Kaipaan viisaita neuvoja samoja (kenties) kokeneilta ihmisiltä.
Olen naimisissa ja kaikki ihan ok (kesällä tulee 2 vuotta). Olemme olleet yhdessä vuodesta 1995 epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta nyt alkaa tökkiä mieheni hillitön roikkumisvimma. Siis lyhyesti: hän ei halua päästää minua minnekään yksin. Alussa tämä kaikki oli romanttista ja mukavaa ("että joku pitää minusta näin paljon") mutta nyt alkaa ahdistaa. Esimerkiksi, tulevana viikonloppuna sanoin, että saatan lähteä käymään Lapissa vanhempieni ja siskojeni luona. "Aijaa", tuli surkealla äänellä "minäkö jäisin tänne yksin? Mikset halua minua mukaasi?" No, olen itse opiskelija ja pääsen junalla halviten, mieheni on töissä eikä edes pääsisi, hän tekee viikonloppuna pitkää päivää! Olen yrittänyt udella, miksei hän päästä minua minnekään yksin, mutten saa mitään järkevää irti. Hajoan palasiksi pikku hiljaa. En saisi mennä päiväsaikaan kaupungillekaan ilman, että hän ei ole mukana. Häthätää saan käydä treeneissäni, mutta jos satun jäämään jonkun ystäväni kanssa suusta kiinni (siis juttelemaan), hän vaatii tietää, miksi aikaa kului niin ja niin paljon..
En tiedä, mitä tekisin. Rakastan kuitenkin miestäni, eikä hän ole väkivaltainen, mutta takertuva kaveri, mitä en voi miehessä sietää.
Olen naimisissa ja kaikki ihan ok (kesällä tulee 2 vuotta). Olemme olleet yhdessä vuodesta 1995 epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta nyt alkaa tökkiä mieheni hillitön roikkumisvimma. Siis lyhyesti: hän ei halua päästää minua minnekään yksin. Alussa tämä kaikki oli romanttista ja mukavaa ("että joku pitää minusta näin paljon") mutta nyt alkaa ahdistaa. Esimerkiksi, tulevana viikonloppuna sanoin, että saatan lähteä käymään Lapissa vanhempieni ja siskojeni luona. "Aijaa", tuli surkealla äänellä "minäkö jäisin tänne yksin? Mikset halua minua mukaasi?" No, olen itse opiskelija ja pääsen junalla halviten, mieheni on töissä eikä edes pääsisi, hän tekee viikonloppuna pitkää päivää! Olen yrittänyt udella, miksei hän päästä minua minnekään yksin, mutten saa mitään järkevää irti. Hajoan palasiksi pikku hiljaa. En saisi mennä päiväsaikaan kaupungillekaan ilman, että hän ei ole mukana. Häthätää saan käydä treeneissäni, mutta jos satun jäämään jonkun ystäväni kanssa suusta kiinni (siis juttelemaan), hän vaatii tietää, miksi aikaa kului niin ja niin paljon..
En tiedä, mitä tekisin. Rakastan kuitenkin miestäni, eikä hän ole väkivaltainen, mutta takertuva kaveri, mitä en voi miehessä sietää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä se siitä ajankanssa väljähtyy.Jos ei ole sairaan mustasukkanen. Kohta on sinua tunkemassa harvaseviikonloppu lapinjunaan, että sa omaa aikaa.
Sano sille ruojalle, että hommaa oman elämän. Ei suhde saa mennä siihen, ettei ole enää mitään omaa tekemistä. Sitä nojaa siihen kumppaniin niin voimakkaasti, että jos se häipyy hetkeksikin, niin sitä kaatuu.
Sanot sille mitokondriolle, että jos ei tää "häkissä pitäminen" lopu, nin tää lintu lentää Kanarialle. Rakastan sinua pulu, mutta pitää mulla olla omiakin juttuja.
on ikävä sairaus.
Onkohan aina sittenkään kyse mustasukkaisuudesta?
elämänne ennen naimisiinmenoa antanut aihetta mustasukkaisuuteen? Vanha suola jää joskus janottamaan, ja sitten toinen luulee että niin varmaan toisellakin on tehnyt.
Kysy mieheltä miksei halua päästää, siksikö että luulee sinun hakevan jotain toista. Vapaudenkaipuu ilman varmuutta ettei tästä ole kysymys, voi varmasti tuoda mustasukkaisuutta.
Mutta voihan olla niinkin että miehellä on yksinkertaisesti ikävää olla yksin kotona ja olisi mieluummin sinun kanssa. Noin tuoreessa liitossa hyvin mahdollista.
Summa summarum, vastaus asuu kanssasi.
PS. Me emme milloinkaan sano, että lähden käymään jossakin vaan sanomme että lähdettäisiinkö käymään siellä ja siellä. Toinen voi sitten vapaaehtoisesti jäädä pois vaikka mukavaa olisi mennä yhdessäkin.
Jos sanot aina meneväsi yksin,kysymättä häneltä kiinnostaisiko häntä lähteä, herättää epäilyksiä miksi haluat lähteä yksin- varsinkin jos olet eksynyt joskus aiemmin harhateille. Jos sanoisit mennäänkö niin miehesi tuskin lähtisi mukaasi!
itsekkyytesi takia olet saanut miehesi tuollaiseksi. Ajattelet vain itseäsi etkä sitä haluaisiko miehesi mukaan
"Näinkö meille aina täällä käy, käy, käy, käy..."
Olet sortunut samaan virheeseen, kuten niin monet muutkin eli olet ollut suhteenne aluusa se mukautuvainen kotona viihtyvät pikku-vaimo, jonka mies tietää kaikki askeleesi. Mies on ollut tyytyväinen, kun viihdyt vain hänen kanssaan.
Nyt kun haluaisit vähän omaa tilaa, on omistushalua ja mustasukkaisuus nostaneet päät ja et ole miehesi kontrollissa. Ihmettelen vaan, että etkö huomannut noita piirteitä surustelunne aikana miehessäsi, kun kuitenkin sanot, että miehessä et voi sietää takertuvuutta? Niin, tietty nämä piirteet ovat voineet pysyä piilossa, kun itse olet suhteen alussa ollut se kiltti pikku-vaimo.
Itse kyllä ahdistuisin pahan kerran, jos äijä kyttäis kello kourassa, että millon sitä tullaan treeneistä ja kuulustelu kotona alkais heti, että missä viivyit. Se, että shoppailemassakaan ei sovi käydä itsekseen, vaan ainoastaan aviomies käsipuolessa, on myös täysin pöyristyttävää.
Vaikka kuin ollaan naimissa ja vaikka niitä lapsiakin olis, niin ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä, eikä kaikkea vapaa-aikaa tarvitse viettää aviopuolison kanssa. Luottamus pitää olla ja kummallakin omaa aikaa/rauhaa.