Ainakin osin lapsuuteni vuoksi minulla on ollut myöhemmässä elämässäni sellaisia ongelmia kuin ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja neuroottisuutta. Nämä ongelmat ovat luonnollisesti vaikuttaneet selviytymiseeni arjessa, mutta nyt tilanne näyttää jo paremmalta.
Päällisin puolin olen useimmiten reipas, kohtelias, kiltti ja tervejärkinen - arkijärkinen. Minua on sanottu usein viisaaksi ja joskus älykkääksi. Opintojakin on komea kasa, vaikka tutkinto vielä puuttuukin.
Herätän tytöissä ja naisissa kiinnostusta sekä todellisessa että virtuaalimaailmassa. "Oikeat" ihmissuhteet sujuvat hyvin, mutta nettimaailmassa olen törmännyt mielenkiintoiseen ilmiöön.
Minulle on näet käynyt jo useamman kerran niin, että kun joku nainen vastaa deitti-ilmoitukseeni ja kiinnostuu minusta, niin hän aluksi lirkuttelee avoimesti ja rohkeasti ja tekee kovasti itseään tykö, mutta kun rehellisyyden vuoksi kerron suht nopeasti historiastani, niin nainen lopettaa kirjoittelun kuin seinään. Ainuttakaan viestiä ei enää tule.
Tällainen asennoituminen on minusta kummallista, koska itse "kiinnyn" tai "kietoudun" koko kirjoittavaan persoonaan. Minun on vaikea keksiä mitään yksittäistä tekijää, joka saisi minut tuosta noin vain häipymään.
Olenkin pohdiskellut, että ehkä naisilla on aivoissa lirkutteluun tarkoitettu osa, joka toimii kuin kone: käynnistyy ja sammuu salamannopeasti. Vai miten selitätte tekojen ristiriidan? Miten nainen voi hypätä muitta mutkitta lirkuttelusta täydelliseen mykkyyteen?
Päällisin puolin olen useimmiten reipas, kohtelias, kiltti ja tervejärkinen - arkijärkinen. Minua on sanottu usein viisaaksi ja joskus älykkääksi. Opintojakin on komea kasa, vaikka tutkinto vielä puuttuukin.
Herätän tytöissä ja naisissa kiinnostusta sekä todellisessa että virtuaalimaailmassa. "Oikeat" ihmissuhteet sujuvat hyvin, mutta nettimaailmassa olen törmännyt mielenkiintoiseen ilmiöön.
Minulle on näet käynyt jo useamman kerran niin, että kun joku nainen vastaa deitti-ilmoitukseeni ja kiinnostuu minusta, niin hän aluksi lirkuttelee avoimesti ja rohkeasti ja tekee kovasti itseään tykö, mutta kun rehellisyyden vuoksi kerron suht nopeasti historiastani, niin nainen lopettaa kirjoittelun kuin seinään. Ainuttakaan viestiä ei enää tule.
Tällainen asennoituminen on minusta kummallista, koska itse "kiinnyn" tai "kietoudun" koko kirjoittavaan persoonaan. Minun on vaikea keksiä mitään yksittäistä tekijää, joka saisi minut tuosta noin vain häipymään.
Olenkin pohdiskellut, että ehkä naisilla on aivoissa lirkutteluun tarkoitettu osa, joka toimii kuin kone: käynnistyy ja sammuu salamannopeasti. Vai miten selitätte tekojen ristiriidan? Miten nainen voi hypätä muitta mutkitta lirkuttelusta täydelliseen mykkyyteen?
Vastaukset 27
Vanhimmat
"...minulla on ollut myöhemmässä elämässäni sellaisia ongelmia kuin ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja neuroottisuutta..."
Ei palavaa taloa kannata ostaa.
"Ei palavaa taloa kannata ostaa."
Elämä tuppaa olemaan sellaista, että useimmat kohtaavat siinä erilaisia vaikeuksia. Jotkut aikaisemmin, toiset myöhemmin. Jotkut onnelliset selviävät läpi vaikeuksitta, toiset saattavat joutua hoitamaan yksipuolisessa suhteessa sairastanutta puolisoaan koko liiton ajan.
Minä en edes haluaisi yrittää seurustelua ihmisen kanssa, jolle suhde tarkoittaa ominaisuuksien vaihtoa, koska haluan parisuhteeni perustuvan persoonien väliseen luottamukseen ja yhteenkuuluvuuteen. Näin onneksi ajattelevat kokemukseni mukaan monet naisetkin. Nettinaiset näyttävät kuitenkin olevan poikkeus.
Vai onko minulla vain käynyt sellainen onni, että olen oikeassa elämässä törmännyt ainoastaan laajakatseisiin naisiin, jotka näkevät ihmisyyden ja elämän syvemmin kuin esimerkiksi pelkkänä rahana ja kivakivana?
Onko olemassa jokin naistyyppi, joka ostaa mieheltä ominaisuuksia? Nuorehko pääkaupunkiseutulainen nainen?
samaa mieltä. Kieltämättä hieman arveluttaisi jatkaa nettikeskustelusta livetapaamiseen miehen kanssa joka kertoo olevansa ahdistunut ja neuroottinen. Naiset ovat vain varovaisi nettituttavuuksien suhteen, ei muuta. Ehkä kannattaisi jättää tuo vakavanpuoleinen menneisyys vasta sinne tulevaisuuteen, kun ollaan jo tavattu useamman kerran ja nainenkin ehkä uskoutunut jossain vakavassa asiassa. Tunteista on hyvä puhua, mutta jos ei ole toista tuntenut pitkään, on vaikea asettua toisen rooliin ja tuntea sympatiaa. Sitä täytyy ihastua tai rakastua kunnolla ennenkuin hyväksyy toisen ehdoitta.
"Ehkä kannattaisi jättää tuo vakavanpuoleinen menneisyys vasta sinne tulevaisuuteen"
Ehkä niinkin, mutta sen jälkeen saa helposti syytökset peittelystä tai valehtelusta. Minusta ihmissuhteissa kannattaa pelata alusta saakka avoimin kortein. Nykyään on hyvin todennäköistä, että seurustelukumppani syö mielialalääkkeitä tai käy terapiassa. Muistaakseni korkeakouluopiskelijatytöistäkin psykologin palveluita käyttää neljä kymmenestä.
Minä en lääkkeitä syö, muutama vuosi sitten olisi ehkä kannattanut. Ovatko nettinaiset todellisuudesta vieraantuneita?
se nyt mitään peittelyä ole? Normaalia varovaisuutta vain ettei heti kaikkia elämän kortteja lyödä pöytään. Itse en edes harkitse netistä etsiväni seuraa, koska pidän eleitä ja ääntä tärkeänä osana ihmistä. Ja uskon myös empatian ja sympatian löytyvän suhteeseen paremmin livenä kuin kirjoitellen.
Itselleni tuli heti kanssa mieleen, että johtuisiko siitä, että heti kerrot nuo asiat itsestäsi. Enkä nyt tiedä onko sellaista tarvetta kertoa heti, varsinkin jos se on historiaa (vaikka historia tietenkin muokkaa meidät siksi mitä olemme). Kaikkea ei tarvitse kertoa heti vaan ihan kuin oikeassa elämässä, tutustua hiljalleen ja nauttia siitä.
Täytyy myöntää, että jos mies heti minulle netissä alkaisi puhumaan tuollaisista asioista, niin tulisi käsitys, että ongelmia on vieläkin. Yleensä ensimmäisenä kerrotaan kuitenkin itsestä ne tärkeimmät asiat ja muu ja sellaiset ja tälläiset todella kipeät asiat vasta sitten kun ihminen oikeasti tunnetaan edes jotenkuten. Jos taas mies, jota tapailisin kertoisi muuten vain tai vaikka menneistä asioista keskustellessa nuo samat asiat, niin se ei herättäisi mitään tuollaista reaktiota vaan ne olisivat osa häntä ja hän saisi sen tuen/sympatian, jos hän tarvitsee sitä. Toisen pystyy hyväksymään ehdoitta juuri silloin, kun tietää paremmin kuka se toinen on ja tämä tunteminen vie aikaa. Sinäkin koostut niin monesta muustakin asiasta kuin vain tuosta surullisesta seikasta, joka sinulle on tapahtunut.
mutta ensimmäisenä tulee mieleen, että nainen on aidosti kiinnostunut, mutta saadessaan tietää asiasi, pelästyy. Pelkää ehkä jotain, mikä ei pidä paikkaansa, ei tiedä mikä tilanne oikeasti on tai jotain vastaavaa. Surullista tuo on.. Mielen sairauksia kuitenkin pelätään edelleen, pitäisi aina muistaa, että kenen tahansa mielenterveys voi järkkyä, kun tarpeeksi pahaa tapahtuu...
"Mielen sairauksia kuitenkin pelätään edelleen"
Ja kun kysymys ei ole edes mielen sairauksista vaan persoonallisuuden piirteistä kuten jännittämisestä ja ahdistuksesta. Niihin ei liity todellisuudentajun vääristymistä tai aggressiivista käytöstä, vaan ne ovat ainoastaan ominaisuuksia, jotka korostuvat jossain elämän vaiheessa enemmän kuin muilla.
Selityksesi saattaa osua sikäli oikeaan, että elävässä elämässä moisia ongelmia ei ole. Olen naisten keskuudessa pidetty, joskus tuntuu että suorastaan tavoiteltu. Eli olisiko sitten niin, että se, mikä elävässä elämässä on naisista kiehtovaa, näyttää tekstissä pelottavalta.
Mutta kuinka moni mies jättäisi naisen sillä perusteella, että tämä on käynyt psykologilla? Tuskin kovin moni. Miehet ovat tässä suhteessa armeliaampia tai sitten heillä on vain vähemmän valinnan varaa. Joka tapauksessa olen ollut hämmästynyt siitä kylmyydestä, jota olen kohdannut. Ei ole suuri vaiva kirjoittaa viestiä, jossa kertoo, että valitettavasti en halua jatkaa kirjoittelua sinunlaisesi kanssa.
Vastuun pakoilua?
mutta tarkoitin että vaikka olisi kyse persoonallisuuden piirteistä, moni mieltää sen epänormaaliksi = pelottavaksi. Kuitenkin, eiköhän kaikilla ole omat "erikoisuutensa", miksei ihmistä vain voi hyväksyä sellaisena kuin hän on, ei kaikkia ole samasta puusta veistetty.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää, vielä joku ymmärtää ja hyväksyy, uskon sen.
Ja vielä viimeiseksi, että itse kuitenkin ajattelisin positiivisesti sitä, että toinen on ymmärtänyt hakea apua..
Tuo, että ei kirjoiteta enää mitään, kun kyllästytään, on yleistä myös miesten puolelta. Se on yleistä käytöstapojen puutetta. Toisaalta, jos toinen kertoo hyvin rankkoja asioita, niin toinen voi pelästyä nin paljon, että ei enää pysty kirjoittamaan mitään.
Paras tapa on kyllä ilmoittaa toiselle, että ei ole hänestä kiinnostunut ja antaa joku syy, niin toista ei jää asia vaivaamaan ja hän pääsee asiasta eteenpäin. Tällä välttää myös, että toinen ei turhaan lähettele enempää viestejä.
Lirkuttelu on ihan normaalia small takia nettitreffeillä. On parempi kuulostaa seksikkäältä kuin olla totuuden torvi. Parempi jättää elämän kriisiajoista kertomiset siihen, kun huomaa, että suhde menee vähän eteenpäin ja ollaan jo seurusteltu. Kaikki negatiiviset asiat kerralla kertomalla karkottaa varmasti naiset.
Ahdistuneisuudesta ja kaikesta paskasta väsynyt olen.
Virtuaalimaailmassa olen hyvinkin rohkea, mutta jos huomaan että miehessä jonka kanssa haluan tavata onkin enemmän kuin uskoin. Jollain hienolla tavalla loistava mies, sisältä mitä erikoisin yksilö ; Peräännyn heti.
Jos mies on tuikitavallinen , tapaan hänet.
Mutta koskaan en ole pidemmälle päässyt , koska peräännyn jossain vaiheessa kuitenkin.
ja ahdistunutta ihmistä riippakiveksi. Pelkoa lienee tuon takana, että kirjoittelu loppuu kuin seinään. Ehkä nainen ajattelee, että masentunut ihminen ei voi koskaan kokonaan parantua masennuksestaan, mikä ei tietääkseni pidä paikkaansa.
Nykyään moni ihminen kärsii masennuksesta ja burn outista ja se uusii helposti. Ihmiset ovat liian kiireisiä ja eivät osaa kieltäytyä mistään, mikä polttaa heidät loppuun.
Ikävää myöntää, mutten itsekään välttämättä haluaisi sekaantua neuroottiseen ihmiseen.
"Ehkä nainen ajattelee, että masentunut ihminen ei voi koskaan kokonaan parantua masennuksestaan, mikä ei tietääkseni pidä paikkaansa."
Ei. Minäkään en ole ollut mitenkään vakavasti masentunut, vaan toimintakyky on jollain tavalla säilynyt koko ajan. Nyt menee jo ihan hyvin.
Masennuksen sairastaa eläessään joka toinen nainen ja joka neljäs mies. Naisista siis puolet.
Kelan korvaamia psyykenlääkkeitä suomalaisista syö 700 000, todellinen luku on suurempi, koska kaikki eivät ole korvauksen piirissä. Minä en lääkkeitä ole syönyt.
Masennuslääkkeitä syövien 15-19 vuotiaiden tyttöjen määrä kolminkertaistui viimeisten seitsämän vuoden aikana.
Mielenterveyden häiriöt aiheuttava 34 prosenttia työeläkemenoista.
"Nykyään moni ihminen kärsii masennuksesta ja burn outista ja se uusii helposti."
Tai sitten se vahvistaa ja kasvattaa. Toiset juoksevat sitä karkuun, toiset käyvät sen läpi, selviävät siitä ja oppivat tuntemaan itsensä ja ihmisen yleensä.
"Ikävää myöntää, mutten itsekään välttämättä haluaisi sekaantua neuroottiseen ihmiseen."
Vaikka et tietäisi lainkaan, mitä neuroottisuus käytännössä merkitsee? Minä esimerkiksi olen sosiaalisesti poikkeuksellisen rohkea, kestän hyvin yksinäisyyttä ja stressiä ja ääritilanteita, mutta en selviä tavallisella tavalla kaikista arjen askareista tai en ole selvinnyt niistä. Ei minua päällepäin mitenkään erota neuroottiseksi. Minulla on luottamustehtäviä ja olen pidetty.
tarpeeksi elämässä murheita ja masennusta aiheuttavia asioita. Siihen vielä kun ottaisi jonkun masentuneisuuteen sairastuneen ihmisen vielä kuormaan mukaan, niin kuinka sellaista oikein jaksaisi?
Erikseen sitten ne, jotka ovat hakeneet apua sairauteensa tai neurooseihinsa ja päässeet niiden ylitse.
Kun näitä lukee.
Eikö masentuneille ihmisille tai ylipäätään sellaisille anneta mahdollisuuksia? Tällä tavallahan ne masentuneet ihmiset päättyvät kaduille. Ihan vain sen takia etteivät saaneet muiden ihmisten kiinnostuksen osoituksia.
Olenhan minäkin psyykkisesti sairas, ollut jo yli 2 vuotta. Silti olen ollut miehen kanssa jo neljä vuotta, vaikka hänellä on myös mielenterveyden kanssa ongelmia ja jopa anoreksia. Olen jaksanut olla hänen kanssaan vaikka itse olen joutunut koville, olen jaksanut huolehtia siitä. Arvatkaa kuinka rankkaa on ollut? En sentään ole yhtä sikamainen kuin te, jotka pysyttelette kaukana sellaisista ihmisistä.
KIITOS TEILLE, en ihmettele miksi Suomessa tehdään itsemurhia yli tuhat vuodessa. Kukaan teistä ei osaa tukea.
Enhän tietenkään toisten mielipiteitä voi karsia, mutta nuo eivät ole koko naissukupuolen mielipide.Se on täysin totta, että kun ajatellaan ihmisiä, jotka ovat toisilleen täysin tuntemattomia ja ilman mitään kiintymyssidettä, niin tuskin kukaan siinä haluaa heti sellaista suhdetta, jonka tietää olevan todella raskas, antoisa ehkä myös mutta silti raskas. Mutta niinhän me tehdään, jokainen vastaankulkija ei avaudu minulle elämänsä synkimmistä salaisuuksista tai kohtaloistaan. Ja mielestäni tämä on hyvä, sillä en itsekään koe, että omat vakavimmat asiani olisivat sellaisia, jotka on heti saatettava kaikkien tuntemattomien tietoisuuteen. Ja muista, että voi kokea sympatiaa, mutta ei tarvitse haluta parisuhdetta. Vielä pahempaa minusta olisi jos vastuuntunnosta tai säälistä yrittäisi kehitellä parisuhteen tynkää.
Mutta entä jos ensin tutustuttaisiin muuten, katsotaan onko edes silloin asialla mahdollisesti jatkoa. Sitten kun koetaan, että suhde on tarpeeksi luottamuksellinen niin kerrottaisiin niistä vakavimmista asioista. Jos minun mieheni kertoisi nyt, että hänellä on takana ollut vakavia masennusjaksoja (itseasiassa yhdessä kohtaa elämässään hän on ollutkin vakavasti masentunut/kokenut burn outin) niin olisin tietenkin hänen tukenaan eikä se merkitsisi mitään negatiivista. En oleta, että jos vaikka itse nettideittaisin, niin miehet olisivat heti innostuneita jos aluksi kertoisin kaikki mahdolliset rankimmat kokemukseni.
En tiedä olitteko tekin heti tietoisia toisistanne noissa asioissa, mutta tuohan on teille myös yhdistävä tekijä ja tiesitte valmiiksi toisen ymmärtävän. Mutta voi myös olla, että olitte valmiiksi rakastuneita toisiinne ennen kuin edes tiesitte kaiken toistenne historiasta.
Mutta ne joiden mielenterveys ei ole aivan kohdallaan,eivät aina käyttäydykään aivan normaalisti. Jos joku on todella masentunut, se näkyy myös ulkoota päin. Tätä lähinnä meinasin,
toki ei aina ongelmiaan tarvitse heti kertoa mutta jos ongelmat ovat niin vakavia että ollaan miettimässä jo itsemurhaa, se ei voi olla näkymättä päältä päin ellei masentunut henkilö halua piilottaa tunteensa.
kuuntelee sinua, saa olosi turvalliseksi, kuuntelee ongelmiasi ja yrittää tehdä sinut onnelliseksi, mene tapaamaan terapeuttia.
ettet saanut muiden ihmisten kiinnostusta osaksesi? Muut ihmiset ovat siis syyllisiä masennukseen...
Masentuneelle parisuhde ei ole oikea suunta, terapiasuhde sen sijaan on. Parisuhteessa kumppanit saavat toisiltaan ja antavat toisilleen. He tyydyttävät toistensa tarpeita. Mitä annettavaa masentuneella on kumppanilleen? Kaikki pyörisi masentuneen olotilojen ja mielialojen mukaan. Joskus olisi kenties hyviäkin päiviä, useimmiten vaikeita. Suhde ei olisi tasaveroista antamista ja ottamista, vaan yksipuolista ottamista masentuneen taholta. Masentunut saisi kumppanilta turvaa ja rakkautta, mutta mitä se toinen saisi? Pahimmillaan masentuisi itsekin.
Jos mieheni sairastuisi vaikkapa masennukseen, niin tottakai yrittäisin auttaa ja tukea häntä minkä pystyn. Ensimmäiseksi ohjaisin hänet hoitoon.
Masentuneen ihmisen tulisi kohdistaa energiansa itsensä eheyttämiseen terapian avulla, ei parisuhteeseen tukeutumalla.
nyt aivan selvästi minusta
paikka. Etkö ole vielä käynyt?
Lääkkeistä en tiedä, mutta saattavat olla tuollaisessa taudissa välttämättömiä. Pelkkään masennukseen en käyttäisi kuin pahimmassa vaiheessa. Masennukseen auttaa se, että purkaa sen takana olevan vihan. Vihan piilotteleminen aiheuttaa masennusta.
Kuule, jokainen on ikävä tai onneksi kyllä itse vastuussa itsestään. Ja siinä tapauksessa, ettei pysty pitämään itse itsestään huolta, viranomaiset tekevät sen. Voit siis valita: pidätkö itsestäsi huolta vai annatko itsesi viranomaisten haltuun.
purkamaan vihan johonkin muuhun kuin elolliseen olioon.
"Olenkin pohdiskellut, että ehkä naisilla on aivoissa lirkutteluun tarkoitettu osa, joka toimii kuin kone: käynnistyy ja sammuu salamannopeasti. Vai miten selitätte tekojen ristiriidan? Miten nainen voi hypätä muitta mutkitta lirkuttelusta täydelliseen mykkyyteen?"
Johtuu ihan siitä, ettei me miehet olla naisten silmissä niin kiinnostavia, että meihin jäisi "koukkuun". Tän takia naiset voi tosta vaan vaihtaa miestä ja myös hetkessä muuttua todella ilkeiksi miestä kohtaan. Toisinpäin en vastaavaa ole huomannut.
Ei pidä yleistää, avioerotilastot ei ole kivaa luettavaa, mutta silti uusia avo- ja avioliittojakin solmitaan. Itselläni on pitkäavioliitto takana, joka päättyi eroon omasta tahdostani, silti/sen takia uskon vielä parisuhteeseen. Jos kerran onnistuin kerran, miksei toisen? Sellasilla joilla on vain lyhyitä suhteita takana, onki syytä miettiä missä vika. Ei tulis mieleenkään hypätä jonkun kelkkaan hetken mielijohteesta ja lähtee kävelee, en tehnyt sitä alle kakskympisenäkään, miks vanhempana? Yleisesti ottaen olen muutenkin sitä mieltä että usein erotaan liian heppoisin perustein. (No, nyt joku ajattalee;"Erosithan itsekkin". Totta, alkoi olla oma henkikulta vaarassa, joten se siitä.)
ES
Kun olet oikeassa elämässä pidetty ja kerrot nämä menneisyyteen kuuluneet asiat niin eivätkö naiset ota askelta taakse? Kun eivät ota niin se kertoo ja oikeasta ja virtuaalimaailmasta paljon. Läheisyys ja toisen näkememinen "luonnossa" kertoo toisesta miljoona kertaa enemmän kuin tekstit näytöllä. Naiset aistivat sinusta, että et ole enää ongelmainen.
Virtuaalimaailmassa etsitään listoilla ihannepuolisoa ja siellä voi kylmän viileästi sanoa kiitos ei kiitos jos toinen on vaikkapa centin ihannepituutta lyhyempi. Silmätysten peliin hakeutuu myös alitajunta, joka saattaakin kumota jonkun ihanneominaisuuden. Virtuaalilirkuttelu ja irl-lirkuttelu muistuttaa toisiaan, mutta ovatkin erilaisia.
"Läheisyys ja toisen näkememinen "luonnossa" kertoo toisesta miljoona kertaa enemmän kuin tekstit näytöllä. Naiset aistivat sinusta, että et ole enää ongelmainen."
Naisia oli ongelma-aikoinakin. Fiksuja, koulutettuja tapauksia.
Minä tapailin miestä joka oli maanis-depressiivinen. Hän oli nettituttavuus, ja suhde loppui vajaassa vuodessa kun itse sairastuin lopulta hänen ongelmiensa takia... Nykyään omasta herkkyydestäni johtuen haluan rinnalleni mieleltään terveen ihmisen. En ole mielestäni ennakkoluuloinen, mutta kokemus oli niin karu, että tarkastan nykyään uusien tuttavuuksien lääkekaapit ja kyselen kauttarantain kaikkea omaksi varmistukseksi. Vaikeata se on olla toiselle tukena, varsinkin jos se menee hyvin yksipuoliseksi auttamiseksi. Rakkaudeksi sitä ei voi kutsua.
En tosin sinun kirjoituksen perusteella uskoisi, että sinä haet sitä tukea ja olkapäätä kuten ehkä monet ongelmia omaavat ihmiset, mutta nuo asiat sinun kannattaa ehdottomasti kertoa vasta tavattuasi. Mahdollisimman pian, mutta ei netissä. On hienoa, että mies myöntää myös omat heikkoutensa, ja haluaasyvällistä suhdetta. Kaikkea hyvää!