Miksi suku on

Meidän suvussa olen huomannut ihan saman ilmiön. Äidilläni on kaksi siskoa ja kumpikin heistä arvostelevat aina minua ja siskojani. Onko meillä töitä, kuka meidät elättää, pitäiskö meidän opiskella paremmin ym. Heillä on omia lapsia, mutta ne ovat tietysti fiksuja ja kaikinpuolin mallikelpoisia. Kaikista pahin oli kun nuorempi siskoni oli meikannut, ehkä hieman räikeästi, mutta ei mitenkään pahasti, niin tätini sanoi siskolleni päin naamaa hänen näyttävän ihan venäläiseltä huoralta. Ja mikä pahinta;meidän äiti ei KOSKAAN ole puolustanut meitä mitenkään. Aina vaan sanonut että antaa niiden puhua. ÄRSYTTÄÄ...

Oma sukunikin on "vähän" samantyyppinen:utelevat asioita,jotka eivät heille kuulu ja puivat joukolla tekemiäni elämänvalintoja. Nuorena sitä sieti aika hyvin mutta nyt alkaa keittämään mokoma käytös.
Nykyään en liiemmin pidä heihin yhteyttä. Minulla on tarpeeksi sarkaa elämäni hoidossa ilman siihen puuttuvia sukulaisiakin. Ja olet oikeassa tuossa ulkonäön arvostelussa. Ei kenelläkään ole oikeutta arvostella toisen pukeutumista tai henkilökohtaisia asioita. Itse olen huomannut,että suku usein silkkaa tietämättömyyttään luulee tietävänsä,mikä on parasta sinulle.
Välien katkaiseminen on parempi vaihtoehto kuin paskan jauhamisen kuunteleminen,sanon minä.
On suvusta joskus hyötyäkin(kai)mutta en itse muista milloin on viimeksi ollut niin.

Meillä päin ihan sama juttu. Minä olen 22 vuotias nainen, asunut omillani viimeiset neljä vuotta. Syömisiäni kysellään puhelimessa tyyliin "oletkos ollut syömättä karkkia, laitatko itse ruokaa?".
Minulla on ongelmia painoni kanssa, johtuen syömishäiriöistä. Nyt olen lihonut n. 10kg (laihdutin pari vuotta sitten 25kg) ja siitä kyllä jaksetaan muistuttaa; "oletkos lihonnut, kylläpäs sun housut puristaa, naamas on 'pullahtanut', tarkkailetko syömisiäsi, ootkos koittanut olla syömättä karkkia, käytkö lenkillä" jne. Ei tod. kivaa, kun on muutekin ongelmia syömisen ja itseni kanssa. Olen sanonut asiasta älyttömän monta kertaa, mutta äiti ja äidin äiti sanovat, että heidän kuuluu huolehtia painostani, koska he kuitenkin joutuvat sitten kuuntelemaan valitustani. Btw, en valita painostani heille KOSKAAN, ymmärtänette varmaan miksi...
En voi kulkea hihattomissa kesäisin, koska olen perinyt vahvat käsivarteni äidiltäni. Yhdessä äitini ja mummoni sitten puristelevat käsivarsiani ja kauhistelevat ääneen kuinka vahvat ne ovat ja että minun pitäisi nostella painoja, jotta käteni ohenisivat. Sisareni rippijuhlissa, jossa olin kokoa 38, minua kauhisteltiin, kun otin kakkua, koska sehän lihottaa! Niin ja mitä tulee tuohon 25kg laihduttamiseen, niin äitini otti siitä kaiken kunnian sanomalla, että hän kannusti jne.
Paskan vitut! Hän vain nimitteli lihavaksi lehmäksi ja eiköhän se kohta taas ala...

Voitte vain kuvitella millaista stressiä saan, kun joudun sukujuhliin. :(

Minä en ystävänä uskaltanut sanoa 165/90 naiselle, joka haukkui lääkärin pystyyn, että se kehtas sanoa painosta, kun molemmat polvet on rikki ja selkävaivojakin.
Te olette kuin alkoholistit. Jos sellaiselle uskaltaa sanoa, että oletko miettinyt tuota juomistasi, niin vihamiehen saat.
Ehkä nämä sukulaiset ovat todella huolissaan lihavuudesta, kyllä useimmille se on henkinen ja fyysinenkin ongelma, ainakin tulevaisuudessa.

suku vaa on joskus niin. sukulaiset varmaa luuulee et ku niis kulkee sama veri ku meis et ne voi arvostella meitä niinku arvostelis itelle itteensä. sellanen rupee pitemmän päälle vituttamaa://

Olenpa minäkin tällainen pullukka nainen ja suku piikitteli aina mua mun painosta siihen asti kun lakkasin heitä tapaamasta. Ja olo parani heti! Mitä siitä että nyt minua pidetään helposti nokkiinsa ottavana ja muka ollakseen olevana, kunhan ei tarvitse itkeä mielipahaansa joka kerta sukua tavattuaan.

Kerrankin täti soitti ja sanoi tulevansa perheineen (miehensä ja kaksi -& 20v lasta) käymään kahvilla jos vain multa löytyy kahvileipää. Siispä leivoin ihan vartavasten pullaa ja kahvikakun. Sitten he tulivat ja kahvipöydässä täti katseli halveksien tarjontaa ja sanoi ettei ole mikään ihme että olen tuollainen ihrakasa kun tuollaista ahdan sisääni kaiket päivät. Kukaan ei koskenutkaan leivonnaisiin, kun kuulemma koko perhe pitää huolta linjoistaan. Ja täti vielä lisäsi että ei tässä maistuisikaan kun tuollaisen ihramäärän näkeminen vie keneltä vaan ruokahalut, ja että kuinka sinä kehtaat edes näyttäytyä julkisesti noin vastenmielisen näköisenä.

Onnistuin pitämään naaman peruslukemillaja silmät kuivina ja sanoin jotain vitsikästä, että sitävartenhan on silmäluomet keksitty että voi valita näkemänsä jos ei miellytä. Kahvit juotua he lähtivät. Minä puolestaan lähdin itkemään omaan sänkyyni.

Edes tämä ei saanut minua katkaisemaan välejäni sukuuni, mutta kun loukkaamiset ja piikittelyt vain toistuivat ja suvun naiset liittoutuivat kaikki yhteen, iskulauseenaan läskit on kuvottavia, minä lopulta päätin ainaiseen itkeskelyyn väsyneenä että nyt riitti. Vähän epäilytti katkaista välejään, mutta nyt tiedän tehneeni oikein. Toivottavasti joku joka on samassa tilanteessa lukee näitä ja tajuaa että ainut keino on laittaa välit poikki.

annaalista nuo sukullaisett

:( Omat serkut, jotka ovat parhaat kaverini koko suvussa, ovat kyllä mukavia aina kahdenkesken. Mutta mistä johtuu että se helvetinmoinen syrjintä ja vittuilu alkaa aina kun heitä on vähän useampi koolla. Muka "vitsillä" aina puhutaan paskaa ja joka asia mitä sanon käännetään minua vastaan. Esim jos katsotaan leffaaa minut häädetään huonoimmalle paikalle.

Suku on sekä paras että pahin!!!!
Lähimmät sukulaiset tosiaan arvostelevat toistensa ulkonäköä monesti rumallakin tavalla. Koskaan en ole itse tähän syyllistnyt, sen verran hienotunteinen olen jopa heitä kohtaan ollut! Olen myös saanut ikävää kritiikkiä painostani, milloin äidiltä, siskolta, isältä tai mummulta. No, olen nykyään sinut itseni kanssa vaan auta armmias toiset ei koskaan ole!!!! Monesti sukulaiset on toistensa pahimpia kilpailijoita.

En välittäisi enää olla juuri tekemisissä niiden kanssa jotka ei ole minusta välittäneet tuon taivaallista silloin kun minulla meni oikeasti huonosti. Nyt kun en enää piittaa, jo satelee yhteydenottoja, myös näiltä "kavereilta ja koulukavereilta" joita ei aikaisemmin kiinnostanut seura.
Tulee osittain syyllisyydentuntoja kun mm. isä ja mummu ovat niin vanhoja ja huonokuntoisia, vaan minkäs minä sille voin kun ei ole isää kiinnostanut missään yhteyksissä olla silloin kun sen aika oli. Lisäksi etäisyys on pitkä eikä rahaa ole.
Käsittelen itsekin vielä tärkeimmän henkilön kuolemaa... voin silti ihan ok. Ärsyttää kun kaikki on hössöttäneet jaksamisesta. Kyllä menee päivät kerrallaan. Elän oman näköistä elämää enkä kaipaa ketään holhoamaan tekemisiäni.

Toivon suvulle kaikkea hyvää. Niin vain kävi, että orvoksi jäin nuorella iällä ja välit ei ole erityisen hyvät keneenkään. Ehkei minulla ole helpoin luonne, ei ole monilla muillakaan. Ainakaan en häiriköi muiden elämää!!!!

tuttua on kyll se johtuu siitä että ei ole tapoja. ei oteta huomioon toista ihmistä ja sitä että ihan kaikkea ei voi sanoa suoraan.
ei vain lihavuus ole ihmisen henkilökohtainen asia voi sitä olla rumakin ja ei semmoista sanota. sen verran pitää kunnioittaa toista ihmistä että henkilökohtaisuuksiin ei mennä.
kysy seuraavan kerran että minkalaiset numerot oli todistuksessa kun on kyseessä käytöstavat.

Meidän suvussakin on ollut kyseisenlaisia arvostelijoita, joille ei mikään kelpaa, ei ylipaino, alipaino, lihakset, niiden puute, minkäänlainen vaatetus, toisten kodit, ammatit, harrastukset jne. Se nyt vaan on niin, että ulkopuolisille ei toisten asiat kuulu vaikka kuinka oltaisiin sukua, ja koska sellaista ei olekaan kuin "täydellinen" tai "normaali" ihminen, ei ole kellään mitään oikeutta arvostella muita.
Hirveän usein vaan tuota sukulaisuussuhdetta käytetään jonkinlaisena oikeutuksena kaikenmaailman möläyttelyille. Tai sitten yritetään kääntää asia niin päin että henkilö X on nirppanokka kun LÄPÄSTÄ suuttuu. No anteeksi nyt vain, mutta toisen tahallinen loukkaaminen ei ole huumoria. Se on kusipäisyyttä. Esim. nyt vaikka tämä painoasia. Jos menet sanomaan jollekulle että hän on vastenmielinen ihrakasa jonka pitäisi pukeutua säkkiin ja pysyä kotona, niin onko se nyt sitten olevinaan fiksua saati hauskaa? Minun silmissäni nuo kaksi asiaa menevät käsi kädessä. Jos ei tiedä, mitä mieltä toinen on jostain asiasta, tai missä tilanteessa toinen sillä hetkellä on elämässään, niin ei pidä mennä laukomaan mitään mukahauskaa "läppää" koska se voi oikeasti olla sille toiselle kova paikka. Silloin pidetään suu kiinni. Kyllä varmasti löytyy muitakin puheenaiheita.

Ettehän te hyvät ihmiset elä sukuanne varten, ettehän?

Jokaisen oma elämä on ainutkertainen, tehkää siitä oman näköisenne - viis siitä mitä suku ajattelee.