Mulla on yks vuosien takainen kaveri ja kavereit ollaan edelleen, jonka kanssa on ollut oikein hyvä ystävyyssuhde, koen, et ollaan oltu samalla aaltopituudella ja ymmärretty toisiamme, sekä voitu jutella kaikkia asioita läpi toisen kanssa.
Mut nyt sattumalta tuli esiin, et hän elää sitten kuitenkin käytännössä aivan eri tavalla monessa asiassa. Eli kaikki moraalikäsitykset, tai jutut, mitä se ei ole hyväksynyt mun ymmärtääkseni ja meidän juttelujen jälkeen, onkin sille ollut käytännössä hyväksyttäviä ja se tavallaan elää tälläistä kaksoiselämää. Ja on paljon tämäntyyppisiä asioita, mitä sen elämään on kuulunut, mut mulle ne ei ole vuosienkaan jälkeen, vaikka ollaan oltu erittäin läheisiä, tullut ilmi, kuin sattumalta.
Nyt tuli tunne, että en tunne häntä yhtään, enkä tunnekkaan paljon. Että onko mun olettama ystävyys ollut jotakin pintaa vain, eli en ole tuntenut häntä kuitenkaan, tai ehkä vain yhdet kasvot hänestä. Muitakin on, mutta persoona sieltä takaa ei sitten kuitenkaan ole tullut kokonaan ilmi.
Tavallaan tämä on nyt vähän ristiriitainen asia, kun tajuaa, et esimerkiks meillä on sit täysin käytännössä erilaiset kannat moniin asioihin, mistä olen olettanut toisin tai ollaan juteltu toisin. Toisaalta mä olen nauttinut ystävyydestä, mutta nyt tuntuu, että kyseenalaistan kaiken hyvänkin tässä. Eli tuntuu, että onko meillä tosissaan sitten mitään yhteistä? Tai tietysti on, mutta tuntuu, että puheiden tasolla löytyy yhteisymmärrystä, mutta elämät on sitten täysin erilaiset monien asioiden suhteen ja varsinkin moraalisten juttujen. Toisaalta tuntuu, että on luottamus petetty, mutta toisaalta ei hän ole luvannut mitään, käyttäytynyt vain (omassa elämässä) ehkä vastoin puheitaan.
Toisaalta ymmärrän, et osa niistä on sellaisia asioita, et kuuluu vaan sille itselleen, enkä kyllä velvoita kertomaan mulle mitään, ystävyys perustuu vapaaehtoisuudelle tietysti. Mutta tässä tilanteessa miettii, että on asioita, joita en olis halunnut tietää, enkä voi tämän tiedon kanssa kuitenkaan olla kuin ei mitään, koska se jotenkin kuitenkin pyörii mielessä, eli en pysty olla ottamatta tätä huomioon.
Mietin tässä että olenko ymmärtänyt tämän ystävän nyt aivan väärin, vai olenko ymmärtänyt ystävyyden väärällä tavalla. Toisaalta tuntuu pahalta, että näin käy vuosien jälkeen, mutta toisaalta miettii sitä, mikä on yksityiselämän suhde ystävyyteen, joka tähän mennessä on ollut minun kokemana hyvä. Ystävyydessä ei ole mitään muutosta, mutta ennen olen kuvitellut tuntevani ihmisen ja luottanut siihen, nyt tuntuu, että siltä osin kuin tunnen sitä, luotan siihen, mutta kun on niin paljon sitä mitä en tunne. Ja niiden asioiden perusteella en tiedä mitä ajatella.
Jos ei olisi niin pitkään tunnettu, ja niin paljon hyvää tapahtunut, lopettaisin tämän, mutta
toisaalta mitä minä voin odottaa toiselta? Pitäisikö ottaa ystävä sellaisena kuin se on minulle, mutta en tiedä miten suhtaudun siihen kaikkeen muuhun? On tosi hätkähdyttävää tajuta, ettei tiedäkkään toisesta juuri mitään, ja tietysti sitä sitten kyseenalaistaa senkin, mitä hän ajattelee minusta. Tulisko kellään mieleen mitään ajatusta tälläisesta?
Mut nyt sattumalta tuli esiin, et hän elää sitten kuitenkin käytännössä aivan eri tavalla monessa asiassa. Eli kaikki moraalikäsitykset, tai jutut, mitä se ei ole hyväksynyt mun ymmärtääkseni ja meidän juttelujen jälkeen, onkin sille ollut käytännössä hyväksyttäviä ja se tavallaan elää tälläistä kaksoiselämää. Ja on paljon tämäntyyppisiä asioita, mitä sen elämään on kuulunut, mut mulle ne ei ole vuosienkaan jälkeen, vaikka ollaan oltu erittäin läheisiä, tullut ilmi, kuin sattumalta.
Nyt tuli tunne, että en tunne häntä yhtään, enkä tunnekkaan paljon. Että onko mun olettama ystävyys ollut jotakin pintaa vain, eli en ole tuntenut häntä kuitenkaan, tai ehkä vain yhdet kasvot hänestä. Muitakin on, mutta persoona sieltä takaa ei sitten kuitenkaan ole tullut kokonaan ilmi.
Tavallaan tämä on nyt vähän ristiriitainen asia, kun tajuaa, et esimerkiks meillä on sit täysin käytännössä erilaiset kannat moniin asioihin, mistä olen olettanut toisin tai ollaan juteltu toisin. Toisaalta mä olen nauttinut ystävyydestä, mutta nyt tuntuu, että kyseenalaistan kaiken hyvänkin tässä. Eli tuntuu, että onko meillä tosissaan sitten mitään yhteistä? Tai tietysti on, mutta tuntuu, että puheiden tasolla löytyy yhteisymmärrystä, mutta elämät on sitten täysin erilaiset monien asioiden suhteen ja varsinkin moraalisten juttujen. Toisaalta tuntuu, että on luottamus petetty, mutta toisaalta ei hän ole luvannut mitään, käyttäytynyt vain (omassa elämässä) ehkä vastoin puheitaan.
Toisaalta ymmärrän, et osa niistä on sellaisia asioita, et kuuluu vaan sille itselleen, enkä kyllä velvoita kertomaan mulle mitään, ystävyys perustuu vapaaehtoisuudelle tietysti. Mutta tässä tilanteessa miettii, että on asioita, joita en olis halunnut tietää, enkä voi tämän tiedon kanssa kuitenkaan olla kuin ei mitään, koska se jotenkin kuitenkin pyörii mielessä, eli en pysty olla ottamatta tätä huomioon.
Mietin tässä että olenko ymmärtänyt tämän ystävän nyt aivan väärin, vai olenko ymmärtänyt ystävyyden väärällä tavalla. Toisaalta tuntuu pahalta, että näin käy vuosien jälkeen, mutta toisaalta miettii sitä, mikä on yksityiselämän suhde ystävyyteen, joka tähän mennessä on ollut minun kokemana hyvä. Ystävyydessä ei ole mitään muutosta, mutta ennen olen kuvitellut tuntevani ihmisen ja luottanut siihen, nyt tuntuu, että siltä osin kuin tunnen sitä, luotan siihen, mutta kun on niin paljon sitä mitä en tunne. Ja niiden asioiden perusteella en tiedä mitä ajatella.
Jos ei olisi niin pitkään tunnettu, ja niin paljon hyvää tapahtunut, lopettaisin tämän, mutta
toisaalta mitä minä voin odottaa toiselta? Pitäisikö ottaa ystävä sellaisena kuin se on minulle, mutta en tiedä miten suhtaudun siihen kaikkeen muuhun? On tosi hätkähdyttävää tajuta, ettei tiedäkkään toisesta juuri mitään, ja tietysti sitä sitten kyseenalaistaa senkin, mitä hän ajattelee minusta. Tulisko kellään mieleen mitään ajatusta tälläisesta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
luin kirjoituksesi niin tuli mieleen joko
a) ystäväsi käyttää jotain aineita, sehän saa ihmisen tekemään mitä erikoisempia asioita toisinaan, joita ei uskoisi itsekään muutoin tekevän
tai b) joku painostaa häntä tekemään asioita eri tavalla ja vastoin hänen tahtoaan
Vaikea arvuutella, kunnet tarkemmin maininnut mistä moraalisista asioista/teoista oli kyse. Jotkut ihmisethän tekevät paljon asioita hetken mielijohteesta, joita sitten voivat itsekin jälkeenpäin harmitella. Ehkä kyse on jostain tällaisesta.
Nämä asiat on pitkältä ajalta olleet. Että jos olisi katunut, niin ehkä ei olisi jatkuneet kauan, eli jos harmittelisi, tai olisi vain sattunut jotakin mielijohteesta, niin ehkä ei kuitenkaan olisi jatkanut. Ja kukaan ei ole painostanut häntä näihin asioihin, ja ne on eri yhteyksissä tulleet sen omalla toiminnalla ja ovat sellaisia, etteivät voi olla vasten tahtoa tehty. Aineista en osaa sanoa varmaa.
En laita tähän niitä asioita, mutta ne eivät ole sellaisia, kuin hän on puhunut. Tuntuu, että onko hän vain näytellyt, vai mistä tässä on kyse. Ei pitkän ajan ystävyyttä kyllä kukaan näyttelisikään. Outoa, että kun olen tuntenut kauan, niin silti tulee eteen kummallisia asioita.
Joka tapauksessa en hyväksyisi niitä asioita ja hän tietää sen ja on itsekin ollut samaa mieltä, mutta käytännössä ei. Mutta en hyväksy myös epärehellisyyttä. Miten paljon ystävyydeltä voi odottaa tai saa odottaa?
Luettuani juttusi huomasin siinä samankaltaisuutta oman ystäväni ja minun suhteen, pitkäaikaisen sellaisen. Voi olla kyse niin monesta asiasta tai ainakin itse tulin siihen tulokseen mietittyäni meidän ystävyyttä.
Tuohon luottamus juttuun sanoisin sen verran ettei puhumatta jättäminen ole epärehellisyyttä. Joillekkin voi olla äärimmäisen vaikeata puhua joistakin/tietyistä asioista, eikä kaikki tarvitse olla kovinkaan suurta, jos kokee sen vain nöyryyttävänä tai jotenkin tuntuu, että toisen mielipiteet ovat omasta mielestä todella jyrkkiä/sisältävät usein paljon kritiikkiä, niin voi olla, että kynnys puhua kasvaa. Jotenkin tuntuu ettei ole kyse mistään ihan pienestä asiasta tässä teidän jutussa, en tietenkään sitä voi tietää.
Oman ystäväni kohdalla en voi kuin uskoa siihen, että kyllä hän puhuu, kun niin haluaa. Jos ei, niin ei ole minun asiani udella/kysellä, hänellä on varmasti syynsä olla kertomatta. Kaikki ajallaan.
Voisiko olla mahdollista, että ystäväsi kokisi sinun suhteen jostakin syystä luottamuspulaa?
Oletko miettinyt sitä mahdollisuutta, että olisitko kenties huomaamattasi loukannut häntä joskus hyvin syvästi ja hän ei ole saanut sitä sanotuksi, yrittänyt esim. vain unohtaa?
Kysymyksiini ei tarvitse vastata, mutta oletko miettinyt noita vaihtoehtoja?
En tietysti odota mitään tilittämistä, mutta asiat on olleet sellaisia, että niistä ollaan puhuttu, ja monista asioista ollaan oltu samaa mieltä. Käytännössä ei sitten kuitenkaan. Olisi minulle voinut sanoa, että jos on eri mieltä, mutta tuo, että antaa sitten vaikutelman aivan päinvastoin on vähän kyseenalaista. En usko, että minä tässä olen se, että hänen on tarvinnut ikäänkuin pelätä minun vuokseni, ettei olis uskaltanut sanoa.
Tiedän kyllä, että jos mulla on joku kanta näihin asioihin, niin se pitää, eikä heilu. Toisaalta hän uskaltaa itse kritisoida tai olla hyvinkin jyrkkänä monista asioista, että miksi sitten pelkäisi minusta sellaista. Yleensä yritän olla enemmänkin sovitteleva, mutta joissakin asioissa, niinkuin näissä on aivan selkeästi ero onko ne väärin vai ei, eli kyse ei ole edes mistään minun mielipideasiasta.
Luottamuspulasta sen verran, että ehkä tässä voisi olla sitä, mutta kun aiemmin on ollut, niin ollaan voitu lopulta puhua siitä. Ja nyt tilanne on sellainen, että jos hän, mutta ainakin minä nyt en osaa sanoa tuosta luottamisesta sen enempää, kuin mitä tunnen häntä, ja paljon tuli ilmi sitä, mitä en tunne yhtään. Eli mäkin tunnen nyt kyllä jonkinlaista luottamuspulaa.
Meillä on ollut joskus riitoja, mutta ne on kääntyneet aina niin, että minä olen ollut se syypää ja hän oikeassa. Ja yleensä hän on antanut kyllä kuulua, jos on loukkaantunut, vaikka minäkin olisin. Lopulta olen antanut periksi sovun vuoksi, vaikka en olisikaan väärässä. Ainakaan en tiedä loukanneeni häntä ja hän ei kyllä sitä salailisi jos niin olisi. Ja kuitenkin jos ajattelee, et nämä on vuosien ajalta, mitä on tapahtuneet, niin tämä ei ehkä koske mua yksistään, eli syy ei välttämättä ole mussa, jos hän yleensä puhuu toista, mitä elää.
Mutta edelleen se perimmäinen kysymykseni on se, että mikä pitäisi olla yksityiselämän suhde ystävyyteen?
Ystävyys ei kestä, jos toisesta ei tiedä mitään, tai jos tulee ilmi myöhemmin tämänlaisia asioita. Minun on siis hankala käsittää, että toisella moraalijutut venyy ja paukkuu. Sen tiedän, että jokaisella on omat rajansa ja saa ollakin, ja tietysti ne on erilaisia, mutta millä pohjalla sitten oikeasti on ystävyys, jos ei voi olla oma itsensä vaan puhuu asiat toisin?
Vaikuttaa minusta siltä, että taitaa kaverisi olla hukassa hieman itsensä kanssa ja ei ole vielä valmis avautumaan. Odota rauhassa, uskon hänen ajallaan kertovan asioistaan, jos on jotakin kerrottavaa.
Olen itse niitä ihmisiä, joka kertoo vasta sitten, kun on varma mistä puhuu, asian kuin asian kanssa. Vaikka olenkin kova höpötteleen. Eikä myöskään aina ole tullut toimittua tai tehtyä omien arvojen mukaisesti, se on kuitenkin ihanteeni siis toimia arvojensa ja moraalinsa mukaisesti mutta joskus tilanteet voi olla sellaisia ettei ole oikeaa/väärää toimintatapaa, jos on ahdingossa ja toimii vain ahdistuksen tai paniikin aiheuttaman tunnereaktion pohjalta. Itse siitä eniten kärsii, morkkista.
Mut ihmisen todelliset arvothan on se, miten se elää, mitä valintoja se tekee aivan arkipäivässä. Ei se miten sanoo elävänsä tai mitä ihannoi. Ne on sisäsyntysiä juttuja, jotka lähteet ihmisestä itsestään, mitkä heijastuu siten, että ne on suhteellisen pysyviä toimintatapoja, eikä niin, että on joku ihanne, millainen pitäisi olla ja sitten pyrittäisiin siihen. Tai ei niin, että eri tilanteissa tai ihmisten kohtaamisissa ne arvot heiluis. Ne on sen ihmisen persoonaa. Hienot puheet ei ole arvoja. Arvoja heijastelee ajan, rahan ja ihmissuhteiden käyttö, jos nyt ihmissuhteita voi käyttää ja yleensä toimintatavat ja periaatteet, ei hienot puheet ja sanat, tai ihanteet.
Arvot on ihmiselle itselleen tärkeitä, eikä niitä ole siksi, että niihin olis muilla sanomista, tai niitä tehtäis toisten vuoksi, tosin jos suurin arvo on sitten se, että miellyttää muita. Siksi mä en koskaan kysy ihmisiltä niiden arvoja. Ne näkyy niistä ulos kysymättäkin. Rehellisyys ei ole arvo, jos ei ole rehellinen, tai terveellisyys ei ole arvo, jos ei elä terveellisesti, vaikka jokainen voisi sanoa esim noiden olevan omia arvoja.
Ei voi siis sanoa, ettei ole tullut toimittua arvojen mukaisesti, koska arvot on sitä miten toimii. Ne ei ole irrallaan muusta. Tietysti ahdistuneena voi olla, että tulee jotakin muuta, mutta sitä sitten itsekkään ei pidä hyvänä jos se on vastoin omiakin periaatteita.
Tuota juuri tarkoitin, että ystävyydessä tietysti ei tarvitse kertoa asioita, aika hämmentävää on kuitenkin saada tietää toisesta asioita, mitä se itse ei syystä tai toisesta tuo ilmi. eli tuo hätkähdyttää, että ystävyys onkin ollut aivan ohutta, kun on kuvitellut siitä aivan muuta. Tiedän nämä asiat, mutta niistä en oikein voi sanoakkaan, jos hän ei itse niitä sano. Silti en tiedä, jos se jatkuu, mutta hän antaa ymmärtää toisin, kuinka pitkälle minun pinna venyy asian kanssa. Ja se, että ei tunnekkaan toista, hän tuntuu tuntemattomalta.
En tiedä kuinka tässä käy, miten tämä jatkuu, mutta yllättävää se on. Sekin on uusi asia, että jos itse kuvittelee olevansa kokonaan ystävälle sellainen kuin on ja luulee toisenkin olevan, niin se ei olekkaan.
En halua kanssasi ryhtyä väittelemään tästä arvo ja moraali asiasta. Totta, osin ne ovat sisäsyntyisiä, mutta ne voivat muuttua ja elää kokemuksien ja elämän myötä, joko vahvistuen tai hioutuen vielä spesifimmiksi.
Haluan vähän kyseenalaistaa tätä sisäsyntyisyyttä esimerkiksi tällä kysymyksellä. Jos lapsena joudut näkemään kaikkea muuta kuin moraalisesti oikeita ja arvoiltaan kyseenalaisia asioita, niin vaikuttavatko ne suuntaan tai toiseen omien arvojen, normien ja mooralitajun kehittymisessä ja muovautumisessa?
Entä muut tapahtumat? Kehityskriisit? Kriisit? Hyvät kokemukset?
Mielestäni jokainen meistä on kehityskelpoinen yksilö jonka arvot ja normit voivat kehittyä suuntaan jos toiseen, riippuen siitä mitä olet kokenut, nähnyt. Ja mielestäni ihanteet voivat vaikuttaa siihen millaisia arvoja pitää arvokkaina ja merkityksellisenä. Ei ole yksin kyse siitä että ihanteet koskisivat vain materiaa.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Lennart Koskisen kirjaan Mikä on oikein. Toivottavasti muistan kirjan nimen oikein. Se ei ole ehkä helpoimmasta päästä lukea, mutta näitä asioita siinä pohditaan perin juurin.
pistivät silmään:
"En usko, että minä tässä olen se, että hänen on tarvinnut ikäänkuin pelätä minun vuokseni, ettei olis uskaltanut sanoa.
Tiedän kyllä, että jos mulla on joku kanta näihin asioihin, niin se pitää, eikä heilu."
nämä pisti silmään sen takia, kun itsellä sellainen ongelma erään ystävän kanssa, että en aina USKALLA hänelle sanoa jostain asiasta miten sen oikeasti ajattelen. hän jotenkin jyrää minut.. (tai minulla ei yksinkertaisesti ole vielä valmista mielipidettä asiasta, ja tuntuu että ystäväni sitä odottaisi.)
nuo sinun lauseesi kuulostivat aika jyrkiltä, että jos ystäväsi on vähänkin herkkä ihminen niin voihan olla että hän ei uskalla puhua.
mutta kaikki varmaan ajallaan sitten... ja kuulostaa että teillä on jonkinlaisia kommunikaatio ongelmia... vaikeita juttuja nämä ystävyyssuhteetkin joskus.
mutta itse tykkäisin että ystävät hyväksyvät minut tällaisena, vaikka heillä itsellä olisikin jostain asiasta eri mielipiteet tai moraalikäsitykset.
aina ei ihminen toimi omien ihanteidensa mukaisesti, vaikka haluaisi. elämässä kun tulee kaikenlaista eteen, ja ihminen on aina keskeneräinen (varsinkin jos ikää ei vielä ole tarpeeksi)
Kirjoitin tuohon toiseen keskusteluun, -ystävät pitävät itsestään selvänä- oman tarinani, eräänlaisen sellaisen ja sen jälkeen luin tämän jutun. Tarinani olisi sopinut myös tavallaan tämänkin otsikon alle. Kirjoitin nimimerkillä hätävarakaveri.
Mitä olet mieltä jutusta, jos kävit sen lukemassa?
Eikö sekin ole hieman kaksinaismoralistista?
Tarkoitan, että yhdelle yhtä ja toiselle toista ja kuitenkin kaikille sitä samaa sontaa loppujen lopuksi. Ei varmaankaan ole kyse lainkaan samanlaisista jutuista, mutta olisi kiva jakaa mielipiteitä muiden kanssa asiasta.
Tuli mieleeni tämä seuraava dilema tästä arvo -ja moraalikeskustelusta, moni on tämän varmaan kuullutkin ja en kirjoita sitä aivan siihen muotoon kuin se oikeasti on.
Kaukana täältä, maassa, jossa on köyhyyttä ja kurjuutta paljon, mutta myös se toinen ääripää. Maasta löytyy myös monia erittäin rikkaita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä. Kauppapalvelut ja terveydenhoito määrittyy sen mukaan, mikä on varallisuus.
Tässä maassa asuu mies, joka on jalokiviliikkeen omistaja ja erittäin rikas ja elelee loistokkaasti vaimonsa kanssa, Ronald. Maassa asuu myös köyhä ja kurjuudessa elävä mies, Mikael, jolla on viisi lasta ja vaimo.
Eräänä yönä, kun Mikael on jälleen kyllästynyt osaansa, lasten ainaiseen nälkään, köyhyyteen ja jatkuvaan kurjuuteen, hän päättää ryöstää ihailemansa jalokiviliikkeen omistajan Ronaldin. Ryöstö ensin onnistuu, mutta ei aikaakaan, kun selviää, kuka ryöstön on tehnyt.
Mikael vangitaan. Hän jää odottamaan tuomiotaan, mikä hänen kulttuurissaan ja asemassaan voi olla pahin mahdollinen.
Mitä mieltä sinä olet?
Mikä mielestäsi on kohtuullinen rangaistus Mikaelille?
Toimiko hän mielestäsi oikeutetusti vai ei?
Nyt kerron toisen puolen tästä tarinasta, mikä ei tullut esille tuossa ensimmäisessä osassa, tarkoituksella.
Mikael puolustaa tekoaan seuraavan tosiseikan avulla.
Hänen vaimonsa oli hyvin, hyvin vakavasti sairastunut ja kylän poppamies oli kertonut Mikaelille, että vaimon voi parantaa/pelastaa vain huippuluokan lääkärit. Elinaikaa ei ole paljon ilman hoitoa. Vaimo on Mikaelille ja lapsille todella rakas. Mikael tietää, ettei hän selviäisi lasten kanssa jos vaimo menehtyisi.
Mietittyään tilannettaan, Mikael nöyrtyy ja astelee jalokiviliikkeen omistajan Ronaldin palatsin ovelle hattu kourassaan ja pyytää mitä nöyrimmin lupaa puhutella miestä. Ronald myöntyy vain jos Mikael lupaa hävitä nurkista välittömästi puhuttuaan.
Mikael kertoo tarinansa kyynel silmäkulmassaan. Hän pyytää Ronaldilta rahallista apua ja lupaa lopun elämänsä palvella tätä nöyrimmin, jos hän saa rahaa vaimonsa parantamiseen. Ronald ajaa miehen pois ja huutaa perään, ettei tänne tarvi toiste tulla kerjuulle, pysyköön köyhät siellä missä muutkin köyhät ovat. Poissa silmistä.
Tästä tapahtumasta johtuen Mikael ajautuu niin ahtaalle, ettei keksi enää muuta vaihtoehtoa kuin ryöstää jalokiviliike ja niin hän sitten tekikin, rakkaudesta vaimoonsa ja lapsiinsa.
Nyt haluan kysyä,
Mitä mieltä olet?
Miten nyt näet Mikaelin toiminnan verrattuna alku tarinaan?
Vaikuttaako tarina nyt moraali ja arvo ajatteluusi?
Miten? Miksi?
Ehkä juuri noin kuin itse sanot. Jatkaa ystävyyttä, mutta tiedostaa ettei se käsitä kaikkea tai juurikaan mitään. Ystäväsi näyttää sinulle ne kasvot, mitkä tahtoo näyttää - ja sinä olet uskonut kaiken.
Antaa itsestään todellisuutta paremman kuvan arvokeskusteluissa - kenties miellyttääkseen sinua, ostaakseen ihailuasi - mutta ne eivät koskekaan juuri hänen omaa toimintaansa. Tuliko tuo tosiaan yllätyksenä, et nähnyt lainkaan hänen lävitseen aiemmin?
En ymmärrä täällä esitettyjä perusteluja lääketokkurasta tai siitä, että muut pakottivat (hänet rikkomaan omaa "arvomaailmaansa"). Sehän on huolestuttavaa, jos aikuinen ihminen ei ole lainkaan vastuussa omista teoistaan, vaan syy on aina muissa ihmisissä tai lääkkeissä.
Olen myös alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että "arvot" ilmenevät ihmisen todellisissa valinnoissa ja toiminnassa. Monet ihmiset esiintyvät arvokeskusteluissa muuna mitä itse ovat korottaakseen itseään muiden silmissä.
Enpä tiedä. En pysty henkilökohtaisesti kommunikoimaan teeskentelijän kanssa tuntematta suoranaista inhoa. En usko, että pystyisin jatkamaan ystävyydeksi luulemaani ihmissuhdetta vastaavassa tapauksessa, koska en vain pysty arvostamaan lipeviä ihmisiä. Joillainhan on periaate, että mielistellä sopii itään ja länteen, kunhan ei samanaikaisesti...
ärsyttää suunnattomasti ihmiset jotka olettavat kaiken laista ja tekevät johtopäätöksiä asioista tietämättä, olivat ne mooralisesti oikein tai väärin tai arvoiltaan mitä tahansa. Ja jotkut ihmiset eivät muuta oikeasti haluakkaan kuulla kuin sen kaltasia juttuja mitä itse arvostavat, sellaista vaan myötäilee antamatta arvoa sen ihmisen yksoikoiselle ja itsekkäälle ajattelu tavalle.
Teeskentelijät ovat luku erikseen, ne haistaa jo kilometrien päähän, samoin nuoleskelijat.
Itse kuitenkin peräänkuulutan tuota yhtä kommenttia, jossa kysyttiin, oletko aivan varma että ystäväsi ei koe luottamuspulaa suhteesi. Oletko aivan varma ettet ole ollut rakentamassa sitä kuilua välillenne yhtä lailla? Voiko olla niin että arvosi on tulleet niin selviksi toiselle ettei voi yksinkertaisesti sen takia sinulle avautua, on kokenut sinun olevan jyrkkä ja joustamaton.
Yksi mitä ihmettelen, miten joku viitsii nähdä vaivaa niin paljon et kirjottaa noit juttui tänne eikä mene puhuu face to face kaverilleen, jos noin paljon mieltä painaa? Mikä on sellanen kaveri joka ei voi reilusti kysyä? Voihan olla niin ettei toinen saa vain avattua suutaan itse? Kuten sanoin, ärsyttää tollaset OLETTAMISET JA LUULOT.
Kaikki ihmiset olettavat kaikenlaista ja tekevät asioista johtopäätöksiä sen mukaan, mikä heitä huvittaa.
Olen mäkin tavannut ihmisiä, jotka mustamaalaavat muita ympäriinsä, mutta vilpittömin silmin ihmettelevät, miten ihmiset ovat niin sulkeutuneita ja sisäänpäinkääntyneitä. Heh. Kai sellaisten kakaroiden joukossa kuka hyvänsä jättää heidät omaan arvoonsa.
Silti on eri asia jättää joustamattomat ja jyrkät ihmiset - millaiseksi ap täällä mainitaan - omaan arvoonsa, kuin alkaa esittää heille kaikkea sellaista, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Juuri näin käsitin ap:n "ystävän" tehneen.
Teeskentelijä ja nuoleskelija on juuri sellainen, joka esittää kaikille sitä, mitä he haluavat kuulla. Minäkin haistan sellaisen kilometrien päähän, mutta voihan olla, ettei ap erota sellaisia. Ehkä ap:n ystävä on itsekin esiintynyt kovaäänisenä, joustamattomana ja jyrkkänä moralistina, mutta joustaakin huomattavasti omissa todellisissa toimissaan.
Tiedän kokemuksestakin, että joustamattomat voi jättää omaan arvoonsa. Muttei heille tarvitse esittää omaavansa arvoja, joita ei itse noudata.
kun ei osaa rivien välistä lukea. Kirjoittajan näkemys on vain hänen näkemyksensä ja täten vain yksipuolinen. Voidaan vain arvailla...
ja vastailet itsellesi, kuinka muuten voit olla noin jyvällä noin yksipuolisesta ja rivienvälistä luettavasta tarinasta.
Minusta kuten monesta muusta, ap. kirjoittaja taitaa olla melko jyrkkä mielipiteissään ja tuomitsevakin. Enempiä en voi kommentoida koska juttu on vain toisen näkökulma,vähän taitaa olla vihainen sellainen. Suosittelen ap:lle samaa kuin joku muukin aiemmin turha miettiä liikoja ja olettaa, jos ei tiedä. Kaveri tekee mitä tahtoo etkä muuta voi kuin hyväksyä hänen valintansa, onhan kyse hänen elämästään ja asioistaan.
etten ole ap. Minkä ap tietääkin toki. Yhden näkökulman tarjosin hänelle minäkin, tarttuu jos tuntuu tutulta. Ehkä ei.
Tietysti ihmisten yksityiset asiat ovat heidän omiaan. Mutta on ihmisiä, jotka esimerkiksi julkisesti halveksivat suureen ääneen pettämistä, mutta pettävät kaikessa hiljaisuudessa itse.
Ymmärrän hyvin ap:n hämmennyksen, koska sellaisen henkilön kohdatessaan joutuu jossakin vaiheessa ymmärtämään, että puheet ovat merkityksetöntä korulausetta toisen perään, milloin mistäkin syystä. Syitä varmasti löytyy hienoja sekä huonoja. Mutta ulkopuolisen on itsensä kannalta hyvä huomata, ettei mikään sanottu ole välttämättä totta ja ihmisen muu luotettavuus lienee samaa luokkaa.
Tuota mistä kummasta tämä kirjoittaja on bongannut pettämisen. Sitäkin saattaa alkuperäinen kirjoittaja tarkoittaa, mutta on olemassa monia muitakin moraalisia ja arvo ristiriitoja kuin pettäminen.
Luin tekstin uudelleen ja se olikin esimerkki. Väärin ymmärrys, anteeksi.
Mulla on ystäviä monia. Kaikkien kanssa ei voi puhua kaikista asioista. Molempien välinen luottamus on kaiken A ja O.
aika lailla jyrkältä ja ehdottomalta itse mielipiteissäsi.
ehkä ystäväsi ei niin jyrkkä ole, ja ei uskalla tuoda asioitaan julki..?
jos ymmärsin oikein, niin et hyväksy hänen tapaansa elää.. ehkä hän tajuaa sen ja siksi ei kerro asioistaan. haluaisi kuitenkin olla ystäväsi, niin ymmärsin. vaikka eri mielipiteet joissain asioissa.
kuulostaa myös jotenkin, että vaadit ystävältäsi liikoja.
Olen kanssasi samaa mieltä ja en voi olla sanomatta että olet erään tosi rakkaan ja tärkeän ystäväni kaima. Hän sanoisi myös varmaankin juuri noin. =)
Aihehan sai paljon vastauksia. Moni jopa melkein hermostui aiheesta, liippasiko itsellä lähelle. Voisin edelleen kuten aina ennenkin ottaa asian puheeksi, jos siitä olisimme eri mieltä niin voisin kuten ennenkin perua sanani, ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja niellä nämä asiat vaan sovun vuoksi. En tee sitä, koska tiedän, ettei asia ole sellainen. Voin katsoa peiliin ja tiedän ettei mun oma toiminta muuta näitä asioita suuntaan eikä toiseen. Tiedän, että nämä asiat on jatkuneet aika pitkään ja että nyt on mun asia arvioida sopiiko tämä ihminen mulle ystäväksi vai ei. Jokainen päättää itse millaisia ihmisiä ja asioita elämäänsä haluaa. Nämä asiat mitä tuli esiin että hän vielä antaa mulle aivan erilaisen käsityksen niistä, on sellaista, et tämä juttu on vaakalaudalla nyt.
Hän uskaltaa kyllä sanoa, mitä vain ja kelle vain, ettei siitä ole kysymys.
Jotkut oli sitä mieltä että minä olen joustamaton, ja tiukka. Tietenkään en katso itselleni valehtelua tai petkuttamista läpi sormien, en vaikka joku sen hyväksyisi. En myöskään hyväksy pettämisen kaltaista tai vastaavaa touhua, ja näissä asioissa saatan olla jonkun mielestä jyrkkä, mutta en vaihda kantaani sen vuoksi. Tässä ei nyt ole mistään pikkuasiasta kysymys. Ei myöskään mistään aineista tai pakottamisesta, vaan hänen omasta toiminnasta ja omasta halustaan.
Joku sanoi, että kyse on omista olettamistani ja omasta arvauksesta ja omasta kannasta. Minä itsekin mietin sitä vaihtoehtoa aluksi, mutta kun näitä asioita alkoi paljastua useamman kerran sattumalta eri ihmisten yhteyksistä, niin ei ole kysymys mun omista arvailuista tai olettamuksista. Kerran jopa yllätin hänet vahingossa lähes rysältä, mutta hän onnistui silloin selittämään asian niin, etten sitä ajatellut sen enempää. Jälkeenpäin tuli tuokin juttu mieleen. Mun omaa olettamustani on ollut se, että mä olen itse uskonut sen juttuja.
En myöskään ajattele, että minun pitäisi hyväksyä ystäväni sellaisena kuin hän on ja sietää kaikki asiat. Tietenkään ei tarvitse, on asioita, joita en hyväksy ja yksi ehkä suurimmista asioista mitä arvostan ystävyydessä on luottamus. Valitsen itse oman seurani omilla perusteillani. Minä kannan siitä seuraukset, eikä kukaan muu.
Myöskin tuo, että katson asioita omalta kannaltani, on hyvä huomio. Tietysti katson niitä omalta kannaltani, mutta omalta kannaltani katson asiaa myös kun tiedän, että asiat, mitä mulle kerrotaan ei pidä paikkaansa. Minusta tuntuu, että joudun punnitsemaan tämän ystävyyden arvon nyt uusiksi. Toisaalta voisin kysyä teiltä, että mikä olis teidän mielestä niin hyvä syy, että teille voisi esittää jotakin sellaista mitä ei oikeasti ole tai että korulauseet ja kivat jutut sais teidät unohtamaan, että oikeasti ette tiedä ihmisestä mitään tai että siellä taustalla onkin jotakin aivan muuta kuin mitä ulospäin pitäisi näyttää?
Itse pidän ystävyyden mittarina ehdottomasti rehellisyyttä. Valehteluksi luokittelen vain valehtelun. En pidä epärehellisyytenä vaikenemista tai kertomatta jättämistä.
Otetaan esimerkiksi nyt vaikka tuo esille tullut pettäminen. Henkilökohtaisesti olen toilaillut aikoinaan kännipäissäni pariinkiin kertaan. Toisesta kerrasta jouduin tilille niin miehelleni kuin ystävillekkin. Vaikka rehellisesti sanottuna, näin jälkeen päin ajateltuna asia olisi ollut vain minun ja mieheni välinen asia. Toisesta kerrasta ei sen enempiä, se oli lähinnä likipititilanne. Siitä en ole kenellekkään muulle puhunut kuin omalle sisarelleni.
Olen aina ollut ja aina tulen olemaan sitä mieltä ettei elämässään koskaan voi tietää mitä eteen tulee. Voit yllättäin menettää vaikka läheisen ihmisen kuoleman vuoksi. Voit rakastua niin silmittömästi ettei sinua pitele enää mikään. Olen tästä jälkimmäisestä vaihtoehdosta keskustellut aikoinaan mieheni ja monien ystävien kanssa. Olen sanonut aina etten pystyisi seisomaan toisen rakkauden tiellä. Jos mieheni rakastuisi toiseen, antaisin hänelle ja rakkaudelle mahdollisuuden, väistyisin. Vaikka kaikki alkaisi pettämisellä. Samoin olen kertonut että haluan itseni kohdalla toimittavan samoin.
Olen useita kertoja jutellut tuttujen kanssa siitä kuinka joku on taas eronnut ja kuinka siihen on usein kuulunut joku kolmas osapuoli. Kauhistelen näitä asioita siinä missä muutkin. Usein enimmäkseen ääneen ihmettelen, pyöritteln päätäni, sitä kuinka yleistä tuo nykyisin on, eroaminen ja pettäminen. Kerron niistä myös kavereille jos itse kuulen vastaavia juttuja. Mutta omista toilailuista johtuen en voi kertakaikkiaan ryhtyä ketään moralisoimaan. Hyviä arvoja sitä vastoin saatan korostaa, mutten silti itse koe olevani kaksinaismoralisti.
Jos oma ystäväni vaikka pettäisi miestänsä ja ei kertoisi siitä heti minulle. Odottaisin. Aika aikaansa kutakin. En hyväksyisi pettämistä, mutta jokaisella meillä on oikeus onneen ja jos ystäväni olisi onnellinen toisen kanssa, rakastunut, soisin sen hänelle tukea antaen. Ja se mitä en tässä hyväksyisi on valehtelu hänen omalle kumppanilleen, sen kertoisin suorin sanoin ystävälleni, jos hän kertoisi minulle tälläisestä tilanteesta. Mutta silti kuuntelisin, tukisin ja yrittäisin auttaa häntä selvittämään oma pääkoppansa kuuntelemalla, olemalla läsnä ja ennenkaikkea olemalla rehellinen hänelle ja kertoisin etten voisi valehdella hänen puolestaan jos minulta tultaisiin kysymään jotakin asiasta. Kertoisin myös ettei ole minun asiani ehdointahdoin mennä kertomaan, vain kysyttäessä.
Eli tällä kaikella haluan sanoa, että ystävät voivat olla ystäviä vaikka heillä olisi eri näkemykset ja käytännöt moraaleista ja arvoista. Sanoisin sellaista henkilöä, joka ei suvaitse toisten käsityksiä tuomitsematta tiukkapipoksi ja pikkusieluksi.
Hyvät ihmiset hyväksyntää ja rehellisyyttä kehiin niin silleen sitä juttuun tullaan.