Olen jo hyvin pitkään näitä palstoja seuranneena huomannut, että useilla on hyvin skeptinen ja angstinen kuva kosmetologeista. Mistä ihmeestä tämä johtuu?
Väitetään -jopa yleistettynä- etteivät he osaa hommiaan, pakottavat ostamaan tuotteita, hoidot eivät auta, jne jne..
Oletteko sitten törmänneet niin paljon ei-niin-kokeneisiin kosmetologeihin, että kaikkien ko. ammattilaisten kuva on vääristynyt?
Ja mitä tuohon tuotteiden tyrkyttämiseen tulee, niin.. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että yllättävän useat kosmetologit elävät provikkapalkalla? Kiinteää tuntipalkkaa EI ole. Näin on myös monella kolleegallani. Tuolloin myyntitilanne saattaa vaikuttaa asiakkaasta(kin) kiusalliselta tyrkytykseltä. Joskus on toki myös niin, että ammattilaisina yritämme painottaa tuotteiden toimivuutta ja laatua.
Ja sitten tämä, että joku hoito ei toiminutkaan, niinkuin oli kuviteltu.. Ja sen jälkeen haukutaan koko hoito aivan surkeaksi ja ei suositella kenellekään. Ymmärrän toki, jos hoito ei miellyttänyt, on sitä vaikea suositella eteenpäin -en minäkään niin tekisi. Mutta ihmisillä on kuitenkin erilaiset ihot, ja ne vaativat eri määriä hoitoja ja joillekin joku auttaa paremmin kuin taas se toinen hoito. Huomioikaa myös, että mitä enemmän hoitokertoja kertyy, sen parempiakin yleensä tuloksista tulee. :-)
Olen myös ihmetellyt tätä rahastaja -termiä, kun kaikki hoidot ovat niin kalliita. Voin sen tässä kertoa teille, että TÄLLÄ ALALLA EI TODELLAKAAN PÄÄSE EDES VAHINGOSSA RIKASTUMAAN. Hoidot voivat tuntua asiakkaasta hinnakkailta, mutta kun jakaa hinnan perusjutuilla, mihin rahat menevät, esim. tilojen vuokraan, käytettyyn aikaan (aika todellakin on rahaa), käytettyihin aineisiin (omassa duunissani erään kasvohoidon tuotteet itsessään maksavat jo n.100e), palkkojen maksuun, muihin tuotteisiin, jne ei summa sitten tunnukaan kovin suurelta.. eihän? :-)
Meitä -myös kosmetologeja- on niin moneen eri junaan, ja kaikki eivät voi aina henkilöinäkään miellyttää. Eikä kaikesta aina voi pitääkään, ymmärrän sen, mutta halusin vain ns. selventää pari seikkaa.
Arvostaisinkin nyt suunnattomasti teidän, mahdollisten tulevien asiakkaideni, mielipiteitä ja palautteita.
Mihin epämiellyttäviin seikkoihin olet törmännyt ollessasi kosmetologin hoidossa, tai mitkä asiat ovat jääneet pännimään? Olisiko kosmetologi voinut tehdä jotain toisin, jos niin mitä?
Entä oletko taas törmännyt hyvin miellyttäviin asioihin? Mihin?
Millaisia asioita arvostat asioidessasi kosmetologisi luona? Mitkä asiat herättävät paheksuntaa?
Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita!
Hyvää talven jatkoa kaikille! :-)
Väitetään -jopa yleistettynä- etteivät he osaa hommiaan, pakottavat ostamaan tuotteita, hoidot eivät auta, jne jne..
Oletteko sitten törmänneet niin paljon ei-niin-kokeneisiin kosmetologeihin, että kaikkien ko. ammattilaisten kuva on vääristynyt?
Ja mitä tuohon tuotteiden tyrkyttämiseen tulee, niin.. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että yllättävän useat kosmetologit elävät provikkapalkalla? Kiinteää tuntipalkkaa EI ole. Näin on myös monella kolleegallani. Tuolloin myyntitilanne saattaa vaikuttaa asiakkaasta(kin) kiusalliselta tyrkytykseltä. Joskus on toki myös niin, että ammattilaisina yritämme painottaa tuotteiden toimivuutta ja laatua.
Ja sitten tämä, että joku hoito ei toiminutkaan, niinkuin oli kuviteltu.. Ja sen jälkeen haukutaan koko hoito aivan surkeaksi ja ei suositella kenellekään. Ymmärrän toki, jos hoito ei miellyttänyt, on sitä vaikea suositella eteenpäin -en minäkään niin tekisi. Mutta ihmisillä on kuitenkin erilaiset ihot, ja ne vaativat eri määriä hoitoja ja joillekin joku auttaa paremmin kuin taas se toinen hoito. Huomioikaa myös, että mitä enemmän hoitokertoja kertyy, sen parempiakin yleensä tuloksista tulee. :-)
Olen myös ihmetellyt tätä rahastaja -termiä, kun kaikki hoidot ovat niin kalliita. Voin sen tässä kertoa teille, että TÄLLÄ ALALLA EI TODELLAKAAN PÄÄSE EDES VAHINGOSSA RIKASTUMAAN. Hoidot voivat tuntua asiakkaasta hinnakkailta, mutta kun jakaa hinnan perusjutuilla, mihin rahat menevät, esim. tilojen vuokraan, käytettyyn aikaan (aika todellakin on rahaa), käytettyihin aineisiin (omassa duunissani erään kasvohoidon tuotteet itsessään maksavat jo n.100e), palkkojen maksuun, muihin tuotteisiin, jne ei summa sitten tunnukaan kovin suurelta.. eihän? :-)
Meitä -myös kosmetologeja- on niin moneen eri junaan, ja kaikki eivät voi aina henkilöinäkään miellyttää. Eikä kaikesta aina voi pitääkään, ymmärrän sen, mutta halusin vain ns. selventää pari seikkaa.
Arvostaisinkin nyt suunnattomasti teidän, mahdollisten tulevien asiakkaideni, mielipiteitä ja palautteita.
Mihin epämiellyttäviin seikkoihin olet törmännyt ollessasi kosmetologin hoidossa, tai mitkä asiat ovat jääneet pännimään? Olisiko kosmetologi voinut tehdä jotain toisin, jos niin mitä?
Entä oletko taas törmännyt hyvin miellyttäviin asioihin? Mihin?
Millaisia asioita arvostat asioidessasi kosmetologisi luona? Mitkä asiat herättävät paheksuntaa?
Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita!
Hyvää talven jatkoa kaikille! :-)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minun mielestä tuotteita on ookoo myydä ja mainostaa - kunhan mainospuheessa jo tekee selväksi että tuote ei välttämättä sovi kaikille
Sama koskee hoitoja
Jos kosmetologi lupailee maat ja taivaat eikä lupauksiaan lunasta niin on ihan oikeutettua että sana lähtee kiertämään ja kyseistä paikkaa boikotoidaan
Sellainen kosmetologi olisi unelmani, joka kartoittaisi oman ihoni ennen tuotteiden suosittelemista ja kuuntelisi oikeasti kun kertoisin toisten tehottomuudesta - eikä teilaisi niitä heti sanomalla "Lumenet ei todellakaan ole toimivia" tms.
Varmasti heitäkin on
Minusta tuntuu jopa, että naiset ovat vähän mustasukkaisia löydettyään hyvän kosmetologin/parturin eivätkä sitten hyvää mainosta eteenpäin vaan pitävät omanansa. Siksi aina kuullaan niin paljon epäonnistuneita kokemuksia...? :)
"Sellainen kosmetologi olisi unelmani, joka kartoittaisi oman ihoni ennen tuotteiden suosittelemista ja kuuntelisi oikeasti kun kertoisin toisten tehottomuudesta - eikä teilaisi niitä heti sanomalla "Lumenet ei todellakaan ole toimivia" tms."
No niitä on, usko pois. Mut eivät ole silloin töissä ja ovat sinun parhaita ystäviäsi:)
Mutta syy tuohon, miksei he suosittele markettitavaraa, löytyy ap:n tekstistä...he elävät provikalla.
Itse kävin jossain ihmehoidossa, missä läträttiin öljyjen kanssa enkä kyllä huomannut mitään muutosta ihossa. Se taisi olla enemmän sellainen aromaterapiahoito.
Kallista se kyllä oli ja mietin, että jos joskus kävis ihan vaan meikattavana.
Sitä tarkoitin, että kosmetologi voisi perustella tuotteiden tehon muutenkin kuin sanomalla että se nyt on markettitavaraa. Olisi hienoa että saisi asiantuntevaa luentoa vaikka niistä vaikuttavista ainesosista ja miten ne eroaa Lumeneista ja muista.
Tuo mainittu raha juttu on kyllä ihan totta. Sama se on kaikessa ostamisessa. Ensin me maksetaan palkastamme verot ja sitten vielä verot ja työkulut ostamistamme tuotteista. Suomi on kallis maa. Mutta niin ihana siinä suhteessa että terveydenhuolto ja koulutus pelaa. Kyllä siitä ilosta maksaakin veroja, vaikka sen ymmärtääkin ehkä parhaiten vasta kun on omia lapsia.
Yksi ajatus vielä tähän, miksi palstoilla niin usein haukutaan kosmetologeja: ne jotka on omat unelma-kosmarinsa löytäneet ei enää tarvitse palstan apuja :D
Haluaisin antaa oman mielipiteeni tästä rahastus-termistä jota käytit.
Mun mielestä se sopii meinaan aika hyvin kuvaamaan kosmetologeja, EI KAIKKIA!
Uskon että jos asiakkaalle hoito maksaa reilut 100e niin eihän se paljon ole sinulle, joka maksat tuosta rahasta vaikka mitä kuluja, mutta mietipä sitä että tämä asiakas on kenties monen päivän työnteolla saanut vasta tuon 100e puhtaana käteen ja todella odottaa rahalleen vastiketta. Ei asiakas niin voi ajatella että maksanpa yhdestä 20min naamiosta mielelläni 30e ylimääräistä, koska sinulla (kosmarilla) on niin oaljon kuluja! :O
Mä en puhu pahaa kosmetologeista. Mutten uskalla enää mennä. Kävin useammassa hoidossa samalla kosmetologilla. Hoitojen jälkeen iho meni pahempaan kuntoon kun on ikinä ollut. Eikä se siitä parantunut. Nyt moonta kuukautta jälkeenpäin iho on vielä ihan kamala vaikka oonkin nyt lääkärin hoidossa sen takia. Mulle tule joki ihme tulehdus naamaan. En taida ikinä enää mennä kosmetologille ja kadun että ikinä kävin. Vaikka ennen haaveilin mikrohionnastakin niin ei, ei enää..
Minä käyn yleensä hoidossa, jonka nimi on "täydellinen kasvohoito" tai jotain sen tapaista. Olen ollut joskus niin kauheissa paikoissa, etten halua ikinä mennä uudestaan, edes jalkahoitoon. Periaatteessa käyn säännöllisesti, 1 - 2 kk:n välein.
1 Mihin epämiellyttäviin seikkoihin olet törmännyt ollessasi kosmetologin hoidossa, tai mitkä asiat ovat jääneet pännimään?
Asiakkaan aiheeton syyllistäminen. Liian pikaisten johtopäätösten tekeminen. Ylimielisyys, velttous, juoruilu, laiskuus, epäsiisteys, huono ammattitaito, "tyylittömyys".
2.Olisiko kosmetologi voinut tehdä jotain toisin, jos niin mitä?
Annan kosmetologille aina mahdollisuuden toteuttaa omaa näkemystään. Hän voisi tehdä työnsä kunnolla!
3. Entä oletko taas törmännyt hyvin miellyttäviin asioihin? Mihin?
Hiljainen hoito. Voi rentoutua. Onnistuneen hoidon jälkeen iho on kauneimmillaan 2 - 3 päivän päästä. Silloin on mukavaa kun saa kohteliaisuuksia :)
4. Millaisia asioita arvostat asioidessasi kosmetologisi luona?
Huomaavaisuus, osaaminen, tehokkuus.
5.Mitkä asiat herättävät paheksuntaa?
Nakkisormet, huono ammattitaito ylipäätään. Esim. kasvohieronnassa ei ollenkaan tuntumaa kasvojen lihaksiin, vain sivelyä sinne päin. Toivon että kaula ja kaula-aukko hoidetaan ja silloin lausahdus: "Ei sun tartte ottaa paitaa pois" tuntuu hiukan arveluttavalta. (Muistaakseni silloin päälläni oli poolo, jonka kaulusta rullattiin hiukan alas...)
Itselläni ei ole mitään pahaa sanottavaa kosmetologeista. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, jossa vain muutama kosmetologi. Tämä kosmetologi, joka tekee minulle hoitoja on todella ihana ihminen:) Olen huomannut ihoni parantuneen kun käy säännöllisesti hoidoissa. Ehkä jotkin ihmiset todella olettavat, että yhden hoitokerran jälkeen iho on täydellinen? Minun ihoni on hoidon jälkeen punoittava, eikä todellakaan hehkeän ihana:D Mutta muutaman päivän päästä eron huomaa. Eikä hoito ole edes kallis, täysihoito, joka kestää n.2h maksaa 45e. Ja pienellä paikkakunnalla kosmetologi todella tuntee asiakkaansa. Mutta, en ole kokeillut useita eri kosmetologeja, meitä on niin moneen junaan.
Tämä nyt ei mitenkään liity aiheeseen, mutta kysyisin sinulta, joka aloitit ketjun. Mitä kosmetologin tuotteita olet käyttänyt hoidoissasi?:) Minua kiinnostaa kysyä, kun ammattilainen olet:)
No huh! onpa lähes ilmaista jos tuo pitää paikkansa! Helsingissä maksaa tunin hoito n.80-100e! tietty riipppuu mikä hoito mutta keskimäärin!
Mary Cohrin tuotteilla tekee tämä kosmetologi, jotka on noin lancomen tuotteiden hintaisia, eli 40 eurosta ylöspäin. Pääkaupunkiseudulla taitavat ottaa työlle aika paljon hintaa?
Minäkin, pienituloinen, voin panostaa ihonhoitoon kun hoidot eivät täällä todellakaan ole kalliita. Käyn 4 kertaa vuodessa tuon täysi hoidon ja siinä välillä puolihoidon (20e).
asiaan hiukan :) Opiskelen itsekin kosmetologiksi ja ajattelin nyt hieman valottaa tältä kantilta asiaa :)Ensinnäkin useimmat asiakkaat, jotka tulevat hoitoihin odottavat jonkin sortin ihmettä tapahtuneeksi yhden hoitokerran perusteella. Ja harvoinhan niin tapahtuu, vai mitä? :)Joillakin iho saattaa reagoida hoitoihin ensin siten, että menevät pahemmaksi mutta muutaman hoitokerran jälkeen alkaa parantua. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa todettiin niin ihmisillä on erilaiset ihot, jotka vaativat eri määriä hoitoja :)
Kosmetologien myymät tuotteet ovat lähes poikkeuksetta sen takia kalliimpia kuin markettituotteet, koska niissä on enemmän vaikuttavia aineita. Ja koska niissä on enemmän vaikuttavia aineita, ovat ne myös tehokkaampia kuin markettituotteet :)
Tuotteita yritetään myydä asiakkaalle, sen takia että ei pelkkiä hoitoja tekemällä elä. Hoitoja tekemällä saa leivän, mutta jos haluaa leivän päälle jotain niin silloin myytävä tuotteita yms.
Että työtähän mekin vain teemme ja yritämme elantomme hankkia sillä, aivan niin kuin muutkin työssä kävijät :)
Mukavaa joulun odotusta kaikille!!
"Kosmetologien myymät tuotteet ovat lähes poikkeuksetta sen takia kalliimpia kuin markettituotteet, koska niissä on enemmän vaikuttavia aineita. Ja koska niissä on enemmän vaikuttavia aineita, ovat ne myös tehokkaampia kuin markettituotteet :)"
Voitko kertoa tämän niille, joiden kanssa kinastelen aina ihonhoito palstalla miksi käytän tuotteita joiden keskihinta on 40e?:P Markettituotteet voivat toimia joillain hyvin, mutta niiden ja kosmetologin tuotteiden välillä on silti niiiin suuri ero:)
niin noista vaikuttavista aineosista:
Esim. Darphinissa, joka siis kosmetologisarja, niitä on noin 40%, Esim. Lancomessa, joka parempi kempparisarja, noin 8-9% ja esim. Yves Rocherissa, joka on halpissarja, niitä on 1-2 %.
Eli siitä voi päätellä mitä eroa sarjoissa on. Ja mistä kosmetiikkansa ostaa. Ja nämä luvut sain ammatilaiselta 3-4 vuotta sitten. Jän aikas hyvin mieleen;=) Ja INCI ei kerro suhteita, ainoastaan aineet. Vaikka siinä olisikin ne suuruusjärjestyksessä, niin sitä ekaa voi olla 99,5 % ja loppuja 0,5%. Tämä siis heitto.
Tällä hetkellä käytän kosmetologi sarjaa bernard cassiere, aivan ihana minun iholleni ja mahtavia tuotteita hoitoja!:) Luonnosta otetut raaka-aineet toimii ihanasti pintakuivalla sekaihollani. Tuotteet maksavat 25 eurosta ylöspäin. Esim. puhdistusemulsio ja kasvovesi on sen 25e, kosteusvoide n.43e, naamio n.34e. Lancome, jota saa marketeista ja jossa vaikuttavia ainesosia vähemmän maksaa ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin. Ja olen kokeillut sitä sarjaa, ihoni ärtyi siitä pahasti. Moni ei vain ymmärrä vaikuttavien ainesosien merkitystä ja haluavat vain halpoja tuotteita. Vaikka tuote olisi hyvä, siitä ei haluta maksaa yli 20 euroa.
että esim. puhdas aloevera geeli on ihan 100% vaikuttavia ainesosia, samoin puhtaat öljyt. miksi silti maksaa kosmetologille siitä 5 prosentista ei-vaikuttavia säilöntäaineita kun vaikuttavia aineita voisi käyttää puhtaanakin?
Sellainen kosmis joka hoitaa minut hyvin.
Ei tosiaankaan tyrkytä ja antaa kokeiltavaksi näytteet ennekuin ostan tuotteen.
On ihana etä on sellainen hoitaja joka ottaa omat jutut huomioon.
Olen 38v.työtön nainen Helsingistä. Kallisiin hoitoihin ei ole varaa, käyn ihonpuhdistuksessa noin 1-2kertaa vuodessa. Ihoni on herkkä ja atooppinen ja tämän takia arvostan kosmetologeja jotka suostuvat tekemän hoidon omilla tuoteillani niin ptkälle kuin mahdollista. Kalliita hoitoja tai tuotteita en tarvitse koska parhaita tuloksia saan kohtuhintaisella luontaiskosmetiikkalla sekä terveellisillä elämänttavoilla! Kauneus tule sisältäpäin!
Huonoin kosmetologi kokemus oli noin 2-3vuotta sitten vanhemman naisihmisen tekemä jolla on/oli oma pieni hoitola Töölössä. Tämä nainen ei pystynyt peittelemään huonoa oloaan vaan oli erittäin hermostunut ja suorastan töykeän oloinen!
Toiveita ei saanut esittää ja kun jokin aine meni silmiin niin hän hädin tuskin suostui vaihtamaan silmälaput. Vahingoniloisesti hän sitten tokaisi hoidon lopussa että minulla on herkkä iho joka reagoi kaikkeen. Olin vähällä keskeyttää hoidon ja kävellä ulos mutta sinnittelin loppuun asti. Lopputulos oli ihme kyllä ihan ok.
"Ihoni on herkkä ja atooppinen ja tämän takia arvostan kosmetologeja jotka suostuvat tekemän hoidon omilla tuoteillani niin ptkälle kuin mahdollista"
Siis vietkö omat tuotteet mukanasi? Mikä idea siinä sitten on, että maksat siitä hyvästä, että joku muu laittaa sinun naamaasi omat aineesi, jotka voisit itse laittaa ihan ilmaiseksi?
Tai ehkä ymmärsin tuon lauseesi jotenkin väärin, mutta kuulosti vaan hieman hassulta (enkä ole kuullut koskaan, että kukaan veisi omia aineita mukanaan).