Tää saattaa kuulostaa naurettavalta monen korvaan, itsekin mietin miten tämä on mahdollista. Mutta ongelma on ja pysyy. Ja se on seuraava:
Miten voisin unohtaa 5:n vuoden seurustelun jälkeen rakkaani. Hän jätti minut vähän aikaa sitten. Järjellä ajatellen, ehkä se on parempi kummallekin, mutta S-A-T-U-T-T-A-A niin pirusti. Kovertaa sisintä. Ei saa nukuttua. Kauanko tätä kestää ennenkuin helpottaa?
En olisi koskaan uskonut, että tällainen asia saa tippumaan polvilleen.
Miten voisin unohtaa 5:n vuoden seurustelun jälkeen rakkaani. Hän jätti minut vähän aikaa sitten. Järjellä ajatellen, ehkä se on parempi kummallekin, mutta S-A-T-U-T-T-A-A niin pirusti. Kovertaa sisintä. Ei saa nukuttua. Kauanko tätä kestää ennenkuin helpottaa?
En olisi koskaan uskonut, että tällainen asia saa tippumaan polvilleen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aikansa sattuu!
Oma ajatukseni on ettei näistä jutuista koskaan toivu täysin, paitsi jos on paskarenttu,
jolle mikään ei oo mitään.
Tuskaan vaan turtuu pikkuhiljaa.
Joskus voi mennä sekunttikin, ettei vituta.
Heh, heh, kun naurattaa. (ei tosiaan)
Vedä syvään henkeä ja huokaise pitkään...
Sydän lyö yhä ja hegitys toimii?
Peruselintoiminnot on siis kunnossa!
Sulla on alla vielä jalat, jotka toimii?
Sulla on silmät jotka näkee? - siistii.
Sekä kädet joilla tartuu elämän syrjästä
kiinni ja joilla voi sitten halata
uutta tulevaa ystävääsi!
Jonain päivänä.
Sori, ett kesti vastata näin kauan,
Suru ottaa aikansa.
Jokaiselle sitä annetaan,
ennemmin tai myöhemmin,
suurempina tai pienempinä annoksina.
Näin se menee:
Eka tuntuu ihan sairaan pahalle ja tuntuu että tuska ei koskaan lakkaa, kestää muutaman viikon. Sen jälkeen tulee se kauhea ikävä jota kestää pisimpään, kuukausia, riippuen onko löytänyt jo uutta säpinää. Kyllä se ikävä aina kolkuttaa vaikka uusi suhde onkin jo menossa. Liian aikaisin ei kannata uuteen suhteeseen alkaa...täytyy eka toipua vanhasta. Et saa jäädä sisälle itkemään vaan pidät hauskaa kavereidesi kanssa ja harrastat jotakin ruumiillista...
Mut jätettiin neljän ja puolen vuoden seurustelun jälkeen ja oli se molemmemmille parempi että erottiin, jos toinen kerta ei ollut onnellinen.
Sattu ihan sairaasteen mutta kyllä se pikkuhiljaa helpottaa. Uutta säpinää on jo vireillä. Auttaa kun ajattelee että hän ei ollut minun arvoinen ja että voin säästää rakkauteni jollekkin joka osaa arvostaa sitä, jollekkin paremmalle.
Zemppiä!
Ensin meni pari viikkoa ettei oikein tajunnutkaan koko asiaa, pyöri orpona kotona yhteisten tavaroiden keskellä ja koko ajan huomasi ajattelevansa että toinen olisi vaan matkoilla tms. ja tulisi ihan millä hetkellä hyvänsä takaisin kotiin. Odotin häntä vaikkei ollut enää mitä odottaa.
Sitten sen pikkuhiljaa tajusi ettei hän enää tulekaan, tietysti hänen poismuuttokin auttoi sisäistämään tilanteen. Seuraavat pari kuukautta olivatkin sitten sitä raastavaa tuskaa, ikävää, kaipausta, kaikkea mahdollista. Erosta on nyt kulunut 3kk 2pv (mutta kuka näitä laskee...), joskus jo elämä maistuukin jollekin, mutta silti välillä ikävä vielä meinaa musertaa. En ole uusia systeemejä vielä edes harkinnut, ei tee yhtään mieli olla kenenkään muun kuin hänen lähellä, vaikka kaipa sekin aika vielä joskus tulee jolloin muutkin rupeavat kiinnostamaan. Siihen asti, yritän pärjätä päivän kerrallaan, joskus onnistun paremmin, joskus huonommin. Sinulle paljon voimia, kyllä se päivä vielä paistaa "risukasaankin"!
Nykänen rokkaa!
Eka itketään ja revitään pyjaman housut. Tota semmoset 3pv (vaikeempaa tehdä tehokkaast, jos on töitä tai koulua).
Sitten ku ei niin hirveenä enää itketä, niin mietit itsekses koko asian läpi niin, että tuntuu että kaikki näkökulmat on käsitelty. Loppuanalyysissä vaikka joku järkevä kaveri mukaan.
Sitten viikko viinaa ja bailausta kaverien kans. Sitten tulee kauhee krapula ja taas vähä itkettää.
Sitten hommaat tekemistä ja paljon. Kaverien kans leffaan, kahville jne. jne.
3kk ja sitten huomaa että silmät alkaa viipyyn pitempään sellaisissa tulevan exän näköisissä pikku simahuulissa.
Alussa pukkaa semmosia 3vrk unettomuuksia jotka haittaa aika perkeleesti koulua&työtä, mut kyllä se pikkuhiljaa siitä lähtee. Ei vaan tuu uni, kun miettii kaikkia juttuja.
Tällä viikolla nukkunu jo 2 yönä ainaki 8h yhteensä, kyllä se kato tästä lähtee!
Yks poronpieru ja se on kesä taas. Meripäivät, Provinssi, Roskilde, Ilosaari, Sziget...
Koitas pärjäillä!
Pirun hyvä, Piru. Ei tää nyt taas hauta-arkun sisustamiselta tunnukaan, kun sun postin luki. :) Osaispa edes hetken ajatella rennosti... Viinaa ei uskalla ottaa, kun selvinpäinkin saa kaksin käsin pitää nupista kiinni ettei se leviä kaikkiin ilmansuuntiin. Krapula on paha. Silloin valo tunnelin päässä on aika heikko. Kiitti myös muille jotka jakso ottaa osaa. Vähän helpottaa, kun huomaa, että muillakin on ollu samoja juttuja, ja että niistä näköjään enempi tai vähempi vammautuneena ja arpisena selviää! Vaikka välillä tuntuu, ettei tästä voi päästä yli. N-Y-Y-H. Eihän miehet noin sais tehdä. :(
Olis mukava lukea lisää apuja ja tarinoita, jos niitä jollakin olisi vielä tarjottavana.
"I think it's time to move on like a rolling stone, 'cause I got all the broken dreams I can buy, It's time to sell the ones I stole" - Poison, Life loves a Tragedy
se on tietysti jokaiselle yksilöllistä....mut mun nykyisel miesystävällä meni kahdeksan vuoden suhde poikki viime keväällä. Mä tapasin hänet n. kuukauden jälkeen tapahtuneesta. Ja nyt ollaan seurusteltu siintä asti. Aluksi tietenkin epäilin miten voi unohtaa noinkin nopeesti, mut mieheni sanoikin että oli parempi et he erosivat, koska heidän suhteessaan ei ollut enää mitään, he olivat vain tottuneet olemaan yhdessä.Eka viikko oli ollut pahin ja toisella viikolla hänkin oli jo tajunnut et ero oli paras ratkaisu. Tää nyt oli tällanen tarina niinkuin varmaan kaikilla on erilainen.
EI SIITÄ EROSTA TOIVU TÄYSIN KOSKAAN.ITSE OLIN 10VUOTTA NAIMISISSA JA MIES LÄHTI TOISEN MATKAAN 10VUOTTA SITTEN. VIELÄKIN SE TUNTUU.