Nainen vaihtaa 35-40-vuotiaana hyvän ja suht koht palkkaisen ammattinsa epävarmaksi: jättää hyvän työpaikan, menee pilipalikurssille ja jää miehensä elätettäväksi.
Miksi? Tuleeko siinä joku uusi lapsuus ja tämä aviomies on sitten se "isähahmo" ja elättäjä kun nainen vähän opiskelee pientä piperrystä?
Kirjoittaja on muuten itsekin nainen.
Miksi? Tuleeko siinä joku uusi lapsuus ja tämä aviomies on sitten se "isähahmo" ja elättäjä kun nainen vähän opiskelee pientä piperrystä?
Kirjoittaja on muuten itsekin nainen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että työpaikka oli hyvä? Ulkoiset seikat eivät suinkaan aina kerro minkälainen ilmapiiri jossain työpaikassa on.
Miksi pitäisi välttämättä pysyä työpaikassa, jossa ei viihdy? Joillakin ihmisillä muutosvastarinta on niin suuri, että mieluummin valitaan se tuttu ja "turvallinen" kuin uskaltaudutaan uuteen.
Sitä paitsi, jos jokin on sinusta piperrystä, ei se sitä välttämättä muille ole.
No kiistaton tosiasiahan on se, että jos siitä et mitään tienaa, niin eihän se oikeaa rehtiä palkkatyötä silloin ole! Aviomies saa raataa pitkää päivää, että pysytään leivän syrjässä kiinni.
Mielestäni monet naiset toimivat vastuuttomasti tällaisissa tilanteissa, ajatellaan heittäytyen että kyllä se mies maksaa!
kyllä vaikea uskoa, että kukaan heittäytyy "piipertäjäksi" neuvottelematta asiasta ensin puolisonsa kanssa.
Miksi asia korpeaa sinua niin suunnattomasti?
tuollaisia asioita tehdään yleensä yhteisymmärryksessä? Ei ole muiden vika jos sinulla ei ole sellaisia mahdollisuuksia.
Jospa mainitsemasi 35-40-vuotias nainen (sinä?) oli perusteellisen ky*piintynyt siihen hyvään työpaikkaansa? Siinä tilanteessa monikin nainen hyppaisi ilomielin miehen syliin, miehen joka pystyy elättämään naisen. Tämä ratkaisu on tietysti äärettömän kaukana tasa-arvosta ja feminismistä mutta kuka niitä muistaa kun oma etu on kyseessä.
Elättäjä on elättäjä eikä mikään hahmo.
ole yhtään älytöntä!
Itse olin muutama vuosi samassa tilanteessa, oli niin sanottu varma työ, ilmapiiri siellä vain paheni pahenemistaan ja pomon kohtelu oli kaukana tasapuolisuudesta.
Sinnikkäästi yritin vuosia pärjätä, mutta sitten työ alkoi vaikuttamaan koko muuhunkin elämään, en pystynyt nukkumaan, vapaalla en saanut väsymykseltäni tehtyä mitään ja pelkkä töihinmeno sai olon tuskaiseksi ja itkuiseksi.
Mietimme tilannetta mieheni kanssa ja yhteistuumin päätimme, että sanon itseni irti.
Nyt jälkeenpäin mietittynä ratkaisu oli täysin oikea, sen mitä rahallisesti (töitä on ollut koko ajan, pienillä katkoilla) olemme menettäneet olemme elämänlaadussa saaneet runsaasti takaisin -ja sitähän ei rahalla mitata!
Meillä on vain tämä elämä ja eläkkeellä olisi ihan kiva olla niin fyysisesti kuin henkisestikin terveenä.
Oliskohan tässä nyt sellainen tilanne, että ap on kateellinen kanssasisarelleen, joka on uskaltanut hypätä pois siitä vanhasta oravanpyörästä ja "aloittaa uuden elämän"?! Ja vielä kateellinen siitäkin, että tällä on mies, joka tällaiset ratkaisut hyväksyy?
Ei tämä maailma ja elämä kuule rahan ympärillä kaikkien päässä pyöri. On olemassa paljon tärkeämpiäkin asioita; kuten esimerkiksi mielenrauha, stressittömyys, mielekäs työ, rakkaus, vapaa-aika, elämän nautinnot...
Tämän vaimon tempauksen jälkeen ei ole enää mitään rahallista kivaa: ei lomamatkoja, ei ulkonasyöntiä, ei uusia vaatteita, ei autoja, ja ruoasta joudutaan säästämään. Kireä ilmapiiri on ja laskut jäävät yli maksupäivän maksamatta.
Suoraan sanoen perheelle tuli hirveä kriisi tämän jälkeen, siinä on mainitsemasi asiat kaukana: stressittömyys, rakkaus, elämän nautinnot... näitä ei ole enää! Miehen oli pakko suostua tähän, jättämisen uhkaamisella. Eli ei mies mitään hyväksynyt, oli vain pakotettu suostumaan. Jos mies tekisi tämän saman, miettikääpä, niin miten hullulta se kuulostaisi. Ajatelkaa: joku 2500,-/kk tienaava mies, jättää työnsä ja alkaa kokopäivätoimisesti korjaamaan ilmakseksi naapurin polkupyöriä... Sanotaanko silloinkin vaimolle, että anna nyt miehesi tehdä omat ratkaisut? Ei.
Naisena ja ihmisenä ottaa tällainen päähän, nimittäin mielestäni tämä on väärin sitä miestä kohtaan.
Sinähän tunnut tarkkaan perheen sisäiset asiat tuntevan. Onko varmasti puolueeton informaationlähde?
Eipä voi sanoa muuta, kuin että sellaita se yhdessä eläminen on. Ylä- ja alaamäessä, jne. Joko a) pari ei ole enää yhteisymmärryksessä ja pitäisi tehdä sille jotain, tai b) yhdessä on päätetty jaksaa rahanpuute ym, koska vaimon on ollut mahdotonta jatkaa vanhalla mallilla. Lisäksi, en usko, että sukupuolella (kumpi elättää kumpaa) on niin suurta merkitystä - kumpikin vuorollaan.
Kun kuuntelit mieheni juttuja, tulitko kysyneeksi, kenen rahoilla ne lomamatkat, ulkonasyömiset ja muut kustannettiin, sen lisäksi kun vaimo oli ensin maksanut myös perheen normaalin elannonkin.
Eli muistiko mieheni mainita, että hän oli elänyt siivelläni koko siihenastisen yhdessäolomme ajan.
Pilipalikurssille ilmoittauduin ihan vain siitä syystä, että MINÄ kyllästyin tekemään ylipitkiä työpäiviä, maksaakseni kaiken sen kivan jota mies oli siihen asti vaatinut. Ja hyväpalkkaisesta työstäni irtisanouduin, koska halusin välillä itsekin elää yhtä vastuuntunnotonta elämää kuin miehenikin.
Kun kuuntelet vain yhtä osapuolta, suosittelen, että kuvittelet sitten edes omilla aivoillasi sen toisen puolen tarinasta, ettet tulisi tuominneeksi liian helpolla.
Tulet vielä itsekin toteamaan saman kuin minä. Odota vaan. Toivottavasti ei tullut kalliiksi!
Mikä tuollainen avioliitto on jos noin ovat asiat? Kuka teitä pakottaa olemaan yksissä? Sory mutta kuulostaa, kuin teillä olisi jokin kissa ja hiiri leikki meneillään, kumpi on enempi vastuuntunnoton?? Taidatte olla kovin nuoria vielä, ehkä lapsettomia?
Muuten kyllä monesti asiat voivat olla noin kuten kerroit, tuota ei tule ottaneeksi huomioon?
Miksi elätit miestäsi koko tähänastisen elämäsi?
:- )
Ettet nyt olisi kateellinen? Ei se ole muijan vika jos mies on siitä valmis maksaa. Tuskin mistään muusta ole kyse kuin itsensä kehittämisestä. Toiseksi toiset vain tietää mitä tahtoo kun toiset jää ruikuttaa kohtaloaan ja surkeaa duuniaan. Näin se vaan on......
tuota noin. Tuo voisi olla vaikka naapurini kirjoitus meidän perheestä.
He kun luulevat sitä tätä ja tota.
Olen ollut hyväpalkkaisessa työssä ja uupumuksen takia lähdin kevyempiin töihin. Vaihdoin sitten taas töitä vähän paremman palkan toivossa.
Mies kyllä tuo rahat talouteen ja lähinnä häntä kiinnostaa se, että minä en ole uupunut ja ahdistunut ja itkuinen ja haluton.
Nyt olen käynyt erään piiperrys kurssin. Yllätys yllätys, tämä piiperrys kurssi auttoi minua myös aloittamaan oman yrityksen. Vielä suurempi yllätys on se, että näpräily ja räpellys onkin tuonut rahaa meidän perheeseen jopa enemmän kuin se hieno ja arvostettu toimistotyö. Mikä hienointa, pidän tästä näpräilystä, jota monikaan ei ymmärrä, varsinkin kun luulevat sen olevan rahallisesti kannattamatonta.
Naapurille emme nyt ole kertoneet mitään muuta kuin että toimeen tullaan ja tuttavillekin vähän vaan jotain sinnepäin. Eiväthän tuttavammekaan tuo meille tilinauhojaan ja laskujaan nähtäväksi.
Voitaisiin sitten yhdessä ihmetellä, että miksi kukakin käyttää rahansa siihen tähän ja tuohon.
Matkustelu, höh. Jollekin matkustelua on junalla naapurikaupunkiin meno. Toiselle on arkipäivää euroopassa pyörähdys. Joku ei eurooppaan lähde vaikka maksettaisiin vaan kaukomatka pitää olla.
Joku taas juo rahansa. Aika moni tuttu tekee näin.
mutta kaikilla ei ole näin hyvin.
Onnea!
Aspice, officio fungeris sine spe honoris amplioris ;).
Älkää nyt hikeentykö kuitenkaan.
Saa kai sitä kysyä näillä palstoilla sellaista mitä ei kehtaa muuten kysyä?
Ihmettelit miksi joku voi jättää melko hyväpalkkaisen työpaikkansa 35-40 vuotiaana.
Itsekin tein tuon ratkaisun aikoinani, ja ratkaisuani ovat monet ihmetelleet ja spekuloineet, sillä kenellekään ulkopuoliselle en ole ratkaisuani selitellyt. Ajattelin nimittäin, että se nyt ei kenellekään ulkopuoliselle kuulu, ja selitykset muutenkin tuntuvat vain "selityksiltä" sellaisen henkilön mielestä, joka haluaa ajatella vain pahaa kyseisestä asiasta, kuten sinä nyt tämän tuttavasi kohdalla.
No niin, sitten minun tarinaani:
Olin ollut pitkän aikaa sellaisessa työssä, joka oli vaativuudestaan huolimatta melko rutiininomaista, eli joka päivä toistelin kaavamaisesti samoja asioita niin puheissani kuin teoissanikin, ja huomasin että olin muuttumassa miltei "robotiksi". Tulin silloin siihen tulokseen, että nyt pitäisi keksiä jotain uutta, ja kun pienessä työpaikassa ei työtehtävien vaihto tullut kysymykseen, päätin, että alan opiskella iltaisin. Mutta - tuota opiskelua varten olisin tarvinnut puoli tuntia joustoa työajassani, joka asia ei sitten työnantajan taholta onnistunutkaan.
No ei siinä mitään, en silloin lähtenyt opiskelemaan, vaan jatkoin "robottimaista" työtäni. Seuraavana talvena tuli sitten ratkaisu ajankohtaiseksi toisessa muodossa, eli mieheni joutui toiselle paikkakunnalle työhön, kylläkin vain noin vuodeksi, ainakin tällä kertaa. Meillä oli pieni ala-asteella oleva tyttö, jonka hyvinvoinnista ja turvallisuudesta minä nyt yksin jouduin huolehtimaan. Tämä huolehtiminen ei ollut mahdollista sillä työajalla, joka minulla silloin työssä oli; olisin tarvinnut joustoa työaikaani peräti n. kaksi tuntia, jotta asiat olisivat sujuneet ongelmitta.
Koska olin aikaisemmin pyytänyt työnantajalta joustoa työaikaani puoli tuntia, eikä se onnistunut, niin tiesin että eihän tuo n. kahden tunnin joustokaan sitten millään onnistu. En edes kehdannut kysyä, vaikka edellinen työntekijä kyseisessä tehtävässä olikin tehnyt juuri sellaista työaikaa, jonka nyt minäkin olisin tarvinnut.
En nähnyt siis muuta ratkaisua asiaan, kuin irtisanoa itseni. Silloin ei vielä ollut näitä vuorotteluvapaita ja muita joustoja saatavilla. Joten, kysyin mieheltäni mitä mieltä hän on asiasta, ja kun sain häneltä siunauksen asiaan, sanoin itseni irti.
Tämän jälkeen minäkin sitten, kun mieheni palasi takaisin omalle paikkakunnalle, olen opiskelut monenlaista "pilipali" kurssia, niin omasta tahdostani kuin työvoimatoimistonkin tahdosta.
Joten, kun arvostelet toisten ratkaisuja, niin et voi tietää niitä kaikkia tosiasioita, mitkä kyseiseen tilanteeseen ovat johtaneet.
Tästä minunkaan tilanteestani ei oikeasti ole tiennyt kuin oma perheeni, ja nyt te, jotka ehkä luette tämän piiitkän kirjoitukseni. Kaikki muut ovat monella tapaa ihmetelleet ja spekuloineet ratkaisuani; pitäen minua epäluotettavana työntekijänä, kun lähden "hyvästä työpaikasta" jne. Mutta kuten tämän kirjoituksen perusteella huomaat, niin kärjistäen sanottuna, takana onkin joustamaton työnantaja, joka ei antanut minulle muuta mahdollisuutta.
Sulla on ollut toimintaasi hyvät perustelut. Jos kuitenkin olisit aikanasi ystäväpiirillesikin ne sanonut, niin ehkä hekin olisivat ne ymmärtäneet (vaikkei sun asiasi heille kuulukaan).
Nyt kun jätit kokonaan perustelematta miksi ratkaisusi teit, sitä ihmeteltiin tietysti. On ehkä päätelty, että kurjuuksissasi vain kiukuttelet ja "repäisit". Kenellekäänhän et ole tilivelvollinen, mutta yleensä ystävien kanssa jutellaan asioista, ja jos ei taas pysty jutteleen, kannattaako sellaisia ihmisiä pitää ystävänään?