Minulla on todella paha olo. Henkisesti. Minulla on 3 lasta ja aviomies. Minä en jaksa olla enää työhevonen, haluan olla nainen, rakastettu, halutta, en halua olla "turvallinen kodinkone irtokorvat irtop..l.u". En voi mennä pettämään, tai pitäiskö? Olen keskustellut mieheni kanssa miljoona kertaa näistä asioista, olen jopa hakenut avioeron mutta sit otettiin hakmuksen pois kun hän sen haluaisi. En jaksa kertoa miehelleni että: sano nyt että olen tärkein, sano nyt miten rakastat jne. kun olen kysynyt miks se rakastaa minua sain vastauksen: olet lapsieni äiti ja olet mukava...no comments
Jätänkö mä hänet samalla satuttaen lapsia mutta elämäni jatkuu ja lapsien elämä jatkuu ja miehen elämä jatkuu,vai jäänkö, silloin kaikkien elämä jatkuu paitsi minun. Minä haudon itseäni. En voi pettää häntä, vaikka epäilen että hän pettää. En ole mustasukkainen. Olis helpompi jos hän lähtis, ei hänelläkään mikään onnellista elämää minun kanssa ole, kun en jaksa tätä suhdetta enää, jumiutun ja tukehdun, ja omaa huonoa oloa huudan hänelle. En lähde itse järjestämään mitään terapioita, minä muutenkin aina järjestän ja keksin ja hoidan kaiken. Hänen mielestä tä elämä on ok. Mitä minä teen? En ole egoisti ja minun on vaikeaa päättää että satutaisin hänet kun vien lapset (vaikka lapsethan voivat olla onnelliset myös vanhempien erotessaan), en voi satuttaa lapsia, mutta jos jään minua ei ole enää...
Oliko kenellä samanlaisia tuntemuksia, miten toimitte, miksi, oliko oikea valinta?
Jätänkö mä hänet samalla satuttaen lapsia mutta elämäni jatkuu ja lapsien elämä jatkuu ja miehen elämä jatkuu,vai jäänkö, silloin kaikkien elämä jatkuu paitsi minun. Minä haudon itseäni. En voi pettää häntä, vaikka epäilen että hän pettää. En ole mustasukkainen. Olis helpompi jos hän lähtis, ei hänelläkään mikään onnellista elämää minun kanssa ole, kun en jaksa tätä suhdetta enää, jumiutun ja tukehdun, ja omaa huonoa oloa huudan hänelle. En lähde itse järjestämään mitään terapioita, minä muutenkin aina järjestän ja keksin ja hoidan kaiken. Hänen mielestä tä elämä on ok. Mitä minä teen? En ole egoisti ja minun on vaikeaa päättää että satutaisin hänet kun vien lapset (vaikka lapsethan voivat olla onnelliset myös vanhempien erotessaan), en voi satuttaa lapsia, mutta jos jään minua ei ole enää...
Oliko kenellä samanlaisia tuntemuksia, miten toimitte, miksi, oliko oikea valinta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ymmärrän sua, itse lähdin 5 vuotta siten etsimään itelleni parempaa elämää, lapseni olivat silloin 2 ja 4 vuotiaat...no ei oo löytyny viel paljon pahempaa kylläkin. Mutta sinä olet kuitenki ihmisenä todella tärkeä, eniten satutat lapsiasi jäämällä elämää mikä ei tyydytä sua,loppujenlopuksi romahdat täysin. Ei lapsetkaan ole onnellisia jos sinä et ole, ne on pirun hyviä vaistoamaan äitistä asiat......Sun täytyy jaksaa lastesi tähden, et jaksa jos sul koko ajan paha olla.....Ei yhteys heidän isäänsä katkee jos ette halua, loppujen lopuksi voitte huomata et ero onki paras ratkasu kaikille ja ohan siinä se puolenvuoden harkinta aikakin jos ootte erillään jonki aikaa ja katotte miltä tuntuu, uskalla rohkeesti toteuttaa itseäsi.
1. Töiden jakoa pohtien paperille ja puunata ei tarvii joka sekunti? (väkisin ei voi)
2. Siivousapua -siivousfirma -kotitalousvähennys? Mutta kannattaa tehdä ensin laskelmia siitä.
3. Parisuhdeterapia?
Musta parisuhdeterapia kuulostaisi hyvältä kun joku muu hoitaa sielläkin hommat. Hän osaisi sanoa miten saat hommasi vähenemään kanssa ja mies osaisi sanoa ehkä muutakin kuin "no comments".
Jättäisit murheet, huudot, väsymiset, saat olla heti nyt jo se nainen mikä haluat.
Siis tarkoitin että mikäli enää itse haluat.. Mut vois olla hyötyä?
Voisi olla apua, mutta en minä lähde enää yksin mitään miettimään, järjestämään,etsimään. Jos se mies haluaa minun kanssani jotain niin kai hänkin sitten yrittää. Jos ei niin ei. Minä olen yrittänyt puhua, ehdotin terapiaa mut, ei se siitä mihinkään suuntaan mennyt. Se vain kyseli olisinko lähdössä jne. muttei koskaan ole itse soittanut, etsiny järjestänyt... Kyllä minä näen itsessäni myös näitä puutteitä, mutta tämä "jumittaminen" jatkuu jo 2 vuotta ainakin. Hänelle sopii tälläinen elämä, hän ei edes näe että olen melkein romuna. Mä lopetin nalkuttamisen, väsymisen ja kaikki muukin, mulle on sama minne hän lähtee ja mitä hän tekee. Mulla on paha olla ja hän syyttää vielä minua siitä että vaadin liikaa, rakkautta, huomiota ja hellyyttä. En edes puhu seksista, vaan ihan tunteiden tasolla. Haluan olla tärkeä ja kuulla sen, itse yritän huolehtia perheeni psyykkisesta tasapainosta yritän huomata jos jollekulle on huono olla, kyselen ja yritän auttaa. Itse jään aina sellaiseksi ettei kukaan näe eikä kysy mitä tunnen, miten voin. Olen nyt niin väsynyt tähän että olen ihan romuna, en jaksa mennä mihinkään eikä tehdä mitään. On niin tyhjä olo.
Olipa hyvä että mies edes kyseli olisitko lähdössä, on sellaisiakin miehiä jotka eivät kirveelläkään suostu edes ajattelmaan parisuhdeterapiaa. Voisiko mieheltä kysyä voisiko hän sopia teille aikaa, jos siis kumpaakin se kiinnostaa..
Joskus jotkut miehet on vähän "juntteja" eikä aina tajua, ja aina ei kommunikaatio pelaa heti. Se parisuhdeterapia voisi saada paremman olon kummallekin?
Tuntuu että yrität muita auttaa (liikaa?) mutta itse jäät vaille ja väsyt. Älä nyt enää kuluta itseäs. Ajattele itseäsikin.
Lepää tarpeeksi niin olo paranee ja usko että kaikki järjestyy ihan hyvin. Ja koita ny johonkin jaksaa vielä raahautua jos se mies sattuu innostuun. :) Väsyneenä murehtii helpommin, levänneenä on hyvä fiilis usein.
Mikäli et halua olla miehen kanssa enää niin se onkin sitten toinen juttu. Sun ei ole pakko olla ja tehdä mitään mitä et halua. Tai mitään mikä kuluttaa sua.
Jotenkin ajattelin että jos miehelle voisi olla enää mahdollisuuksia, niin silloin parisuhdeterapia. Mutta sulla on nyt vastuu ja omat mietteet mitä teet vai teetkö mitään. Tärkeää on että olet ykkönen ja sulla on hyvä olo.
saa..niin ainakin ymmärsin.Niin tälläiseen se suuri rakkaus sitten useimmin kaatuu.Tottakai olet tärkeä,miehellesi ,lapsillesi ,sukulaisille.Sinulla on nyt voimattomuuden tunne.Siis kaikkien muiden hyvinvointi on sinulle tärkeää,eikä kukaan kysy sinulta ihan oikeasti:mikä olo sinulla on ja voitko ihan oikeasti hyvin.??tiedän tunteen.
Mietin juuri olisikohan sinulla työuupumus ,yksinäisyys masentuneisuus,ehkä kaikki nämä..Ajattelin auttaa sinua näin,että kertoisit lääkärille milta sinusta tuntuu..he ymmärtävät kyllä,siihen on olemassa apua.
Itse kuitenkin ajattelen ,että ei ihminen saisi syödä lääkettä pahaan oloon.
Mutta minun kohdallani se auttoi,nyt jaksan ajatella elämää eteenpäin.
Silloin kun minulla oli tuo vaihe ja sama kuvio kotona paitsi yksi lapsi enemmän.
Olin aina väsynyt,herätessänikin.Sain apua mielialalääkityksestä jota sitte otin aina illalla yhden ,ihme kýllä auttoi.Toivon sinulle jaksamista,,vaikka nyt ei siltä tunnukkaan..tsemppaa.
yksi neuvo on ...aina kun oikein on väsynyt ..laita huulipunaa ja hymyile..sekin auttaa...pienet asiat,,,
Mieheni kirjoitti
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000021123704
tänne ja sain niin paljon negatiivista palautetta että alan tuntea itseäni ihan p..si...
vaadivaksi ulkomaalaiseksi huoraksi joka on rahojen perään tänne tullut. Se ei ainakaan minun mieltäni parantaa. Olen mennyt tyhmäksi kirjoittamaan sinne löydäkseen ymmärtämistä ja neuvoja.
Ehkä kokeilenkin lääkitystä.
Näissä viimeisimmissä viesteissä on siis pari eri kirjoittajaa vastannut sulle ja voivat olla ihan eri mieltäkin keskenään.
Et ole huono ollenkaan, ei ihmiset sua tunne. Itsetunto vaan nyt ylös. Älä aliarvioi itseäsi. Nimenomaan tarviit ymmärrystä ja neuvoja, eikä sitä että mollataan tai aliarvioisaan. Tajuat kai että palstalla liikkuu moneen junaan porukkaa.
Tottakai kirjoittaja voi saada miehen parisuhdeterapiaan kun mies siitä kerran kyseli. Hanki silmälasit. Negatiivinen asenteesi ei ainakaan auta ketään täällä.
Mistä kysyjä voi tietää mitä mies ajattelee jos ei auta kotitöissä ja ei kerro tunteistaan.
Joskus lääkäri auttaa, -mutta lähinnä se että mies hoitaa puolet kotihommista tai joku auttaa kotitöissä. Ei nainen ole mikään kotiorja!!
Mielialalääkitys ei ole ratkaisu kodinkoneena oloon. Että haloo! Ja miehen tulee tehdä muutakin kuin sysätä hommat naiselle.
Tosin miehen viestissä väitettiin että mies hoitaa asioita, niin en ota selvää.
hommat. täyttää tiskikoneen ja joskus tyhjentää sen.
Tosin nyt viimeiset päivät hän on vähän "muuttunut", ehkä tajuskin jotakin, hän myös laitoi ruokaa ja muita pikku hommia on tehnyt. Olen sanonutkin hänelle että arvostan sen, ja olen huomannut. Poistin omat viestini, mitkä olin voinut sieltä palstalta, sillä ei ole järkeää todistaa jotain niille ihmisille jotka eivät minua edes tunne mutta kuitenkin haukkuvat. Sieltä lähtivät samalla pahimmat haukkuma-viestit. Harmittaa että ihmiset voivat olla näin ilkeät toisiaan kohtaan.
Itsessäni on, niin kuin kaikissakin, huonoja puolia myönnään ja olisin valmis yrittää muuttua, jos saisin mieheltä näitä perusasioita, rakkautta huomiota,hellyyttä ja niden osoitusta.
Yritän joku päivä sanoa sille terapiasta, katsotaan taas kerran. On tapahtunut muutoksiakin hänessä, hän perui tämän illan menonsa, kun ala olla perheen kanssa. En tosin ole pyytänyt enkä vaatinut sitä.
Olen siis täysin samassa tilanteessa. MIeheni tekee juuri saman verran "kotitöitä", eli tyhjentää tiskikoneen. Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia (8 ja 10), hän ilmeisesti olettaa lasten auttavan äitiä jo sen verran että herra itse voi vaan tuijottaa töllöä illat. Lasten (poikia) kanssa tekee kyllä kaikkea kivaa ja hassuttelee, minä olen ilmaa. Seksiä ja läheisyyttä viimeksi noin 6v sitten...yritän aina välillä mennä lähelle, halata tms. , törmään betoniin. Ei minkäänlaista reaktiota eikä selitystä. Joskus oksennan, kun on niin paha olla. Pyöritän yksin arkea myös raha-asioissa, hänestä riittää kun asuntolainan maksaa,minä saan hoitaa kaiken muun. Tiliotteesta näkyy, että hänellä on rahaa kymmeniä tuhansia tilillä, minä kituutan muutamalla kympillä perheen eteen pari viimeistä viikkoa ennen tilipäivää. Nyt hän on muuttunut täysin puhumattomaksi. Kahteen viikkoon ei sanaakaan minulle, tulen hulluksi tuon kanssa!
"Tiliotteesta näkyy, että hänellä on rahaa kymmeniä tuhansia tilillä, minä kituutan muutamalla kympillä perheen eteen pari viimeistä viikkoa ennen tilipäivää."
Tuo kuulostaa aika pahalta. Miksi hän ei kanna suurempaa vastuuta edes perheen elatuksesta, kun kerran sinun harteillesi kaatuvat jo kotityöt?
"Seksiä ja läheisyyttä viimeksi noin 6v sitten...yritän aina välillä mennä lähelle, halata tms. , törmään betoniin. Ei minkäänlaista reaktiota eikä selitystä."
"Nyt hän on muuttunut täysin puhumattomaksi. Kahteen viikkoon ei sanaakaan minulle"
Kuulostaa kaiken kaikkiaan luonnehäiriöiseltä, joka nauttii sinun loukkaamisestasi, tuo sinun miehesi. Oletko miettinyt, kuinka ison osan elämästäsi tuhlaat miehen kanssa, joka ei sinua kunnioita? Ei hän hääppöistä miehen mallia pojillennekaan anna - toivottavasti he eivät sitten joskus kohtele vaimojaan samalla tavalla. Ansaitset parempaa. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi, rakastetuksi ja kunnioitetuksi parisuhteessaan, ja sinä (ja moni muukin kirjoittaja tällä palstalla) olet ilmeisesti jäänyt jo pitkään niitä vaille.
Tulipa mieleen sekin, että te, joiden miehet eivät suostu lähtemään pariterapiaan, että voisitte ehkä hakea pariterapeutilta neuvoja tilanteeseen yksinkin. Heillä on varmaan sellaisestakin tilanteesta kokemuksia, että toinen jättäytyy terapiasta heti alkuun tai kesken kaiken pois.
onni miehen suhteen. Älä enää pahoita mieltäsi miehen kanssa joka ei näe arvoasi. Ansaitset paremman miehen ota hänestä mahdollisimman pian ero ja älä usko hänen puheisiin vaan pidä puolesi. Hän ei ole kirjoituksesi perusteella hyvä esikuva pojillesi. Opeta pojillesi, kun muutat heidän kans pois, kuinka naista tulee kohdella sitten aikuisena. Onnea uuteen elämääsi.
Mykkäkoulu jatkuu. Isänpäivä tuli ja meni. Elin tunnin kerrallaan. Myin viikonloppuna pari kassillista lasten vanhoja vaatteita ym. tavaraa kotoa, että sain rahaa lasten ruokaan ja bensaan. Miten asioita voi yksin selvitellä??? Kun vain jaksaisin soittaa sinne perheneuvolaan, ajan saa tietysti vasta joskus kesällä...
sähköpostitse?
tuo kuulostaa. Itselläni on myös kolme lasta ja exäni oli aina töissä. minä hoidin lapseni kotona niin kauan että nuorinki oli yli kolmen vanha. Silloin sain kuulla kuinka en tuo rahaa taloon ja exäni joutuu elättämään yksin koko perheen. Sitten kun menin töihin ei exäni tykännyt siitäkään kun en ollutkaan enää se pikku vaimo aina kotona. Vaihdettiin paikkakuntaa ja olin taas kotona, sillä töitä ei ollut. exäni olisi halunut minun menevän hänen firmaan töihin, ilmeisesti saadakseen vahtia ja alistaa minut jälleen. mutta itsetuntoni oli edellisessä työssä sen verran vahvistunut että lähdinkin opiskelemaan uutta alaa. Jo vuosia olin miettinyt eroa ja jopa haaveillut siitä että mieheni löytäisi toisen naisen ettei minun tarvitsisi ottaa eroa ja loukata miestäni. Pikku hiljaa kuitenkin aloin tajuta miten olin ollut miehen vallassa ja alistettuna. jos kysyin rakastaako hän minua vastaus oli "johan tuon olen kerran sanonut ja jos toisin käy ilmoitan sitten". Lopulta ajauduin suhteeseen toisen miehen kanssa ja silloin minulla oli viimein "hyvä syy" ottaa ero. se oli kamalaa tappelua ja haukkumista, Pelkäsin kuinka lapset asiaan tottuu ja kestää, mutta itse yritin puhua lasten isästä positiivisia asioita. Se uusi suhde ei kestänyt ja näin jälkeenpäin olen ajatellut että se oli kohtalon konsti saada minut viimeinkin eroamaan. Nyt olen elellyt enimmäkseen yksin sillä paniikki iskee aina kun yritän seurustella jonku miehen kanssa. Pelko siitä että samanlainen elämä alkaa jos vakiinnun jonkun kanssa on syvälle juurtunut, vaikka kuinka järjen kanssa ajattelen etteivät kaikki miehet ole samanlaisia. Exästäni on asiantuntija sanonut että hänellä on todennäköisesti narsistinen persoonallisuushäiriö, joka on muuten todella yleinen. no kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon. Sinulle sanon että kukaan ei voi sanoa mitä sun pitää tehdä, mutta tee joka tapauksessa jotain. Puhu miehesi kanssa ja jos se ei tuo muutosta mieti mitä oikeasti elämältäsi haluat ja mistä olet valmis sen vuoksi luopumaan. Lapset tietävät että et voi hyvin, ne vaistoavat uskomattomia asioita. minun lapset selvisivät erosta loppujen lopuksi yllättvän hyvin. Nyt ne ovat ja melkein kaikki teini iässä eikä vielä ole mitään suurempia ongelmia ollut.
Lapseni ovat jo maailmalla ja mieheni oikeasti halusi erota aikoinaan ja en kehoita ketään eroamaan. Ei sitä onnea löydy toisista ihmisistä eikä edes lapsista. Sellainen on tekosyiden etsimistä sen sijaan, että löytää onnen omasta elämästä. Päättää mitä haluaa ja antaa sille aikaa., 10 tai 5 vuottakin riittää. Mutta kirveellä pitää tappaa huutavat, kiukuttelevat ja eroavat aviopuolistot, joilla on pikkulapsia. En voi olla nytkin itkemättä lasteni puolesta. Ja itsessäni näen 10 syytä, joita olisin voinut itse korjailla jo silloin. Kuten, että toiselta ei voi odottaa mitään, itseään pitää kouluttaa ja ALKAA JUST NYT ONNELLISEKSI!