaan tätä omaa elämää. En kadu niitä vuosia - se mies oli todella minulle Rakas - mutta ikinä en enää koskaan ajaudu samaan. Sen pidän. Niin kovaa se lopullinen irtiotto sattui.
Totuus on se, että tuo mies ei sinua rakasta. Tiedät sen itsekin kun oikein sydämesi ääntä kuuntelet. Kunnioita itseäsi sen verran, että seuraavan kerran kun/jos mies soittaa sanot, että olet jatkanut elämääsi eteenpäin ja toivotat hyvää jatkoa hänellekin.
Tiedän...On ne tunteet, muistot, hän sanoi rakastavansa, ei välitä vaimostaan jne.jne. VALEHTELUA KAIKKI, että saa sinut pidettyä otteessaan! Enkä nyt sitten puhu toisten liiton kunnioittamisesta, koska sen tiedät itsekin. Sanonpa, että itseäsi vain satutat! Luuletko todella, että hän on ainoa mies maailmassa?
Nyt vuosi - pari, yksinoloa, kokoa ajatuksesi, tee itsestäsi parempi ihminen ja ennenkuin huomaatkaan uusi rakkaus tulee elämääsi! Älä tuhlaa enempää aikaa tuohon suhteeseen! Ja itku tekee hyvää, se ei ole paha asia! Mutta hymystä tulee parempi mieli :)
Ja turha sanoa, että helppo se on puhua...tiedänpä hyvinkin mistä puhun, mies ei kylläkään ollut naimisissa ja ed.suhde oli päättynyt vuotta aiemmin, mutta hän oli jonkinlaisessa tunnevankilassa tuohon edelliseen suhteeseen liittyen, ja minä tuhlasin vuoden elämästäni...Onneksi en kauempaa! Ajattele omaa parastasi, sillä sitä ei tee kukaan muu.
Ethän sä nyt missään nimessä olisi sinkkumieheen rakastunut. Sinkkumiehillä kun ei ole omia tyttöystäviä kotona odottamassa ja kun sinkkumiehen kanssa vois ihan kevein sydämin miettiä sitä yhteistä tulevaisuuttakin. On kai jännempää keimailla varatun kanssa, kun siellä taustalla vaanii se kiinnijäämisen jännitys. Koitas nyt vaan olla lankeamatta enää!