Kävinpä sitten taas yhdessä haastattelussa höpisemässä sekavia. No, se sentään lohduttaa että olin älynnyt pukeutua asianmukaisesti enkä häpäissyt itseäni vielä ulkoasullanikin.
Mitään muuta hyvää siinä ei sitten tainnut ollakaan. Mikä siinäkin on niin hankalaa, että kun samat kysymykset toistuvat haastattelusta toiseen niin ihminen ei ikinä osaa vastata niihin kunnolla? Mikä pistää miettimään 'millaista vastausta nämä toivovat' ja pyörittelemään sanansa sen mukaan? Onko se epätoivo, joka laittaa mutisemaan sekavia?? Se maailmankaikkeuden kokoinen tarve ja halu päästä eteenpäin, koulutusta vastaaviin töihin?
Miksei sitä voisi vaan rehellisesti, ilman mitään miellyttämisehalua kertoa itsestään, toiveistaan ja tavoitteistaan ja hyväksyä sen, että sen paikan sitä itse kukin sitten lopulta saa johon on sopivin? Miksi pakit ottaa aina henkilökohtaisesti ja vetää seuraavassa haastattelussa entistä oudompaa ja miellyttämisenhaluisempaa roolia? Yrittää väittää olevansa kaikkea mahdollista, sitä ja tätä ja tuotakin vielä vaikka ne ovatkin vastakkaisia ominaisuuksia...
No, tämänpäiväisessä haastattelussa korpeaa se, että kun lopuksi juteltiin tarkemmin yrityksestä, työilmapiiristä ja tehtävänkuvasta, niin tajusin olevani oikeasti erittäin sopiva kyseiseen tehtävään. Olin siinä vaiheessa vaan jo änkytellyt sekavia ja ristiriitaisia sen jännityspaniikkini kourissa ja peli taisi olla jo menetetyksi sinetöity.
No, jospa olisin edes oppinut tästä jotain vastaisen varalle. Tsemppiä kohtalotovereille.
Mitään muuta hyvää siinä ei sitten tainnut ollakaan. Mikä siinäkin on niin hankalaa, että kun samat kysymykset toistuvat haastattelusta toiseen niin ihminen ei ikinä osaa vastata niihin kunnolla? Mikä pistää miettimään 'millaista vastausta nämä toivovat' ja pyörittelemään sanansa sen mukaan? Onko se epätoivo, joka laittaa mutisemaan sekavia?? Se maailmankaikkeuden kokoinen tarve ja halu päästä eteenpäin, koulutusta vastaaviin töihin?
Miksei sitä voisi vaan rehellisesti, ilman mitään miellyttämisehalua kertoa itsestään, toiveistaan ja tavoitteistaan ja hyväksyä sen, että sen paikan sitä itse kukin sitten lopulta saa johon on sopivin? Miksi pakit ottaa aina henkilökohtaisesti ja vetää seuraavassa haastattelussa entistä oudompaa ja miellyttämisenhaluisempaa roolia? Yrittää väittää olevansa kaikkea mahdollista, sitä ja tätä ja tuotakin vielä vaikka ne ovatkin vastakkaisia ominaisuuksia...
No, tämänpäiväisessä haastattelussa korpeaa se, että kun lopuksi juteltiin tarkemmin yrityksestä, työilmapiiristä ja tehtävänkuvasta, niin tajusin olevani oikeasti erittäin sopiva kyseiseen tehtävään. Olin siinä vaiheessa vaan jo änkytellyt sekavia ja ristiriitaisia sen jännityspaniikkini kourissa ja peli taisi olla jo menetetyksi sinetöity.
No, jospa olisin edes oppinut tästä jotain vastaisen varalle. Tsemppiä kohtalotovereille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ajatellut olevani ihan vain oma itseni, mutta jotain ihmeellistä sitä tulee sönkättyä kaikesta huolimatta. Asenne on kuitenkin se, että joku valitaan aina ja jos se en ole minä, se on se sopivampi. Ei niitä kannata ottaa niin henkilökohtaisesti. Se on todella paljon, kun pääsee haastatteluun ja saa tilaisuuden esittää itsensä (vaikkakin joskus täydellisesti mokaillen).
Kun menin työhaastatteluun viikko sitten, halusin todella sen työpaikan. Etsin siis tietoa netistä työhaastatteluista, ja siellä neuvottiin miettimään valmiiksi hyvät vastaukset ainakin näihin kysymyksiin:
-Kerro lyhyesti elämäntarinasi?
-Miksi juuri sinut pitäisi valita?
-Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
-Jos kysyisin perheeltäsi tai ystäviltäsi luonteestasi, mitä he kertoisivat minulle?
-Mitä harrastat vapaa-ajallasi?
-Entä kielitaitosi?
-Mitä osa-alueita itsestäsi sinun tulisi mielestäsi kehittää?
-Palkkatoivomus?
-Mitä tiedät yrityksestämme?
-Oletko harkinnut muita ammattialoja? ym..
Minulta kysyttiin nämä kaikki, ja olin niihin valmistautunut. Erittäin tärkeää on mielestäni myös se että sinulle on itselläsi jotain kysyttävää haastattelijalta, se osoittaa että olet aidosti kiinnostunut, ja tottakai sinulla onkin, koska haluat sen työn...ne kysymykset vaan tuppaa unohtumaan kun 'ahistaa', eli kannattaa vaikka kirjoittaa ne ylös jos ei muu auta.
Jos jännitys silti on ihan mahdoton, voi tilanteen laukaista vaikka kuten itse tein, eli sanomalla että on jännittynyt koska juuri tämän työn saaminen olisi oma 1. vaihtoehto.
Ennen haastattelua tutustuin vielä tarkemmin unelmatyöpaikkani historiaan ja toimintaan, ja sekin auttoin, koska pystyin kommentoimaan hänen kysymyksiään paremmin.
Itselläni ainakin haastattelussa oli suu kuiva ja kädet hikosivat, mutta hyvin siitä selvittiin ja hommankin sain.
ps.
Eli pähkinänkuoressa: valmistautuminen ja jännityksen myöntäminen voi auttaa kroonista työhaastattelusählääjää :D Tsemppiä
Juu, eilen tein heti haastattelun jälkeen tuollaisen listan toistuvista haastattelukysymyksistä ja aloin työstää vastauksia niihin ajan kanssa, ilman haastattelutilanteen paineita, neutraalissa ilmapiirissä ja tilanteessa. Mietin mitä pohjimmiltani olen niistä kysymyksistä mieltä ja millaisia vastauksia antaisin niihin aivan täysin rehellisesti asiaa pohtiessani. Kiva huomata, että sama keino on toiminut muillakin!
Lisäksi tein periaatepäätöksen, että haen vain sellaisia paikkoja jotka tuntuvat omilta, sellaisista yrityksistä jotka kiinnostavat. Jokaista koulutukseeni ja kokemukseeni sopivaa paikkaa en hae, jos yritys ja toimen kuvaus ei kuulosta "omalta". Syydän avoimia hakemuksia edelleen niihin kiinnostaviin yrityksiin ja koitan tosissani tehdä itsetutkiskelua siitä mitä mieluiten tekisin.
Voi olla, että opintoalani ei edes ole sitä mitä sisäinen palo ohjaisi tekemään, mutta näillä palikoilla sitä on rakennettava jotka ovat käytettävissä.
että en ikinä osaa hakea sopivia työpaikkoja. Mikähän ihme siinäkin oikein on. Usein teen innolla hakemuksen ja olen mielestäni hyvä paikkaan. Ja haastettelussa tunnen olevani edelleen hyvä työpaikkaan. Sit tulee tuo killerikysymys: Eli mitä koet tekeväsi 5v:n päästä? No jos siihen sanoo rehellisesti, että mitä mielellään tekisin ja minusta tästä kyseisestä työpaikasta saisin hyvää kokemusta siihen, niin sitten haastattelijat katsoo kieroon...oonko mä viisaampi kuin pöljät haastattelijat jotka eivät ole ajatelleet asiaa niin, vai olenko minä pöljä kun en osannut taaskaan hakea oikeanlaista työpaikkaa. Ah, perseestä. En vaan yksinkertaisesti tiedä joka alan työpaikoista kaikkia faktoja (enkä luule että muutkaan hakijat tietäisi), joten jostain syystä olen aina väärissä paikoissa haastattelussa. Varmaan olen joku pimeä orginellitaiteilijahihhuli sitten ajatuksineni, kun on työpaikat jääny saamatta.
On ihanaa lukea, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia kuin itsellä. Olen lopettanut edellisessä työssäni kesällä ja nautin kesästä perheen parissa. Syyskuun alusta olen hakenut töitä päätoimisesti. Haastattelutilanteissa hermostun sitä enemmän mitä enemmän haluan sen paikan. Jos se paikka on mulle aivan ilmaa, niin ei paljon hermostuta.
Hain töitä viime talvenakin satunnaisesti ja tänä vuonna olen ollut noin kymmenessä haastattelussa, hakemuksia olen laittanut yhteensä 80. Jokaisesta haastattelusta oppii jotakin ja jokainen hoidetaan hieman eri tavalla. Useassa paikassa pelkkä niiden pikkupomojen tapaaminen on saanut aikaan tunteen, että tämä ei ole minun paikkani, minä en kuulu tähän porukkaan.
Useampi haastattelu on ollut selvästi luonteeltaan "reservihaastattelu" ja julkisen puolen paikat on tietysti ollut jo jollekin pedattu. Mutta onhan tässä monenlaista työyhteisöä tullut nähtyä ja tietää nyt vähän paremmin sen mitä itse haluaa tehdä. Ja onpahan muutama karsein paikka saatu mustalle listallekin - niihin en hae enää koskaan.
Ei kai se auta kuin jatkaa. Työkkäristä laittoivat "tiedotteen työpaikasta", joten taidanpa kyhätä siihenkin jonkun hakemuksen. Ärsyttää kun lähettävät tulosteita noista paikoistaan, ihan niin kuin en täällä puolen tunnin välein heidän sivujaan kyttäisi...
Ja ensi viikolla taas yhteen haastatteluun
Todella hyvä merkki on se, että pääset usein haastatteluihin! Ole siitä jo ylpeä, olet onnistunuit erottautumaan hakijamassasta eduksesi.
Omalla alallani ja asuinkaupungissani avoimeksi ilmoitettua työtä hakee yleensä yli tuhat (!) hakijaa, ja haastatteluun pääsy on todella vaikeata.
Tein itse viimeisimmän työttömyyskauteni aikana sen, että hankin ammattitutkinnon sekä heitin pois vanhat hakemus/CV-pohjat, ja tein kaikki uusiksi. Panostin siihen että itse hakemus / saatekirje olisi huomiota herättävä, ja että CV olisi mahdollisimman selkeä ja hyvä. Siinä meni oma aikansa ja rahaa hyviin postimerkkeihin ja kuoriin ym, mutta oli se vaivan väärtiä.
Eli te kaikki jotka ette pääse haastatteluihin, kannattaa käyttää aikaa papereiden kunnolliseen tekemiseen, ja jos mahdollista niin hankkimalla lisäkoulutusta. Jos roiskii sokkona ympäriinsä massapostittamalla samaa massahakemusta joka paikkaan ei sillä välttämättä ole yhtä positiivista vaikutusta kuin jos lähettäisi mieluumin esim. 10-15 viimeisen päälle hiottua hakemusta niihin työpaikkoihin jonne TODELLA haluat. Ja vielä niin, että hakemus olisi jotenkin yksilöllinen / yksilölliseltä vaikuttava juuri sitä yritystä silmälläpitäen jonne se lähetetään.
Olen ollut työttömänä aina koulujen ja työpaikkojen välillä, ja on se kumma juttu miten entinen vankka usko omaan ammattitaitoon alkaa murentua nopeasti kun ei vaan saa töitä / pääse haastatteluihin..
Onneksi voimme täällä auttaa ja tukea toisiamme :D
No,enpä tiennyt että vaatekauppiaan hommat ovat noin haluttuja.Ihmettelen vaan,että kuka ehtii käsittelemään 1000 hakemusta?!
Olen ollut töissä monissa vaatekaupoissa, isoissa ja pienissä, ja tiedän nämä hakemusmäärät koska olen nähnyt ne. Esim. kun (itsepalvelukauppa) H&M tuli suomeen oli hakijoita kuulema lähes jokaiseen toimipisteeseen vielä enemmän.
Aina joskus kun joku ihan hyvämaineinen ketju etsii myymälään vaatemyyjää vakituiseksi ja kokopäiväiseksi tulee hakemuksia ovista ja ikkunoista koska se on kuitenkin harvinaisen hyvä tarjous tällä alalla (ikävä kyllä).
Syy alan suosioon on varmaan se, että nekin joilla ei ole alan koulutusta (vaatetus ja/tai kaupallinen)voivat hakea ja pärjätä hyvin alalla. Minulla esimerkiksi on ollut monia esimiehiä joilla on huonompi koulutus kuin minulla.
Hakemusten käsittely voi mennä jotenkin näin jos ne kaikki edes avataan:
Otetaan hakemuslaatikosta paperi kerrallaan, ja laitetaan se yhdellä silmäisyllä 1)roskiin 2)ehkä-pinoon. Käydään tämän jälkeen läpi ehkä-pino samalla tavalla, kunnes on muutama hakemus enää jäljellä ja luetaan ne sitten ajatuksella.
Itse en ole koskaan lukenut työpaikoille saapuvia hakemuksia, mutta tiedän että sitäkin tapahtuu kohtalaisesti työntekijöiden parissa. Olen kuullut juuri näistä massapostitushakemuksista, joihin on jäänyt törkeitä mokia: esim: 'Olen todella kiinnostunut vanhustenhoitoalasta'. Jos joku todella selaa läpi tuhat hakemusta, saa paperi olla tosi hyvä jos et halua sen joutuvan suoraan roskiin.
Niin, ja sitten vielä tämä asia josta paljon kinastellaan, eli kannattaako hakemus tuoda henk. koht. tai esimerkiksi soittaa ja kysyä töitä? Itse olen törmännyt töissä ollessani näihin soittajiin ja hakemusten tuojiin, enkä ole urani aikana nähnyt yhdenkään saavan töitä. Usein itse johtaja joka määrää palkkauksesta ei ole edes kaupungissa-saati myymälässä paikalla kun ihmiset tulevat käymään.
Työnhaku on hankalaa nykyään, mutta varmasti mahdollisuudet paranee jos paneutuu asiaan kunnolla ja pistää parastaan :D