Voiko kahta miestä rakastaa samaan aikaan?
Olen elänyt ihanassa suhteessa useita vuosia ja noin kerran vuodessa kokenut lämpimiä tunteita erääseen ystävääni, jota olen aikanaan myös deittaillut. Kohtaamisemme näiden vuosien aikana ovat tapahtuneet aina jonkinlaisessa, vähintään pienessä, humalatilassa. Olemme suudelleet ja kosketelleet, tanssineet. Nyt on taas se aika, kuitenkin voimakkaampana kuin koskaan. Olemme puhuneet näistä asioista ja välillämme olevasta selittämättömästä kaipuusta. Me kumpikin olemme perinteisiä perhearvoja ja parisuhdetta kunnioittavia ihmisiä, joten käytöksemme on meistä molemmista järkyttävää. Viimeisin sattui aamun valjetessa baari-illan päätteeksi, emme olleet humalassa. Olen varmasti paska ihminen, mutta nuo yhdessä vietetyt kolme tuntia olivat aivan ihanat. Tämän jälkeen olemme puhuneet puhelimessa ja viestitelleet. Tällä kertaa emme kumpikaan kadu sitä mitä välillämme on.
Suhteeseen en ole alkamassa, enkä alkaisi systemaattisesti tai harkitusti miestäni pettämään, kuitenkin...mitä tämä on.
Olen ajatellut tämän johtuvan siitä, että molemmat tahoillamme olemme menossa naimisiin, hän aikaisemmin. Onko se nyt kokeiltava mitä tämä on, ettei sitten koskaan tarvitsisi.
Olen elänyt ihanassa suhteessa useita vuosia ja noin kerran vuodessa kokenut lämpimiä tunteita erääseen ystävääni, jota olen aikanaan myös deittaillut. Kohtaamisemme näiden vuosien aikana ovat tapahtuneet aina jonkinlaisessa, vähintään pienessä, humalatilassa. Olemme suudelleet ja kosketelleet, tanssineet. Nyt on taas se aika, kuitenkin voimakkaampana kuin koskaan. Olemme puhuneet näistä asioista ja välillämme olevasta selittämättömästä kaipuusta. Me kumpikin olemme perinteisiä perhearvoja ja parisuhdetta kunnioittavia ihmisiä, joten käytöksemme on meistä molemmista järkyttävää. Viimeisin sattui aamun valjetessa baari-illan päätteeksi, emme olleet humalassa. Olen varmasti paska ihminen, mutta nuo yhdessä vietetyt kolme tuntia olivat aivan ihanat. Tämän jälkeen olemme puhuneet puhelimessa ja viestitelleet. Tällä kertaa emme kumpikaan kadu sitä mitä välillämme on.
Suhteeseen en ole alkamassa, enkä alkaisi systemaattisesti tai harkitusti miestäni pettämään, kuitenkin...mitä tämä on.
Olen ajatellut tämän johtuvan siitä, että molemmat tahoillamme olemme menossa naimisiin, hän aikaisemmin. Onko se nyt kokeiltava mitä tämä on, ettei sitten koskaan tarvitsisi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Uskoakseni voi! Olen itse elänyt samaa tilannetta ja parhaillaan pähkin, minne varpaani suuntaan. En tiedä, mitä kummaa pääni sisällä tapahtuu, mutta tunteet ovat vahvoja kummankin suuntaan.. Olen itse aviossa, ja tämä toinen ei, kuitenkin kumpikin tiedämme tilanteeni..
Miksei tietysti voi, mutta parasta itsellesi olisi se että teet valinnan ja keskityt siihen.Parisuhteen hoito pitkällä jännitteellä antaa sulle kuitenkin kaikkein eniten.Nykyajan nuorten aikuisten ongelma taitaa olla se että halutaan kaikki ja heti.Vaikka nykyisessä suhteessa ei välttämättä olisi mikään vialla lähdetään aika vaivattomasti vieraan mukaan.Puoliso ja pari lasta ei merkitse mitään tai ainakaan tarpeeksi.Uusi ja kiinnostava ihminen syrjäyttää helposti kaiken entisen.Mutta ei se mitään, puolen vuoden päästä voi taas laittaa vanhan kiertoon.Avio-, tai avoliitto on elinikäinen prosessi, siihen sisältyy monta vaihetta.Seurustelu, naimisiinmeno, mahdollinen lastenhankinta, uravaihe ja tämän jälkeen alkaa se paras vaihe.Te olette selvinneet kaikista haasteista ja olette kasvaneet ja kehittyneet suhteen mukana.Tämä vaihe jää monilta nykyajan "pikaihmisiltä" kokematta.Ikävä kyllä.
on hyväksikin rakastaa kahta miestä kunhan muistaa tarkkaan kumman kanssa on naimisissa ja miksi.
sairasta
Niin on! Hyvin kaukana terveestä ainakin! Tuo on juuri sitä nykyajalle ominaista oman edun ja mielihyvän tavoittelua muista viis. Siellä se oma kumppani pidetään turvallisena pelastusrenkaana, jos uudet suhteet eivät otakaan tuulta. Sairasta on!
Minä on voi ymmärtää koskaan tuollaista käytöstä ja ajatusmaailmaa. Toivon mukaan vaimollani ei ole samnlaisia ajatuksia. En voisi sekuntia pidempään olla sellaisen ihmisen kanssa, jolla on tuollainen ajatusmaailma ja moraali(ttomuus) kuin 1. kirjoittajalla! Pthyi helvetti!
Kyllä. Nymfomaniakin taitaa olla sairaus.
Tekisi kaikille läheisilleen parhaan ratkaisun, kun jättäisi häät pitämättä.Kuitenkin edessä on itku ja hammasten kiristys.
Kun jo ennen naimisiin menoa tussu kutisee vieraaseen petiin, niin tulevaisuus on kaikkea muuta kuin onnen kukkuloilla loikkimista.
Samaa mieltä että, Pthyi helvetti,kaikkia käärmeitä se maa päällään kantaa.
Taidat olla vielä aika epävarma, vai etsitkö sitä unelmien prinssiä lopun ikäsi.Et ole paska, mutta eikö olisi jo valinnan aika.Tuolla tavalla vain satutat.Jos nykyinen suhde on ihana miksi et keskittyisi vain siihen.Naimisiin menoa kannattaisi ehkä lykätä jos jo nyt pidät rinnakkais suhdetta yllä.
Niin kai minä tavallaa pidän rinnakkaissuhdetta yllä... Sehän tässä on kun ei tiedä onko tämä vain joku kiusaus, joita tulee eteen testaamaan suhteen lujuutta, vai onko tämä jotakin muuta. Ja miksi, miksi ihmeessä.
Olemme todellakin menossa molemmat naimisiin, nämä päätökset tehtiin aivan tosissaan. Ei meidän välillämme kuitenkaan ole ennen tätä hetkeä ollut mitään sellaista, että olisimme epäröineet suhteitamme kumppaneihimme. Ihmisenä olen rakastanut häntä "aina", siksi onkin vaikeaa eritellä tunteitaan. Toisaalta, niin monelle maistuu vieras mies/nainen, että voihan se olla se vierauskin mikä saa ihastumaan.
Kysymys onkin siitä, etten minä tiedä...
...toisaalta olen kuullut että tällaiset ajatukset eivät olisi kauhean epänormaaleja ennen naimisiinmenoa. Onneksi tiedän, että en voi avioitua puolittain tuntien tai väärin perustein. Tiedän kyllä jonkin ratkaisun syntyvän.
Toivottavasti pian.
naimisiinmenon mitään muuttavan? Olet aina se sama tunteva ihminen olet naimisissa, kenen kanssa tahansa, tai et.
Naimisiinmenossa on kysymys vain valinnasta, ei muusta. Tunteitaan ei voi millään poistaa ja joskus tulee eteen joku, jonka kanssa tunteet roihuaa enemmän kuin pitäisi. En kuitenkaan sanoisi, että siitä on haittaakaan jos ne pidetään vain tunteina.
Olen kirjoituksesi perusteella paljon nuorempi kuin sinä, mutta täysin samassa tilanteessa. Olemme nykyisen poikaystäväni kanssa seurustelleet kohta 1,5 vuotta. Silti eräs entinen ihastukseni saa sydämen sykähtämään. Mä tunnen jotain ihmeellistä vetovoimaa häntä kohtaan. Ensin ajattelin että ehkä juuri se "kielletty" viehättää, että jos yhden yön hänen kanssaan viettäisin, tietäisin mitä se on ja olisi helpompaa unohtaa. Sitä yötä ei koskaan olisi pitänyt yhdessä viettää. Siitä lähtien olen ajatellut häntä lakkaamatta. Kuitenkaan en omaa rakastani halua menettää ja siksi pidänkin tämän autuaassa tietämättömyydessä. Toisaalta suuri kaipuu tämän toisen luokse satuttaa minua, mutta en kestäisi oman rakkaan menettämistä. Omatunto kolkuttaa, mutta en tiedä mitä tehdä.
en olisi ikinä uskonut, että minulle käy näin, kuitenkaan.
Tuo kaipuu...siellä se pysyy, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa, vaikka kuinka rakastaa omaa miestään, vaikka mitä...
MIKSI? Hitto olisi varmaankin tämänkin pitänyt tapahtua vuosia sitten eikä nyt, kun molemmilla on elämä muualla...olen sitä mieltä, että kohtalo ivaa nyt julmasti. Tässä ei voita kukaan!
Tiesittekös että tuollainen kaksinaamainen ajattelu on ihan tieteellisestikin nykyään katsottu psykopatismiksi?
-Että voi elää valheessa ja antaa toisenkin elää, vaikka hän luottaa sinuun yli kaiken ja uskoo ettet ole koko aikana ollut muiden kuin hänen kanssaan?
Olette sairaita ja sadistisia, itsekästä hekumaa hakevia ihmisiä, menkää ihmeessä hoitoon! Ei tuossa ole mitään inhimillistä!
rakastaminen on ollut mielisairasta? Rakkaus on inhimillistä eikä sadistista.
jumalauta mene naimisiin ja kuseta miestäsi! Jos tuollaisia ajatuksia päässä liikku ja tekojakin teet niin parempi olla kusettamatta nykyistä miestä anää yhtään pahemmin. Lisäksi olet osaltasi auttamassa tätä toista "miestä" kusettamaan omaa kumppaniaan.
Hyvä hyvä!
Suosittelen kasvamista!
suosittelet kasvamista, sen on yksi syy, miksi alunperinkin tänne kirjoitin. Suudelmia kummempaa ei ole tapahtunut ja mielelläni pitäisin sen niin. Kuten sanoinkin ajatuksemme järkyttävät meitäkin, mutta näistä asioista on hyvä puhua, vaikka sitten täällä, että saisi reflektoitua ja "kuunneltua" itseään. En ole kenenkään kanssa sänkyyn hypännyt suhteeni ulkopuolella ja tiedän, että kaikki ajatukset toisia kohtaan on käytävä läpi ennen avioliitton astumista. Avioliitto on minulle pyhä. En halua tehdä kumppanille väärin myöskään sillätavalla, että nyt unohdan ja kiellän ajatukseni tästä toisesta ja mahdollisesti avioliitossa ollessani sitten ajattelen häntä jälleen. Nämä ajatukset ja suudelmat on käsiteltävä, jotta tietäisi, ettei lopulta ketään satuttaisi. Näin on tapahtunut, meille on syntynyt joitakin tunteita toisiamme kohtaan, johtuu se sitten tulevista häistä tai mistä tahansa...kuitenkin nämä asiat on käytävä läpi, että voi sitoutua kumppaniinsa täydellisesti. Haluan tutkia mieltäni ja selvittää olenko kumppanini arvoinen nyt...en 10 avioliittovuoden jälkeen. Uskon tämän olevan oikea ratkaisu.
Ja lisättäköön nyt sitten heti, etten edelleenkään tarkoita mieleni tutkimisella sänkyyn hyppäämistä, että ei ole minun "tussussani" vieraisiin kutinaa niinkuin joku tuossa arveli.
tapahtuu meissä kaikissa ja kaikenaikaa. On hyvä, että käsittelet tapahtunutta, se selkiyttää ajatuksia.
Vaikka sitoutuisit täydellisesti kumppaniisi niin voit kuitenkin joutua pohtimaan samoja asioita tuon 10 avioliittovuoden jälkeen. Sitä ei ikinä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, vaikka olisi naimisissa..
Kysyisin mielummin luterilaiseen puritanismiin sopimattoman ajatuksen, että miten voisi olla rakastunut vain yhteen koko elämänsä ajan. Ajatushan on yksinkertaisuudessaan ylevä, mutta sisällöltään mielestäni mahdoton. Maailmassa kun on yli 5 miljardia ihmistä, niin aika vaikea uskoa, että niistä on vain yksi ainoa ja oikea.
Eri asia sitten on se, että avioliitto ja rakastaminen on nimenomaan tahtokysymys, ei romanttisen rakkauden tuote.
Itselläni on myös tuollainen ihminen menneisyydestä ja välillämme on juuri tuollainen selittämätön vetovoima. Tapaamme harvakseltaan, ehkä n 2 krt vuodessa ja päivitämme tietomme toisistamme (ilman seksiä). Itse ainakin olen hyväksynyt sen osaksi omaa elämääni, en pyri siitä pääsemään eroo, mutten myöskään sitä pyri kasvattamaan. Olemme molemmat nykyään aviossa tahoillamme, joka ei ole muuttanut keskinäistä suhdettamme mitenkään.
Mielestäni on aina helpointa hurskastella ja vedota kasvamiseen yms. kuten tälläkin palstalla usein käy. Vaikeampaa on todella yrittää ymmärtää itseään ja motiivejaan ja hyväksyä ne osaksi itseään.
Aurinkoista kevättä sinulle! Jos haluat jutella aiheesta lisää, niin mailiosoite on ohessa.
kirjoitus.
"Eri asia sitten on se, että avioliitto ja rakastaminen on nimenomaan tahtokysymys, ei romanttisen rakkauden tuote."
Tätä kohtaa painottaisin. Siitä poikkeamat saavat aikaan mitä ällistyttävämpiä ihmiskohtaloita, kun vuosien avioliiton päätteeksi toinen "löytää uuden rakkauden". Kyllä niitä rakkauksia löytyy, mutta TAHTO rakastaa vanhaa on usein kadoksissa.
Kiitos ajatuksistasi... olisin kyllä mielelläni vaihtanut ajatuksia kanssasi enemmänkin, mutta ohessa ei ollut sitä mailiosoitetta.
Toivoisin olevani samassa tilanteessa kuin itse olet, ehkä pian... Nyt ajatukset on vain katsottava loppuun, en halua tehdä virheitä.
Luulen, että tämä tästä alkaa taas sujua ja palaamme tämän menneisyyden henkilön kanssa siihen, mitä olimme pari kuukautta sitten (ja useat vuodet ennen sitä). Ystävyytemme kun on kultaakin kalliimpaa :)
Jostain syystä sitä spostia ei tosiaan ollu tossa viestissä. Pahoittelen.
Eli: [email protected]
Jostain syystä sitä spostia ei tosiaan ollu tossa viestissä. Pahoittelen.
Eli: [email protected]
Miksei? Kyllä kai rakastaa voi, mutta kunnollista parisuhdetta ei pysty rakentamaan useamman kanssa yhtaikaa. Sellainen syvempi rakkaus vaatii kuitenkin aikaa ja omistautumista. Valinta on ennemmin tai myöhemmin tehtävä.
Itse muutama vuosi sitten seurustelin yhtaikaisesti kolmen naisen kanssa, jotka tiesivät täysin tilanteen. Tätä jatkui reilut puoli vuotta ja vaikka tytöt periaatteessa sietivätkin toisiaan, tiesin koko ajan etten lopulta voi jatkaa kuin yhden kanssa. Valinta oli kuitenkin todella vaikea, sillä minulla oli todella voimakkaita tunteita kaikkia kohtaan. Kahden kanssa jopa pitkähkö yhteinen historia. Loppuen lopuksi tytöt alkoivat huomautella toisistaan ikävähköjä asioita välillä ollessamme kahdenkesken ja valinta osui sitten siihen, jolla oli pisin pinna eikä pahan suopaa kieltä. Eräänä päivänä tein vihdoin selväksi, etten jatka enää noiden kahden kanssa ja vaikka vielä pitkään tapailimmekin, alkoi elämä vähitellen normalisoitua. Ja tämän valitsemani neidon kanssa minulla on edelleen meilestäni todella hyvä yhteiselämä.
Myöhemmin olen miettinyt tuota omituista tilannetta ja olen varma, että vaikken sitä silloin tajunnut, tulin loukanneeksi aika pahasti jokaista noista nuorista naisista. Myös nykyistä kumppaniani.
Siitä olen syvästi pahoillani ja voin vain yrittää pistää sen nuoruuden typeryyden piikkiin.
Eli kyllä varmaan voi rakastaa vaikka kuinka monta yhtäaikaa, mutta todella syvästi vain yhtä.
Kun oikein sisintään tutkiskelee, niin kyllä tietää mikä on oikein.
Rakastaa voi monia ja todella syvästi vain yhtä.
Itse rakastin eniten yhtä, jota en saanut rakastaa. Nyt rakastan miestäni, mutta edelleenkin tuntuu siltä, että hän on se kakkonen. No, lieneekö edes paha asia, koska "ykkösen" rakkausasiat ovat ihan sekaisin. Hyvä kakkonen saattoi sittenkin osua paremmin kohdalleen.
Mitäs jos kertoisit miehelles totuuden ja antaisit hänen valita haluaako kanssasi avioliiton satamaan vai ei? Hän on menossa naimisiin naisen kanssa jolle luulee olevansa se ainoa ja jolle sinä luultavasti (toivottavasti) olet ainoa, mutta et olekaan sitä mitä esität olevasi. Et halua luopua toisesta miehestä nyt etkä kadu käytöstäsi, miksi se muuttuisi siitä miksikään papin aamenen jälkeen? Eiköhän avioliiton pitäisi perustua keskinäiseen luottamukseen, kunnioitukseen ja rakkauteen, ei pettämiseen, salailuun ja toisesta haaveilemiseen.
Niin, mitäpä muuta tuo on kuin sitä systemaattista pettämistä.
Niin...asiahan ei ole yksinkertainen... suostuessani kosintaan en todellakaan haaveillut tästä toisesta ihmisestä. Hiljaiseloa oli siihen suuntaan ollut jo lähes vuosi. Ajattelin selvinneeni (varmastikaan en ole ainoa, joka joskus suhteessaan on AJATELLUT toista ihmistä) ja yleensäkään tapahtumat tämän toisen kanssa eivät ole vaikuttaneet kumppanini ja minun väliseen rakkauteen (Niin, hänhän ei tiedä).
Olen kuitenkin sitä mieltä, että asia on minun ratkaistava ennen kuin siitä kumppanilleni kerron yhtään mitään, jos sitten päätän kertoa.
Jos olisin täysi roisto, menisin varmasti naimisiin antamatta menneisyyden tapahtumien häiritä laisinkaan... Kuitenkin olen täällä kaikkien arvosteltavana, pohtimassa mitä olen tekemässä ja kysymässä voiko kahta miestä rakastaa. Edelleen painottaisin myös sitä, etten ole seksiä tämän toisen kanssa harrastanut, joten empä ole täysin vietävissä kuitenkaan.
Toivon, että päädyn ratkaisuun, joka on paras kaikkia osapuolia ajtellen. En halua suin päin rynnätä mahdollisesti tuhoamaan toisten ihmisten elämää, en ole tässä yksin...olisi typerää ehkä pilata neljän ihmisen elämä sen takia että tunnemme toisiamme kohtaan jotakin mitä emme kadu. Tunteemme eivät välttämättä johda minnekään (olen oppinut ettei koskaan voi sanoa ei koskaan)ja surua tulisi turhaan.
sinun on myös täysin turha alkaa eritellä tulevalle miehellesi sekavia tunteitasi. Mikäli niistä joskus puhut se on tehtävä silloin, kun tunteet ovat järjestyksessä, vaikkapa 10-15 vuoden kuluttua! Kaikilla on menneisyys ja asioita, joita ei halua kumppanin kanssa jakaa.
Avioliiton aikanakin ei missään tapauksessa saa puhua vaikeista asioista toiselle ennenkuin on selvittänyt ne itselle.
"Avioliiton aikanakin ei missään tapauksessa saa puhua vaikeista asioista toiselle ennenkuin on selvittänyt ne itselle."
Minusta taas ne vaikeatkin asiat pitäisi jakaa, jos pystytään puhumaan niistä ja selvittämään ne yhdessä, silloin suhde on pakostakin vakaalla ja hyvällä pohjalla. Jos taas toinen pähkäilee yksin omia ongelmiaan, se heijastuu pitemmän päälle pakostakin suhteeseen, ja sitäpaitsi yksin pähkäillessä jää moni asia huomaamatta. Toisen kanssa pähkäileminen tuo asioihin perspektiiviä ja uusia näkökulmia joita yksin miettiessä ei välttämättä olisi huomannut. Tietenkin jos on mennyt pettämään asia voi olla eri, mutta omista teoista on kannettava vastuu. Aina.
Jokainen yhdessä selvitetty kriisi vahvistaa suhdetta ja jokainen salaisuus heikentää sitä, kokemusta on. Luonnollisesti kaikilla pitää parisuhteessa olla omakin tila ja yksityisyys, mutta jatkuva salailu nakertaa suhdetta varmasti.
Oman näkökantani summa summarum:
Jos toisella on hyvä olla, silloin on toisellakin, jos toisella on ongelma, on se ongelma silloin myös toisellakin. Minusta parisuhde on parhaimmillaan jakamista ja luottamista, yhdessä selvitetään niin vaikeat kuin hyvätkin asiat.
vain yhteen kerrallaan voi olla rakastunut. Mutta, vaikka kuinka paljon rakastaisi puolisoaan, niin rakastumisen tunne ei kestä kuin max. pari vuotta (tutkittu asia). Siispä pitkässä suhteessa, vaikka rakastetaan, voi tapahtua rakastumisia (vieraaseen) ilman että se uhkaa parisuhdetta.
näin on!