Te onnekkaat, jotka olette onnistuneet luomaan hyvän parisuhteen "sen oikean" kanssa, tämä kysymys on teille:
Oliko kommunikointi välillänne heti alusta saakka sujuvaa ja luontevaa, ja pystyittekö olemaan rentoja ja avoimia toisillenne?
Kysyn tätä siksi, että olen jonkin ajan tuntenut erään miehen, jonka kanssa on ollut mukavaa rupatella ja hassutella, mutta tämä on aina tapahtunut muiden ihmisten seurassa. Nyt kun tapasin häntä kahdenkesken ei juttu enää luistanutkaan niin hyvin ja muutenkin fiilis oli vähän vaivautunut. Lienee merkki siitä, että ei ole oikea mies minulle? Luulen, että mies on kiinnostunut minusta.
Oliko kommunikointi välillänne heti alusta saakka sujuvaa ja luontevaa, ja pystyittekö olemaan rentoja ja avoimia toisillenne?
Kysyn tätä siksi, että olen jonkin ajan tuntenut erään miehen, jonka kanssa on ollut mukavaa rupatella ja hassutella, mutta tämä on aina tapahtunut muiden ihmisten seurassa. Nyt kun tapasin häntä kahdenkesken ei juttu enää luistanutkaan niin hyvin ja muutenkin fiilis oli vähän vaivautunut. Lienee merkki siitä, että ei ole oikea mies minulle? Luulen, että mies on kiinnostunut minusta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta ensimmäinen merkki siitä, että tästä voisi tulla jotain, ei suinkaan ollut hyvä supliikki. Se oli päinvastoin ensimmäisen kerran kokemani fiilis, ettei minua ahdistanutkaan, vaikka ei ollutkaan mitään sanottavaa. Todella outoa...
arvelinkin, että sellaiselta se tuntuu sen oikean ihmisen kanssa. Aivan niin kuin hyvän ystävän seurassa voi olla huoletta hiljaa.
Minua puolestaan jollakin tavalla hieman ahdisti olla tuon miehen seurassa. Mietin, mitä sanoisin seuraavaksi jne. Ääh, tylsää.
Ehkäpä se on niin, että mies tuntee näyttämisen tarvetta ja on kai jotenkin puheliaampi, kun siinä on muitakin ihmisiä lähettyvillä, etkä sä ole ainoa kenelle hän juttelee. Aiheet sitten kahdenkesken yhtäkkiä loppuukin ja tuijotellaan vaan seiniä ja varpaita ihan kiusaantuneina. Voi tietty olla että miestä jotenkin ujostuttaa. Ehkä mielessä on jotain, muttei kehtaa sanoa.
Aiheet sitten kahdenkesken yhtäkkiä loppuukin ja tuijotellaan vaan seiniä ja varpaita ihan kiusaantuneina. Voi tietty olla että miestä jotenkin ujostuttaa."
toi on inhottavaa ja kauheeta jos pitää alkaa hikipäässä keksiä keskustelu aiheita,fiilis menee ihan perselleen..
emmä usko että miestä ujostuttaa...ette vaan sovi yhteen teillä ei synkaa vaikka ihastunut toisiinne olettekin...
this is a fakt.
keskenämme silloin, kun muita ihmisiä on ympärillä hommaamassa omia juttujaan. Ei hänellä ole mielestäni ollut mitään näyttämisen tarvetta.
Ihan noin pahaksi ei tilanne mennyt silloin kahden kesken, ettei olisi ollut mitään puhuttavaa. Kyllähän jokainen keksii aina jotakin juteltavaa, mutta en voi sanoa, että meidän välillämme olisi ollut oikeanlaista yhteyttä. Eli hieman ahdistunut olo vain.
kyllä olla.
Me kyllä lähe heti olimme luontevia, ja juttu luisti. Ensimmäisellä silmäyksellä, kun kättelimme meidän esiteltäessä, oli kyllä vaikea olo... Positiivisella tavalla. Oli pakko keksiä joku tekosyy poistua hetkeksi paikalta keräämään itseään. Loppuilta oli kyllä todella helppo ja luonteva.
Asuimme silloin eri paikkakunnalla, ja puhuimme heti alusta asti muutaman kuukauden useita tunteja päivässä puhelimessa! (Kiitos dna:lle, jolla oli palvelu, missä yhteen numeroon sai soittaa ilmaiseksi. :)) Emme kuitenkaan tavanneet.
Mutkia tuli matkaan, kun en uskaltanut antautua upean suhteen vietäväksi. Emme pitäneet yhteyttä yli puoleen vuoteen. Kun sitten rohkaisin mieleni, ja soitin kysyäkseni kuulumisia, niin ei sekuntiakaan ollu vaikea jutella. Puoli vuotta hävisi, tuntui kuin oltais juteltu eilen. Vaikka siitä ainokaisesta kohtaamisestamme oli kulunut jo 9kk...
Mitäpä sitä siinä enää miettimään. Jos molemmat ajattelvat toisiaan päivittäin niin pitkän ajan, kuitenkaan toista kertaa edes tapaamatta, niin jotain siinä on. Minun mielestäni kommunikointi oikean ihmisen kanssa on kyllä alusta asti loistavaa. Tai niin olen ainakin itse kokenut.
Me olemme onnellisesti yhdessä, muutama mielenkiintoinen vuosi takana, lasta yritämme ja häitä odotamme. :)
Tajusin juuri, että minulla on nyt tuo sama ongelma, mistä kirjoitit eli en uskalla antautua suhteeseen. Syy siihen on se, etten tiedä enkä osaa päättää sitä, että haluanko kiinnostua tuosta miehestä tosissani ja haluanko suhdetta hänen kanssaan.
Toisaalta en kyllä voi olla siitäkään varma, että miten kiinnostunut hän on minusta ja mitä haluaa. Liikaa paineita pieneen päähän. Ei ihme, että juttu ei luista, kun ottaa heti alkumetreillä liian kriittisen ja vakavan asenteen hommaan.
Ihan ekalla kerralla kun nähtiin ja oltiin porukalla liikenteessä, oli käsittämätöntä vittuilua puolin ja toisin.
Kahden kesken ekaa kertaa, kun alettiin varsinaisesti seurustella, naisen kämpällä juteltiin aamuöihin henkeviä.
kyllä se niin meni, että alusta saakka juttu luisti.
Suomalaista ujoutta, luulisin. On minunkin poikaystäväni ajoittain hiljainen, mutta tykkää silti paljon minusta.alussa meidän kommunikointi oli vaikeampaa jännityksen takia.nyt ollaan 6kk oltu yhessä ja avoimemmiksi tultu.ei sillä hiljaisuudella ole tykkäämisen kaa mitään tekemistä,mies yleensä näyttää teoilla tykkäämisensä,hiljaisuus saattaa olla ujoutta,nolostumista yms...normaalia käytöstä kun on ihastunut:)