Olen lukenut tätä pettämispalstaa alusta asti, enkä ole tähän mennessä löytänyt mitään järkevää perustetta pettämiselle.
Päinvastoin, olen entistä varmempi että pettäjän päässä viiraa jokin ja pahasti.
Pettäjiä näkyy olevan kahta lajia, "Sadistiset pettäjät" pettävät tarkoituksella, silkasta pettämisen ilosta.
Toiset taas ovat "uhripettäjiä", he ovat muka joutuneet tilanteeseen jossa on "pakko" pettää! Mikään perustelu ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.
-Sadistipettäjät puhuvat kuin yhdestä suusta.
He näkevät pettämisen älykkään ihmisen ratkaisuna, he tuntevat itsensä sairaan ylivertaisiksi muihin verrattuna.
Omasta mielestään he eivät ole "massa-ajattelun uhreja vaan ajattelevat omilla aivoillansa".
Pettäminen on siis jopa eräänlainen filosofia heille, säälittävin tapaus koko palstan historiassa oli "Varjon" näkemys: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=5000000000000&posting=3000000000099419
-Uhripettäjät taas marisevat palstoilla huonoa parisuhdettaan, joko ei saa tarpeeksi seksiä tai ei lainkaan.
Nämäkin ovat asioita joita pitäisi miettiä jo alkaessaan parisuhdetta, sillä haluttomuus on normaali osa jokaista suhdetta siinä missä tapaamisen ensihuumakin.
Ei voi valita suhteesta vain ne osat jotka eniten miellyttävät! Pitää ottaa koko paketti tai pysytellä yksikseen.
Sen sijaan että mietittäisi miksi toinen ei halua, keskitytään vain siihen että itse on pakko saada, keinoja kaihtamatta.
Parasta olisi jo alussa jutella, että jos ja kun suhteesta alkaa seksi hiipua, miten silloin toimitaan.
Joten kun se hetki koittaa, otetaan vain yksinkertaisesti suunnitelma B käyttöön.
Itse olen sanonut miehelleni suoraan, että saatan haluta joku päivä toistakin miestä, sillä en ole ollut kuin hänen kanssaan ja saatan haluta tietää, millaista se olisi muiden kanssa.
Ja jos se aika joskus koittaa, aion kertoa siitä hänelle avoimesti ja voimme kokeilla yhdessä vaikkapa parinvaihtoa.
Mieheni oli vaikea hyväksyä asia, mutta nyt hän kunnioittaa minua täysillä, kun tietää että en ainakaan selän takana petä, vaan voimme siitäkin asiasta puhua suoraan ja löytää kompromissin.
Parisuhde on sopimuksia ja keskustelua, ei ole olemassa mitään järki-syytä pettää.
Päinvastoin, olen entistä varmempi että pettäjän päässä viiraa jokin ja pahasti.
Pettäjiä näkyy olevan kahta lajia, "Sadistiset pettäjät" pettävät tarkoituksella, silkasta pettämisen ilosta.
Toiset taas ovat "uhripettäjiä", he ovat muka joutuneet tilanteeseen jossa on "pakko" pettää! Mikään perustelu ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.
-Sadistipettäjät puhuvat kuin yhdestä suusta.
He näkevät pettämisen älykkään ihmisen ratkaisuna, he tuntevat itsensä sairaan ylivertaisiksi muihin verrattuna.
Omasta mielestään he eivät ole "massa-ajattelun uhreja vaan ajattelevat omilla aivoillansa".
Pettäminen on siis jopa eräänlainen filosofia heille, säälittävin tapaus koko palstan historiassa oli "Varjon" näkemys: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=5000000000000&posting=3000000000099419
-Uhripettäjät taas marisevat palstoilla huonoa parisuhdettaan, joko ei saa tarpeeksi seksiä tai ei lainkaan.
Nämäkin ovat asioita joita pitäisi miettiä jo alkaessaan parisuhdetta, sillä haluttomuus on normaali osa jokaista suhdetta siinä missä tapaamisen ensihuumakin.
Ei voi valita suhteesta vain ne osat jotka eniten miellyttävät! Pitää ottaa koko paketti tai pysytellä yksikseen.
Sen sijaan että mietittäisi miksi toinen ei halua, keskitytään vain siihen että itse on pakko saada, keinoja kaihtamatta.
Parasta olisi jo alussa jutella, että jos ja kun suhteesta alkaa seksi hiipua, miten silloin toimitaan.
Joten kun se hetki koittaa, otetaan vain yksinkertaisesti suunnitelma B käyttöön.
Itse olen sanonut miehelleni suoraan, että saatan haluta joku päivä toistakin miestä, sillä en ole ollut kuin hänen kanssaan ja saatan haluta tietää, millaista se olisi muiden kanssa.
Ja jos se aika joskus koittaa, aion kertoa siitä hänelle avoimesti ja voimme kokeilla yhdessä vaikkapa parinvaihtoa.
Mieheni oli vaikea hyväksyä asia, mutta nyt hän kunnioittaa minua täysillä, kun tietää että en ainakaan selän takana petä, vaan voimme siitäkin asiasta puhua suoraan ja löytää kompromissin.
Parisuhde on sopimuksia ja keskustelua, ei ole olemassa mitään järki-syytä pettää.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Hienoa, että järkeviäkin ihmisiä vielä löytyy. Olen kanssasi täysin samaa mieltä tästä asiasta. Toivottavasti moni pettäjä lukisi kirjoituksesi ja alkaisi ajattelemaan.
Järkisyitä pettämiseen tuskin onkaan, mutta tunnesyitä on!
Jokainen kulkee omalla tyylillään. Loukkaantuisin syvästi jos mieheni kävisi edes ehdottelemaan parinvaihtoa tai kertoisi mahdollisesta syrjähypystään. Kaikista pahinta olisi jos hänen mielestään suhteen pitäisi olla ns. avoin suhde. Silloin harkitsisin jo eroa.
Kuten sanoin, on ihan luonnollinen osa suhdetta, että jossakin vaiheessa alkaa muutkin kiinnostamaan. Miksi kiellät luonnollisen osan parisuhdetta? Ei se poistu silmät sulkemalla ja vaikka vaihtaisit miestä, seuraava ajattelee kuitenkin samoin!
Ymmärrän vallan mainiosti, että mieheni on kiinnostunut muistakin naisista (saisi olla enemmänkin), olenhan minäkin kiinnostunut muista miehistä! Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tekisimme toisillemme raporttia kaikesta kaikenaikaa.
Taisi aloittaja osua asioiden ytimeen, vastausten määränkin perusteella. nainen 37 olet siis sitä mieltä , että asiasta yleensä ei saa sinulle puhua. No , eihän se sitten pettämistä olisikaan jos etukäteen asia olisi selvillä. Kyllähän pettämiseen kuuluu salaaminen, useimmat eivät tekisi ollenkaan sitä luvallisesti. Siispä , eisaa puhua , ettei hohto ja houkutus katoa?
Minä olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa, kaikista asioista pitää pystyä puhumaan. Kyllä siinä kokeilun halusta pilvilinnat katoaa, ja jos kokeiluun asti etenee niin oma puoliso alkaa tuntumaan entistä rakkaammalta. Tuo on nimenomaan sitä, että tunteet (jännitys,kielletyn makeus tms.) katoaa. Tilalle tulee järki , joka antaa aikaa ja voi kaataa koko jutun. Tai toteutuessaan ei kuitenkaan kaada parisuhdetta.
pettämistä ja pettämistä. Se mitä täällä tarkoitetaan on lapsenomaiseen tarpeiden tyydytykseen tähtäävää pettämistä, jota varmastikin tuo puhuminen saattaa hillitä.
En tarkoittanut puhumattomuudella sitä, että silloin saattaisi pettämisestä hohto ja houkutus kadota! Kaikkea muuta! Voisin koska tahansa sanoa miehelleni mitä tahansa, mutta vain sellaista, joka on JÄRKEVÄÄ. Luulenpa vielä, että ajatus on mieheltäni lähtöisin.
Puhua saa siis vain jo tapahtuneista järjettömyyksistä? Väitätkö tosiaan, että on ihmisiä jotka eivät koskaan tee järjettömyyksiä? No, olisipa mukava nähdä sellainen pyhimys, jumaliin verrattava ihminen.
Kaikenlainen spekulointi on siis kiellettyä,joten se ei ole luovaa ajattelua . Mutta se on varmaan ylimaallisen viisauden merkki, koska tyhmiä ei puhuta.
yksi ihminen ei tee järjettömyyksiä: oma mieheni. Hän ei voi ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka niitä tekee! Aivan yksinkertainenkin pieni erehdys (tällä en siis tarkoita pettämistä!) saa hänet suunniltaan. Miksi siis rasittaisin itseäni puhumalla hänelle jo tapahtuneista mokistani? Jos lähtisin spekuloimaan ennalta mahdollisia järjettömyystilanteita kiusaisin silläkin lähinnä itseäni, mutta myös häntä.
Toki meillä käydään silloin tällöin kiivaita keskusteluja, mutta tuolloin onkin kysymys todella tärkeistä asioista! Sellaisista, joiden puolesta kannattaa taistella. Näin saan myös näytetyksi miehelleni toteen, ettei hän sittenkään ole niin ylimaallisen viisas kuin kuvittelee, koska ajautuu riitaan kanssani..
Kun tarkemmin ajattelen, en itsekään ole liioin JÄRJETTÖMYYKSIÄ tehnyt, erehdyksiä kyllä ja niitäkin aika harvoin.
Ole onnellinen , täydellisiä ihmisiä on harvassa. Sellaisia, jotka pettävät itseäänkin on sitäkin tiheämmässä. Nykyaikana ei kannata parisuhteen perustoihin paljon tuhlata energiaa, koska on niin helppo erota. Eroaminen on, jopa sosiologian oppien mukaan, yksi normaali elämänvaihe. Siis olet epänormaali, jos et eroa muutaman vuoden kuluttua. Minä olen eron läpikäynyt, ja sitä en kyllä kenellekään toivo. Siksi pidän tärkeämpänä rehellisyyttä , kuin pieniä kipuja tai vaivaa. Ennalta ehkäisevä toiminta on kuitenkin parempi vaihtoehto, ainakin suuremmissa ongelmissa. Iso ongelma, pettäminen minusta kyllä on.
Mitäs jos pettäminen tapahtuu vain yksinkertaisesti salamaniskemänä?
Et saa toista naista/miestä mielestäsi, vaikka mitä teet. Aina kun tapaatte välillä on sähköä, seksiä, houkutusta.
Et halua loukata puolisoasi, elät normaalissa hyvin toimivassa parisuhteessa, rakastat puolisoasi, mutta silti aina tuon toisen nähdessä kipunoi!
Kolmas pettäjätyyppi ovat siis varmaankin impulsiiviset ihmiset, jotka eivät tajua eivätkä haluakaan tajuta pettämiselle mitään perusteita. Menevät vain virran mukana, eli siltä miltä itsestä tuntuu, välittämättä kenestäkään muusta.
Mielestäni tämä on asian ydin. Kysymys kuuluu, pitääkö asioiden mennä omalla painollaan vai pitäisikö kehittää yleisiä toimintamalleja, miten tilanteesta selvitään jollakin muulla tavalla. Ratkaisuja on varmaan monta. Ilmeisesti pettäminen on yhteiskunnallinen käytäntö.
"Onko se tosiaan noin helppoa ja yksinkertaista?! : ) Oisitte heti sanoneet... Ja nyt voin taas analysoida paremmin itseäni, mihin kastiin jopa kuulunkin... : ) Ei kun kaikki suhteet vain samaan muottiin, ja hellurei, jokaisesta tulee onnellinen..?"
Ei millään pahalla, on toki hienoa, että sinulla on noin selkeät ajatukset tästä ikuisuuskysymyksestä. Se on onni sinulle ja miehellesi! Toivon vilpittömästi, että toimii!
Mutta minun mielestäni jokainen suhde ja siihen liittyvät juttunsa on aina omansa... ei pitäisi syytellä eikä arvostella. Kun ei ole sen toisen housuissa, ei vain voi tietää... Tää on siis vain minun mielipiteeni, ja nuo kyseiset faktat sinun mielipiteitäsi...
Tsemppiä kaikille "kedon kukille"! Toivottavasti me jokainen kuitenkin opimme omat läksymme tämän elämämme aikana...
Olen samaa mieltä, ihmettelin itsekin aikani tuota "varjon" filosofiaa, vain itserakaat ihmiset, jotka haluavat hetken nautintoa, maksoi mitä maksoi, ja jotka eivät välitä muista p**kan vertaa, ovat juuri tätä postentiaalista pettäjäryhmää, tuntuu kuin ihmissuhteet olisivat vain kulutus hyödykkeitä nykypäivänä, vanhassa kun on jo kolhuja ja kilometrejä, eikä kiihdy enään yhtä hyvin, on selkeesti vaihdettava parempaan ;) Ei ajatella tai ei ymmärretä sitä että se toinen ihminen ajattelee ja tuntee, tuntuu olevan yhdetekevää, mutta mielestäni jokainen pettäjä on jo rangaistuksensa saanut, kun lukee heidän huomion kipeitä, hyväksyntää, ongelmista ulos etsivää tilitystä tulee vain hyvä mieli, sillä tuollainen oravan pyörä pyörii vielä pitkään ja monessa suhteessa, ainoastaan minua surettaa ne syyttömät osapuolet jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen murjotuiksi, minä en valitettavasti voi enkä osaa antaa säälin ripettäkään kenellekkään joka toisen pystyy pettämään.
”… Päinvastoin, olen entistä varmempi että pettäjän päässä viiraa jokin ja pahasti….”
”… Itse olen sanonut miehelleni suoraan, että saatan haluta joku päivä toistakin miestä, sillä en ole ollut kuin hänen kanssaan ja saatan haluta tietää, millaista se olisi muiden kanssa….”
Olethan itsekin siis varautunut siihen, että pettäjäntielle menet.
Ei pettäminen ole tietenkään mikään itsetarkoitus, koska silloin se perustuu toisen nolaamiseen ja henkiseen väkivaltaa. Onko se oikeastaan mitään pettämistä, jos vaan sattuu välittämään jostakin muustakin, kuin omasta kullastaan. Tietenkään ei saa jäädä kiinni eikä missään vaiheessa tunnustaa. Pitää elää omaa elämäänsä ja nauttia siitä. Jos siihen omaan elämään kuuluu myös muita naisia, niin se lienee jokaisen oma asia. Ei kannata kauheasti moralisoida muita, koska jonakin päivän voi itse joutua tilanteeseen, josta ei niin vaan selvitäkään ilman pikku juttuja.
Ns. pettämistähän on monella tasolla; yksi pettää henkisesti ja toinen fyysisesti – kumpi sitten onkaan pahempi asia? Kun minä joskus olen joutunut tilanteeseen, että olen ollut muiden naisten kanssa ihan fyysisesti, en ole siitä kotona numeroa tehnyt ja puolisoni ei niistä mitään tiedä, enkä koskaan mitään edes tunnustaisi. En tiedä mitä sitten tapahtuisi, jos rakastuisin toiseen. En varmaankaan kuitenkaan sellaiseen, jonka kanssa olisin heti alkuun mennyt sänkyyn.
Hei, Sadistipettäjä.
"Olet siis itsekin varautunut siihen, että pettäjän tielle menet".
Tottakai olen!
"Onko se oikeastaan mitään pettämistä, jos vaan sattuu välittämään jostain muustakin, kuin omasta kullastaan."
Tätä juuri tarkoitin!
En voi luvata miehelleni ajattelevani 10 vuoden päästä tismalleen samalla tavalla kuin nyt!
Enkä voi tietää etukäteen, josko haluankin joskus vaihtelevampaa seksiä, mutta se ei tarkoita että olisin menossa "pettäjän tielle".
Pettäminen ei ole perusteltavissa, koska voidaan etukäteen sopia miten toimitaan, jos JA KUN sellainen tilanne tulee eteen.
Jos toista todella rakastaa, haluaa hänen olevan onnellinen ja täysin tyydytetty.
Ihanne on tietenkin, että muita ei koskaan tarvittaisi, mutta valitettavasti ihmisen perusluonne on aina tyytymätön siihen mitä jo on.
Ja se pitäisi huomioida (ja hyväksyä!) parisuhteessakin.
"Tietenkään ei saa jäädä kiinni, eikä tunnustaa".
Mitään kiinnijäämisiä ei tarvitse pelätä, kun on alusta asti rehellinen.
"Ei kannata kauheasti moralisoida, koska jonakin päivänä voi itse joutua tilanteeseen, josta ei niin vaan selvitäkään ilman pikku juttuja".
Sano tuo itsellesi.
Oletko tullut ajatelleeksi, että voithan jäädäkin kiinni, tai voi tulla yllättävä raskaus tai sukupuolitauti?
Jatkuvasti joku jää kiinni pettämisestä, vaikka "toista ei pitänyt loukata asialla jota hän ei tiedä".
Koskaan ei voi tietää, saako toinen selville vai ei.
Pettäjä pitää aina puolisoaan tyhmänä ja tietämättömänä, vain hän ITSE on viisas ja älykäs, hän tuntee valtaa ollessaan ainut joka tietää.
Hän kuvittelee lapsenomaisesti kaiken menevän kuten itse on suunnitellut, kun tosielämässä asiat eivät aina mene juuri niin.
"Pitää elää omaa elämäänsä".
Me jokainen elämme omaa elämäämme, halusimme sitä tai ei.
En voi ottaa miestäni mukaan työpaikalleni ja harrastuksiini, vaikka kuinka haluaisin.
Tai kun sairastan, yksin sen kärsin, kun kuolen, yksin minä kuolen.
Jos pitää "oman elämän" varjolla valehdella toiselle, mitä sitten ylipäänsä tekee parisuhteessa? Elä sitten yksin, jos pitää niin ikioma elämä olla, eikä siitä riitä toiselle jaettavaksi mitään.
Parisuhde on toisen huomioimista, ei viisi vuotiaan "mää itte"-ajattelua.
Eli jälleen voi todeta, perusteetonta, perusteetonta..
Sulla on hieman outo ajatusmaailma. Luehan nyt vaikka alla oleva lainaus omasta tekstistäsi ja mieti oikein tarkkaan mitä siinä on sisältönä.
"Pettäminen ei ole perusteltavissa, koska voidaan etukäteen sopia miten toimitaan, jos JA KUN sellainen tilanne tulee eteen."
Eiköhän tämä ole jo SINUN ensimäinen perustelu sille, että tulet pettämään.
Sinä raukka olet todella vain mustasukkainen omasta miehestäsi. Ole nyt kuitenkin ihan varma siitä, että häntä et voi omistaa ja kahlita - hän kyllä pakenee varmasti ja siinnähän sinulla onkin sitten oiva syy alkaa pettämään - vai kuinka?
pitää näköjään vääntää taas.. Eli, kuten olen jo tehnyt ilmi, mielestäni on NORMAALIA että jossakin vaiheessa parishudetta alkaa ruoho näyttää vihreämmältä myös aidan toisella puolen.
Eikö se muka mene juuri näin?
Enkä näe itse olevani mitenkään ylempänä muita ihmisiä, joten odotan toki itsellenikin käyvän vielä joskus niin.
Ei sitä asiaa tarvitse vääntää, että olisin nyt suunnittelemassa pettämistä. Johan sanoin, että minä en petä, minun ei tarvitse!
Meillä näistäkin asioista osataan PUHUA!
Suurimmalle osalle näyttää kuitenkin asia olevan suhteessa tabu. Siitä ei puhuta mitään!
Maailmassa tapahtuu koko ajan asioita jotka eivät ole mitenkään järkevästi perusteltavissa. Pahoja asioita joita ei pitäisi tapahtua kenellekään. Se että voi rakastua toiseenkin kuin omaan puolisoonsa ei ole niitä kaikkein pahimpia.
Tarkoititko sanoa, että rakastuminen on myös syy pettää?
Kuinkahan moni lopulta pettää sen takia?
Eikö se jää aika lyhyeen, kun siinä on pakko melko pian jättää vanha puoliso.
Kyseessä on täysin eri asia, johon en edes ota kantaa koska silloin koko suhde on alkujaan ollut kyseenalainen.
Puhun normaalista suhteesta, jossa kumpikaan ei ole rakastunut uuteen, mutta ei välttämättä ole enää niin umpirakastunut kumppaniinsakaan..
Hyvä juttu.
Lisäisin tuohon vielä nämä "Rakastan molempia"-pettäjät, jotka kyllä "rakastavat" siippaansa, mutta samaan aikaan ilman omantunnon tuskia "rakastavat" myös toista ja pettävät.
Eniten minua kummastuttaa ne ihmiset, jotka täälläkin kirjoittavat pettävänsä ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia ja nauttivansa tilanteesta täysin siemauksin. Voiko tällaisella ihmisellä olla yläkerrassa kaikki ihan kondiksessa? Moraalin rappio on edennyt näillä ihmisillä todella pitkälle.
...nyt jotakin. Vai se tässä maailmassa on pahinta että voi rakastaa jopa kahta ihmistä yhtäaikaa. No onneksi heistä ei ole vaaraa näille moraalinvartijoille, sillä niin eri aaltopituuksilla he liikkuvat... onneksi ;-)
Aina hupaisammaksi menee.
Pettäjä onkin laupeuden olento; hän OSAA RAKASTAA paremmin kuin muut, koska hän rakastuu MONEEN YHT`AIKAA!
Me vain emme käsitä hänen viisauttaan, koska se on niin paljon meitä muita ylempänä.
Me ahdasmieliset osaamme rakastaa vain yhtä ihmistä siinä, missä pettäjä kokonaista laumaa!
-Myös usein kuultu selitys.
Pettäjät usein kehuvat itseään muita ihmisiä puhdassydämmisiksi, koska he osaavat jakaa rakkauttaan, eivätkä "rajoita sitä vain yhteen ihmiseen". HAH!
Pettäjän kyky pettää itseään on ilmiömäinen.
Hän ajattelee vain omaa elämäänsä ja omaa nautintoansa, omia tunteitansa.
-Sillä ei ole merkitystä, miltä toisesta tuntuu saada selville että sinulla on myös joku toinen, tai kolmas..
Selitä siinä sitten että: "Kultaseni, kun minä olen niin hieno ihminen että osaan rakastaa montaa samanaikaisesti!!!"
Kuinka paljon se tieto helpottaa puolison oloa enää SIINÄ VAIHEESSA?!
-Mutta sitähän ei sadistipettäjä mieti.
Maailmassa on vain hän itse ja hänen nautintonsa.
ihmeessä sinun tai jonkun muunkaan pitäisi saada jotakin selville - taidat olla sairaan mustasukkainen ja vakoilet kaveriasi varmaan tiukemmin, kuin STASI koskaan ketään.
Samoin näyttäisi sinulla olevan epäilyksiä siitä, että voisit kokeilla muitakin...(jos oikeasti rakastaa, tarviiko sitä muita?) Äläs nyt niin kauheasti tuomitse muita
en ole mustasukkainen, sillä voin luottaa mieheeni täysin, nyt kun tiedän hänen ajatuksensa asioista.
Olemme paljonkin erossa ihan omasta (yleensä MINUN) halusta, koska minulla ei ole mitään tarvetta seurata häntä joka paikkaan ja olla aina vahtimassa ja viihdyn paljon itsekseni.
ja kehittyy, "huonompaan tai parempaan" suuntaan, halusipa tai ei. Moniko on samoin tunteva ihminen esim kolmevitosena kuin oli kaksvitosena, kun on tehty avioliittovalat ja vannottu ikuista rakkautta. Ehkä alle kolmikymppisiltä pitäis kieltää vakiintuminen ja avioliitto, että vois rauhassa etsiskellä itseään. No, itse olen tehnyt sen virheen että olen vakiintunut kakskymppisenä, mies on kyllä hyvä, mutta tuntuu että jotain jäänyt kokematta. En kyllä olisi itsestäni aikaisemmin uskonut että voisin pettää, mutta nyt...
Kaikkien kivenheittäjien kannattais miettiä tarkkaan. Kehenkään ihmiseen ei voi 100% luottaa, vähiten itseensä.
Mutta kyse oli mielestäni nyt siitä että pystyykö ihminen vastaamaan itsestään, vai onko tahdoton sätkynykke, omien halujensa ja tunteittensa riepoteltavana, mielestäni ajatuskuviota voisi kehittää näin: Olet onnellinen jokun kanssa, kunnes kohtaat elämäsi rakkauden, haluatko mennä hänen kanssaan sänkyyn saman tien(pettäen nykyistä) vai voitko odottaa ensin vaikka viikon ja tehdä tilit selväksi nykyisen kanssa ja sitte paneskella silmät päästä sen uuden kanssa, onko tuo liikaa vaadittu, vai pitääkö ensin testata että tuote on priimaa(pettämällä) ja jos ei molon mitta miellytä niin sitten jatketaan kulissielämää niin kauankun kunnes testi testin perään alkaa tuottamaan tulosta, häh, itse pystyn pitäkään veitikkani pöksyissä edes sen verran että voin tehdä tilit selväksi, hitto, alkaa tunteet tulemaan taas pintaan, sorry...Minusta on surullista kuulla että ihmiset eivät voi luottaa itseensä, kaiketi tämä tosiasia on vain hyväksyttävä, sori kulta, mutta mä en kyllä ikinä tiedä mistä mä itseni löydä, mutta jos kelpaan tällaisena sinulle, niin hyvä juttu...;)
Viimeinen virke on totta viimeistä lausetta lukuunottamatta. Nimenomaan ihminen voi luottaa vain itseensä. Jos ei voi luottaa edes itseensä, on jotain päänupissa vinksallaan.
tilit voi tehdä ehkä selviks nykyisen kanssa ennen "syrjähyppyä" jos yhteisiä vuosia on yks tai kaks, mutta jos niitä onkin vaikkapa 15 lapset talot lainat.
tyynesti tehdä se v*tun syrjähyppy ja olla hiljaa,jotta elämä ei olisi liian vaikeata ? ilmeisesti, sen saa silloin edullisemmin, ok, kun nyt kuitenkin jossain määrin yritellään perustella, tai oikemmin itketään sitä että mulla on oikeus tämän paskan aivioliiton takia tehdä mitä nyt huvittaa, niikö ? ja silloin se helpompi tapa sitten valitaan, mikäs siinä, jokainenhan vastaa itsestään, jotkut sen hyväksyy toiset taas ei, en tiedä onko parempi elää esi-isien tapaan, jolloin moraalissa oli kirveenvarsi ja ohjeet tuli kossupullosta, enenvanhaan sinniteltiin vaikka liitto olisi ollut kuinka paska tahansa, se onko niin hyvä, en tiedä, ei varmaan, mutta mielestäni nykyaikana asiat ovat heittäneet häränpyllyä täysin, nykyään tuntuu ettei edes jakseta yrittää. Kysyn vaan onko se tuossa tapauksessa sitten oikeutettua, sellaisen kuva vastauksestasi saa, missä on kunnioitus, vai olenko ainoa naurettavan naivi idiootti, joka vielä jaksaa uskoa tuollaisiin asioihin ja yrittää vaalia suhdetta, kunnioittaa toista ihmistä ?
Siis mitä pitempään on ollut yhdessä ja mitä enemmän on yhteisiä asioita, niin sitä oikeututempia ovat syrjähypyt? Ymmärsinköhän nyt ihan varmasti oikein? Hmmmm...
Lyhyt suhde on tietysti helppo pistää poikki uuden sydäntä sykähdyttävän tapauksen sattuessa kohdalle. Ei siis tarvetta syrjähyppyihin, aina kun löytyy joku nykyistä "parempi", pistetään vaihtoon vaan.Pitkässä suhteessa sen sijaan on niin ikävän paljon asioita jotka yhdistävät ja sitovat siihen toiseen ihmiseen, että ei sitä ihan noin vain voikaan lopettaa. Vaihtaminen ei olekaan enää helppoa.
Siksikö siis syrjähypyt ovat oikeutetumpia pitkässä suhteessa?
todennäköisesti halusitkin ymmärtää aivan väärin, joten en lähde tarkentamaan, teidän kolmen tuomitsijan mielipiteet on kyllä tullut selviksi jo aiemmissa viesteissä. kiitos!
Jotta en tarkoituksellisesti tai tahottamasti ymmärtäisi kaikkea aivan "väärin", niin otanpa esille tuon kokemuksen, aikoinani, itse kokeneempana osapuolena, aloitin seurustelusuhteen naisen kanssa, jolle olin esimmäinen vakavan suhteen osapuoli, ei hänellä ollut muutenkaan "kevyemmistäkään" suhteista kokemusta, mietin silloin jo tätä kysymystä "kuinka pitkään hän on onnellinen kanssani", koska tulee se vaihe että hän miettii onko valmis sillä kokemuksella sitoutumaan loppuelämäksi minuun ?, aikaa meni monta monta vuotta kunnes tule se hetki, jota joskus suhteen alussa pelkäsin ja mietin, asi toki ehti unohtua vuosien saatossa, no hänen selityksensä oli se että "en voinut arvata että asiat menisivät näin pitkälle" ;) niinpä, no olipa lohduttavaa huomata olleensa oikeassa ;) ehkä tässä hieman jyvää siihen miksi olen aika jyrkkä mielipiteissäni...
Kumma miten joillakin ihmeellisesti vain "huomaamatta ja vahingossa jotenkin lipsahtaa" ilman järjellistä syytä tai selitystä. Asiat ja tapahtumat vain itsestään tapahtuvat.
Luulenpa, että sinun kohdallasi ei ole kyse jyrkkyydestä, vaan katkeruudesta.
Odotit, että nainen sitoutuisi sinuun? Miksi sitä odotit - onko sinulla aina ollut huono itsetunto? En minä ole koskaan odottanut, että joku sitoutuisi minuun. Olen vaan miettinyt, mitä annettavaa itselläni on toiselle – ei niinkään kannata ihmetellä, mitä toiselta odottaa tai vaatii.
Vastuksesi mukaan sinun olisi kyllä itse pitänyt arvata miten pitkälle asiat menisivät. Ne menevät yleensä finaalina asti, kun odottaa, että toinen sitoutuu itseensä. Et voi omistaa ketään - kaikki ihmiset ovat meillä vain lainassa ja ilman omistusoikeutta. Jokainen vastaa itsestään ja tekemisistään - kun olen ”käynyt vieraissa”, se on ollut minun ja ko. kumppanin välinen asia eikä siitä muille kerskuta tai kerrota.
Ja kotonakin menee ihan hyvin!
parempaan tai huonompaan suuntaan, halusipa tai ei"
Mielestäni tuo väite tarkoittaa sitä, että ihminen on virran vietävissä eikä hänen omilla pyrkimyksillään ja näkemyksillään ole mitään vaikutusta omaan elämään. Näinhän ei ole. Omat ajatukset, tunteet ja teot vaikuttavat tulevaisuuteen. Siksi kannattaa olla tarkkana mitä tekee tänään, koska se vaikuttaa myös huomiseen, ehkä koko loppuelämään.
No, en ole väittänyt omistavani ketään, en ole katkera, olin surullinen, jyrkkä olen mielitpiteissäni ja tulen olemaan kaikessa mitä liittyy toisen kunnioittamiseen, mitenkä tämä nyt liittyy itsetuntooni, heh, tiedätkö, että katkeruus ja viha eivät auta ketään, mitään ;) Jos pystyisit tekemään näistä teksteistäni jonkinlaisen pätevän luonneanalyysin, luulenpa että sinulla olisi loistava ura edessä ;), yksi virheistäni on ollut varmaan se että en ole tarpeeksi yrittänyt ottaa puheeksi tiettyjä asioita ;) se mitä sitoutumiseen tulee, niin on tiettyjä asioita mitä suhteelta edellytän, yksi niistä on uskollisuus, onko se sinusta itsekästä ja omistamista ;) Onko avioliittolupaus täysin turha nykypäinä ? Vielä tuohon katkeruuteen, en ole vihainen sille osapuolelle joka avopuolisoni kanssa pelehti, en ole vihainen avopuolisolleni, annoin anteeksi, asiat on puhuttu, on vaan tuskallista seurata vierestä sitä että se todellisuus iskee toiseen vasta paljon myöhempään, kun hän huomaa minkä on menettänyt, annoin mielestäni riittävästi aikka miettiä mitä haluaa, haluaako vielä jatkaa vai ei. Itse olen selvinnyt asoiden yli, ehkä liiankin hyvin. Ymmärrän ja haluan että toisella on tilaisuus löytää se oikea, jos minä en se ollut, olen miettinyt myös sitä oliko hän minulle se oikea ??? jne.
nyt sattuu olemaan asioista vähän eri käsitys kuin teikäläisellä. Monille seurustelu tarkoittaa molempien sitoutumista toisiinsa. Kyllä suurin osa ihmisistä odottaa saavansa oman sitoutumisensa vastineeksi samaa sitoutumista. Kyse ei ole omistamisesta, vaan elämän jakamisesta toisen kanssa. Ehkäpä se on sitten ahdasmielistä.
Kuinkahan usein molemmat ovat samaa mieltä tuosta "syrjähypyt eivät kuulu puolisolle"-asiasta? Tuskin kovinkaan usein.
Eikö juuri sitä suuremmalla syyllä pidä tehdä tilit selviksi kumppanin kanssa mitä kauemmin on oltu yhdessä? Siihen tarvitaankin enemmän sisua sanoa asia pitkäaikaiselle kumppanille kuin lyhytaikaiselle?
Yritän olla tuomitsematta ihmisiä, mikäpä valtuus minulla siihen olisi. Sen sijaan pettämisen tekona voin huoletta tuomita.
Hieman aikaisemmin kirjoitit siitä, kuinka ihminen muuttuu vanhetessaan. Tietysti kaikki toivomme muuttuvamme parempaan päin, ja eiköhän useimmiten näin olekin. Vanha sanonta "eestä se syömätön ruoka löytyy" pitää kuitenkin ihmisten kohdalla harmillisen hyvästi paikkansa. Jos ei ole nuorena tullut riittävästi kokeiltua, tulee se kokeilunhalu myöhemmin elämässä vastaan. Silloin tilanne tietysti on usein paljon hankalampi, juuri mainitsemistasi syistä johtuen. Toisin sanoen ymmärrän oikein hyvin mitä yritit sanoa, ja aivan tahallani myös kärjistetysti toin esiin rivien välissä olevan viestin. Siis sen, että tekonsa voi aina perustella olosuhteilla. Itse olen siitä toista mieltä, muttei liene syytä lähteä pohjamutia myöten setvimään näkemystemme eroja. Olkaamme samaa mieltä siitä, että olemme eri mieltä.
Tilanne, jossa pitkään kestäneen suhteen jälkeen huomaa kaipaavansa vaihtelua ja vapauttaa ja haluaisi katsastaa muitakin vaihtoehtoja kuin se oma kumppani, on varmasti kamala. Omien tunteidensa ja halujensa kanssa on aina kaikista vaikein painia, kilpailu oman itsen kanssa on kaikista vaikeinta. Ei tietenkään voi vaatia, että kaikki jaksaisivat sen kamppailun käydä läpi ja vieläpä selvitä "voittajina", mutta yrittäminen kannattaa aina. Itsensä kanssa painiminen kasvattaa henkisiä lihaksia enemmän kuin mikään muu, ja juuri sitä kautta ihminen muuttuu ja kasvaa. Nykyaikana vain tunnutaan pitävän paheena sitä, että ei suinpäin ryntää täyttämään kaikkia mielihalujaan vaan harjoittaa itsehillintää.
Aiemmissa keskusteluissa olet kirjoittanut, että et ole koskaan tuntenut mitään muuta kuin kaveruutta ja hellyttä mieheesi. Toisaalta olet myös kertonut, että miehelläsi on huono itsetunto, ja jos pettäisit häntä hänen tuskansa olisi vain siitä johtuvaa, ei rakkaudesta. Miestäsi tuntematta tuohon on vaikea sanoa yhtään mitään. Jos sinä et ole koskaan rakastanut miestäsi, niin tuntuu tietysti kummalliselta että olet niinkin pitkään hänen kanssaan ollut. Minkä takia alunperin oikein valitsit juuri hänet ja aloitit suhteen hänen kanssaan? Mieleen hiipii myöskin epäilys siitä, ymmärtääkö miehesi teidän tilannetta. Me miehet kun emme aina näe selviäkään merkkejä, ja toisaalta olemme ehkä parisuhteessa tyytyväisiä vähempään kuin naiset. Suhdetta ei voi todellakaan yksin rakentaa, ehkä miehesi tarvitsisi napakkaa lyöntiä sopivaan kohtaan päätä herätäkseen huomaamaan tilanteen.
Miehet tosiaan taitavat olla vähempään tyytyväisiä, ehkä joskus tuudittaudutaankin liikaa vallitsevaan tilanteeseen, naiset tarvitsevat kaiketi enemmän elämän pieniä piristyksiä, toki on sanomattakin selvää, että jokainen suhde tarvitsee molempien osapuolten hoivaa ja huomiota, olettamusten varaan ei koskaan kannata rakentaa mitään.
En väittänyt että syrjähypyt eivät kuulu puolisolle - tarkoitin, että niitä ei kannata eikä saa kertoa puolisolle eikä mielestäni kenellekään muullekaan. Ne ovat jokaisen (=kahden ihmisen välisiä) omia asioita.
Myönnän, että minulla tuo sitoutuminen toiseen ei ole mitenkään kovin tiukkaa - on tullut hankittua hieman ikää ja kokemuksia. En myöskään vaadi toiselta tiukkaa sitoutumista, koska se on varmin tapa hukata kaveri. Vapautta kannatan vaikka en arvosta kuitenkaan "avointa liittoa". Asioiden hoitotapa on ehkä se tärkein seikka.
Meillä menee ainakin ihan hyvin, kun ei käytetä liikaa aikaa toisen kyttäilyyn...
Minäkin ehkä voisin sitoutua, mutta sen tulee lähteä minusta eikä se voi olla niin, että joku vaatii minua sitoutumaan vastalahjaksi omasta sitoutumisestaan.
Niin ja sitten vielä: seurustelu ja yhdessä eläminen ovat kaksi eri asiaa. Seurustelu on yleensä siinä vaiheessa, kun ollaan ihastumisen asteella ja kaukana sen jälkeen tulee rakastuminen (tai sitten ei) ja joskus myöhemmin siitä kehittyy ystävyys ja kaveruus.
Onhan se hyvä, että meillä on erilaisia mielipiteitä asioista. Minä en kuitenkaan voi sanoa, että toinen, jolla on erilaiset mielipiteet kanssani, olisi väärässä. Hän on varmasti oikeassa omalta kannaltaan ja onneksi me voidaan elää eritavoilla. Eihän tämänkään viestiketjun tarkoitus varmasti ole etsiä yhtä ja ainoaa oikeaa toimintatapaa, vaan valottaa asiaa eri näkövinkkeleistä.
Mielestäni ahdasmieleisyyttä on se, että hyväksyy vain omat ajatukset oikeiksi ja muiden ajatukset ovat vääriä. En tunne itseäni kovinkaan ahdasmieliseksi ja kunnioitan kyllä muidenkin mielipiteitä - en vaan välttämättä niitä itselleni omaksu, vaan pidän itselläni valinnanvapauden tässäkin kohtaa.
melkein harmittaa etten itse tajunnut tuoda noita monia tärkeitä seikkoja esille ;)sitä helposti ehkä leimautuukin sellaiseksi joka ei hyväksy muiden mielipiteitä, itse olen kaiketi esittänytkin omia näkemyksiäni "jyrkästi", kuten totesinkin, olen paasannut kunnioituksesta, juuri kunnioitusta on myös suoda jokaiselle mielipidevapaus.
jättää aina kirjoittamatta sen toisen puolen, jotta pääsee vähemmällä vaivalla. Väärinkäsitysten välttämiseksi pitäisi aina kirjoittaa, että asia voi olla myös toisin. Ei vaan tule aina kirjoitettua.
Totta turiset, mitä pitempi suhde, sen tärkeämpää pitää toinen ajan tasalla, sillä ajan kanssa luottamus on kasvanut täyteen kukoistukseensa. Kun luottamus särkyy kerran, ei sitä saa enää ikinä takaisin samanlaisena kuin se oli! Sitä on lopun ikänsä varautunut toisintaan.
Pitkä suhde ei myöskään yhtä helposti kaadu siihen, että tällainen asia tulee ilmi.
Toiseen on jo kasvanut niin kiinni, että vaikka ei auvoisen onnellinen olisikaan, ei osaa päästää irtikään ihan tuosta vain.
Mutta jos se tulee ilmi selän takana pettämisenä, niin silloin vain harva kykenee antamaan anteeksi, vaikka kuinka kauan olisi oltu yhdessä! Se kertoo, että on koko ajan luullut seurustelleensa kunnioitettavan ihmisen kanssa, mutta se kaikki olikin pelkkää harhaa.
Muistot ovat pilalla, luottamus iäksi menetetty..
Olen minäkin tehnyt sen "virheen" että parikymppisenä vakiinnuin.
Minulla ei edes ole ollut muita seksikumppaneita, siksi en voikaan luvata miehelleni että tyydyn ikuisesti yksin häneen.
Siksi en sellaista edes mene lupaamaan, eikä minun ikinä tarvitse pettää, vaan voimme puhua asiasta kuin aikuiset ihmiset.
Seksi on sentään vain seksiä, mutta rakkaus ja luottamus eivät ole niin teknisiä ja kertakäyttöisiä asioita!
On tyhmää että ihmiset pilaavat toistensa luottamuksen sellaisella yksinkertaisella asialla kuin SEKSI!
Ei sen tarvitsisi olla niin vakavaa, eikä vain kahden kesken harrastettava asia!
Mutta että mennään lupailemaan sellaista, niin sitten on ihan oma vika jos yhtäkkiä huomaakin, ettei osaa pitää lupaustaan. Silloin pitää ottaa vastuu omista sanoistaan ja teoistaan, kuten aikuinen ihminen.
Tämäkin on pettäjiltä tuttua fraasia.
Ihmetellään että toiset sitoutuvat, mutta itselläkin on vakiosuhde.
Ihmetellään, miksi pitäisi olla vain yhden kanssa, mutta samalla uskotellaan juurikin sitä omalle puolisolle!
Näkevätkö pettäjät itsensä täysin irrallisina muusta maailmasta ja muista ihmisistä?
Isoon ääneen kehutaan itseä vapaamielisemmiksi ja fiksummiksi kuin muut, mutta silti oman puolison edessä esitetään niin uskollista että.
Myös tuo on usein toisteltua paskaa, että pettäminen on "vain minun ja sen toisen osapuolen keskinen asia".
Joo-o, omalla puolisolla siis ei ole oikeutta tietää, onko toisella muitakin lapsia/omat lapset edes omia, tautiriskeistä yms. puhumattakaan!
Rakastajalle kyllä kerrotaan että on puoliso ja lapset, mutta vaimolle ei kerrota MITÄÄN.
Miksi rakastajan kanssa vietetty aika on pettäjälle luottamuksellisempaa ja intiimimpää kuin oman puolison kanssa vietetty?
-Koska päästä viiraa ja pahasti!
Ajattelehan - sinulla on oikeus toimia ihan niin kuin sinä haluat. Miksi sinä moralisoit muita - eikö muilla ole oikeutta toimia omalla tavallaan?
JO NIMIMERKKISI PALJASTAA AJATTELUTAPASI - vain sinä olet oikeassa ja kaikki muut jotka ovat kanssasi eri mieltä, ovat väärässä? Oletko sinä joku maailman moraalinvartija ja niin hyvä ihminen, että voit vilpittömästi vaatia muita olemaan sinun haluamallasi tavalla?
Hankihan hyvä ihminen itsellesi elämä, kokemusta, ikää, ajattelunvapautta, toimimisenvapautta - kaikkea, mikä avartaa maailmankatsomustasi.
Minulle on aivan sama, mitä ajatuksia päässäsi liikkuu - en ala arvostella sinua ja väittämään, että elämänasenteesi olisi väärä. Asenteesi sopii sinulle ja jos kerran elät niiden mukaan, niin ole onnellinen ja anna muidenkin olla onnellisia.
Ehkäpä taustallasi on vain pelko omasta kaveristasi, siitä, kuinka hän varmaan pettää sinua joka käänteessä tai ainakin ajattelee kovasti muita kumppaneita.
En hetkeäkään usko (enkä vaadi), että sinä voisit elää niin kuin minä, mutta minulle riittääkin se, että minä ja läheiseni ovat onnellisia ja voivat elää tasapainoista elämää. Ei tämä maailma ole vaikea paikka, jos siitä ei itse sellaista tee itselleen ja/tai muille.
nyt pitäisi perustella ja kenelle. Eiköhän nämä ole kuitenkin kaikkien OMIA asioita. Älä ressukka vaivaa päätäsi asioilla, jotka eivät sinulle kuulu ja joille et mitään voi. Kuluu vain energiaa hukkaan.
"Olen minäkin tehnyt sen "virheen" että parikymppisenä vakiinnuin.
Minulla ei edes ole ollut muita seksikumppaneita, siksi en voikaan luvata miehelleni että tyydyn ikuisesti yksin häneen."
Luetutapa miehelläsi...kuulostaa hurjalta. Et voi luvata että tyydyt yksin häneen... noh, sinuna en noin kiihkeästi ja yksipuolisesti kirjoittelisi tästä aiheesta. Mitä mieltä miehesi on siitä, että eräänä päivänä tulisit rehellisenä hänen luokseen ja sanoisit: "Kulta, on tullut se päivä, etten enää yksin sinuun voi tyytyä, haluan vierasta kullia...mutta onneksi meillä on tällainen ihana rehellinen suhde, että en tällätavalla koe pettäväni sinua mitenkään." Entäpä jos miehesi ei annakaan sinun kokeilla muita kun kysyt...etkä voi siinä tilantessa häneen tyytyä...petätkö sitten ilman lupaa?
Mietipä nyt sanojasi, ajatuksesi ei kuulosta sen kummemmilta kuin muidenkaan täällä.
Tuli vaan mieleen, että jos joku todella luulee tietävänsä mitä rakkaus,(iso, iso kokonaisuus) pitää sisällään, ymmärtää myös silloin sen että haluaa toisen olevan onnellinen, sattui se sitten kuinka paljon tahansa, tarkoitankin nyt esimerkiksi tilannetta, että jos miehesi kykenee asistimaan, näkemään,ym sen että et ole onnellinen, niin olisiko oikein että soisi sinulle mahdollisuuden arvioida elämäsi arvoja uudestaan, minä en haluaisi "vangita" ketään, jos vaikka, toinen sanoo kasvaneensa kiinni toiseen, mutta silti, pinenenpieni häilyväinen tunne on kokoajan takaraivossa, että ei tunne itseään aivan täysin onnelliseksi, niin silloin olisi sen keskustelun aika, jolloin testataan rakastaako toinen todella toista ja antaa mahdollisuuden sen oikean onnen etsintään,(tää varmaan kuulostaa tyhmältä, mutta voi voi), ennemmin kuin että sitä oikeaa onnenne etsitään toisen seläntakan, koska ei uskota, luoteta siihen että toinen sen mahdollisuuden soisi, näin varmaan voi olla, mutta pitäishän siitä herran tähden pystyä puhumaan ;) oli sitten kyse seksistä tai tunteista. Olen ymmärtänyt että on paljon pariskuntia joista toinen osapuoli kärsii silmittömästi ja tuntee olevansa umpikujassa, koska toinen osapuoli on niin "ahdasmielinen" että voi ikipäivänä soisi toiselle mitään mahdollisuutta onneen, äh, taisin seota jo ajatuksissani, jos joku nyt saa tolkkua tästä niin hyvä on ;)
Minäkin lähtisin ennemmin tuolle linjalle: voisiko, ehkäpä jne. Tarkoitukseni oli avata fakta homman silmät sen suhteen, että vaikkemme toistemme tekoja suvaitsisikaan, suvaitaan ajatukset, erilaisetkin.
Minä tunnen tällä hetkellä kultaani kohtaan vahvasti...jos se asia joskus muuttuu, mietin sitä sitten. En halua lähteä siitä olettamuksesta, etten koskaan ajattelisi ketään muita, mutten myöskään siitä olettamuksesta, että se olisi mahdollista tai jopa luultavaa. Jos tuntemukset muuttuvat tai tulee eteen jokin tilanne, mietin asiaa sitten. Nyt olen tyytyväinen, rakastan häntä.
itse toimimaan noin? Päästämään linnun vapaaksi ja odottamaan ja toivomaan että se palaa lennoiltaan luoksesi?
aikaisemmin hieman valotin omaa tilannettani, kait ? Olisin toivonut että minulle olisi avoimesti kerrottu, ennenkuin... niin, aina ei saa mitä toivoo ;) ;( Kuten sanoin, annoin anteeksi, annoin toisen mahdollisuuden, annoin aikaa miettiä, mutta ihmis mieli on sellainen kun on, joten nyt olen tehnyt päätökseni, ostanut itselleni asunnon ym, kun toinen alkaa katumaan hyvin raskaasti tapahtunutta, no, on todella sydäntäraastavaa katsoa toisen kärsimyksiä, vaikka hän itse oli se alullepaneva voima ;), kumpikin on sitä mieltä että tarvitsemme "itsenäistä" elämää, jonkin aikaa, vuosi, kaksi,...,katsos jos tunteet sanoo, että ei halua erota, järki sanoo muuta ja päätökset on tehty.. elämä on vaikeaa, mutta kaikki se elämän kirjavuus tekee siitä elämisen arvoisen ;), kuten aikaisemmin sanoin, en tunne vihaa enkä katkeruutta, suurta surua vain, välitän vielä paljon, vastaus kysymykseen: olisin antanut toisen tehdä sen mikä olisi tehnyt onnelliseksi...päästänyt menemään, päästänhän nytkin...
Taisin osua arkaan paikkaan..
Minäkö oikeassa? Kiehtova ajatus!
Mietitäänpä mitä on olla oikeassa.
Minullahan on selvät perustelut omalle kannalleni, mutta vastaanväittäjillä ei ole, joten niin kauan olenkin oikeassa (mutta en kaikessa, olen puhunut vain TÄSTÄ asiasta!).
Odotan kuitenkin innolla olevani väärässä, heti kun saan kuulla selkeän perustelun pettämiselle! Reaktio on aina sama; hermostutaan kun ei keksitä muutakaan, syytetään moralisoijaksi ja että puutun toisten elämäntyyliin.
Hyvähän se on että edes joku puuttuu, kun asianomaiset itse ajattelevat vain omia etujaan.
Onko esim. raiskaajan tekoset vain hänen oma asiansa?
Pettämisessä on kyse ihan samasta asiasta, toisen luottamuksen ja itsetunnon tuhoamisesta, itsekkäästä "otan minkä haluan"-ajattelusta,
kykenemättömyydestä myötätuntoon ja huonoon omatuntoon!
Nämä kaikki ovat faktoja niin kauan, kuin joku ne osaa perusteltavasti kumota!
Pelkkä hermostunut ivaaminen ja kehnot arviot omasta parisuhteestani eivät sitä ole.
Olemme mieheni kanssa hyvin pohdiskelevia ja realistisia, emme ajattele että jos nyt lupaamme olla ikuisesti yhdessä, niin käy.
Ei ainakaan itsestään.
Kylmä fakta on se mitä se on, vaikka sitä ei haluta ajatella.
Minun ei tarvitse luetuttaa miehelleni näitä asioita, sillä olen ne jo hänelle sanonut.
Tuskinpa on kivaa, että oma kulta tulee sanomaan kyllästyneensä yhteisiin hetkiin.
Mutta onko muka parempi että ilmoitetaan vasta jälkeenpäin "olen jo kauan pettänyt sinua"-tyyliin, tai jäädään kiinni itse teosta?
Siinä aiheutetaan toiselle ikuiset traumat, monelta on mennyt elämänhalu ja kyky luottaa lopun iäksi näissä asioissa.
Olemme luvanneet varoittaa toisiamme ajoissa, tai jos "vahinko" pääsee tapahtumaan niin mahdollisimman pian siitä.
Tarkoitus on säästää toisen ihmisen mielenterveys ja säilyttää hänen uskonsa ihmisiin, vaikka itse teksisikin virheitä.
Jos sitten suhde ei sitä kestä, niin ainakaan toisen itsetuntoa ei ole tuhottu, vaan hänkin pääsee suht pian aloittamaan uuden elämän ja uskaltaa aloittaa vielä uuden suhteen.
Toisen kunnioittamisesta tässä on kyse.
Koskaan ei voi laskea sen varaan, että olemme "ikuisesti yhdessä ja vain minä riitän hänelle". Se vain on kylmä fakta.
Kaikki ei-toivotut lapset ja HIV:iin sairastuneet yms. "tekosistaan tilille joutuneet" ovat mieltä tuosta jutustasi?
Eiköhän se kuitenkin kuulu vähän muillekin, mitä omilla lisääntymisvärkeillänsä menee tekemään..?
Että hanki itse lisää ikää, mutta pliis, älä vapautta, kokemusta....
Olen yhdestä asiasta erimieltä, ei seksi ole yksinkertainen asia. Ja vielä vaikeampi se on, jos yrität vääntää sitä rautalangasta täällä. Näethän vastauksista että itsensäpettäjiä , oman napansa tuijottajia ja tässä hetkessä eläviä eivät ajatuksesi lämmitä.
Minä olisin onnellinen jos saisin puolisokseni kaltaisesi, toisenkin huomioon ottavan naisen.
Tietenkin naisen pitää kestää vastaavasti puheen aiheet, jotka eivät ole mieluisia.
Hyvää Kevättä
Voisiko olla niin, että joka eniten ääntä asiasta pitää ja moralisoi muita, pelkää itse eniten tilannetta tulla petetyksi..?
Entä, mitä pettäjä todella ajattelisi ja tuntisi, jos oma puoliso toimisi salaa selän takana samoin..?
Jokaisen olisi tässä kysymyksessä hyvä mennä totaalisesti itseensä, vain ja ainoastaan... kohdata oma pelkonsa... Mikä se kelläkin sitten on...
Entä yrittää ymmärtää erilaista, antaa sen olla omassa onnessaan, ellei siinä onnistu..? On paljon helpompaa olla jotain mieltä, puoltaa vain omaa kantaansa.
Totuus kuitenkin on, että elämästä ei KOSKAAN voi tietää, mitä se seuraavaksi "heittää eteesi" jne...
Luottamus on löydettävä itsestä, ei toisista ihmistä.
Tulipahan vain mieleen...
Onko rakkauskaan perusteltavissa?
Ihminen toimii usein väärin ja epäjohdonmukaisesti monissa asioissa.
Olisi tietysti hyvä jos ne, jotka pettävät osaisivat selittää tekonsa hieman paremmin kuin "siinä vain kävi niin". Mutta onhan sekin jonkinlainen peruste.
Näyttää olevan niin, että pettäjät eivät edes halua löytää järkisyitä tekosilleen, kuten eivät rakastuneetkaan halua että sitä tunnetta analysoidaan.
Rakkaus on kuitenkin rakentava ja hedelmällinen voima, ei tuhoava, joten sitä ei ole erityinen "tarve" analysoida.
Toivoisin pettäjiltä edes vähän kunnioittavampaa asennetta toisia ihmisiä kohtaan, kun yleensä asenne on ylimielinen; he ovat muka muita ihmisiä erikoisempia ja he voivat tehdä ihan mitä lystää.
Kunnon perustelua on turha vaatia ihmisiltä, jotka kieltäytyvät ajattelemasta.
luin tuotn sun juttusi ja totesin että ajattelen samoin ja olemme mieheni kanssa toimineet juuri noin.Mutta tilanne on vain muuttunut silta osin,että olen pettänyt ja vieläpä meidän parhaan kaverin kanssa.Ihmettelin aina miksi tulimme niin hyvin toimeen keskenämme ja sitten siinä kävi vain vielä että "rakastuin".Mutta en tiedä mitä tehdä?Joskus kun tuntuu,että mies sänkyyn menon jälkeen muuttui etäisemmäksi.En tiedä pelottaako meitä molempia vai mitähän tämä oikein on.Ehkä se oli niin yllättävää se tunne?Ei se ollut mitään raivokasta panemista, siinä oli niin paljon mukana hellyyttä.Olen oikeasti hukassa kun suhde mieheeni on niin avoin mutta jotain on ehkä kuollut kauan sitten.Ei pettämistä voi perustella jos sattuu olemaan naimisissa se satuttaa,molempia kaikkia.