Haluan keskustella ihmisten kanssa väkivallasta ja siitä varsinkin jos oot itse joutunu kohteeksi.
Kertokaa väkivallasta joka on kohdistunu sinuun!
pelkotila
141792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
jouduin just la-su välisenä yönä, tänään lääkärissä ja huomenna poliisit. Eikä ollut enskerta mutta takuulla viiminen, mun kohdaltani. Nyt laitan paskiaisen vastuuseen teoistas. Ei auta enää mulle itkeä.
Terveisiä vaan sulle M....
Nostan sulle hattua että uskallat tehdä ton. Minä en sitä uskaltanut koskaan tehdä. Toivon sulle voimia tulevalla koetuksella ja erittäin paljon onnea. Olet sen ansainnut.
..lähde heti, kun väkivaltaa ilmenee. En voi ymmärtää mitenkään, että joku suostuu vapaaehtoisesti hakattavaksi. Itse jätin aikoinaan avomieheni ensimmäisen väkivaltateon jälkeen kun oltiin oltu 6 v yhdessä. Sen verran on itsesuojeluvaistoa ja tervettä järkeä. Joka lyö, ei todellakaan rakasta. Hakkaajassa roikkuminen ei myöskään ole rakkautta, vaan alistumista ja läheisriippuvuutta.
aina ole noin yksinkertaista.
Enempää en jaksa kirjoittaa, sillä tiedän, mitä saan vastaukseksi.
Ihmiset on nykyään kovia ja tunteettomia ja aina tuomitsemassa ilman pienintäkään yritystä ymmärtää. Ihan kaikessa muussakin kuin näissä perheväkivaltajutuissa.
Tiedoksi vaan, minä en ole väkivaltaisessa suhteessa.
tapauksissa väkivaltaa käyttävä mies on aivopessyt uhrinsa vuosien alistuksen ja psyykkisen pahoinpitelyn avulla ja silloin ei uhrilla yksinkertaisesti enää ole itsesuojeluvaistoa sillä hänellä ei myöskään ole itsetietoisuutta tai tuntoa.
Hän ei ymmärrä eikä kykene taistelemaan vastaan.
Nämä asiat ovat niin kaukana yksinkertaisesta kuin olla saattaa, joten on turha laukoa typeriä kommenteja että
"miks ei lähde? Miks jää vapaaehtoisesti hakattavaksi? Jne."
Vapaaehtoisuutta ei näissä suhteissa olekaan!
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
on pitkä, monimutkainen ja vaikea.
Kun tapasin mieheni hän oli absolutisti. Hän kertoi suht. avoimesti että oli käyttänyt kokaiinia ja tästä syystä mm. hänen sydämensä oli pysähtynyt 6 kertaa.
Hän kertoi myös olevansa alkoholisti, joten tästä syystä hän ei juonut lainkaan.
Jo suhteemme alkuvaiheessa koin henkistä pahoinpitelyä, eli alistusta. Pakkasin kassini ja lähdin Ruotsiin. Palasin takaisin.
Tätä Suomi-Ruotsi välistä sahaamista jatkui pitkään.
Keväällä, olin jälleen matkalla naapurimaahan vanhempiani tapaamaan, kun hytissä ollessani mieheni tekstasi minulle että oli menossa baariin.
En osannut uskoa, kuvittelin viestiä jonkinlaiseksi omituiseksi huumoriksi.
Sillä ainoa asia josta olin mieheni suhteen TÄYSIN varma, oli ettei hän juo!
Kolmeltä yöllä puhelin soi, en saanut hänen sopertelusta mitään selvää, niin humalassa hän oli!
Lupasi ja vannoi (kuten tavallista) ettei enää joisi.
Tulin taas kotiin ja hän jatkoi ryyppäämistä.
Ensimmäinen pahoinpitely...
Olin yksin kotona, hän meni Alkoon.
Tuli kotiin mukanaan joku ventovieras nainen matkassaan!
Tarjosi tällekin viinaa, ja ennenpitkää alkoi ehdottelemaan seksiä!
TOTTA VITUSSA SUUTUIN JA PAHASTI!!!
Sain turpaani!
Pahoinpitely kesti monta tuntia. Hän repi pääni kaljuksi, iski leukaluuni irti, kylkiluita poikki, jne.
Olin siis sairaalakunnossa.
Pakenin turvakotiin, sairaalakäyntejen ym. jälkeen ja sieltä jälleen Ruotsiin.
Hän sai minut uskomaan että tätä ei ollut tapahtunut, että omat muistikuvani olivat vääristyneet.
Haki minut Ruotsista.
Juominen jatkui ja niin myös pahoinpitelyt, silti hänellä oli niin sanoin kuvaamattoman vahva henkinen ote minuun, etten itsekään uskonut tapahtuneisiin.
Olin sisimmiltään vereslihalla, rikki.
Jätin hänet ja tällä kertaa vuokrasin yläkerran tuttavani asunnosta.
Hän muutti myös. Maalle, mökille, kauas kaikesta, n. 20km. lähimmästä kylästä.
Sai minut houkuteltua sinne. Joi ja yritti tappaa minut!
Apua en saanut.
Pääsin hänen otteestaan ihmeen voimilla irti ja juoksin avojaloin pitkin metsää ja maantietä, kunnes poliisipartio löysi minut aamuyöstä verenpeittämänä ojasta.
Se oli viimeinen kerta...
Minä en muista niistä ajoista mitään, kun asuin biologisten vanhempieni luona pienenä. Minua on pahoinpidelty todella pahasti, koska oon ollu sairaala hoidossa =( Huostaanotto papereissa luki sellasiaki asioita joista en oo tienny ikinä. Luin ne paperit ihan vasta ja järkytyin todella pahasti. Luulen etten ikinä selviä tästä kaikesta ja luultavasti joudun menemään mielenterveystoimiston asiakkaaksi jatkossa... Olen todella rikki ja toivottavasti jaksan lapsieni takia tämän elämän loppuun asti elää.
hakeutua terapiaan.
Näin minä olen tehnyt, eikä siinä ole mitään hävettävää tai noloa.
Olen sitä mieltä että suurin osa ihmisistä kaipaisi hieman terapiaa, myös he jotka eivät ole väkivällan uhreja.
Nykyään on olemassa terapeutteja, psykologeja ja psykiatreja jotka ovat erikoistuneet nimenomaan väkivaltaa kokeneiden ongelmiin.
Suosittelen lämpimästi, sillä vaikka et "itse" muista niin alitajuntasi takuulla muistaa.
luettavaa. Itse luin omani puolitoista vuotta sitten. Toisaalta ne oli helpotus lukea, koska sain vahvistuksen asioille, joista minua oli pahoinpitelijä väittänyt omaksi kuvitelmakseni jne. Toisaalta se taas oli raskasta luettavaa juuri sen vahvistuksen takia ja tietoisuudesta omasta roolistani ko. perheessä.
Hae itsellesi apua terapiasta, se kannattaa. Sinun ei tarvitse enää kantaa mukanasi sellaista, jota et alunperinkään olisi osaksesi ansainnut.
olen kokenut ensin haukkumista,sitten avokämmentä(miehen antamana tuntuu!!!!)loppujen lopux tuurpaan niin et veret lentää....annetaan anteex kuun taas kuristetaan,lyödään nyrkillä,potkitaan päähän.annetaan anteex,kun taas otetaan leipäveitsi ja uhataan tappaa,puolustukses veitestä kii ja 2sormee toimintakyvyttömäx JA SILTI KOETAN ANTAA ANTEEX!tällä kertaa järki päässä kun ajattelen lapsia.
Älä hel*****sä anna enää yhtää kertaa anteeksi, vaan poistu lapsinesi mahdollisimman pian turvakotiin. Osoite löytyy netistä.
Anteeksi antmalla vaan pahennat omaa ja lasten osaa, sillä siten mies ymmärtää väkivaltaisen käytöksen hyväksytyksi toiminnaksi.´
Juokse, äläkä taaksesi vilkuile - kun olet vielä hengissä !
18 vuotta kestin. Alussa oli fyysistä väkivaltaa, joka jossain vaiheessa loppui ja ajattelin että nyt elämä hymyilee enkä tajunut että henkinen väkivalta jäi. Elinpiiri pieneni kuin varkain, kaikkeen olin syypää ja joka alueella huono ihminen. Viimeiset 8 vuotta olenkin pitänyt itseäni kaikkeen syypäänä ja koettanut muuttua, kun "hyvät" välikaudet lyhenivät. Vuosi sitten kuitenkin ajattelin, että kun olen tällainen enkä toiselle kelpaa en ole ilmeisesti parisuhdeihminen ja yritin lähteä. Mies uhkaili siitä lähtien itsemurhalla (joskus jopa oli jo menossa pyssyn kanssa). Noin kuukausi sitten uhkasi vääntää ratista (minä ajoin) meidät rekan alle ja silloin päätin, että viimeisen kerran pelkäsin ja siitä asti olemme asuneet erillään. En ollut edes tajunnut olevani henkisen väkivallan alla ennen sitä, vaikka elämäni oli hyvin rajattua ja joku muu määräsi tekemisiäni.
Terapiassa olen kulkenut jo vuoden ja nyt käyn viikottain (suuri apu) lisäksi olen sairaslomalla ja masennuslääkityksellä. Tällä hetkellä on tosi vaikea hyväksyä vieläkään sitä elämää jota olen elänyt 18 vuotta (lapsia 3), on vaikea antaa itselle anteeksi ettei ole tajunut ja kuinka on itseään kohdellut kieltämällä omat toiveet ja halut. Itsetunto on nollassa ja yliminä on tullut tosi ankaraksi (kuiskii jatkuvasti moitesanoja). En tiedä kuinka tästä selviää ikinä normaaliin elämään.
Aloitin tämän parisuhteen hyvin nuorena (16v mies oli 29v) ja ehkä sen takia että halusin ankaran ja fyysiseen kuritukseen uskovan isäpuolen vallasta pois (eli väkivalta oli tullut jo tutuksi ja ehkä sen takia hyväksyin sen miehellänikin, joka kuitenki aina itkien katui tekojaan).
Nyt haluaisin vain mielenrauhan ja syyllisyyden ja häpeän pois mielestäni.
Hyvä, että lähdit, toivottavasti lopullisesti. Se on ainoa tie parempaan elämään ja vähitellen myös mielenrauhaan.
Hanki itsellesi asiantuntija-apua vaikka terveyskeskuksesta tai mielenterveystomistosta, niin pääset purkamaan elämäsi vyyhteä ammatti-ihmisen johdolla.
Luultavasti olet väsynyt, ehkä masentunut ja tunnet itsesi "huonoksi ihmiseksi" ja tietysti itsetuntosi on aivan murjottuna. Saattaisi olla pieni sairauslomakin paikallaan, jotta toipuminen sujuisin nopeammin. Lääkäriin sitten vaan ja saat sitä sairauslomaa.