Mulla on sellainen tilanne, että harrastin vielä joku vuosi sitten lenkkeilyä ja salilla käyntiä, mutta lopetin kuntoilun saatuani rasittusvamman pohkeeseeni. Olisin toki voinut jatkaa kuntoilua jollakin muulla tavalla, mutta tuon rasitusvamman vuoksi multa yksinkertaisesti lopahti mielenkiinto. Nyt mun tarkoitus olisi aloittaa kuntoilu uudelleen välttäen liikaharjoittelua (jonka vuoksi vahingoitin pohkeeni).
Ajattelin nyt talvella aloittaa hiihtämisen, koska luulen (ja olen käsittänyt niin), ettei hiihtäessä olisi ihan niin suurta loukkaantumisriskiä kuin juostessa, koska "tömähdykset" puuttuvat. Saatan kuitenkin olla tässä ihan hakoteillä. Mitäs mieltä itse olette? Tästä hiihtämisestä vielä sen verran, että pyrin sillä hankkimaan jonkinlaista peruskuntoa juoksemista varten, jonka aloittaisin keväällä.
Peruskunnosta huolimatta en menisi luottamaan siihen, etten loukkaatuisi taas hyvinkin pian. Juokseminen on varmaankin aloitettava täysin nollasta osittain kävelynä. Aikomuksena olisi myös aloittaa kuntosalilla käynti. Voisiko joku asioista jotakin tietävä ehdottaa jonkinlaista viikottaista sali- ja juoksukunto-ohjelmaa, joka "alkaisi nollasta" ja muuttuisi sitten vaativammaksi? Tärkeätä tuossa kunto-ohjelmassa olisi nimenomaan se, että sillä pyrkisin välttämään loukkaantumisia/rasitusvammoja.
Vielä sen verran, että ikää mulla on 22v ja sukupuoli mies. Tämän mainitsen erikseen, jotta osaisitte arvioida paremmin sitä, millainen kunto-ohjelman kannattaisi olla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.