Jos en olisi nyt tätä uskottomuusrumbaa läpikäynyt, niin en voisi tietää, miten koville tämä ottaa. Sain selville mieheni suhteen mukamas ilman seksijuttuja toisen naisen kanssa. Nyt olemme keskustelleet asioista ja mies on naisensa mukamas jättänyt, mutta silti sattuu niin paljon. Kaikki entinen on kuin poispyyhkäisty pöytäliina keittiön pöydältä. Yhdessä on silti päätetty jatkaa, mutta en pysty enää millään luottamaan mieheeni. Kaikkia valehteluja ei ole vielä saatu selvitettyä.
Miten te, jotka olette läpikäyneet saman olette taas päässeet kiinni elämästä ? Tunteet ovat välillä sellaista ristiaallokkoa, että myrsky pauhaa tuolla sisimmässä sellaisella voimalla. Jos ei noita lapsia olisi, niin olisin varmaan pakannut jo tavarani. Ei ole niin helppoa monen yhteisen vuoden jälkeen heittää kaikkea roskakoppaankaan. Tätä en silti koskaan pysty unohtamaan, vaikka anteeksi voisin antaa.
Miten te, jotka olette läpikäyneet saman olette taas päässeet kiinni elämästä ? Tunteet ovat välillä sellaista ristiaallokkoa, että myrsky pauhaa tuolla sisimmässä sellaisella voimalla. Jos ei noita lapsia olisi, niin olisin varmaan pakannut jo tavarani. Ei ole niin helppoa monen yhteisen vuoden jälkeen heittää kaikkea roskakoppaankaan. Tätä en silti koskaan pysty unohtamaan, vaikka anteeksi voisin antaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaiken kokemasi jälkeen päätät itse, mitä sinun tarvitsee kestää, elääksesi inhimillistä elämää ja nimenomaan myös juuri lapsia ajatellen.Ihan kaikkea elämässä ei kuitenkaan tarvitse sulattaa. Mikä sopii toiselle ei välttämättä sovikkaan toiselle.Tsemppiä kuitenkin arjen pyörittämiseen.
..on takana tuollainen juttu, josta mieheni väittää, että mitään fyysistä ei ollut. Mieheni ja tuo nainen ovat työkavereita ja soittelivat melkoisen usein toisilleen töissä ollessaan ja työmatkoilla...noin 20x päivässä!! Fakta paljastui kun sain selville, näin, mieheni puhelinerittelyn. Nyt mieheni on lopettanut tuon jutun, koska vaadin...en tiedä voinko luottaa, koska puhelin erittelyään mieheni ei suostu näyttämään ja hän on salasanansa vaihtanut.
Meillä ainakin on ikuisia riitoja asiasta vieläkin, vaikka aikaa on kulunut muutama vuosi jo, en luota edelleenkään mieheeni...enkä voi asiaa unohtaakkaan. He ovat edelleen työkavereita, mutta eivät kuulema missään tekemisissä toistensa kanssa.
Sanoisin sulle, että unohda et varmaan koskaan tuota tapahtunutta...vaikka se olisikin ollut "ihan viaton"....ei minun mielestäni ole täysin "viatonta" pitää jatkuvasti yhteyttä toiseen ihmiseen ja koittaa kaikinkeinoin salata se puolisolta.
Me myöskin jatkamme yhdessä, mutta kyllä tää välillä on todella vaikeaa kun mielikuvitus saa vallan.Enkä tiedä yhtään voinko todella luottaa että mieheni myös on sanojensa mittainen....toisaalta, jos mitään salattavaa ei olisi, nii miksi ihmeessä puhelintietojaan ei voisi näyttää??
Mieheni on aina ollut kova menemään ja on saanut luvan siihen saakka kun ensimmäisen kerran jäi kiinni suhteesta toiseen naiseen.
Tämän jälkeen yritin saada luottamusta takaisin ja olinkin saamassa, mutta sitten yksi ilta lähdin mieheni luokse iltaa viettämään vähän hänen jälkeensä ja kuis ollakaan hän oli vaunussa yhden naisen kanssa tanssimassa mukamas ja keskustelemassa. Ennen tätä hän piti yhteyttä myös viestein ja puheluin muihin naisiin minun tietämättäni.
Tämän jälkeen minulle todella vaikeaa. Yritin unohtaa muut naiset ja keskittyä elämään normaalisti, mutta huonolla menestyksellä, koska tiesin sisimmässäni, että kaikki ei ollut normaalisti. Aina kun tutkin, niin ilmeni jotain, vaikka hän on todella hyvä piilottelemaan.
Vapaata ei haluttu viettää kanssani, vaikka olimme esim. tansseissa yhdessä, niin silti olin yksin suurimman osan illasta. Tämän vuoksi laitoin mieheni seurantaan, koska aloin yhä enemmän aavistaa jotain.
Hän lähti reissulle ja kuis ollakaan siellä haettiin kakkonen kyytiin ja mentiin pitkän päivän päätteeksi hotelliin yöksi.
Kaikesta tästä huolimatta, vaikka hän oli ollut muiden kanssa, hän ei koskaan ole myöntänyt mitään ennen kuin oli aivan pakko eli todisteita heiluteltiin nenän edessä. Kaikki olivat kuulemma vain ja ainoastaan ystäviä jos niitä nyt yleensäkään tunnustettiin. Mitään ei koskaan tapahtunut ja kukaan ei kuulemma merkinnyt mitään. Olivat vain pelkkää ajankulua.
Näin meillä ja nyt olen aloittanut eroamisprosessin, joka tulee varmasti olemaan vaikeaa, koska mieheni ei itse ymmärrä kuinka pahoin hän on kohtaani toiminut ja käyttäytynyt ja haluaisi silti jatkaa. Minä en halua,vaikka on lapsia, koska olen niin monet kerrat joutunut pettymään ja päätin, että enempää minua ei höynäytetä. Alan elämään omaa elämää, kunhan vain saan lasteni asiat järjestykseen.
On niillä otsaa. Sanoo, että haluaisi jatkaa, mutta pitäisihän se tajuta, että se jatkaminen tosiaan tarkoittaa jatkamista sivusuhteiden osaltakin.
meni että jatkoimme mutta mies jatko kanssa kakkosen kanssa kunnes erosin lopulta.
tilanne siinä vaiheessa, että mies koko ajan sanoo, että jatketaan ja viestittelee minulle kuinka paljon välittää ja hänelle mukamas nämä kakkoset ovat olleet ns. hupia ja hän rakastaa vain minua plää, plää.
Kuitenkin hän on monta kertaa pettänyt luottamukseni. Hän ei pidä mitenkään pahana mikäli hän pitää yhteyttä "tanssikavereihin" puhelimitse ja viestein, vaikka tietää, että kärsin siitä. Lisäksi todistetusti hän on parikertaa pitänyt selkäni takana näitä suhteita pitkiä aikoja ja ei tunnusta ennenkuin olen saanut hänet kiinni.
Mielestäni hänen käytös osoittaa rakkaudettomuutta kohtaani. Hänen jatkuvat pettämiset sekä tämä, että kun yritän hänetä saamaan tämän naikkosen ottamaan yhteyttä hän ei auta yhtään. Olisin halunnut vain keskustella tämän naisen kanssa ja olen sanonut tämän miehelleni. En siis aio haukkua, enkä muuten sekaantua hänen perheeseen siinä tapauksessa.
Koska mieheni ei edes tästä välitä ja auta, niin mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että hän välittää vain ja ainoastaan tästä kakkosesta ja hänen perheestään. Lisäksi meidän oman perheen tarpeet hän jättää huomioimatta, vaikka selvin sanoin olen antanut hänen ymmärtää, että meidän liitto loppuu, jos tietoa ei tule ja luultavasti se loppuu muutenkin, mutta hän auttaisi tulevien asioiden hoitamisessa olemalla edes kerran suora minua kohtaan.
Ilmoitin jo miehelleni, että aion selvittää keinolla millä hyvänsä tämän kakkosen nimen ja mennä heidän kotiinsa, jos tällä naisella ei ole selkärankaa ottaa minuun yhteyttä edes sähköpostin välityksellä.
Tiedän suurin piirtein missä hän asuu ja menen sinne kun ennättää. Valitettavasti tässä sitten kärsii myös muut hänen perheensäkin ja tätä en haluaisi, mutta vuoden varmasti sen teen, jos hän ei ota yhteyttä.
totta´kai pettäminen sattuu... sinne sieluun saakka. Elämä kuitenkin jatkuu.
Pettäjällä on se ongelma, ei sinulla.
Sinä et ole pahaa toiselle tehnyt.
Olet vaan valitettavana sijaiskärsijänä keskenkasvuisen puolisosi kasvamisprosessissa.
itse olen tässä myös kesän aikana joutunut petetyksi. Raskasta on ollut. Ja olisin varmasti pesäeron tehnyt ellei yhteistä hyvää historiaa ja tätä päivää olisi niin paljon . Meillä kyseessä oli "vain" känninen pano. Avioliittoa 17 vuotta ja kolme lasta.
Ihmeesti ne vaan kuule päivät, viikot ja kuukaudet tekevät tehtävänsä. Suosittelen kyllä, että menette psykologin tms. juttusille. Jos et puolisoa saa, niin ainakin itse voisit mennä. Olen kokenut nämä juttelut hyvinkin oleellisina, parantavina tässä prosessissa.
Ihminen on vain ihminen. Se tekee virheitä.
Ja elämään mahtuu monenlaista. elämä ja avioliitto on pitkä , jos siitä aikoo elämänmittaisen prosessin. Tänään on tänään, huomisesta emme tiedä.
Oma ihmisyys kannattaa aina muistaa. Jos puoliso ei erehdyksestään opi, eikä kunnioita puolisoaan ja perhettään, kannattaa alkaa miettimään muita vaihtoehtoja
Jos teidän elämä muuten on hyvää, niin kannattaa työtä tehdä yhteisen tulevaisuuden hyväksi. Yrittää antaa anteeksi. Unohtaa ei tietenkään voi, mutta muistotkin haalenevat ajan myötä.
Tsemppiä sulle ja jaksamista. Usko huomiseen ja anna teille molemmille vielä mahdollisuus.
Itse laitoin vaakakuppiin toiselle puolelle tämän pettämisepisodin ja toiselle puolelle perheen, yhteisen elämän ja lapset. Kyllä vaakakuppi mäjähti raskaana alas siellä perheen puolella. Antaisinko näinkin hyvän kadota yhden hairahduksen takia?
toivon ja tulevaisuuden sanoista. Itse olen mies, joka on juuri saanut tietää vaimonsa olleen uskoton. Olen ollut aivan rikki ja hajalla etenkin siksi että asia tuli julki vasta kun sattumalta löysin tämän uuden rakkaan rakkauskirjeen, joka ei jättänyt mitään arvattavaa.
Tällaiset asiat kyllä aavistaa, ja olen kysynyt aiemmin onko hänellä toinen suhde, jonka hän on aina kiistänyt. Nyt jäätyään kiinni hän on aivan viileä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei anteeksipyyntöä, ei katumusta, ei pahoittelua kärsimästäni loukkauksesta. On kuulemma vain aivan oikein, koska olen muka tavallaan pettänyt häntä, koska en ole kyennyt järjestämään elämäämme sellaista elintasoa kuin hän haluaisi, ja joka aikaisemmin olikin yhteisenä tavoitteena. On ollut kymmenen vuotta onneton ja yksin. Olisi kuitenkin mielestäni ollut oikeampaa sopia asiat ennen moista tekoa, ja ottaa sitten se avioero jos olisi ollut tarpeen.
Olen nyt vaatinut häntä ilmoittamaan haluaako avioeron vai jatkaa. Tunnen että hän haluaa ainoastaan "kostaa" vanhoja, kun ei suostu edes keskustelemaan asiasta sanoen ettei ole aikaa miettiä moisia nyt. Ehkä viikon päästä, ehkä myöhemmin. Itse olen aivan tulessa, haluaisin asiat selviksi vaikka se tietäisi uuden itsenäisen elämän aloittamista ja avioliittomme hajoamista. Anteeksi pystyn antamaan, jos anteeksi pyydettäisiin.
Sanojesi vuoksi päätin antaa hänelle aikaa ja katsoa tuleeko tämä avioliitto vielä kuntoon. Itse hakeudun psykologille, koska esim. kavereille en vielä haluaisi puhua, jos asiat vielä jotenkin vain järjestyisi.
mun vaimo kärysi myös.
taidetaan me miehet olla suoraviivaisempia ongelmanratkaisijoita - ongelmat pöytään, puhutaan ja sovitaan jatkot. sitä tahtoo kuvan selväksi suunnitelman tulevaisuudesta.
Mutta nainen. "en kadu, minua pidettiin hyvänä, minä tarvitsin sitä, enkä sinulta saanut..."
=> ai siis mun vikako tää pettäminen olikin? ei minusta.
ja
"on joo huono omatunto, kun tein noin sinulle".
ja siinä se.
ei anteeksipyyntöä, ei muutoksia käytöksessä, sitä vaan ollaan päivä kerrallaan. ei puhu asiasta tai ajatuksistaan. jos kysyn, niin minä kuulemma ahdistan häntä.
ei suukkoja, ei kosketuksia, ei halauksia, ei seksiä.
ja muka sanoo, että "ei halua erota, katsotaan, annetaan ajan kulua, että mitä meistä tulee."
että hankalaa on olla tällaisessa tilanteessa.
Asenteeksi on pakko otttaa "molempi parempi". ja elää päivä kerrallaan itsestään huolehtien..
että terveisiä vaan kohtalotoverilta.
Hienoa ettet anna periksi.
Vaimosi henkisestä kypsymättömyydestä kertoo vahvasti kirjoituksesi vaimosi elintasovaatimuksesta.
Ja siinä olen kanssasi vahvasti samaa mieltä: jos pettää haluaa, niin ero ensin ja sitten saa vapauden toimia miten haluaa. Mikään syy ei ole niin vahva, että siinä olisi aihetta pettämiseen. Pettäminen on rikos ihmisyyttä vastaan.
Näissä asioissa ei - onneksi - tarvitse päätöksiä tehdä heti. Voi tosiaan antaa aikaa itselleen ja puolisolleen miettiä ja keskustella rauhassa asioista. Ja hakea sitä apua ulkopuoliselta.
Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista.
Kuitenkin, me ollaan kaikki ihan hyviä ihmisiksi, vaikkakin heikkoja.
Meillä reilu kaksi kuukautta miehen viimeisestä kiinnijäämisestä. Kävin eilen lääkärillä (psykiatri), joka antoi mielialalääkityksen ja rauhoittavaa, selvä masennus meikäläisellä. Sairaslomaakin tuli. En ole vielä oikein selvillä, mitä tulevaisuus tuo, mutta ehkä se aikaa myöden selviää. Osa haluaisi jatkaa, mutta epäilys on suuri. Mieskin masentuu minun masennuksestani. Aika harmaata tämä elämä täällä, tuskin niin kauhean kivaa sielläkään. Tunteiden ristiaallokko on kovaa. Toivottavasti jaksat eteenpäin, mutta muistuttaisin: lasten takia ei kannata huonoa liittoa jatkaa. Ja jotkut miehet ovat - kuten omani - huonoja olemaan uskollisia, eivät ehkä katso sitä tarpeelliseksi?
Niin syvälle sattui sieluuni, että en koskaan unohtanut, vaikka jatkamme vieläkin avioliittoa MUTTA sen uskottomuus vaikutti, että minä, joka en koskaan ole aikaisemmin hyväksynyt sivusuhteita, enkä toisten suhteisiin sekaantumista, rakastuin vieraaseen. Tunteeni omaan puolisoon kuoli, mutta uuden kumppanin kanssa ne heräsi uudestaan elämään. Enää en voi ketään tuomita enkä ole katkera.
että minulle kävisi juuri samalla tavalla. Ainut asia josta en ole suostunut tinkimään on ollut uskollisuus suhteessani avomieheeni. Olen 100 %:sti ollut sitä mieltä, että jos pettää saa lähteä välittömästi helvettiin. No, maanantaina sain kuulla että näin on käynyt, raivo joka iski oli sanoinkuvaamaton, tulevaisuuden visio oli päivänselvä - kuriton mulkku talosta ulos. No, tuli seuraava päivä, aloin katsella tavaroita sillä mielellä, että sulle, mulle, sulle jne...Kaikki muistot joita ne tavarat herätti alkoi kummitella takaraivossa ja joku pääpiru itse viestitti jostain helvetin anteeksiannosta. Mietin, mietin, mietin...Olemme riidelleet monta vuotta, itseasiassa tämä oli kai odotettavissa - kaksi pääkköä, jotka ei osaa puhua mistään tärkeästä - ainut mikä on kai pitänyt yhdessä on joku omituinen yhteenkuuluvuuden tunne, niin ja kai rakkaus. Niin no - itse asiaan, eli pelko siitä mitä teen jos jatkamme. Voinko antaa anteeksi, ja alitajuisesti miettiä kostoa. Voinko olla niin hirvittävä ihminen, että annan toisen elää luulossa, että kaikki on ok, ja sitten teenkin jotain hirvittävää joka sotii jokaista soluani vastaan ja sen jälkeen luultavasti vihata itseäni lopun ikääni. Tätä pelkään, en pelkää anteeksiantoa, en uutta yritystä, en tulevaa muulla tavalla kuin sillä, että teen itse jotain äärettömän typerää. En missään nimessä haluaisi niin käyvän, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että ihan aina en ajattele täysin selkeästi.
Aika näyttää, aika opettaa, mutta kannattaako ottaa riski, sitä tässä mietin. Saattaa olla että kaikki käy hyvin.