Kertokaa olenko ainoa tällänen hullu maailmassa?!
Miesystäväni on minua vanhempi ja hänellä on kaksi täysi-ikäistä tyttöä. Hän palvoo tyttöjään ja on usein sanonut että hänelle lapset ovat maailman tärkein asia. Olen itsekin äiti ja ymmärrän kuinka tärkeä ja rakas oma lapsi voi olla.
Mutta nyt olen aivan mielettömän mustasukkainen näistä tytöistä. Inhoan itseäni ja omia ajatuksiani, enkä halua pilata ihanaa suhdettamme tällä naurettavalla tunteella.
miksi ihmeessä luulen ettei mieheni välitä minusta , vaan vain lapsistaan. Tiedän toki että hän rakastaa meitä eritavalla. Olenko itsekin vajonnut "lapsen asteelle" vanhemman miehen myötä?
Kertokaa omista vastaavista kokemuksista! Helpottiko mustis ajan myötä kun suhde tiivistyi, vai menikö vielä hullumpaan suuntaan? Olen todella epätoivoinen...
Miesystäväni on minua vanhempi ja hänellä on kaksi täysi-ikäistä tyttöä. Hän palvoo tyttöjään ja on usein sanonut että hänelle lapset ovat maailman tärkein asia. Olen itsekin äiti ja ymmärrän kuinka tärkeä ja rakas oma lapsi voi olla.
Mutta nyt olen aivan mielettömän mustasukkainen näistä tytöistä. Inhoan itseäni ja omia ajatuksiani, enkä halua pilata ihanaa suhdettamme tällä naurettavalla tunteella.
miksi ihmeessä luulen ettei mieheni välitä minusta , vaan vain lapsistaan. Tiedän toki että hän rakastaa meitä eritavalla. Olenko itsekin vajonnut "lapsen asteelle" vanhemman miehen myötä?
Kertokaa omista vastaavista kokemuksista! Helpottiko mustis ajan myötä kun suhde tiivistyi, vai menikö vielä hullumpaan suuntaan? Olen todella epätoivoinen...
Vastaukset 3
Vanhimmat
taidan olla hiukan samanlainen kuin sinä,paitsi mulla ei ollu lapsia. Lapset oli minusta mustiksia ja koitin jaksaa ymmärtää heitä ja heidän isäänsä 9 vuotta. Juttelin miehen kanssa tunteistani ja hän sanoí valitsevansa lapset jos uhkailen. =(( Eipä ollu kauniisti sanottu...Olis voinu tukea ja miettiä asioita kanssani. Lapset kasvoivat ja alkoivat elää omaa elämäänsä mutta koin, et lapset oli edelleen isälleen number 1 ja se oli yksi osasyy miksi lähdin...
Meillä tilanne siinä mielessä erilainen, etten ole miesystävälleni edes kehdannut kertoa tunteistani hänen lapsiaan kohtaan. Enkä taida kertoa, koska haluan että kaikki toimii loistavasti....
meillä. Miehelläni on 2 tytärtä, jotka molemmat jo lähes aikuisia. Miehen kanssa olemme olleet nyt yhdessä 2,5 vuotta. Alkuun kaikki meni hyvin. Suhde tytöihin oli melko etäinen, mutta ajattelin antavani aikaa heille että tottuvat minuun. Minulla kun ei taas ole omia lapsia, en ymmärtänyt, että minun taas olis pitänyt ottaa selkeästi aikuisen rooli. Vuosi sitten muutimme miehen kanssa yhteen ja tytöt asuivat meillä aika ajoin. Minulla oli käsitykseni saman katon alla elämisestä, eli se on toisten huomioon ottamista, jutustelua normaaleista päivittäisistä asioista, jne. Mutta sitä ei koskaan tapahtunut, yritin kyllä. Kevään ajan murenin ja aloimme riitelemään miehen kanssa aiheesta. Hän ei halunnut ymmrätää että hänen niin rakkaat lapsensa eivät halua tutustua minuun tai huomioida minua kodissa ja että heidän käytös loukkaa minua. Lapset pitivät yhteistä kotiamme enemmän omana kotinaan kuin että se olisi ollut minun kotini. Tulivat ja menivät miten halusivat vaikka pyydettiin ilmoittamaan. Ongelma oli lähinnä se aika, kun he eivät asuneet meillä, kun tulivat kymään koska sattuivat ja ilmoittamatta. En saanut enää mitään rauhaa ja säännöllisyyttä elämääni.
Kävin lääkärissä ja sain neuvon hakeutua miehen kanssa terapeutille. Kävimme yhdessä 3 kertaa terapiassa, ja jokaisesta kerrasta oli hyötyä. Viimeisellä kerralla (tällä kävimme vain kerran) terapeutti löysi ongelman ytimen; miehelle ikäeromme oli ongelma. Hän ei halunnut kunnolla ymmärtää minun olevan hänen kanssa tasaveroinen kumppani. Nyt tytöt asuvat kokonaan toisessa osoitteessa ja meillä on rauha elämässäni.
Jos te ette asu tyttärien kanssa saman katon alla, tilanne on sidettävämpi. Minä olen pyrkinyt viime aikoina välttämään tapaamisia mieheni lasten kanssa. Tilanteet ovat edelleen epämiellyttäviä minulle. Enkä halua joutua niihin tilanteisiin, ellei ole pakko. JOudun tsemppaamaa itsenäni melkoisesti aina ennen näitä tilaisuuksia.
Tällaiset uusperhe -asetelmat on aika usein hankalia. Saman suuntaisia ajatuksia olen kuullut monesta suunnasta, joissa toisella on lapsia edellisestä liitosta.
On kovin vaikea ymmärtää miehiä joiden ajatusmaailmaansa ei mahdu kumppanin kunnoitus ja arvostus.
Voimia sinulle!