Olen kunnollisesti kasvatettu ns. kiltti tyttö. Nuorempana pidin itseäni rumana, enkä varmaan mikään nätti ollutkaan. Ihastuin usein, enkä koskaan saanut niitä poikia, joihin olin ihastunut. Vannoin, että jos vaan joskus löydän miehen joka rakastaa mua sellaisena kuin olen, niin olen ikuisesti onnellinen ja uskollisesti yhdessä sen tyypin kans maailman loppuun saakka, oli se minkälainen tahansa.
Elämä on kulkenut noista ajoista eteenpäin. Olen seurustellut vakavasti about viiden miehen kanssa, kaikki pitkiä suhteita. Aina kuitenkin itsetuntoni on ollut ehkä heikohko varmaan johtuen noista murrosiän ajoista, jolloin tuntui etten kelpaa kenellekään.
Nyt olen löytänyt elämäni miehen, jota rakastan paljon, ja jota en vaihtaisi ikinä kehenkään. Ollaan seurusteltu useamman vuoden ajan. Joku aika sitten kuitenkin retkahdin ja menin pettämään miehen kanssa, johon olin nuoruudessani ollut ihastunut. Ei kuitenkaan "silleen" loppuun asti menty. Se on nyt toistunut saman tyypin kanssa useamman kerran. En ole seksin puutteessa, mutta ehkä hieman ihastunut siihen mieheen. En kuitenkaan vaihtaisi nykyistä miestäni ikinä tähän ihastukseeni.
Kertokaa nyt pliis kotipsykologit, mikä mua vaivaa? En haluaisi näin tehdä ja pakko tämä onkin lopettaa. Olen jo moneen kertaan päättänyt, että nyt! Mutta....
Olen itse miettinyt, että johtuuko tämä nyt nuoruudesta ja siitä, että haluan todistaa itselleni, että nyt kelpaan. Saanko siitä jotain tyydytystä, että nuoruuden "kelpaamattomuuden" jälkeen, minua halutaan. Miten mä pääsen tästä kierteestä eroon? En voi uskoa, että minä, kiltti tyttö, entinen moralisti, voin toimia tällä lailla?? Ihan kuin en tuntisi enää itseäni.. Mitä mulle on tapahtunut?
Onko muilla vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Onko tämä edelleen heikkoa itsetuntoa?
Elämä on kulkenut noista ajoista eteenpäin. Olen seurustellut vakavasti about viiden miehen kanssa, kaikki pitkiä suhteita. Aina kuitenkin itsetuntoni on ollut ehkä heikohko varmaan johtuen noista murrosiän ajoista, jolloin tuntui etten kelpaa kenellekään.
Nyt olen löytänyt elämäni miehen, jota rakastan paljon, ja jota en vaihtaisi ikinä kehenkään. Ollaan seurusteltu useamman vuoden ajan. Joku aika sitten kuitenkin retkahdin ja menin pettämään miehen kanssa, johon olin nuoruudessani ollut ihastunut. Ei kuitenkaan "silleen" loppuun asti menty. Se on nyt toistunut saman tyypin kanssa useamman kerran. En ole seksin puutteessa, mutta ehkä hieman ihastunut siihen mieheen. En kuitenkaan vaihtaisi nykyistä miestäni ikinä tähän ihastukseeni.
Kertokaa nyt pliis kotipsykologit, mikä mua vaivaa? En haluaisi näin tehdä ja pakko tämä onkin lopettaa. Olen jo moneen kertaan päättänyt, että nyt! Mutta....
Olen itse miettinyt, että johtuuko tämä nyt nuoruudesta ja siitä, että haluan todistaa itselleni, että nyt kelpaan. Saanko siitä jotain tyydytystä, että nuoruuden "kelpaamattomuuden" jälkeen, minua halutaan. Miten mä pääsen tästä kierteestä eroon? En voi uskoa, että minä, kiltti tyttö, entinen moralisti, voin toimia tällä lailla?? Ihan kuin en tuntisi enää itseäni.. Mitä mulle on tapahtunut?
Onko muilla vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Onko tämä edelleen heikkoa itsetuntoa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Horo
mene hoitoon vielä kun kerkeet etkä ole tehnyt mitään tyhmää!älä pilaa suhdettasi kuvitelmien vuoksi.sinulla on huono itsetunto ja voiko olla myös huono isä-suhde jonka takia haluat muidenkin miesten hyväksyntää ja ihailua.juttele pian jonkun ammattiihmisen kanssa,niin et pilaa nyk.suhdettasi.
Mä ymmärrän sua, mä olin teini-iässä koulukiusattu ja en koskaan kelvannut kenellekkään. Nyt olen suhteessa mutta mokasin ja petin..Ehkä se johtuu siitä, että jollain sairaalla tavalla haluaa "pönkittää itsetuntoaan" olla hyväksytty..Mä kadun tätä mokaani..