Tuossa alempana esiteltiin Tilastokeskuksen työllisyyskatsaukset kymmenen – viidentoista vuoden ajalta. Kiitoksia tästä – kävin kurkkaamassa ja kutinsa pitivät.
Aloin niiden pohjalta vähän laskeskella, kuinka paljon työllisyys todellisuudessa olisi noussut kymmenessä vuodessa. Tällaiseen päädyin. Mainiota olisi, jos minua matemaattisesti lahjakkaammat ihmiset tarkistaisivat laskelman, ja virheitä huomatessaan oikaisisivat ne ja mieluummin kertoisivat vielä asiain oikean laidan.
Lamavuonna 1995 työvoimaan kuului 2 481 000 suomalaista. Töitä tehtiin 3 719 000 000 tuntia vuodessa. Jokaista työvoimaan kuuluvaa kohden siis 1499 tuntia.
Vuonna 2005 työvoimaan kuului 2 621 000 suomalaista, ja vuotuinen työkertymä oli aika tasan 4 000 000 000 tuntia. Jokaista työvoimaan kuuluvaa kohden siis 1526 tuntia.
PALKALLISEN TYÖN määrä on siis lisääntynyt 27 tuntia eli noin kolme ja puoli työpäivää vuodessa/työvoimaan kuuluva.
27 menee 1526:een noin 56,5 kertaa. Tästä seuraa, että noin jokaista 56:tta täysaikaista työntekijää kohden on tarvittu yksi lisää.
Kun jaetaan 2 621 000 työntekijää 56,5:llä, saadaan 46 386.
Eräästä pahimmasta lamavuodesta (1995, työttömyysaste 15,4%) keskimääräisen työajan työpaikat ovat siis kymmenessä vuodessa lisääntyneet 46 386:lla. Vuoden 2005 työttömyysasteeksi kerrotaan kuitenkin 8,4%.
Työpaikat ymmärretään kansan parissa yleensä sellaisiksi perinteisiksi ja kokoaikaisiksi – siis kohtuullisen elintason tuoviksi. Jos tuo lisäys olisi kokonaisuudessaan vaikkapa puolipäiväisiä, lisäystä suurtyöttömyydestä tähän päivään olisi silloinkin vain noin 92 000 – kymmenessä vuodessa, ei nykyhallituksen valtakaudella. Väitettyyn sadan tuhannen ”uuden” työpaikan luomiseen ei siis ole edes matemaattisia mahdollisuuksia, ellei juuri tänä vuonna 2006 ole tapahtunut jotain aivan poikkeuksellisen ihmeellistä.
Tosiasiassahan tuollainen 27:n tunnin vuotuisen työajan lisäys on saavutettavissa teettämällä ylitöitä jo työssä käyvillä – eikä ylitöiden määrä edes olisi kummoinen.
Aloin niiden pohjalta vähän laskeskella, kuinka paljon työllisyys todellisuudessa olisi noussut kymmenessä vuodessa. Tällaiseen päädyin. Mainiota olisi, jos minua matemaattisesti lahjakkaammat ihmiset tarkistaisivat laskelman, ja virheitä huomatessaan oikaisisivat ne ja mieluummin kertoisivat vielä asiain oikean laidan.
Lamavuonna 1995 työvoimaan kuului 2 481 000 suomalaista. Töitä tehtiin 3 719 000 000 tuntia vuodessa. Jokaista työvoimaan kuuluvaa kohden siis 1499 tuntia.
Vuonna 2005 työvoimaan kuului 2 621 000 suomalaista, ja vuotuinen työkertymä oli aika tasan 4 000 000 000 tuntia. Jokaista työvoimaan kuuluvaa kohden siis 1526 tuntia.
PALKALLISEN TYÖN määrä on siis lisääntynyt 27 tuntia eli noin kolme ja puoli työpäivää vuodessa/työvoimaan kuuluva.
27 menee 1526:een noin 56,5 kertaa. Tästä seuraa, että noin jokaista 56:tta täysaikaista työntekijää kohden on tarvittu yksi lisää.
Kun jaetaan 2 621 000 työntekijää 56,5:llä, saadaan 46 386.
Eräästä pahimmasta lamavuodesta (1995, työttömyysaste 15,4%) keskimääräisen työajan työpaikat ovat siis kymmenessä vuodessa lisääntyneet 46 386:lla. Vuoden 2005 työttömyysasteeksi kerrotaan kuitenkin 8,4%.
Työpaikat ymmärretään kansan parissa yleensä sellaisiksi perinteisiksi ja kokoaikaisiksi – siis kohtuullisen elintason tuoviksi. Jos tuo lisäys olisi kokonaisuudessaan vaikkapa puolipäiväisiä, lisäystä suurtyöttömyydestä tähän päivään olisi silloinkin vain noin 92 000 – kymmenessä vuodessa, ei nykyhallituksen valtakaudella. Väitettyyn sadan tuhannen ”uuden” työpaikan luomiseen ei siis ole edes matemaattisia mahdollisuuksia, ellei juuri tänä vuonna 2006 ole tapahtunut jotain aivan poikkeuksellisen ihmeellistä.
Tosiasiassahan tuollainen 27:n tunnin vuotuisen työajan lisäys on saavutettavissa teettämällä ylitöitä jo työssä käyvillä – eikä ylitöiden määrä edes olisi kummoinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monessa työssä palkattomat ylityöt ovat osa paketti, laitonta tai ei.
Esimerkiksi kunnilla on usein "hiljainen" vaatimus siitä, että ylityötunteja on tehtävä tai saa siirtyä tilastojen koristeeksi.
Miinuspuolihan on stressi ja siihen liittyvä sairastelu ja/tai oireet.
Minä tarkistelisin tilannetta hiukan eri kantilta: ensinnäkin 80-luvun lopulla työttömyys% oli lähellä nollaa (kitkatyöttömyys) ja tuolloin työtunteja oli n. 4.5 miljardia, kun taas nykyisin niitä on n. 4 miljardia. Tämän perusteella tehtyä työtä on siis kadonnut taivaan tuuliin yli 11-12%, mikä on työttömyyden kannalta tarkasteltuna alakanttiin, koska työllisten lukumäärä on nykyisin huomattavasti korkeampi (useita satojatuhansia) kuin 80-luvun lopulla. Tämäkään ei anna vielä oikeaa kuvaa tilanteesta, koska Suomessa on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä mm. Virosta ja Venäjältä, joiden tekemiä työtunteja ei eritellä mitenkään, mutta heidän tekemänsä työtunnit päätyvät siitä huolimatta kokonaistilastoihin ja antavat näin väärän kuvan suomalaisten työllisyydestä, jos lasketaan vain mekaanisesti: (tehdyt työtunnit Suomessa)/(suomalainen työvoima). Näiden vierastyöläisten määristä on muuten äärimmäisen vaikea saada mitään selkoa ja Helsingin Sanomissa (jopa) myönnettiin, että Suomen viranomaiset eivät kerää mitään (!!!) tilastoja heistä. Joitain heidän määrästään kertoo kuitenkin se fakta, että Rakennusliitto arvioi pelkästään tuon alan pimeäntyön tekijöiden määräksi yli 10 000. Ilmeisesti tässä on sama ongelma/tavoite kuin aliurakoitsijoiden kanssa, joiden muodostamat pitkät ja monimutkaiset alihankintaketjut tuottavat runsaasti päänsärkyä verottajalle ja päästävät monet yrittäjät pälkähästä.
Se, mikä on todella mielenkiintoista, on kuitenkin se, että tämän maan tuottama varallisuus on lähes kaksinkertaistunut noista ajoista, vaikka tehty työmäärä on laskenut merkittävästi. Työn tuottavuus on siis noussut huimasti, mikä tarkoittaa vain sitä, että kaikkien työpanosta ei tarvita, mikä näkyy mm. siinä, että tarvitaan yhä suurempaa talouskasvua työllistämiseen. Saman asian voi tarkistaa palkkatulojen osuudesta tuotetusta varallisuudesta - sen osuus on puolittunut. Työvoiman ylitarjonta pitää myös palkat kurissa, mikä lienee vaikuttanut osaltaan palkkojen osuuteen tuotetusta varallisuudesta ja selittää osaksi sen, miksi sosiaaliturvaa pitää leikata: palkkatulojen suhteellinen lasku ja sosiaaliturvan erotus jää välillä niin pieneksi mm. alipalkatuilla aloilla, että se ei "motivoi" enää ihmisiä töihin. Kukapa sitä siivoaisi rappuja 6 tuntia päivässä, jos siitä saatava hyöty jää n. 100 - 200 euroon ts. palkka menee suurimmaksi osaksi perustarpeisiin, jotka jo sosiaaliturva kustantaisi automaattisesti.
Suomella olisi tällä hetkellä varaa kaikkien mittareiden mukaan luoda toimiva kansalaispalkkajärjestelmä, jossa ihmiset saisivat automaattisesti toimeentulominimin ja voisivat tehdä jotain osa-aikaista työtä kansalaispalkan lisäksi, jos he sitä jollain ilveellä onnistuvat löytämään. Työn rooli yhteiskunnassa pitäisi ottaa uudestaan tarkasteluun: vuosisadan alkupuolelta periytyvä ajatus 8 tunnin työpäivästä lienee vanhentunut? Sehän on ollut joskus peräti 12 tuntia, eikä kansa tuolloin ainakaan rikasta ollut... Tehdystä työpanoksesta maksettavaan korvaukseen vaikuttaa sen tuottoa enemmän työpanoksen tarjonnan ja kysynnän välinen suhde, varsinkin, kun ammattiliitot ovat menettämässä (monopolistista) valtaansa työmarkkinoilla. Palkka ei ole enää tulon- tai varallisuudenjaon lähde, mitä se oli sosialidemokratian kulta-aikana, jolloin porvarit kommunismin pelossa solmivat sosiaalidemokraattien kanssa yhteiskuntasopimuksen ja keskiluokkaistuneet työläiset viettivät kulutusjuhliansa.
Juuri näin. Millähän saataisiin myös päättäjämme - nuo kansamme valiot - jossain vaiheessa ymmärtämään asiat.
Heidän jobinsa kun pitäisi olla kansalaisten, ei suurpääoman edun asian ajo.