Onko joku onnistunut turruttamaan yksinäisyytensä ja turhuuden tunteensa mammonaan tuhlaamiseen ym?
Itse en siihen ole koskaan pystynyt. Olen mielestäni ikäisekseni ja ottaen huomioon opiskeluni aika rikas. Ja kaiken lisäksi, lähes jokainen sentti on itse hankittua työllä, kaupalla ja osakekaupalla. Siltikin tuntuu, että nuo luvut tiliotteessa vaihtais mieluusti onnelliseen ihmissuhteeseen.
Kaipa tän kirjoituksen tarkoitus on kysellä miten on muiden kohdalla, tunteeko ketään siitä mammonasta todellista iloa? Ainakin oma kokemukseni on, että parempaa olis semmonen juuri ja juuri toimeentuleminen. AIka karseeta on miettiä ittensä tulevaisuudessa yksinäiseksi vanhaksi ukoksi, joka saa ainoan tyydyksen elämästään tuntemalla "hyvää oloa" keräämästään omaisuudesta. Olen jonkun verran yrittänyt lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta ittessä herää väkisin se hamstraaja, joka haluaa kaiken yksin ja itselle. Surullista ja sairasta.
Itse en siihen ole koskaan pystynyt. Olen mielestäni ikäisekseni ja ottaen huomioon opiskeluni aika rikas. Ja kaiken lisäksi, lähes jokainen sentti on itse hankittua työllä, kaupalla ja osakekaupalla. Siltikin tuntuu, että nuo luvut tiliotteessa vaihtais mieluusti onnelliseen ihmissuhteeseen.
Kaipa tän kirjoituksen tarkoitus on kysellä miten on muiden kohdalla, tunteeko ketään siitä mammonasta todellista iloa? Ainakin oma kokemukseni on, että parempaa olis semmonen juuri ja juuri toimeentuleminen. AIka karseeta on miettiä ittensä tulevaisuudessa yksinäiseksi vanhaksi ukoksi, joka saa ainoan tyydyksen elämästään tuntemalla "hyvää oloa" keräämästään omaisuudesta. Olen jonkun verran yrittänyt lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta ittessä herää väkisin se hamstraaja, joka haluaa kaiken yksin ja itselle. Surullista ja sairasta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Niin kuin itsekin kirjoitit olet ikäiseksesi rikas. Sulla on vielä aikaa. Kyllä se toinen siihen vierelle vielä joskus löytyy. Enpä tiedä ketään kuka olisi koko ikänsä (siis ketään sinua vanhempaa) yksin elänyt. Nauti siitä rahasta vielä kun voit.
Lähde kiertelemään maailmaa. Osta huvipursi ja
kyllä sillä on ihanaa laineilla keinutella, ja osta lisäksi oikein komea huvila tai kakkosasunto meren tai suuren vesistön rannalta, siellä on ihana hoidella puutarhaa ja kuunnella lintujen lirkutusta.
Osta istsellesi viimeisen muodin mukaiset kalliit vaatteet, niin eiköhän se nainen eli todellisuudessa kiusankappale ilmesty horisonttiin.
Voi olla, että ei ihan helposti tavaroitaan pakkaa ja lapsia vie mukanaan, kun on sinun rinnallasi köyhyysloukussa.
Oletko pitkälle opiskellut
Suosittelen sitä, että jos et ole opiskellut riittävästi, niin noin nuorena se kannattaa oman itsen, ei rahan, vuoksi.
Nyt sielusi lepää, perhe-elämä ja nykynaiset repivät sen kappaleiksi.
En tiedä oletko ollut näillä palstoilla, mutta suosittelen tutustumista vähintäänkin maisterisnaisiin, tosin heillä on niin paljon omia harrastuksia ja menemisiä, että jos et itse viitsi hoitaa lapsia, niin kun sinulla on mahdollisuus, niin ota avuksi kotiapulainen.
Tsemppiä!
Taidan olla sen verran sekaisin, mutta haluan välttää kaikkea ulospäin näkyvää mammonaa. En kyllä voisi sietää mitään materiaaliin sitoutunutta muijaa.
Se tässä hauskinta on, että kuitenkin yritän säästää ja lisätä omaisuutta, vaikka tuntuu, että se ahdistaa mua. Sen olen sentään pystynyt oppimaan, että koitan reilusti tarjota kavereille esim. nyt vaikka ruokaa yms., että en rupea pihtaamaan heillekin. Ajan huomattavan vanhoilla autoilla ja en matkustele. Rahan käyttämisestä tulee morkkis.
Saatanan sairasta tiedän. En tiedä mistä tämmönen hamsteriatauti johtuu. Niin no kastavatuksestani tietysti, mutta kun en pääse siitä eroon.
on mahdollisuus.Hautaan et rahojasi saa mukaan.
Hamsteriatauti on luonteenpiirre jota kasvatus voimistaa. Meille kertyy varallisuutta, koska emme kuluta, emme nauti kuluttamisesta. Nautimme säästämisestä. Siksi "normaalit" ihmiset eivät voi käsittää miksi emme matkaile, shoppaile ja proystäile vaikka meillä olisi siihen ylimääräistä rahaa. Me emme halua, se ei ole hauskaa. Opettele elämään sen kanssa, ei sillä ole väliä mitä ne meistä ajattelevat.
Luontainen piheys on tauti, joka vaan pahenee iän karttuessa. Ei siitä eroon pääse. Surullistahan se on. Ei meistä kukaan niitä rahojaan hautaan mukaan saa.
kohtalotoveri
pokaaliämmä on palannut/herännyt huuruistaan.
kirjoitusoikeuttani enkä käytä mitään, mikä aiheuttaisi huuruilua niinkuin siellä atomikadulla. Onko nyt alkuviikon korkkaukset menossa vai mikä lie ilkeilyn syy?
on sitten tyhmä.
on kysymys. Minä en ainakaan ole rahasta puhunut sanaakaan tämän oksikon alla.
Näköjään on muitakin rahakkaita persoonoita ja eikös tämä henkilö ollut vasta 23 v.
Tosin itselläni on harvinaisen vähän tyhjyyden tunnetta kun on perhe ja mielenkiintoinen työ.
Mutta kurjempaa tässä olisi jos ei olisi rahaa.
Meinaan ei löydy naista joka ei varakkaasta miehestä diggailisi, oli se sitten kuinka ruma ja outo tahansa. Vaikka jäisitkin yksin, niin sillä rahalla voit ostella kaikenlaista kivaa. Kirjahyllyn täyteen kirjoja, elokuvia, musiikkia, koriste-esineitä, uuden hienon auton, asunnon ihan omaksi, matkustella, etsiä muijan itsellesi venäjältä...jne
Yksinäisyys masentaa.
Jos olisin köyhä, joutuisin kerjäämään yhteiskunnalta hoitoa. Saattaisin päästä terapiaan joskus vuonna 2027.
Mutta koska olen varakas, voin ostaa terapiaa nyt heti. Jihuu...
..ennemminkin lukea vaikka taloussanomia ja seuraavan kesään osinkoja. Naisia tulee ja menee mutta mammona on ikuista. Jos alkaa keljuttamaan niin ostat kämpän thaimaasta. siellä muijia riittää. Turha surkutella täällä.
Tuli mieleen kysyä seuraavaa: Kun teillä on jossain vaiheessa paljo sitä fyffeä, niin raaskitteko pistää sitä likoon yhteisen talouden muodotamalla jonkin kivan naisen/miehen kans? (Joo no, oletetaan että kummallakin suht samanverran fyffeä)?
Vai onks tää sinkun hankkima omaisuus joku sellanen homma, ettei viitti omaansa pistää toissen kaa kimppaan enää?
luotettava ja järkevä nainen. Ei muutoin.
Eikä se ole ongelma, jos toisella on suhteen alkaessa enemmän omaisuutta kuin toisella. Nehän ovat vain laki- ja sopimusteknisiä ongelmia, joihin on kyllä ratkaisut olemassa. Esim. yhteisen kiinteistön hankinnassa kaupat voidaan tehdä niin, että toinen omistaa kiinteistöstä 70 % ja toinen 30 %. Samoin yhteisiin hankintoihin otetut lainat voi ottaa siten, että lainan pääomaosuudet on eritelty tietyssä suhteessa. On olemassa myös avioehdot yms. Nämä kaikki ovat vain sopimusteknisiä asioita, mutta siitähän se on lähdettävä, että sopijakumppani on luotettava henkilö.
Jos löytyy mukava nainen (ei mikään gold-digger) niin kyllä yhteisiin menoihin vois laittaa ainakin parikymppiä vuodessa omien menojen lisäksi. Tekisin silti avioehdon, sillä en ole mikään hölmö. Sitten jos olisi jo perhettä niin ei kai silloin enää mitään rahoja miettisi. Olisihan se kiva, jos joku osaisi rahoista nauttia, kun en itse oikein siihen pysty.
Niin siis tuota just tarkotin kysymykselläni, että ootteko valmiita pistämään omaisuudenne 50-50 puoliksi jonkun toisen ihmisen kanssa.
En lähtis asumaan toisen kanssa periaattella, että toinen omistaa 70 ja toinen 30...vaan ihan puoliksi pistetään jos yhdessä asutaan. Rikkaampi ex-poikamies voi sitten ostaa muuta kivaa itselleen tai panna säästöön muut rahansa. Ja yhteiset ostokset maksetaan puoliksi.
Tuohan on näennäistä asioiden jakamista, jos toinen sijoittaa rahansa 70% kohteeseen ja toinen 30%. Sen verran saa rikas poikamies olla "vastuussa" menneisyydestään, että jos ei ole aikaisemmin tullut pistettyä puolet-puolet asioita jonkun kanssa, niin tekee muuta omalla yli 50% menevällä omaisuudellaan. Siitä vaan itselleen sijoitusyksiötä kattelemaan, mutta minun tulevassa kodissa toinen ei omista kotia enempää kuin toinen...koti on yhteinen. Autot sun muut pienemmät jutut voi olla sitten enemmän toisen kuin toisen. Esim. yhdessäolon aikana ostettua kesämökkiä en haluaisi myöskään ostaa muuten kuin 50-50 periaattella.
Eli tuota juuri tarkoitin, että löytyykö omaisuuttaan kartuttaneista poikamiehistä/poikamiesnaisista laittamaan hynttyyt yhteen puoliksi jonkun kanssa :) ? Koska se tietäsi sitä, että hänen on sopeuduttava toisen vähempivaraisuuteen :)
Pelkään sitä nimittäin, että raha-asiat menevät kummaliseksi vääntämiseksi kauan yksin olleen ja tienanneen tyypin kanssa.
jos varakkaalla osapuolella on erittäin hieno talo ja kakkosasunto meren rannalla ja muuta mukavaa, niin tottakai täysijärkinen ihminen tekee avioehdon, ja kun nykyisin aina melkein tulee avioero, jos sattuu sanomaan yhden poikkipuolisen sanan, niin ennen avioliittoa hankittu omaisuus menee sen hankkineelle ja esim.
osakkeet menevät aina henkilölle, joka on ne hankkinut.
Tällä metodilla jäät suurin piirtein tyhjän päälle.
Niin siis, että minun puolesta tehdään mieluiten avioehto jos avioon mennään.
Mutta yhteisen kodin eli yhteisen asunnon haluan omistaa 50-50. Ja ehkä mieluiten kotiin rinnastettavan rakkaan ajanviettopaikkan kuten perheen mökin. Siis niin, että vähintääkin se koti on kummankin nimissä tasapuolisesti, tai jos ei ihan tasaan jaettu niin joku 40-60 jako vois vielä mennä...sillä summalla, että toisella on varaa lunastaa sit vaikka se ent. yhteinen koti omiin nimiinsä jos tulee ero (että lapset voi jäädä vanhaan kotiinsa).
Tuolla tavalla naiset laskelmoivat saavansa mieheltä kaiken avioerossa: lapset, asunnon, ylpeyden.
Voisin vaihtaa osia millon vaan!
Voit sit kokeilla mun pitkäaikaistyöttömän arkea ja miettiä miten tässä tilanteessa iskettäis naisia....
Tiedän, että en ole "ulospäin" pahasti kärsinyt. Se on mulla vaan koko elämäntapa sellasta maksimointia. Siitä kärsii usein. Tämä maksimointi johtaa yksinäisyyteen.
Esim. opiskeluissani olen se, joka ei ole koskaan poissa ja istuu lähes jäpittäen, koska haluaa olla alallaan huippu. Aina pitäisi tietää kaikki. Sama töissä. Koskaan en ole myöhästynyt töistäni. Koskaan en ole sanonut pomolle ei. Ihmiset ei tykkää laisistani ihmisistä, vaikka olen reilu ja rehti muita kohtaan. Ihmiset kadehtivat minunlaisiani huomaamattaan ja kateus muuttuu pahoiksi puheiksi, eristämiseksi yms.
Vapaa-ajalla harrastan urheilua, jossa yritän olla paras.
Se on tosi sairas elämäntapa. Kunpa elämässä olis jotain muuta mietittävää kuin itsensä. Olen vaan sellanen puol natsi, mutta en sentään vihaa ulkomaalaisia, juutalaisia enkä muitakaan rotunsa puolesta.
Ihme kyllä,kirjoituksessasi oli jotain tuttua.
Itse olen 4-kymppiä lähentelevä mies mutta nuorekkaan oloinen,siksi hakeudun useimmiten nuorempien naisten seuraan.Siellä olen saanut kuulla että olen muka liian fiksu!! Siis sekin on näemmä uhka naisille,eivät haluu sellasta....
mersun kuin metron takapenkillä, mutta ei ole toistaiseksi mammonaa kertynyt niin paljon, että olisi tarvinnut siitä surua tuntea...
on tekaistu. Sen huomaa kirjoitustyylistä, että takana on jätetty nainen ja hyvin hyvin masentunut ihminen.
siis atomikadulta, se on varma.
Ei kukaan mies kirjoittele sillä tavalla eikä siinä iässä vielä rahassa uida, tiedän missä iässä voidaan uida, jos on pitkälle opiskellut ja tuuria etc. 23 v on vielä ihan maitoparta, siis
takana ystävämme atomikadun pikkupissis.
Saa pidettyä hyvän elintason.
Voi panostaa paremmin opiskeluun ja itsensä kehittämiseen, kun ei ole taloudellisia murheita.
Voi matkustaa (lähinnä tarkoitan seikkailemista jne.)
Voi harrastaa erilaisia (liikunta)lajeja, kun välineiden hankinta ei ole rahasta kiinni.
Voi syödä terveellisesti, vaikka se olisikin kalliimpaa.
Baarireissuilla ei rahat lopu kesken.
onnellisuustutkimuksissa tulee aina esille se, että raha ei lisää onnellisuutta sen jälkeen kun ihmisen perustarpeet tulevat täytetyksi. Eli vain he, joilla rahaa on niin vähän että perustarpeet jäävät täyttämättä, tulevat onnellisemmaksi saadessaan sitä lisää. Muilla lisäraha ei lisää onnellisuutta. Yllättävää mutta totta. Vastaus kysymyksiisi onkin melko varmasti, että ei.
Onko elämälläsi jokin syvempi tarkoitus? Jos ei, niin etsi se. Sen tarkoituksen toteuttamisesta löytyy onnellisuuden avain. Seurustelu tai raha eivät riitä elämän tarkoitukseksi vaan sen on oltava jotain mikä kestää yli ajan.
Onnellisuustutkimuksissa on myös ilmennyt, että vaikuttamaan pyrkivät ovat onnellisempia kuin yhteiskunnallisesti passiiviset. Hyväntekeväisyys ja järjestötoiminta kuuluvat tähän ryhmään. Tällöin ihmiset edistävät tärkeäksi katsomaansa asiaa ja se edistää onnellisuutta.
Ehkä sinullakin on joku asia, johon haluat vaikuttaa. Tai jos se ei vielä ole selkeästi mielessä, niin löydät sen varmasti. Hyväntekeväisyydestä sen verran, että antaminen on aina ihmiselle hyväksi. Jos ei ole tottunut antamaan, niin onhan se vaikeaa. Mutta aina ei voi olla saamapuolella. Hyväntekeväisyydessä ei liiku pelkästään raha vaan myös hyvä tahto ja välittäminen.
Jos miettii vaikkapa Bill Gatesia, joka lahjoittaa miljoonia hyväntekeväisyyteen vuodessa, niin varmasti hänellä on intohimo vaikuttaa nimenomaan näihin tiettyihin asioihin. Intohimoinen suhtautumistapa on ihan parasta. On todella hienoa tehdä asioita täydestä sydämestään =) Intohimo liittyy mielestäni elämän tarkoitukseen.
En usko, että raha on sinulle se ongelma. Ongelma löytynee jostain tuolta onnellisuuden ja elämän merkityksellisyyden suunnasta. Tai siis niiden puutteesta. Eli hirveän inhimillinen ja kaikkia koskettava asia, jokaisella on näitä kriisejä. En mitenkään halua tuputtaa sinulle mitään mutta mieti asiaa. Jos oma elämä ikävältä, niin jotainhan sille on tehtävä.
Mutta ne positiiviset puolet! Olet nuori ja fiksu (tyhmempi ei koskaan tunnistaisi tällaista ongelmaa vaan lähtisi turruttamaan tunnetta esimerkiksi sillä huvipurrella tai ökytalolla. Tai alkoholilla.). Sinulla on motivaatiota muuttaa elämääsi. Mikään ei estä sinua kunhan löydät oikean tien! Tsemppiä sinulle siinä =)
Olet kyllä osittain oikeassa. Olen sellainen tyyppi joka kantaa huolta aivan liika kaikesta. Paskaa puhumatta sanon, että tunnen todella huonoa omaatuntoa luontomme tuhoamisesta. Välillä tuntuu, että pää räjähtää kun katsoo ihan lähipiirin ihmisiä tekemässä aivan tarpeetonta saastuttamista. Tunnen ihmisiä joille on ylpeydenaihe esim. kuluttaa mahdollisimman paljon polttoaineita, joillekin on ylpeydenaihe kun oma auto kuluttaa 17l/100km. Joskus taas itsellekin tulee aikoja kun ei jaksa välittää mistään ja ajattelen, että antaa mennä vaan.
Oma stratekiani asian parantamiseksi on lukea itseni insinööriksi(työn alla) ja hakeutua energia puolelle ja sitä kautta jollain tapaa ehkä päästä vaikuttamaan ympäristömme puolesta. Olen aika reaali vihreä.
Joo, mutta aiheeseen. Eli itsestä ainakin tuntuu, että tarvitsisin jonkun ihmisen jolle kertoa iloista, suruista, huolista, murheista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Tuntuu vaan, että välillä omien luonnollisten tarpeiden tyydyttämättömyys vie pohjan kaiken merkitykseltä.
Arvaa vaan kuinka vaikea on löytää mies/nais- seuraa kun luonne on tälläinen. Kotonani on aina ollut tapa, että mistään ei puhuta, mutta kun mun tekis mieli puhua. Kun joskus oon yrittänyt nostaa kissaa pöydälle niin hiljaisuus jatkuu. Tyylisiäni ihmisiä on niin saatanan vähän, täällä kyllä näyttää liikkuvan muutamia.
No ei elämäni sentään pelkkää surua ja murhetta ole. Onhan niitä hyviäkin hetkiä paljon. Tuntuu vaan, että ne olis huomattavasti parempiakin, kun olis joku kenen kanssa niitä jakaa.