Uskovaisten joukossa miehissä on enemmän tapauskovaisia kun taas naisissa on enemmän "tosiuskovaisia". Miehenä (ja tapauskovaisena) minua kiinnostaa miten nainen sovittaa ajattelussaan yhteen kaksi niin erilaista katsomusta, uskonnon ja logiikan.
Miesten maailmassa tapauskovaisuus on yleistä, koska rationaalinen ajattelu ei voi uskoa sellaista mitä ei voida todistaa. Niinpä mies ottaa uskonnosta (kirkolta) vain kasteen, häät ja hautajaiset, ja saattaa ehkä joskus piipahtaa joulukirkossa (jos vaimo vaatii).
Naisen ajattelulle rationaalisuus ei liene yhtä vahva perusta kuin miehille? Siellä missä miehellä on rationaalisuutta, naisella on tunnetta, empatiaa, hoivaa? Nämäkin väittämät tukisivat naisten herkempää taipumusta uskonnollisuuteen.
Vai olenko väärässä? Ovatko tietoni vanhentuneet? Ovatko naiset maallistuneet miesten tasolle? Ehkä miesten ohikin?
Miesten maailmassa tapauskovaisuus on yleistä, koska rationaalinen ajattelu ei voi uskoa sellaista mitä ei voida todistaa. Niinpä mies ottaa uskonnosta (kirkolta) vain kasteen, häät ja hautajaiset, ja saattaa ehkä joskus piipahtaa joulukirkossa (jos vaimo vaatii).
Naisen ajattelulle rationaalisuus ei liene yhtä vahva perusta kuin miehille? Siellä missä miehellä on rationaalisuutta, naisella on tunnetta, empatiaa, hoivaa? Nämäkin väittämät tukisivat naisten herkempää taipumusta uskonnollisuuteen.
Vai olenko väärässä? Ovatko tietoni vanhentuneet? Ovatko naiset maallistuneet miesten tasolle? Ehkä miesten ohikin?
Vastaukset 17
Vanhimmat
En usko että on tarvetta yleistää, että naiset niin ja miehet näin. Toki tunteiden ja rationaalisuuden lait on havaittavissa miesten ja naisten välillä, kuten mainitsit. Mihin perustat tietosi että naiset olisivat maallistuneet, ehkä jopa miesten ohi? Tunnen monta naista jotka pitävät uskoaan tärkeänä elämän lankana, itseni mukaan lukien. Tosin on todettava että ennenkuin löysin syvän uskoni, kävin todella maallisen helvetin koulun. Tämä tarkoittaa sitä, että olin esim. viisi vuotta sitten hyvinkin kateissa itseltäni; siihen ei mahtunut Jumala missään muodossa, kuin ehkä juuri näissä joulukirkoissa. Nyt Jumala on läsnä jokaisessa päivässä.
En todellakaan väitä naisten maallistuneen, jopa miesten ohi! Esitin vain sellaisen kysymyksen. Ja kysymyksen esitin koska lähelläni ja ympäristössäni elävät naiset VAIKUTTAVAT maallisemmilta kuin esim. äitini sukupolvi.
Tunnen kyllä tarinasi, yleisellä tasolla. Moni on saanut uskosta pelastuksen jouduttuaan elämä pohjalle. Sekä mies että nainen.
Monelle on myös käynyt huonosti.
Itse en kuulu uskovaisten porukkaan ollenkaan enkä ole edes tapauskovainen mutta kuulun kirkkoon johtuen ehkä siitä että pääsen (toivottavasti) joskus upeassa paikassa naimisiin. Siis vanhassa, kauniissa kirkossa. Jossa on upea instrumentti: urut. Ja tulevat lapseni voivat minun puolestani käydä seurakunnan kerhossa. Jos joku muu taho tarjoaisi vastaavia palveluja niin hyvin voisin siirtyä sen tahon jäseneksi. Käyn joulukirkossa sen takia että siellä on kaunista ja hyvä tunnelma. Käyn muutenkin kirkoissa visiitillä esim matkoilla mutten uskon takia vaan ihan sen takia että kirkot ovat kauniita.
Mutta nyt en vastannut kysymykseesi. En minäkään tiedä miten logiikan ja uskon voi yhdistää. Tässä kohtaa pitää huomata etteivät kaikki ihmiset ajattele loogisesti ollenkaan. Koitapa keskustella uskovan ihmisen kanssa loogisesti. Niin että saat kattavat perustelut hänen elämänkatsomukselleen. Itse olen tätä yrittänyt mutta poikkeuksetta se menee juupas eipäs keskusteluun tyyliin: se nyt vaan on niin. Miksi? siksi kun se nyt vaan on niin. Eli se loogisuudesta.
Joskus olen kuullut sellaisen perustelun että jotkut pystyvät pitämään uskonasiat ja muut asiat sujuvasti erillään toisistaan ilman ristiriitaisuuksia. Ja onhan siinä se pointti ettei kenelläkään ole vastausta esimerkiksi siihen että mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Se tuntuu muutenkin olevan suurin syy siihen että uskoa tarvitaan. Ihminen haluaa vastauksen siihen olennaiseen kysymykseen ja kun tieteellä ei ole muuta tarjottavaa kuin se että ihmisen maalliset jäänteet maatuvat niin halutaan selitys sielullekin. Ei ole kiva ajatella että kuolema jälkeen ihminen vaan lakkaa olemasta. On kivempaa ajatella että kuoleman jälkeen on jotain vielä kivempaa kuin täällä. Luopuminen on niin vaikeaa. Sekä omista läheisistä että omasta elämästä luopuminen.
Sen lisäksi yhteiskuntaa on helpompi hallita kun saadaan ihmiset käyttäytymään järjellisesti kuolemanjälkeisen palkinnon toivossa.
Mutta koitapa keskustella näistä uskovan kanssa. En minäkään ymmärrä miten usko ja logiikka on yhdistettävissä.
Sama kokemus on minulla: uskovaisen kanssa ei synny järjellistä keskustelua (siis uskonasioista muista kylläkin). Odotankin vastauksia aloitukseeni lähinnä tapauskovaisilta ja ateisteilta.
Yritänpä lähestyä uskontoja loogisesti:
Tämänpäivän valtauskonnot ovat syntyneet samoihin aikoihin ja melkein samoissa maisemissakin. Johonkin tarpeeseen ne ovat syntyneet (uskoisin). Ehkä luomaan järjestystä, sekä ihmisten päihin että yhteiskuntaan. On syntynyt säännöstö jonka ydin on että kun käyttäydyt sääntöjen mukaan eläessäsi saat palkinnon kuollessasi. Siis eräänlainen muinainen lakikirja.
Voi olla niin että näiden muinaisten "järjestyssääntöjen" arkinen osa on väistynyt ja sen paikan on ottanut se ylimaallinen osa. Tässäkö meillä on nykyaikaisen uskonnon malli, järjetön mutta kuitenkin kaunis.
Mitä tulee uskoon niin sitä löytyy meistä kaikista. Monet tiedemiehetkin ovat tämän myöntäneet. Ihminen ei voi elää pelkän järjen ja tiedon varassa, uskoa tarvitaan myös.
Siis uskoa, ei uskontoa. Nämä käsitteet menevät useimmilta sekaisin.
PS. Nimimerkeistäni huolimatta en ole koskaan ollut teologian kanssa tekemisissä kuin ehkä koulun uskonnontunneilla.
Itse ajattelen niin että uskonnot ovat syntyneet sen takia että ne palvelevat sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Kuten sanoitkin, ihmisellä on tarve uskoa johonkin joka selittäisi asiat joita ei ymmärrä ja antaisi turvallisuuden tunteen ja yhteiskunnalla taas on tarve saada ihmiset järjestykseen. Uskonnon kautta ihmiset saadaan käyttäytymään kurinalaisesti kuin itsestään. Mutta siinä kohtaa olen eri mieltä ettei uskonnot pitäisi edelleen ihmisiä järjestyksessä eli minun mielestäni arkinen osa ei ole väistynyt. On se tosin löyhentynyt niin että esim enää ei ole tuomittavaa esim elää avoliitossa mutta kaipa monessa asiassa sen oikean ja väärän erottaminen liittyy nimenomaan siihen luterilaiseen elämänkatsomukseen.
Tuo että meistä jokaisesta löytyy uskoa kaiketi on juuri vastaus kysymykseesi. Eli jokainen yhdistää uskoa ja logiikkaa jollain tasolla. Vaikkei muuten niin jokaisella varmaankin on jonkinlainen uskomus siitä miten maailmankaikkeus syntyi tai mitä meille kuoleman jlk tapahtuu vaikkei kenelläkään ole siitä todistettavaa tietoa. Mutta se että miten suuri osuus omasta elämänkatsomuksesta koostuu tiukasta faktasta ja päättelyketjuista ja miten suuri uskomuksista niin siinä on suuriakin eroja. Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla (enemmän) uskovien kommentteja.
Pääsit jo niin lähelle vastausta että minulle jää vain tehtäväksi sanoa asia hieman toisin.
Ihminen tosiaan rakentaa elämänkatsomusta ja maailmankuvaa (sen olin hetkeksi unohtanut). Maailmankuva koostuu tiedosta, kokemuksesta, uskosta, monilla myös uskonnosta.
Uskoon (siis tarkemmin sanoen uskontoon) tullaan paria reittiä, uskonnollisen kasvatuksen kautta tai tragedian kautta. Uskonnon omaksuminen näyttää olevan peruuttamaton prosessi: kerran uskovainen aina uskovainen. Em. lauseet ovat tietysti pelkistyksiä.
Aloituksen kysymys oli: miten liität uskonnon ja logiikan? Vastaus näyttää olevan sillä suunnalla että "pitämällä ne erillään". Tämä siksi että uskonto ja logiikka ovat (mielestäni) vastakkaisia voimia.
Mutta ihminen ilmeisesti pystyy elämään ikäänkuin kahdessa maailmassa. Tälle lienee nimikin ellen väärin muista: dualistinen maailmankuva.
Jos uskonto ja logiikka pidetään erillään niin sittenhän niitä ei ole yhdistetty. Eli jotta elämänkatsomus olisi kokonainen niin joku yhteys kai näiden kahden asian välille pitäisi saada?
Olen kuullut esimerkiksi sellaisen yhdistelmän että kaikki mitä luonnossa tapahtuu on selitettävissä tieteen keinoin ja sinänsä loogisesti mutta kun ei maailmankaikkeuden syntyyn ole selitystä niin siinä kohtaa otetaan sujuvasti jumala mukaan. Siis niin että joku korkeampi voima antoi alkusysäyksen, kaikki menee nyt omalla painollaan ja sitten kun on aika kuolla niin jumala odottelee taivaassa. Eli selitetään uskolla se osa mihin ei muualta tule vastausta ja linkitetään se havaittuun maailmaan. Rajapinta on asioissa joita ei tarvi miettiä joka päivä ja se että lopuksi pääsee taivaaseen tuo ehkä helpotusta kuolemanpelkoon.
Mielenkiintoisempaa olisi kuulla niiden ajatuksia joille jumala on mukana jokapäiväisissä toimissa. Ehkä se linkitys menee jotenkin suuremmalla rajapinnalla sitten heillä.
Mutta kyllä ihminen tosiaan varmasti pystyy elämään kahdessa maailmassa niinkin ettei edes löydä yhteyttä näiden maailmojen välillä. Koska elämään liittyy aina epävarmuutta, tuleva on arvoitus ja aina löytyy asioita joita emme ymmärrä. Sen suhteenhan elämme epäloogisuuksien keskellä jatkuvasti.
Tässä keskustelussa taitaa tulla esiin miehen ja naisen ero. Jos leikitään että tiede (logiikka) ja uskonto asuvat vierekkäisissä huoneissa, niin naisella on ovi tai peräti oviaukko siinä huoneiden välissä mutta miehellä ei ole tai ainakin se ovi on lukossa.
Tiedän hyvin että pelkistän (nyt ja aiemmissa) asioita aika reippaasti, mutta en tiedä muuta tapaa pyrkiä kohti asioiden ydintä.
Muistelin edellisessä että on olemassa käsite dualistinen maailmankuva. Tästä uskonnon ja logiikan yhteydestä voisi käyttää myös sanontaa rauhanomainen yhteiselo. Ja se taitaa toimia vain naisilla.
Pappeja en osaa pitää miehiä (tämä ei ole provosointia vaan mielipide).
Sanoit että olisi kiinostavaa kuulla oikean uskovaisen mielipide asiasta. Eikös tuo jo todettu, että siltä suunnalta ei irtoa muuta kuin sitä sataan kertaan kuultua.
Jos se pitää paikkansa että ihmisyyteen kuuluu uskominen (kuten tuossa aiemmin taisit sanoa) niin silloinhan jokaisen ihmisen on pitänyt ratkaista uskon ja logiikan rajapinta jotenkin. Sinä olet siis sitä mieltä että miehillä rajapintaa ei ole (eli usko ja logiikka ovat täysin erillään toisistaan) ja naisilla taas on ovi auki rajapinnassa. Ehkä niin. Vaikea sanoa. En usko että naisten ja miesten ajatusmaailmat poikkeavat niin selkeästi toisistaan kun naisia ja miehiä on niin monenlaisia. Mutta itseni olisi kyllä vaikea kuvitella että miten selviäisin esimerkiksi joulusta jos uskoisin mutten pystyisi yhdistämään uskoani reaalimaailmaan lainkaan.
Osaatko pitää uskovia miehiä miehinä?
Puhuin uskonnosta ja uskosta kahtena eri asiana, niinkuin ne ovatkin. Usko itseensä, usko tulevaisuuteen, usko johonkin teoriaan jne eivät ole uskontoja mutta ovat olellisia osia ihmisen ajattelussa.
Siis: usko ja logiikka elävät rinnakkaiseloa, uskonto ja logiikka eivät.
Ja lopuksi: en tunne tarvetta määritellä uskovaisia miehiä mitenkään. En myöskään ole vuosiin jaksanut keskustella uskovaisten miesten (enkä naisten) kanssa. Se on osottautunut ajanhukaksi.
on oleellinen osa elämääni. Satanistina logiikan yhdistäminen tähän on hyvin yksinkertaista. Perustuuhan satanismi tosiasioiden myöntämiseen.
Luonnollisesti en kuulu kirkkoon, enkä ole käynyt rippikouluakaan. En ole nähnyt mitään syytä, eihän kristinusko merkitse minulle mitään. En aio myöskään liittää lapsiani seurakuntaan, jos sellaisia joskus ilmaantuu.
Helposti: unohtaa kirkon opettaman humpuukin ja uskoo mihin haluaa.
Olen omassa parisuhteessani törmännyt juuri tähän ongelmaan. Itse en usko pahemmin jumalaan vaan olen miettynyt uskoa ja logiikkaa tosissaan. Naiseni uskoo mutta on jossain mielin alkanut horjua uskossaan. Usko on hänellä kotoa perittyä. Minä olen saanut aina tehdä omat päätökseni tässä asiassa kukaan ei ole sitä minulle opettanut. Järki voittaa ainakin minulla :) Olen siis mies.
Jatkan vielä sen verran että meillä uskosta ei pahemmin keskustella. Ja minäkin hyväksyn sen, kumpikin uskokoon miten haluaa, toki joitain rajoituksia on. Mutta ei minua haittaa jos toinen uskoo jumalaan, hän on valintansa tehnyt ja minä kunnioitan sitä, en minä voi tietää onko Se olemasssa vai ei. Jokaisen periaatteita pitää kunnioittaa, jossain määriin, kun ne pysyvät lain puitteissa.
En kyllä voisi asua tosi tosi uskovaisen kanssa, se olisi liian hankalaa, en voisi sopeutua siihen.
Tulipa iso aihe. Yritän kuitenkin ottaa haasteen vastaan, vaikka aiheen laajuus ja sen moninaiset nyansit jotuvat väkisinkin tässä ympäristössä väkivaltaiseen käsittelyyn.
Olen siis uskovainen nainen. Äitinikin on, isäni on ateisti. Emme kuulu kirkkoon, mutta maailmankuvamme on hyvin lähellä krisillistä kirkkoa. Käyn siis kirkossa vähemmän kuin monet tapauskovaiset.
Kaipaan omaa seurakuntaa, jossa voisin jakaa maailmankuvaani muiden samankaltaisten kanssa. Tähän mennessä en ole sellaista löytänyt. Yleensä minua rupeaa tökkimään tietty tekopyhyys, auktoriteetit ja kapeakatseisuus.
Minulla on kokemusta ja luottamusta siihen, että maailma on paljon monisyisempi kuin mitä me pystymme havaitsemaan tai tiede vielä todistamaan. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tiede pystyisi joskus tulevaisuudessa todentamaan jotain niistä seikoista joita nyt pidetään huuhaana tai henkimaailman ilmiöinä. Vähän samaan tapaan kuin keskiajalla ei vielä ymmärretty bakteerien ja virusten aiheuttavan sairauksia.
Vaikka en nyt selvitäkkään suoraan omaa logiikkaani näet varmaan kirjoittamani perusteella minkätyyppisestä logiikasta on kyse. En siis väitä tietäväni lopullista tai koko totuutta, mutta tämä on vapauttavaa. Voin suhtautua kaikkiin elämäni ilmiöihin avoimesti ja voin tarkastella niitä monelta puolelta. Yleensä ilmiöistä löytyy niin henkiset, sielulliset kuin maallisetkin puolensa.
Niinpä esimerkiksi sairauteen voi suhtautua näin:
Henkinen: tälle ihmiselle tämä sairaus tuli juuri nyt jotain tarkoitusta varten (ja tällöin tästä aspektista voi löytyä erillaisia vastauksia kuten tärkeää pysähyä, etääntyä siitä jokapäiväisestä kohinasta ja herkistyä uusille alueille).
Sielullinen (joka omassa maailmankuvassani on hyvin kiinni meidän fyysisessä olemuksessamme):
sielumme ei voi hyvin jollemme pidä huolta temppelistämme.
Fyysinen: olemme pitäneet riittämättömästi huolta itsestämme jolloin vastustuskykymme on laskenut ja naapurin Kallelta hypännyt virus on päässyt voittajaksi valkosoluistani.
Eli myös: jos pitää itsestää huolta kaikin puolin tarvitsemme ehkä vähemmän tällaisia pysäytyksiä, koska olisimme herkistyneempiä muutenkin ottamaan vastaan Jumalan johdatusta.
Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita sitä että tuomitsisin kaikki sairaat (uskovaiset) jumalattomiksi, mutta luotan vahvasti siihen, että tälläkin tavalla Jumala haluaa meitä jotenkin johdattaa. Mihin, sitä minä en voi kuin aavistaa sillä minä olen vain rajallisen ymmärryksen omaava ihminen.
Suhteeni Jumalaan, Kristukseen ja maailmankaikkeuteen on jossain mielessä verrattavissa lapseen joka vasta aloittaa hahmottamaan maailmaa. Tunuu, että monet ihmiset elävät koko elämänsä uhmaiässä. Jos tunnet uhmaikäisiä lapsia on ilmiö sinulle tuttu:
Lapsi luulee tietävänsä jo kaiken eikä voi ymmärtää miksei todellisuus vastaa hänen käsityksiään. Seurauksena on valtaisa turhautuminen joka yleensä laantuu vasta kun vanhemmat (jumala) ohjaavat häntä määrätietoisesti mutta rakkaudellisesti rajoittaen. "Karkkia ei voi syödä joka päivä." "miksei!" "Se ei tee hyvää hampaille eikä muullekaan kropalle." "Mä ainakin kasvan tosi vahvaksi jos mä syön paljon karkkia!" jne...
Jumalalla on määrättömästi tietoa, ymmärrystä ja rakkautta. Jumalan olemus on jotain sellaista, että nämä kolme sanaa eivät riitä tietenkään lähellekkään käsittämään Jumalan olemusta, mutta siksi Hän onkin antanut meille mahdollisuuden Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on ollut yhtenä meistä maallisena olentona, saada jonkinlaine tie avattua Isämme luoksi.
Nyt minun pitää valitettavasti lopettaa, mutta jatkan mielelläni jos kiinnostusta löytyy.