Olen seurustellut nykyisen kumppanini kanssa reilut 2 vuotta. Edellinen suhteeni päättyi siihen että tunteeni vain laimenivat ja lopulta ero tuli. Tämän nykyisen kanssa on riittänyt kyllä tunteita, mutta eräs asia häiritsee.
Tuntuu että hän on alkanut pitää minua itsestään selvyytenä. Tuntuu että hän päättää kaikki asiat puolestani ; mitä ruokaa laitetaan, mitä katsotaan tv:stä jne. Kuulostaa nyt ehkä pienestä asioista valittamiselta, mutta on alkanut häiritsemään, sillä olen aina ollut voimakas tahtoinen mutta nyt tuntuu että olen liian monta kertaa antanut periksi ja jäänyt vieläkin voimakkaamman tahdon pyöriteltäväksi.
Useat ehdotukseni menevät kuuroille korville, kaikki pitäisi tehdä hänen tyylillään. Ihana mies muuten on, todellakin, mutta kolahtaako tässä nyt kaksi liian voimakastahtoista persoonaa yhteen? Mies on sellainen että tekee mitä tahtoo, eikä aina muista sivussa huomioida muita. Minä taas joskus jopa häpeän tätä käytöstä. Jos jo nyt kolhtelee näin yhteen, niin miten mahdollisesti tulevaisuudessa? :(
Onbko ketään kohtalotovereita?
Tuntuu että hän on alkanut pitää minua itsestään selvyytenä. Tuntuu että hän päättää kaikki asiat puolestani ; mitä ruokaa laitetaan, mitä katsotaan tv:stä jne. Kuulostaa nyt ehkä pienestä asioista valittamiselta, mutta on alkanut häiritsemään, sillä olen aina ollut voimakas tahtoinen mutta nyt tuntuu että olen liian monta kertaa antanut periksi ja jäänyt vieläkin voimakkaamman tahdon pyöriteltäväksi.
Useat ehdotukseni menevät kuuroille korville, kaikki pitäisi tehdä hänen tyylillään. Ihana mies muuten on, todellakin, mutta kolahtaako tässä nyt kaksi liian voimakastahtoista persoonaa yhteen? Mies on sellainen että tekee mitä tahtoo, eikä aina muista sivussa huomioida muita. Minä taas joskus jopa häpeän tätä käytöstä. Jos jo nyt kolhtelee näin yhteen, niin miten mahdollisesti tulevaisuudessa? :(
Onbko ketään kohtalotovereita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
varmaan puhumalla kuitenkin selviävä, jos kerrot, että osaat kyllä itsekin päättää ja haluat päättää ja haluat osallistua päätöstentekoon. Olethan sinäkin aikuinen ihminen etkä lapsi, jonka puolesta hän tekee päätökset. Kai sen toinen aikuinen vähitellen oppii sisäistämään ?
Jos ei, niin mieti voisitko suostua loppuiäksesi toisen tahdon alle ?
Mistähän tuollainen käytösmalli juontaa ? Ehkä se ei ole ihan vain voimakastahtoisuutta, olisiko se joku vanha malli, että mies on perheenpää ja näinollen päättää kaikesta ?
Sitä minäkin olen miettinyt, puolisoni on vaan niin kovin voimakastahtoinen, että mieluummin olen antanut periksi kuin alkanut tappelua. Mutta sitä en todellakaan halua että lopunelämäni minä en saa päättää itse edes mitä ruokaa laitan.
Nytkin on pieni riita päällä. Nämäkin päättyvät aina siten että vähän aikaa mökötetään ja sitten asia unohdetaan. Toisin sanoen annan taas periksi.
Ehkäpä pitäisi tosiaan ottaa asia puheeksi, pelkäänpä vain että se päättyy siten, että minä olen vain "väärässä" ja hänellä on syy loukkaantua. Huoh, vi***tus päällä!
yksilö se kaverisi. Kai nyt ihminen saa joskus edes syödä sitä ruokaa kun mieli tekee ! Onko tämä kaveri joku perheen ainoa lapsi, äidin lellipoika, joka on saanut terrisoida jo lapsuukodissaan ja jolle on kaikki annettu periksi?
On tainnut jäädä uhmaikä päälle, se on yleensä 4-5 vuotiaana...
Olet ilmeisesti melko nuori...?
Jos lähdet olettamuksesta että hyvä suhde sujuu täysin ongelmitta, saat vaihtaa kumppania tasaisesti parin vuoden välein.
Arki tulee jokaiseen suhteeseen. Alkuhuuma laantuu, ihastuminen muuttuu rakkaudeksi. Rakkaus ei ole sitä että kaikki sujuu ilman riitasointuja. Rakkaus on sitä että haluaa oppia tuntemaan toisen juuri sellaisena kuin on, haluaa rakastaa toista virheaineen päivineen. Rakkaus on myös sopeutumista. Pienistä asioista ei kannata tehdä suurta numeroa. Itselleen todella tärkeistä asioista saa ja pitää osata toiselle kertoa.
"Tuntuu että hän pitää minua itsestään selvyytenä". Jossain määrin parisuhteessa pitää juuri tuosta lähtökohdasta lähteäkin. Täytyy voida olettaa että kumppani on ja pysyy rinnallasi. Se ei silti tarkoita sitä etteikö sinun pitäisi nähdä suhteen eteen vaivaa. Kysy mitä kumppanillesi kuuluu, kuinka hän voi jne... Tee toiselle mitä tahtoisit itsellesi tehtävän! On useimmiten tehokkaampaa kuin nalkuttaminen ja asioista huomautteleminen. Jos koet tarvitsevasi jotain lisää, kiinnitä huomiosi siihen miten asiat esität. Kukaan ei ole ajatustenlukija eikä kukaan pidä siitä että kiukutellaan ja vaaditaan.
täällä on! kyllä on ollut vaikeaa minun sopeutua, sillä ensimmäisessä suhteessani minä olin se, joka määräsi kaapin paikan. Ja näin jälkeenpäin todellakin harmittaa, kun olin sellainen natsi huomaamattani. Nyt, kun katson miestäni, huomaan itse omat virheeni edellisessä suhteessa.
Perusluonteeltani olen kiltti ja halukas tekemään kompromisseja, mutta erilaisten ihmisten kanssa eri piirteet voimistuvat. Ex ei tuonut tarpeeksi esille omia toiveitaan, tavallaan jättäytyi ohjailtavaksi. Nykyinen taas tietää tarkasti, mistä pitää, mitä haluaa, millaisessa kodissa viihtyy, mitä haluaa tehdä vapaa-ajallaan. Sanomattakin lienee selvää, että kompromisseja todellakin tarvitaan kahden erilaisen ihmisen suhteessa. Meillä asiat on vielä niin hyvin, että monissa asioissa ollaan täysin vastakkaisilla puolilla.
Olen oppinut joustamaan, mutta huomannut myös sen että kyräilen sitten itsekseni...möykky kasvaa sisällä, ja kun tarpeeksi olen joustanut miehen suuntaan, kaikki purkautuu ulos ja saatan jopa paiskoa ovia yms lapsellista. Nyt ollaan ehkä löydetty jonkinlainen balanssi. Mies tekee nykyään paljon asioita, jotka ovat myös minulle tärkeitä. Ehkä tämä kahden erilaisen ihmisen suhde on se elämänkoulu, mikä pitää vain käydä läpi.
Puhukaa rauhallisesti, syyttämättä...jottei katkeruus ja vihamielisyys kasvaisi.
Juuri samalla tavoin minulla, kuin olisi omaa teksitä lukenut!
Olen kyllä aikuinen ihminen ja tiedän että alkuhuuman laskeuduttua alkaa arki. Kuitenkin tunteet eivät riittäneet edellisen kanssa, joten en halunnut siinä suhteessa turhaan aiheuttaa murhetta itselleni enkä toiselle.
Saan toki osallistua päätöksiin, ehkä nyt hieman eilen suutuksissani kärjistin asiaa, mutta miehellä on tarve sanoa joka asiaan viimeinen sana ja kaikki pitää tehdä hänen tyylillään. Se saa tuntemaan minut jotenkin "tyhmäksi"
Mieheni on kyllä monilapsisesta perheestä ja aivan aikuiseksi kehittynyt,mutta luonteeltaan vain niin voimakas.
Ehkäpä tämä tosiaan aikanaan hioutuu samoihinsa, kunhan minäkin tunnen sen hioutumisen jälkeen itseni tasa-arvoiseksi suhteessa.
Juuri samalla tavoin minulla, kuin olisi omaa teksitä lukenut!
Olen kyllä aikuinen ihminen ja tiedän että alkuhuuman laskeuduttua alkaa arki. Kuitenkin tunteet eivät riittäneet edellisen kanssa, joten en halunnut siinä suhteessa turhaan aiheuttaa murhetta itselleni enkä toiselle.
Saan toki osallistua päätöksiin, ehkä nyt hieman eilen suutuksissani kärjistin asiaa, mutta miehellä on tarve sanoa joka asiaan viimeinen sana ja kaikki pitää tehdä hänen tyylillään. Se saa tuntemaan minut jotenkin "tyhmäksi"
Mieheni on kyllä monilapsisesta perheestä ja aivan aikuiseksi kehittynyt,mutta luonteeltaan vain niin voimakas.
Ehkäpä tämä tosiaan aikanaan hioutuu samoihinsa, kunhan minäkin tunnen sen hioutumisen jälkeen itseni tasa-arvoiseksi suhteessa.