Kohta 30 vuotta elämää takana, eikä siihen kuulu ainuttakaan seurustelukokemusta. En tiedä missä vika on, eikä enää edes kiinnosta selvittää asiaa.
En aio enää välittää siitä, että voisiko joku mies kiinnostua minusta. Enkä ainakaan ottaa minkäänlaisia paineita sen suhteen, mitä vastakkainen sukupuoli ulkomuodostani ja luonteestani ajattelee, saati sitten siitä seikasta, että kumpikaan edellämainituista ei takuulla miellytä ketään. Miksi minun edes pitäisi?
Saatan olla lihava, pukeutua rumasti, olla ujo ja epäsosiaalinen henkilö joka ei tunnistaisi flirttailuyritystä, vaikka sellaista yritettäisiin nenän edessä. (Se, että joku yrittäisi flirttailla kanssani onkin sitten toinen juttu) Mutta tuskinpa minun tarvitsee kantaa enää huolta tällaisista asioista.
(Noin ohimennen; miten muuten pitäisi tulkita tilanne jossa mies katsoo pitkään? Minä en keksi muuta tulkintaa kuin sen, että minua luullaan joksikin toiseksi henkilöksi, taikka sitten minusta ajatellaan jotain negatiivista. Mikään muu ei realistisesti katsottuna voi olla mahdollista)
Tietysti välillä varmaankin kaipaan kumppania itselleni, mutta toivottavasti pääsen vähitellen tuosta itselleni täysin turhasta tarpeesta eroon.
En aio enää välittää siitä, että voisiko joku mies kiinnostua minusta. Enkä ainakaan ottaa minkäänlaisia paineita sen suhteen, mitä vastakkainen sukupuoli ulkomuodostani ja luonteestani ajattelee, saati sitten siitä seikasta, että kumpikaan edellämainituista ei takuulla miellytä ketään. Miksi minun edes pitäisi?
Saatan olla lihava, pukeutua rumasti, olla ujo ja epäsosiaalinen henkilö joka ei tunnistaisi flirttailuyritystä, vaikka sellaista yritettäisiin nenän edessä. (Se, että joku yrittäisi flirttailla kanssani onkin sitten toinen juttu) Mutta tuskinpa minun tarvitsee kantaa enää huolta tällaisista asioista.
(Noin ohimennen; miten muuten pitäisi tulkita tilanne jossa mies katsoo pitkään? Minä en keksi muuta tulkintaa kuin sen, että minua luullaan joksikin toiseksi henkilöksi, taikka sitten minusta ajatellaan jotain negatiivista. Mikään muu ei realistisesti katsottuna voi olla mahdollista)
Tietysti välillä varmaankin kaipaan kumppania itselleni, mutta toivottavasti pääsen vähitellen tuosta itselleni täysin turhasta tarpeesta eroon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
elämä ei ole mitään filmiä jossa kaikki saavat toisensa ja elävät onnellisena elämänsä loppuun asti...
Aliarvioit itsesi täysin, asennetta itsellesi mielummin. Itsetuntoa ylös. Et ole mikään erityistapaus, kelpaat. Jo pienellä saa muutosta ulkoiseenkin, mikäli se itseäsi häiritsee ja haluat olla siistimpi.
Ainoa ongelma taitaakin olla pääsi sisällä -luulosi, korjaa se. Luonnetta taas voi kehittää jos luulet ettei sekään miellytä ketään.
Miten voi korjata luulonsa jos kokemukset vain vahvistavat niitä. Jos sinua potkitaan päähän 10v niin voitko muuttaa ajattelusi hokkuspokkus ettei minua kukaan oikeasti halua potkia päähän
Jätä päähänpotkivat ihmiset pois piiristäsi ja keskity niihin sun mielestä oikeasti mukaviin (jonka kanssa sun on oikeasti hyvä olla -ei mitään henkistä piiloväkivaltaa yms. kannata katsella). Itse olen "kiltti" joskus ja "päähänpokiminen" on sellaiselle taukille helppoa joka haluaa murskata toisen vaikka "kiltin" heti kun mahdollisuus. Ylikiltti en ole, ihan normaali. Eihän sellaisen päässä paljon liiku joka ei arvosta toista. Sellaisia en katsele, voin olla hyvällä itsetunnolla ja poistua. Kaikissa ammattiryhmissä ja paikoissa on näitä ihmisiä jotka eivät tiedosta, tajua ja hallitse impulssejaan, me itse voimme olla rauhallisia, hyvällä itsetunnolla ja jättää ilkimykset heti taaksemme. Meitä on moneen junaan, ja ilkiöt tulee jäämään asemalle. :)
Tutustumalla paremmin johonkin mieheen vaikka, se luo luottamusta ihmisten väliin. Mutta alunperin ilkeällä ei tee mitään. Joskus vaatii vähän työtä ja aikaa saada joku ihminen huomaamaan itsensä oikealla tavalla.
Suomalainen kulttuuri on tietynlainen, et ole mikään ainoa.
Jotkut ihmiset peilaavat omaa käytöstämme tai kuvitelmaansa siitä -automaattisesti. Voi itse tutkia mikä on itselle sopivampi tapa kommunikoida, olla oma itsensä jne. Itsensä takia itsetunto ylös ja rakastaa itseään ensin. Voihan siihen mennä aikaa, mutta se löytyy jostain yllättäen.
Ei sussa vikaa ole. Omasta mielestään ja muidenkin mielestä kaunis ei löydä joskus kumppania tai ei tule hyväksytyksi aina. Kaikille on silti oikea. Sillä aikaa voi vähän kehittää itseään, vaikka sitten luonnetta.
Pahikset unohda heti ja keskity kivoihin.
no, jos tuolla asenteella jatkat, niin ikisinkuksi tulet jäämäänkin. sorry vaan!
sehän on katsos niin päin, et se asenne kehittyy vasta sen jälkeen kun havaitaan miten nää asiat sujuu, ei kellään parikymppisillä ole mitään kovin vakavasti rikkinäistä asennetta, vaan kyllähän sitä vielä oikeasti toivoo ja ehkä uskookin siihen. Kun sua kymmenen vuotta vaikka katsotaan vinoon, niin uskotteleppas sitten itselllesi, et muut on aina ja jatkuvasti väärässä ja minä oikeassa. Oikeasti olen hyvä, kiva, ihana ja rakastettava, mutta miksihän kukaan muu ihminen maailmassa ei sitä näe? Näinkö?
Allekirjoitan. Vaikea uskoa enää sanaakaan kaikista näistä kommenteista, koska todellisuus mihin törmää harva se päivä puhuu aivan toisenlaista kieltä. Yhden vastoinkäymisen voi ohittaa olankohautuksella, mutta tarpeeksi kun kolhitaan niin usko siihen että se on vain huonoa tuuria ja sattumaa katoaa. Itsetunto ja itseluottamus syntyvät onnistumisten kautta, jonkin aikaa voi ylläpitää illuusiota siitä että kaikki on vain sattumaa, huonoa tuuria ja muiden ihmisten "syytä", mutta mikäli aina vain pettyy ja epäonnistuu niin alkaa luottamus omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin rapistua. Ei sille mahda mitään, se on vain luonnollinen puolustusreaktio, tuskin sitä tekisi mieli yrittää enää kiivetä puuhunkaan kun sieltä on tullut 100 kertaa rytinällä alas ennen sitä. "Äh, sä vain et luota siihen että osaat kiivetä puuhun, jos et yritä jäät maanpinnalle loppuiäksesi..."
Elämä on ikävää ja epäreilua, ei mahda mitään. Onneksi tässä elämässä on miljoona muutakin asiaa kuin ihmissuhteet, muuten olisi varmaan sammunut järjen valo päästä jo vuosia sitten.
Voi olla, että tahallisesti tai tahattomasti olet pystyttänyt torjuvan kilven ympärillesi. Miehet yleensä lähestyvät naisia jotka ovat vastaanottavaisempia. Puhumaton nainen voidaan hyvin helposti katsoa kiinnostumattomaksi. Pyri antamaan vähän enemmän positiivisia signaaleja. Millaisissa paikoissa olet käynyt? Ehkä vaihtelu virkistäisi.
Olet arvioinut itseäsi seikoilla jotka ovat kaikki hieman korjattavissa, jos haluat. Suosittelen, itse ryhdyin ulkoiseen ja sisäiseen muutokseen vasta äskettäin (olen karvan verran yli kolmekymppinen mies). Syynä halu kehittää itsetuntoa muutenkin kuin parisuhteen etsimisen vuoksi. Joillekin nämä asiat eivät tule itsestään. Jos nykyinen tilanne ei ole sinulle parisuhdetta tuonut niin mieti voiko sama jatkua. Älä jätä itseäsi paitsioon.
Kun mies katsoo sinua pitkään, niin sepä voi merkitä monta asiaa. Ehkä hän on uppoutunut mietteisiinsä muuten vaan. Tai sitten hän yrittää miettiä millainen mahtaisit olla.
Toivon, että innostut vielä miettimään näitä asioita päättäväisyydellä.
Olet välttynyt sydänsuruilta. Jos haluat yhtään positiivista asiaa etsiä. Toivon, että minä en olisi koskaan rakastunut, vielä enemmän toivon, ettei tämä mies olisi koskaan vastannut rakkauteeni. Kaipaan häntä niin, että tukehdun tähän kohta.
Elämään voi löytää paljon muitakin näkökantoja kuin "elämäni sinkkuna". Oman sinkkuuden on turhaa antaa määrittää itseään liikaa. Tässä on kysymys vain siitä, mihin keskittyy. Monet työlleen tai aikaa vievälle harrastukselleen antautuneet ihmiset eivät kiinnitä ollenkaan huomiota omaan sinkkuuteensa, eivät edes monet perheelliset määritä itseään perheensä kautta, vaikka sen soisi olevan etusijalla elämässä niillä, joilla se on.
Kumppanin kaipaaminen ja etsiminen on luonnollista, mutta koko elämän ei tarvitse pyöriä sen ympärillä. Opiskelija luulee, että sitten se elämä alkaa kun opinnot päättyy ja pääsee töihin, töissä oleva muistelee, että opiskeluajat ne vasta oli elämää ja elämä päättyi kun työt alkoi. Sama juttu näyttää olevan myös parisuhteen kanssa, ihmiset kaipaa sitä mitä ei ole. Olisi kai helpompaa elää sen mukaan mikä tilanne kulloinkin on, ollen samalla avoin myös muutoksille?
asiaa ja hienosti kirjoitettu, kiitos erinomaisesta kommentista!
Olen suht nätti ja "normaali" saanut pakkeja ja en itsekään kaikkia voi ottaa kumppaniksi. Naispuolisilla tutuilla ei ole aikaa minulle, kilpi kai minullakin. No, mitä sitten, ehkä meille on se oikea jossain. Elämässä on muutakin jos yksin tulee oltua. Turhia en viitsi murehtia.