Tottunut pianistihan soittaa oikealla kädellä melodia-sävelen ohella myös samaan aikaan silloin tällöin soinnun yhtä tai kahta muuta ääntä.
Mietin, että pyritäänkö yleensä nämä oikean käden soinnut (tai soinnun muut äänet) soittamaan siten, että soinnun jokainen ääni soi TÄSMÄLLEEN yhtä aikaa?
Toinen tapa olisi kilauttaa soinnun muita ääniä siten, että ikäänkuin ne tulevat äärimmäisen nopeana "murtosointuna"? Eli jokaisen oikean käden kosketinlyönnin väliin jää jokunen millisekunti?
Ensin mainittu tapa kuulostaa puhtaammalta, mutta yksitoikkoisemmalta. Tottumaton pianisti saa noita kilahduslyöntejä aikaan, mutta mielestäni jotkut tekevät niin myös tarkoituksella?
Mietin, että pyritäänkö yleensä nämä oikean käden soinnut (tai soinnun muut äänet) soittamaan siten, että soinnun jokainen ääni soi TÄSMÄLLEEN yhtä aikaa?
Toinen tapa olisi kilauttaa soinnun muita ääniä siten, että ikäänkuin ne tulevat äärimmäisen nopeana "murtosointuna"? Eli jokaisen oikean käden kosketinlyönnin väliin jää jokunen millisekunti?
Ensin mainittu tapa kuulostaa puhtaammalta, mutta yksitoikkoisemmalta. Tottumaton pianisti saa noita kilahduslyöntejä aikaan, mutta mielestäni jotkut tekevät niin myös tarkoituksella?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niitä "äärimmäisen nopeita murtosointuja" kutsutaan arpeggioiksi ja niitä käytetään kyllä. Tekstisi perusteella oletan, että puhut nyt kevyestä musiikista. On tietysti sekin tylsää, jos jätkuvasti käyttää arpeggioita, eiköhän niitä kannata käyttää lähinnä tehokeinona ja koristeluna.
Eli, vedin tällaisen johtopäätelmän:
oikean käden lyönnit, jolloin kaikki koskettimet lyödään täsmälleen yht'aikaa pohjaan on periaatteessa se, mihin yleensä pyritään.
Tehokeinona voi joskus soittaa myös siten oikealla kädellä, että eri kielien nousuhetken voi juuri ja juuri kuulla - sellaisena lähes yhtäaikaisena kilahduksena.
Vasemman käden arpeggiot on ihan eri asia.
Jos pitemmällä taidoissa ollaan niin kunnon komppipianisti laittaa niitä sointuja jossain sopivassa komppirytmissä eli yleensä ei ihan tasatahtiin melodian kanssa. Sointusäveliä on myös monesti kätevää jakaa käsille niin, että vasemmalla kädellä on basso, oikealla melodia ja näiden lisäksi molemmilla 1-2 sointusäveltä (soinnusta riippuen). Näillä sointusävelillä ja bassolla tehdään sitten jotain komppirytmiä. Siinä onkin jo kova harjoittelu, että saa menemään sujuvasti eri rytmissä basson, säestyssoinnut ja melodian.
Perusasioita opetellessa kannattaa ensin tähdätä siihen yhtäaikaisuuteen. Välillä voi sitten, kuten sanottua, tehokeinona laittaa arpeggion. Senkin nopeutta voi vaihdella, tunnelmallisemmassa joskus hitaampi kuulostaa hyvältä, toisinaan taas rytmikkäämpi "rämpsäytys".
Soittelin tuossa tallentimelle erään oman pianokappaleen. Soitin siten, että aina eka tahdille löin oikealla kädellä melodian lisäksi myös soinnun toista säveltä. Vasemmalla soitin murtosointuja.
Niinkuin todettu, ei näissä mitään tarkkoja sääntöjä ole, voi soittaa sen mukaan mikä kuulostaa hyvältä.
Pitäneeköhän kuitenkin jonkinlainen johdonmukaisuus olla musiikissakin musiikissakin. Eli basso noudattelee suht samaa kuviota koko kappaleen ajan. B-osassa sitten lisävariaatiota matkaan.
Samaten oikean käden soinnutuksessa soittaa soinnun aina esim eka tahdilla, eikä siten, että lyö milloin sattuu sointua - ilman johdonmukaisuutta..