Voi kun kertoisitte omia kokemuksianne. Auttaisi niin kovasti.
Olen 24v nainen. 18-vuotiaana tapasin elämäni ensirakkauden. Hän 3 vuotta minua vanhempi. Olimme ja elimme onnellisesti melkein 5 vuotta yhdessä, suuri osa avoliitossa, kunnes lopussa riidat alkoivat käydä mahdottomiksi. Mies halusi erota. Rikkoi sydämeni. Ero alkoi riitelyllä, mutta jonkun ajan kuluttua saimme keskusteltua täydellisesti kaikesta, ja vaikka emme yhteen palanneetkaan, sovimme että katsoisimme tilannetta jonkun ajan paasta uudelleen ja etta tämä olisikin vain tauko.
Tästä on aikaa nyt tasan vuosi. Nostin itseni maan pohjalta takaisin elämään, mikä ei ollut helppoa. Noin 6kk erosta pystyin sanomaan olevani niin hänen yli etta osasin jo ajatella etta olen onnellisempi ilman häntä. Noihin aikoihin ilmoiti hänelle etten halua enää yrittää, ja jos hän kerran halusi erota, hän ei ole tarpeeksi hyvä minulle.
Olemme olleet tasaisin väliajoin yhteydessa, emme ole nähneet kuin pikaisesti pari kertaa vuoden aikana. Itse olen tapaillut pariakin miestä, tuloksetta, ja muutenkin viettänyt sinkkuelämää josta kai jäin paitsi aloittaessani suhteemme niin nuorena. Exäni asuu jo uudessa avoliitossa. On välillä kuitenkin viestittänyt että miettii minua, tai jopa että kaipaa minua.
Tapasimme tällä viikolla ensimmäista kertaa pidemmän aikaa. Menimme kahville. Erosta on nyt tasan vuosi.
Minulla paattyi juuri pari kk kestänyt tapailuni erään miehen kanssa. Exäni kertoi ettei ole onnellinen avovaimonsa kanssa. Meilla oli todella hauskaa kahvilla yhdessä, kävimme läpi suhdettamme ja riitojamme ja nauroimme menneelle ajalle. Huomasimme miten molemmat ovat kasvaneet henkisesti vuoden aikana, osasimme viimeinkin keskustella kuin aikuiset, ja puhuimme avoimesti siitä mitä virheitä teimme suhteessamme ja mitä emme halua toistaa uusissa suhteissamme. Yleisesti, meilla synkkasi tosi hyvin. Mies vihjasi vitsaillen pariin otteeseen etten varmaan ottaisi häntä edes takaisin. En vastannut kunnolla, kiertelin.
Ollessani matkalla kotiin hän vielä soitti perääni ja sanoi etta todella nautti ajasta kanssani sinä päivänä, että on onnellinen nähdessään miten hyvin olen päässyt elämässäni eteenpäin ja miten olen aikuistunut. Sovimme että tapaamme pian uudelleen.
Nyt olen aivan sekaisin, luulin että tunteita ei enää ollut minun puolelta lainkaan, enkä nyt tiedä mitä tehdä. Voiko kaksi ihmista kasvaa eron aikana niin ettei samat virheet enää toistu uudessa suhteessa (eli ainainen riitely)? Muutoin kaikki oli hyvin, seksielämä oli hyvää ja pidimme samoista asioista.
Kannattaako sitä yrittää edes uudelleen, en kestäisi sitä jos suhteemme kaatuisi taas. Toisaalta, puhuimme jo erotessamme ja jalkeenpäin tauosta sopiessamme etta jos yhteen joskus palaamme, se on lopullista.
Kuten Matti sanoisi, tämä on nyt niin fifty-sixty.
Olen 24v nainen. 18-vuotiaana tapasin elämäni ensirakkauden. Hän 3 vuotta minua vanhempi. Olimme ja elimme onnellisesti melkein 5 vuotta yhdessä, suuri osa avoliitossa, kunnes lopussa riidat alkoivat käydä mahdottomiksi. Mies halusi erota. Rikkoi sydämeni. Ero alkoi riitelyllä, mutta jonkun ajan kuluttua saimme keskusteltua täydellisesti kaikesta, ja vaikka emme yhteen palanneetkaan, sovimme että katsoisimme tilannetta jonkun ajan paasta uudelleen ja etta tämä olisikin vain tauko.
Tästä on aikaa nyt tasan vuosi. Nostin itseni maan pohjalta takaisin elämään, mikä ei ollut helppoa. Noin 6kk erosta pystyin sanomaan olevani niin hänen yli etta osasin jo ajatella etta olen onnellisempi ilman häntä. Noihin aikoihin ilmoiti hänelle etten halua enää yrittää, ja jos hän kerran halusi erota, hän ei ole tarpeeksi hyvä minulle.
Olemme olleet tasaisin väliajoin yhteydessa, emme ole nähneet kuin pikaisesti pari kertaa vuoden aikana. Itse olen tapaillut pariakin miestä, tuloksetta, ja muutenkin viettänyt sinkkuelämää josta kai jäin paitsi aloittaessani suhteemme niin nuorena. Exäni asuu jo uudessa avoliitossa. On välillä kuitenkin viestittänyt että miettii minua, tai jopa että kaipaa minua.
Tapasimme tällä viikolla ensimmäista kertaa pidemmän aikaa. Menimme kahville. Erosta on nyt tasan vuosi.
Minulla paattyi juuri pari kk kestänyt tapailuni erään miehen kanssa. Exäni kertoi ettei ole onnellinen avovaimonsa kanssa. Meilla oli todella hauskaa kahvilla yhdessä, kävimme läpi suhdettamme ja riitojamme ja nauroimme menneelle ajalle. Huomasimme miten molemmat ovat kasvaneet henkisesti vuoden aikana, osasimme viimeinkin keskustella kuin aikuiset, ja puhuimme avoimesti siitä mitä virheitä teimme suhteessamme ja mitä emme halua toistaa uusissa suhteissamme. Yleisesti, meilla synkkasi tosi hyvin. Mies vihjasi vitsaillen pariin otteeseen etten varmaan ottaisi häntä edes takaisin. En vastannut kunnolla, kiertelin.
Ollessani matkalla kotiin hän vielä soitti perääni ja sanoi etta todella nautti ajasta kanssani sinä päivänä, että on onnellinen nähdessään miten hyvin olen päässyt elämässäni eteenpäin ja miten olen aikuistunut. Sovimme että tapaamme pian uudelleen.
Nyt olen aivan sekaisin, luulin että tunteita ei enää ollut minun puolelta lainkaan, enkä nyt tiedä mitä tehdä. Voiko kaksi ihmista kasvaa eron aikana niin ettei samat virheet enää toistu uudessa suhteessa (eli ainainen riitely)? Muutoin kaikki oli hyvin, seksielämä oli hyvää ja pidimme samoista asioista.
Kannattaako sitä yrittää edes uudelleen, en kestäisi sitä jos suhteemme kaatuisi taas. Toisaalta, puhuimme jo erotessamme ja jalkeenpäin tauosta sopiessamme etta jos yhteen joskus palaamme, se on lopullista.
Kuten Matti sanoisi, tämä on nyt niin fifty-sixty.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei kannata ruveta vielä elätteleen toiveita uudestaan ei kai yks tapaaminen meinaa että voisitte loppu elämänne olla yhessä etteikö taas tule kunnon riitoja ja ero.hiljaa hyvä tulee ja kannattas miettiä miltä sen ukon muijasta mahtaa tuntua jos alatte tapaileen.
Olet astumassa siihen samaan vanhaan kuoppaan, johon jo niin moni ennen sinua on nilkkansa taittanut. Nuo suhteiden toiset näytökset eivät onnistu ikinä. Etenkään jos ne aloitetaan tuolta pohjalta, jolta olette sitä nyt tekemässä - petokselta.
Muistat varmaan riitanne ja syyt miksi erositte. Nyt kun aikaa on kulunut, on tuo aika kullannut muistot. Tottakai teillä oli paljon hyvääkin! Siihen on helppo langeta jos sille antaa tilaa.
Niin pahalta kuin se tuntuukin niin suosittelen ottamaan ne vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä ja katsomaan faktoja suoraan silmiin. Tuo sinun entisesi on jo uudessa suhteessa - lämmittelee silti välejä kanssasi. Mitä se kertoo hänestä? Mihin suuntaan hän on kasvanut - oikeasti?
Jos hän ei ole onnellinen uudessa suhteessaan, miksi hän sitten on siinä?
Entiset on entisiä. Ei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri. Toivota exällesi hyvää loppuelämää nykyisen naisensa kanssa tai sitten jonkun muun kanssa. Se juna jossa sinä olit meni jo. Kerää kauniit muistot ja paina mieleesi kaikki minkä virheistänne opit. Tulee päivä kun sinä kohtaat ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. Voitte aloittaa puhtaalta pöydältä - sinäkin paljon kokeneempana aitoon suhteeseen.
Kyllä yhteenpalaaminen voi joskus onnistuakin. Minä tiedän hyvinkin läheltä kaksi esimerkkiä.
Palasin entiseni kanssa yhteen vajaan vuoden tauon jälkeen. Molemmat olivat yrittäneet elää elämää, kokeilleet suhteita jne. Mutta kun elämä ei maistunut miltään ilman Sitä Oikeaa rinnalla. Eromme syy oli hyvin samankaltainen kuin aloittajalla, tappelimme emmekä osanneet lopettaa. Vaikka kokeilimme jopa pariterapiaa ennen eroa. No, rakkaus voitti ja palasimme yhteen. Emme aloittaneet varovasti, vaan jatkoimme siitä mihin jäimme. Kahden kk päästä yhteen paluusta huomasin olevani raskaana. :) Nyt takana on jo 6 yhteistä upeaa vuotta. Riitely ei kuvioihin palannut, enkä osaisi kuvitella, että niin tulevaisuudessakaan käy. Me huomasimme eron aikana, että emme halua elää ilman toisiamme!
Toinen esimerkki on sukulaisistani. Keski-ikäisellä miehellä oli suhde liiton ulkopuolella. Ero tuli, ja mies eleli hetken tuon uuden nuoren naisen kanssa. Se juttu loppui, mutta ero yhä jatkui. Kahden vuoden kuluttua entinen vaimo kuitenkin oli valmis antamaan anteeksi. He menivät uudelleen naimisiin kolme vuotta eron jälkeen. Ovat yhä yhdessä, ja onnellisilta ainakin ulospäin vaikuttavat. Aikaa on kulunut uusista häistä jo 10 vuotta.
Nyt tulee mieleen paaaaljon muitakin esimerkkejä, mutta ymmärrät varmasti jo pointin. Kyllä yhteen palaaminen voi onnistua, jos on tahtoa ja rakkautta.
Kiva kun olette jaksaneet vastailla. Haluaisin vain sen verran korjata väärinkäsitysten varalta, että petoksestahan tässä ei ole kyse nyt lainkaan. Oma suhteeni on jo päättynyt, ja mies sanoi oman suhteensa olevan melkein karilla. En todellakaan tekisi mitään uuden naisen selän takana, olen aivan liian toisia ajatteleva ihminen sen puoleen. Jos heidän suhteensa ei kaadu, en edes mieti yhteenpaluuta. Siksi en halua antaa miehellekaan nyt mitään merkkiä siitä että edes ajattelisin asiaa. Nainen tietää että olemme edelleen väleissä, lukee kuulemma tekstiviestini, kaiken, joten mikään salaisuus en hänelle ole.
Hiljaa hyvä tulee, kuten joku jo sanoikin.
"...jos hän kerran haluaa erota, ei ole tarpeeksi hyvä minulle".
Aika omahyväistä ja itserakasta ?
Ja epärealistista ?
Itsepetosta myös ?
Omahyväistä? Itserakasta? Epärealistista? Itsepetosta? Miksi väität näin?
En tietenkään tarkoita asiaa sen äärimmäisessä merkityksessä. Ymmärrän jos olisin tehnyt suhteen aikana jotain mikä saa miehen haluamaan uusiin vesiin. Mutta jos mies haluaa hetken mielijohteesta erota, ilman selvää syytä, menee ja säheltää, ja kuitenkin jatkuvasti eron jälkeen on yhteydessä, tekee itsestään hieman säälittävänkin ainaisella yhteydenpidollaan, ja vuodenkin päästä vielä vihjaa ettei ehkä ikinä tule loytamään ketään kaltaistani.
Mitä itse olen tehnyt? Ihan suoraan sanottuna, en mitään. Onhan ero tietysti aina kahdesta ihmisestä johtuvaa. Mutta minä olin valmis olemaan nainen siinä vierellä vaikka lopun elämää, en milloinkaan miettinyt vieraisiin menoa, kuten hän kai teki.
Eiko tämä kaikki tarkoita mielestäsi sitä että kyseessa oli mies, joka ei tiedä mitä haluaa elämältään? Mina tiedän, enkä leiki ihmisillä ketkä ovat lähinna sydäntäni. Itse ainakin olen sitä mieltä että hän ei ansainnut minua. Ei ansainnut sitä kaikkea huolenpitoa ja rakkautta minkä minä annoin ja olin valmis antamaan.
jos hän ei halunnnut tai kyennyt huolenpitoasi ottamaan vastaan, so what ? Miksi jauhaa koko juttua enää ?
Ylihuolenpitokin alkaa muuten ahdistamaan.
Äitityyliä eivät halua kaikki miehet. Miehellähän on jo äiti.
No enpä nyt usko että äidinhahmo kuitenkaan olin tai liikaa huolehdin :DD
Kummallista että puututaan taas pikkuseikkoihin :D