Miksi ihmeessä kun mennään naimisiin niin moni kerää suhteeseen heti kaikki palikat kerralla:
ensimmäisen lapsen syntymä ja oman talon rakentaminen.
Siinä sitä isäntä sitten tekee ympärivuorokautista työpäivää, ensin töissä sitten rakennuksilla, vaimo ja lapset siinä jaloissa, mies burnoutin partaalla.
Ja kun tupa on pystyssä tulee ero kun molemmilta on hermot menny väsymyksen ja stressin takia.
Rakentakaa sitä parisuhdettanne mieluummin kuin taloa
jossa sitten loppupeleissä ei huvita yhdessä edes asua.
Mutta kun oma talo pitää olla.Vaikka väkisin.
ensimmäisen lapsen syntymä ja oman talon rakentaminen.
Siinä sitä isäntä sitten tekee ympärivuorokautista työpäivää, ensin töissä sitten rakennuksilla, vaimo ja lapset siinä jaloissa, mies burnoutin partaalla.
Ja kun tupa on pystyssä tulee ero kun molemmilta on hermot menny väsymyksen ja stressin takia.
Rakentakaa sitä parisuhdettanne mieluummin kuin taloa
jossa sitten loppupeleissä ei huvita yhdessä edes asua.
Mutta kun oma talo pitää olla.Vaikka väkisin.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Mikäs sua vaivaa? Kyllä se talonrakentaminen voi olla myös positiivinen kokemus molemmille. Eikä miehen tarvitse olla ainut perheessä, joka rakentaa ja puuhastaa tontilla. Jos on niin tumpelo vaimo, ettei osaa/halua tehdä mitään, se on sitten miehen ongelma. Mitäs läksi.
Minusta on typerä ajatus, että mies töiden jälkeen lähtee aina yksin rakennuksille ja vaimo jää vaan kotiin siivoilemaan. Lapsetkin voi joskus viedä hoitoon tai sitten mies jää välillä kotiin ja vaimo menee vuorostaan! Minä ainakin nautin rakentamisesta.
Jos se muuten pahalta tuntuu, siihen voi aina suhtautua niin että se on vain väliaikaista. Eikä sitä tarvi ottaa niin stressillä, että joka ilta pitäis olla menossa rakentaan. Välillä pitää heittää hetkeksi vapaalle ja antaa aikaa perheelle. Ja todellakin molemmat voi mennä sinne, ellei sitten toinen jää hoitamaan mahdollista lasta.
Mä olen sanonut miehelleni, että sitte ku meijän talon rakennus alkaa (toivottavasti ens kesänä), pitää olla niitä päiviä, jolloin ei rakennukselle mennä. Ja hän on samaa mieltä. Jos meillä on lapsi silloin, minä jään kotiin ja mies menee rakentaan, onhan hän ammattilainen ja nauttii rakentamisesta. Minä autan sen mitä pystyn. Sitä rumbaa kestää ehkä vuoden, reilu, mutta toivottavasti se on sen arvoista. Oma koti, ite rakennettu. Parhaassa tapauksessa se kokemus vie kumppaneita lähemmäs toisiaan. Jos ei ymmärrä väliaikaisuutta ja sitä, että se rasittaa...voi hyvinki olla mahollista että suhde siitä kärsii. Silloin syy ei ole rakentamisessa vaan jossain syvemmällä.
On vain tahtokysymys, haluaako panostaa myös siihen perheeseen ja parisuhteeseen sen rumban keskellä.
Eihän hän sieltä malttanut päivääkään pois olla kun intohimo rakentaminen oli. Aamulla aikaisin lähti ja vähää ennen puoltayötä vasta kotiin. Ei hän nyt aina raksalla rehkinyt mutta suunnitteli ja huilasikin siellä.
Jos parisuhde on vahvalla pohjalla niin kyllä se sen kestää että mies keskittyy rakentamisen ajan enemmän rakentamiseen kuin parisuhteen hoitoon.
Kamalaa jos muija alkaa kitiseen ja natiseen kun muutenkin stressi on miehellä kova. Rakentaminen on aina stressaavaa, huolta paljon aiheuttavaa, niin oli miehellenikin.
Me ollaan rakennettu jo kaks taloa. Ensimmäinen v. 2000, jolloin esikoinen oli alle vuoden. Rakennusaika kesti 10 kk. Oli se tietysti raskasta aikaa, mutta ei muuten mitenkään traumaattista. Mies on myöskin alan ammattilainen ja teki kaiken mahdollisen itse. Sitten saatiin toinen lapsi, ja palasin töihin pojan ollessa 1,5 vuotta. pari vuotta töissä oltuani alettiin haaveilemaan vielä uudesta kodista ja ehkä jopa kolmannesta lapsesta... Niinpä asiat sujuivat toivotusti ja saimme talomme myytyä, uuden tontin (mieluisan!) ostettua ja kolmas lapsi syntyi sinä kesänä kun rakennusurakka alkoi olla oikein vauhdissa. Myös tällä kertaa mieheni rakensi päivätyön ohella ja oli välillä erittäin väsynyt. Kuten myös minä pienessä 60m2 asunnossa pikkuvauvan kanssa... Mutta koska itse oli asia päätetty ja yhdessä hommaan alettu niin asiat tehtiin kuten sovittu oli. Minä hoidin puolitoista vuotta lapsia, pyykkäsin, tein ruokaa, laitoin nukkumaan jne... Mies rakensi ja yllättävän paljon silti ehti viettää aikaansa myös pienimmän kanssa. Isommat olivat välillä raksalla mukana. Minä lähinnä työnjohtotehtävissä siihen asti että maalaushommat alkoivat:)
Nyt asutaan uudessa kodissa, josta ei enää muuteta mihinkään. Töihin pitäis takas alkaa kohta valmistautumaan ja yhteenveto parista viimevuodesta on:
Rankkaa, mutta sen väärti. Ja onhan se saavutus parisuhteellekin, 7 vuotta, 3 lasta ja kaks taloa... tuntuu että me kestetään mitä vain:)
kuultaa sama tekijä läpi eli : mies on alan ammattilainen.
Mutta nyt puhutaankin heistä jotka väsähtivät kun kykyjänsä ei osannut suhteuttaa työmäärään.
Hienoa tosiaan että joku on jopa kaksi taloa rakentanut, mutta taisi olla apureitakin eikös niin?
ei. No ekat kaksi kuukautta appiukko oli muuraamassa seiniä isännän kanssa. Siitä eteenpäin kaverina kävi vain sähkömies ja putkimies, ja seinät annettiin urakaksi.
Mutta kylläpä tässä saa akkuja latailla tovin aikaa silti itse kukainenkin... :)
Ehkä tuo talopakettirakentaminen vaikuttaa niin, että kenestä vain tuntuu olevan rakentajaksi. Sanotaan että siitä selviää työnjohto ja organisoimispuolella. Sitten kun julma totuus selviää normaalirakentajalle, niin se vastuu pistääkin vakavaksi... En tiä, meitä on tosiaankin niin moneen lähtöön;)
Sanotaan että suhde kestää mitä vain jos on hyvällä pohjalla. Olen asunut vanhassa 20 - luvulla rakennetussa hirsitalossa 7 vuotta. Muutimmme sisään kun 1.krs, oli tehty. Kellaria alettiin silloin kaivamaan ja yläkerta on vieläkin käyttökelvoton.
Koko ajan on puuttunut perustiloja ja se on tehnyt tämän rankaksi. Lapsiperheellä ei ole liikaa aikaa ja ulkopuolisten palkkaaminen maksaa.
Väitän, että tämä jos joku rasittaa suhdetta, tilanne voi myös matkan varrella muuttua. Mukana on myös naisen ja miehen näkökulma ja sukupuolten välinen erilaisuus, ihmisistä tietenkin riippuen.
Naisille siisteys, estettisyys ja käytännöllisyys merkitsee enemmän kuin miehelle.
Tilojen toimivuus tuo myös mielenrauhaa joka voi vaikkapa tässä järkkyä = ajatusmaailmojen törmääminen = riita.
Uudessa se hyvä että siellä ei rakennusaikana asuta ja kun muutetaan saadaan kaikki tilat käyttöön vaikka kieltämättä se rakennusaika on rankkaa. Vanhassa psyykkaat itseäsi vuosia että joskus tämä paranee....mikä se sitten on joskus...onko koskaan?
Rankkaa on henkisesti.
Selkeät suunnitelmat joista pidettäisiin kiinni ja se että se olisi ohimenevä vaihe voisi auttaa.
talo oli muuutetta kaksi vuotta vanha, mutta vuokralaisten jäljiltä päätettiin tehdä remppaa, joka jatkuu ja jatkuu. Ihan sama fiilis kuin sinulla vanhassa asuva. Sitä jaksaa jonkun vuoden itselleen kertoa, että tämä on ohimenevää, mutta kun loppua ei näy. Nyt alkaa olemaan suht loppusuoralla, mutta edelleenkään joulu ei ole valmiissa kodissa. Alku vuosina en ollut kovin ahkera rakentaja, kun lapset olivat pieniä, viime vuosina olen tehnyt tasan yhtä paljon kuin mies ja samalla hoitanut kodin, lapset ja työni. Ja opiskellut. Nyt syksyllä päätin, että rakentamiseen en osallistu enää samalla intensiteetillä, autan kyllä kun homma ei suju ilman apukäsiä. Henkisesti olen aivan loppu, lähinnä käyn töissä lepäämäsää ja olemassa normaali nainen. Surullisinta asiassa on se, että minun harrastukseni on aina ollut sisustaminen ja kaunis koti;=( Niitä ilman olen siis ollut koko tämän ajan.
että joku muukin on samassa veneessä ja se että tietää jonkun naisen joka on läpikäynyt saman.
Onko teillä vielä suhde kunnossa? Meillä kriisejä aiheuttanut puhumattomuus ja lähtökohta jolla talo ostettiin.
ei tässä minun mielestäni ole enää mitään suhdetta sanan hyvässä tarkoituksessa. Meillä on koko ajan kriisi, ainakin siis minulla, ja mies ei edes suostu puhumaan asiasta. Minä kun valitan vain turhasta. Meillä myös tämä remontointitapa on ollut vain miehen ratkaisu (niinkuin moni muukin), minusta olisimme voineet jotakin jopa teettää. Ja jättää muutaman muun asian väliin, siis miehelle tärkeitä asioita. Minähän en siis enää käy missään, koska meillä tehdään remonttia. Eli aplodit sinulle mies, joka olit ajatellut oikeasti suhdettanne. Täällä olisi paikka avoinna noin huomaavaiselle miehelle. Suhteessamme voisi olla kaikki muu kunnossa, ainaista riitaa aiheuttaa pääasiassa tämä remontti. Täytyy sanoa, että olisi todella ihanaa puhua naisen kanssa, joka on käynyt saman läpi. MItes teillä, koetko, että avioliittonne voi jatkua näillä eväillä? Vai onko pakko saada jo joku muu ratkaisu? Minä olen ajatellut mennä terapiaan selvittelemään omaa päätäni, miehellä ei kuulemma ole ongelmia ja pää on kunnossa. Ehkä tästä elämästä tällä konstilla löytyisi jotain hyvää....
Minusta tuntuu aivan samalta kuin sinusta. Myös minun mieheni mielestä "ongelma" on minun, ei hänen..Kiva olisi vaihtaa ajatuksia kanssasi koska luulen kirjoituksesi perusteella että olemme "samassa veneessä". Ymmärrän niin hyvin sitä...että tuntuu kuin koko elämä alkaisi pyörimään remontin ympärillä ja niinhän siinä käykin. Kuinka se voisi olla vaikuttamatta parisuhteeseen jos vielä lapsetkin ovat siinä.
Mä ainakin olen kurkkuani myöten täynnä ja ajatusmaailmojen törmäyskurssilla :-( .
niin voimme vaihtaa ajatuksia. Voisi olla ihan terapeuttista...
Me myös rakensimme unelmien taloa. Meillä oli kolme lasta. Muutimme urakan jälkeen uuteen ihannetaloon. Pihaa ja taloa laitettiin vielä monta vuotta. Sain kolme keskenmenoa. Velat painoi, omaa aikaa ei ollut parisuhteen hoitoon. Kaikki aika meni talon laittamiseen ja lasten kanssa olemiseen. Mutta oli ihana talo ja puutarha. Kuusi vuotta siinä meni onnellisena (ja välillä vähemmän onnellisina). Naureskelin ihmisten puheille talon rakentamisen jälkeisestä erosta. Vaan niin kävi meillekkin. Ero tuli. Enkä kadu. Enää en rakenna yhtäkään tönöä, korkeintaan remppaan jonkun muun rakentamaa.
No kyllähän sitä on kiva hymistellä jos kaikki on mennyt "kivasti" ja ollaan oltu terveitä ja toimeentulo suht ok ja tonttikin aivan "ihana" niin kun tuossa joku hehkutti rakentamisen ihanuutta.
Yksi ukko rakensi talon työllä ja vaivalla rakkaalle perheelleen, oli hyvä mies.
Ukolla kun meni aika rakennusprojektiin niin alkoi remonttireiska pitämään vaomio hyvänä.
Tuli riitaisa ero. Mutta tulipa komea tupa valmiiksi.
Paitsi että miehen rakentamassa talossa asuu ex-vaimo yhteisten lasten ja uuden miehen kanssa.
kaikkea sitä kuuleekin. Sitten vielä ihmetellään miksi suomessa tapahtuu niin paljon humalassa tehtyjä henkirikoksia...?!? :/
että miksi ne pennut pitää tehdä siihen samantien...rakentakaa eka talo ja kakarat vasta sen jälkeen. Ei tarvii sit valittaa että *voivoi...valivali...lapsia täytyy hoitaa*
Ei oo sit nahkapussit jaloissa roikkumassa...voi rakentaa rauhassa...
Hyvähän se että on perhettä, joka yleensä muuttaa taloon! Ja kuka vain kahdelle rakentaisi, miksi?
Siitä vasta ero tuleekin, jollei lapsia kuulukkaan.. "Unelmien talo" ja huoneet sen kun ammottavat tyhjyyttään.
Lapset voi myös viedä välillä hoitoon. Se on elämää vain, sekä puhdas järjestelykysymys.
Aina on adoptio! Jos sellasia riippakiviä joskus sit on pakko hankkia...
Pitkä suhde takana ja yhtä pitkä rakentamisen jälkeenkin ja eroa ei tule koskaan. Mikään huone ei ammota tyhjyyttäkään :D Tyhjyys on vain omassa päässään ihmisillä jos elämää ei oikein oivalla.
Kun kysyt että miksi niin siksi että on aivan eri nautinto asua omakotitalossa kuin kerrostalo kasarmissa tai rivitalo kolhoosissa jossa ei mitään yksityisyyttä. Mutta rivitalokin on kuiteskin parempi vaihtoehto jos yksin asuu ja elää. Toisekseen omakotitalossa on puuhasteltavaa jottei aika käy pitkäksi. Saa nauttia omien kättensä jäljistä. Kesällä aivan ihanaa juoda aamu kahveet terassilla ihaillen ympäristöö ja kuunnella linnunlaulua kaikesta muusta ihanuudesta puhumattakaan. Suuri nautinto on kuopsuttaa isänmaata ja kokeilla uusien kasvien menestymistä.
Aika erikoista jos miellät omakotitalo asumisen vain lapsiperheiden iloksi?
vapusta lokakuun puoleenväliin korkeintaan, kun siitä omakotitalosta nauttii.
Meillä on suuria kiinteistöjä isojen vesistöjen varrella ja siellä on sitä kuopsuttamista ja veneiden korjaamista ja maalaamista etc loputtomiin.
Mutta ihanaa on pulahtaa hiekkarannalle uimaan
saunata, kun ensin on tehnyt puut ja kantanut ne
saunalle ja sitten olohuoneeseen takan viereen, että voidaan makkaraa paistella.
Voi, että on ihanaa asua järvenrantatontilla olevassa kerrostaloasunnossa, jossa on kaikki maailman palvelut aivan vieressä ja luonto kukoistaa eikä tarvitse tehdä lumitöitä eikä mitään korjaustöitä.
Meillä on aikuiset lapset, mutta ketään ei kiinnosta lumityöt, vaan hiihto valaistuilla laduilla ja uimaan pääsee syksylläkin muutanien metrien päässä olevaan järveen.
Kesäuinti kesäasunnoilla ja rantasaunat ovat aivan ihania,
En kestäsi elämää ilman järviä.
En asu missään paikassa, jossa ei ole järveä. enkä muuta.
Omakotitalo on mielestäni paras, riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Lasten kannalta omakotitalo on ehdoton, mutta tosi mukava myös vaikkei lapsia oliskaan. Oma rauha pitää olla, ja sitä ei kerros- tai rivitaloissa ole niinkään. Rivitalossa oon tähä asti asunu (lapsuudenkoti erikseen), ja ei tää oo kovin mukavaa ku naapureita tossa muutaman metrin päässä! Oman talon rakentaminen alkaa ens kesänä. :) Eipä tartte koko ikää kituuttaa rivitalossa.
Ja tuossa yläpuolella olevassa viestissä oli näistä lumitöistä.. Minä ainaki tykkään tehä lumitöitä! Onhan toki omakotitalossa muitaki hommia enemmän, mutta on se sen arvosta!
nämä pääasialliset kaupunkivaihtoehdot; omakotitalo kaupungin kaava-alueella, rivitalo sekä kerrostalo. Näistä kaikista vaihtoehdoista paras ja itselleni sopivin on iso kerrostalohuoneisto kaupungin keskustassa vanhassa talossa. Huoneisto on remontoitu nykyaikaiseksi ja nautin suunnattomasti kaupunkielämästäni. Jos haluan luonnon helmaan, mitä aika harvoin enää tapahtuu, lähden mökille taikka Lappiin.
Omakotiromantiikka on osaltani loppuuneletty, enkä kaipaa siitä mitään osaa itselleni. Rivitalovaihtoehto oli näistä asumismuodoista huonoin. Sellaiseen en enää lähtisi suin surminkaan.
Sehän on kyllä niin ihmiskohtaista. Kenelle sopii mikäki tapa. :) Yksi tahtoo kerrostaloon, toinen rivitaloon, kolmas omakotitaloon kaava-alueelle, neljäs omakotitaloon kaava-alueen ulkopuolelle...
Suotakoon jokaiselle hänelle itselleen paras vaihtoehto asunnoksi. :)
Minusta on melko tyhmää tapella siitä, että jos joku haluaa ostaa uuden talon, tai jos haluaa rakentaa ite, tai haluaa ostaa vanhan talon. Jos tahtoo remontoida vanhan talon ni mikäs siinä! :)
suuren vesistön rantatontille? Jos tulee, niin hintaakin tulee olemaan niin paljon, että kyllä kaksi saa tehdä kahta työtä. Sellaiset tontit maksavat maltaita.
Meillä on neljä suurien vesistäjen ja´pienenmpien vesistöjen rannalla olevaa asunto ja ihana rivitalo järven rannalla.
En vaihtaisi talvikuukausina omakotitaloon.
Kevät-kesä-syksy on ihanaa aikaa suurten vesistöjen varrella olevilla kiinteistöillä.
Mökkikin on vielä ja sähköistetty rauhallisella pienemmän vesistön rannalla.
Pitettiin kaikki uusiksi.
Mitä tekee kesäkuumalla omakotitalolla, jos ei ole järvenrantaa eikä rantasaunaa eikä purjevenettä rannassa ja hiekkarantaa ja luontoa
joka puolella ja todella suuria tontteja.
Ihan pellon laitaan tulee. Kaava-alueen ulkopuolelle. Rauhalliselle seudulle. :) Maalle. On navettoja haisuttelemassa. :D (Tiesitkö että joku voi tykätä siitä hajusta? Mieheni tykkää, ku on tottunut. :D)
Ja tontti ei maksa mitään. :) Saadaan eräältä mieheni sukulaiselta, ovat jo vanhoja (yli 80). Hyvin anteliaita, eivätkä he itse tarvitse. Heillä on pari lasta, eivätkä hekään tarvitse. Ja he antaa mieluummin tutulle kuin myy tuntemattomalle. Ei voi ku olla kiitollinen. :) Anteliaitakin on vielä olemassa. :)
Minä en vaihtais omakotitaloa kerrostaloon, enkä rivitaloon, en ikinä!
Kesällä voi tehdä mitä vain! On lapsillekin tonttia juosta ja temmeltää, rakentaa vaikka puumaja! Ja oma hiekkalaatikko! :) Ja eihän tuonne meren rantaankaan ole pitkästi, kymmenisen kilometriä hyvälle rannalle. Metsä on likellä, ja sielähän voi tehä vaikka ja mitä kun käyttää mielikuvitusta. Päivääkin voi paistatella ihan rauhassa omalla pihalla. :) Talvellakin riittää puuhaa, lumitöitä, lumilinnan rakentamista, lumisota ym "lapsellista". :D Voi tehä vaikka luistinradan omalle pihalle! Ja aina on se oma rauha, se on tärkeä, minulle ainakin ja miehelleni myös. :)
Minä ainakin löydän enemmän tekemistä omalta tontilta kuin jostain pieneltä rivitalopihalta.
Mutta ihan miten kukin tykkää. :)
Totta, että kaikissa asumismuodoissa on hyvät ja huonot puolensa...
Omakotitaloasuminen voi olla hyvinkin rankkaa jos siitä tekee sellaisen. Esim. jos aina on remontoitavaa. Siinä ei hermo lepää.
Uskon että nautit nyt asumisesta , hieno homma
:-) !
tulet huomaamaan kun pääsette rakennusvaiheeseen että aina eivät suunnitelmat mene kuin tanssi.
Kommentiisi, kuka haluaa remontoida vanhan talon niin mikäs siinä, heittäisin vastaväitteen...
Kuinka moni osaa laskea resurssinsa talon ostovaiheessa ja tietää mitä elämä tuo tullessaan... Sitäpaitsi vanhoissa taloissa on SITÄ JOTAIN mitä ei uusiin ikimaailmassa saa.
Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, mutta kokemusta saa vain elämällä ja remontin keskellä asumalla ja uuden rakentaneena :-)
nim. kokemusta on
miksi et lähtisi rivitaloon enää asumaan?
Johtuuko naapureista...ihan mielenkiinosta vain kyselen kun itse mietin rivitaloasumista.
Niinhän siinä tuppaa käymään ettei mene niinkuin suunnittelee. Voi olla ettei jotain osaakaan.. Tai arvioi aikataulun väärin niinkuin mieheni veljellä kävi. Tai todenäköisesti käy. Jouluksi ois tarkotus muuttaa, on tosi kesken vielä, kiirettä pitää. Mieheni on kuitenkin ammattilainen, osaa vähän arvioida sitäkin missä todenäköisimmin arvioi väärin. Kaikki on tietenkin mahdollista...
Uusissakin taloissa on sitä jotain. ;) Ite rakennettu, oman käden jälki. ;)
En mä sitä tarkoittanu nii että hullu on joka remonttaa vanhan. Tarkoitin, että jos haluaa, niin sitten haluaa ja se on hänelle sitten hyvä ratkaisu. :)
Se on totta että todella tietää vasta kun on kokenut. Toisaalta, kokemuskiakin on monenlaisia...;) Pienimuotoisen remontin keskellä olen asunut, ei se ainakaan herkkua ole. :D
huhtikuun puoliväli - syyskuun loppu, sen jälkeen
on ihanaa, kun on tuttavia läheseudulla ja täällä on ihan liian rauhallista ja ranta 40 metriä ikkunoitten edessä, vaikka on ympärivuotinen asunto, valtavat piha- ja metsäalueet, mutta vähän on tällaisia paikkoja ja koulu on ja oli 200 metrin päässä, onneksi ei kotiin näkynyt, kun on metsää.
En tulisi toimeen, jos ei olisi paljon ystäviä ja tuttavia ja lyhyt matka suuren kaupungin keskustaan ja muut palvelut 400 metriä siis kaikki. Jopa kirpputoreja 500 m, käyn, koska pidän siitä tunnelmasta, en enää pidä yhtään tuollaisista Sokos ja Stocka-tyyppisistä ns.
nokka pystyyn tyylisistä putiikeista, käyn harvoin.
ihan vaan mielenkiinnosta, miten sulla on aikaa koko päivä olla koneella.
Etkö tee sille miehellesi ruokaa?
Koska siivoat?
Pyykit, koska niitä tulee niiltä työmailta joka päivä?
Ulkoiletko ollenkaan?
Minä juuri siivosin ja ulkoilin. Luin talouslehdet ja aamulla tietysti aamun lehden.
Illalla jonkin verran katson televisiota.
Nyt olisi aika tehdä tärkeää työtä, jonka tulostamis- ja korjaustöissä mieheni vähän auttelee. Näin asiat hoituu nopeammin. Minä teen luovan työn.
En mä tässä koko aikaa sentään ole vaikka paljon olen nyt ollutkin. :D
Teen kotitöitä, ja siinä välissä ehtii paremmin kuin hyvin piipahtaa netissäkin. Siivoamme kerran viikossa kunnolla (viikonloppuna), pöytien siivous tulee tiskaamisen yhteydessä ruuan jälkeen. Tänäänkin ruuanlaiton välissä olen käynyt täälä. Ruuanlaittoon ei mene kauaa. Eihän tässä mene kuin muutamia minuutteja kerrallaan kun käväsee kirjottaan muutaman sanan. :) Kymmensormijärjestelmä on aika kätevä. :)
Pyykkejä ei todellakaan ole paljoa. Miehelläni on työkamppeet erikseen, niitä ei pestä joka päivä. Töissä päällimmäisenä olevat kamppeet on työmaalla, ja niistä huolehtii firma.
Ulkoilen kyllä. Lenkin teen useimmiten iltaisin. Montaa tuntia en kylläkään ulkoile kerrallaan..
Ihan mielenkiinnosta voisin kysyä itseltäsi miten sulla on aikaa koko päivä olla koneella? Koska sinäkin kirjoitat tänne vähän väliä. Ja sinulla kun vielä on se työpäiväkin siinä!
Minä menen nyt mieheni kans tiskaamaan. :)
lapsettomana henkilönä edes itse tiskata, vaan sen miehen on raskaan raksapäivän jälkeenkin vielä tiskattava.
Meillä on ollut siitä asti, kun toinen lapsi syntyi, asianpesukone. Tietysti. Ei ole minun mieheni tarvinnut käsiään pesusoikoissa kastella.
En tajua en, miksi miehen täytyy astioiden tiskaamisessa auttaa, kun vaimo on koko päivän kotona ja nyt kyllä paljastit itsesi.
Jos miehesi on illalla kotona, niin miksi juuri silloin menet ulos. Mikset mene päivännäöllä
kun miesi on siellä raksalla.
Jos toinenkin talo on rakenteilla, niin millä pirun ajalla se mies vielä auttaa tiskaamisessa.
Olet virtuaalinen hahmo, illuusioitten ja hepermanioitten uhri ja hallusinatorisesa humalatilassa.
Yritä nyt heti lääkäriin ja heti sisään mielisairaalaan, olet vaarassa seota kokonaan.
Koska olet lapseton kotona loisiva naisihminen, niin jotenkin pistää silmään se, että teet viikkosiivouksen miehesi kanssa.
Et siis viitsi edes siivota.
Kun on lapsia, saa siivota monta kertaa päivässä.
Minä harrastan ylläpitosiivousta, joten siinä mmenee 15 min. per päivä aivan erikoisella laitteella, en imurilla ja kaikki huonekalut ovat nahkaa tai muuten helposti siivottavia.
En viläkään tarvitse kenenkään apua, koska siivoaminen on hauskaa, kun se käy näin näppärästi.
Mieheni kyllä pesee ikkunat ja parvekkeiden lasitukset ja huolehdimme yhdessä auton pesettämisen.
En tajua, että se virtuaalimiehesi pesee tiskit ja tekee viikkosiivouksen, vaikka on kahdella raksalla töissä ja sinä senkun vain kirjoittelet
virtuaalihuumepöhnässä tarinaa.
olet hallusinatorisessa humalatilassa ja hypermanioitten uhri. Siis selkeästi. Näin sanoo lääkäri eli psykiatri. Lähete. Mielisairaalan. Psychosis.......
koska jo yhden vauvan hoitaminen vie aikaa 24h/vrk.
Nettivieroitus vie aikaa, joten voi olla jo vaikka säteilyn ja stressin syy, että et tule raskaaksi.
Raskausaikana ei kannata asettaa sikiötä säteilylle alttiiksi, sen sanoo järki ja tukimukset.
Kun on lapsia, täytyy yksin siivota useita kertoja päivässä ja satoja kertoja raivata tilaa, että pääsee kulkemaan asunnossa.
Sitä en todellakaan ymmärrä, että et edes työttömänä ja lapsettomana viitsi siivota vaan miehesi tekee viikkosiivouksen kanssasi. Taidat vain vähän tyynyjä asetella ja miehesi tekeee
kaikki työt.
Ei näytä pitkän päälle hyvälle.
Tuntuu siltä, että olet pelkästään virtuaalimaailman ns. huumeperhonen, joka lehahtelee virtuaalisessa sanasokeudessa ja lehahtelee elämänsä toteutumattomien illuusioiden
tyhjässä kaivossa, siis pimeässä kuilussa.
Vastaan vielä näihin kaikkiin neljään viestiisi vielä. Sen jälkeen en mihinkään, riippuen sinun tahdostasi. En huomannut näitä ennen kuin kirjoitin viestini "hyvä hyvä", joten...
Me tiskataan yhdessä koska halutaan tiskata. Joskus tiskaan myös itse. Kun tiskataan yhdessä, se tulee nopeammin hoidettua ja voidaan sitten yhdessä istuskella sohvalla tai mitä nyt vaan. :) Sitä paitsi, on eri mukavaa tiskata yhdssä, jutella kaikennäköstä siinä sivussa. :)
Kun lapsia tulee, en todellakaan aio siivota montaa kertaa päivässä. Siihen rumbaan en lähe. Pieni sotku ei lasta tapa, mutta äidin voimat voi viedä jos pitää koko ajan siisteydestä huolehtia. Minua ei häiritse sotkut. Sitä paitsi, jos on likaista, saapa lapsetkin siinä siedätyshoitoa. Liika siisteys ja puhtaus voi pahimmillaan aiheuttaa allergioita, kun ei ole vastustuskykyä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni (on kyllä monen muunkin).
"se virtuaalimiehesi pesee tiskit ja tekee viikkosiivouksen,"
Sanoin, että me hoidetaan yhdessä ne hommat.
Nyt voit käydä lukemassa viestini "hyvä hyvä".
Ja kiitos mieltä avartavasta keskustelusta. On ollut hyvinkin huvittavaa välistä. :) Ymmärrän nyt vielä paremmin, kuinka hyvin asiat meidän huushollissa on. :) Kiitos siitä. :)
Hei hei!
Minä annoin pojilleni ja heidän kavereilleen aina luvan tulla sisälle ja tietysti siinä tulee
likaa sisälle ja sitten kun pelit on pelattu ja leikit leikitty, niin sitten juostaan huusholli
sekaisin ja siinä lentää kyllä parisängyn peitteet lattialle ja koko huusholli sekaisi, ennenkuin lapset ovat taas ulkona. Minä ainakin annoin ilmaiseksi myös ns. vieraille lapsille välipalaa, koska he olivat välillä monta tuntia
meillä. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että vain omani olisin ravinnut.
että siitä sait vähän pureskeltavaa pahuudestani ja totta vie, silloin oli vain mieheni insinöörinä töissä ja meillä ei hirveen leveesti vielä niihin aikoihin eletty.
Tuli rahaa aika paljon laskettua, mutta lapset olivat aina hyvin puettuja ja ruokaa välipaloineen tosi runsaasti ja lisäksi ruoka-aineympyrän mukaan.
Se auttoi myös opiskelussa ja lisäsi tarmoa, kun antoi hyviä luontaistuotteita.
Tässä järven rannalla on niin hyvä ilma, että sai pestä pyykkiä kaksi koneellista/päivä, onneksi oli hyvät kuivaustilat.
Ihmiset ihmettelivät, kuinka lapseni olivat aina niin siisteissä vaatteissa, mutta en voi sietää, sitä että haisevat kosteat vaatteet puetaan uudestaan päälle ja niillä ulos.
Onneksi työtä riitti ja onneksi siirteys on ollut perinnölllistä, kun käyn heidän kauniissa kodeisaan ja kesähuviloillaan, niin siinä silmä lepää!
Katsohan se "Sillä siisti"- ohjelma televisiosta.
Siinä aineksia lapsiperheen arkeen, jos ei joka päivä siivota paria kertaa ja järjestellä tavaroita, tosin minun poikani jo pienenä, siis isompi järjesti kaikki tavarat paikoilleen, mutta siivous oli minulla.
Oli siinä miehen mukava tulla kotiin, kun koko päivän oli ollut opetustyössä ja käyttänyt vieraita kieliä, niin en todellakaan raaskinut häntä käytännön töillä rasittaa.
Se oli todellista avioliiton hoitoa, jäi näin miehelle aikaa lasten kanssa leikkimiseen ja seurusteluun.
Mikäs kuulustelu tuo on? Tuntuu jotenkin hassulta, että lukijaa kiinnostaisi ihan kellontarkasti jonkun tuntemattoman ihmisen päivätoimet.
...Ja niinkuin ne edes kenellekkään kuuluisivat?!
Toivottavasti tämä "mato" osaa ohittaa jatkossa tyylikkäästi typerät utelusi ja olla vaikka vastaamatta.
Tulee mieleen, että kysyjällä on jotenkin oma lehmä ojassa. Hirveä tarve selitellä ja päteä omilla tekemisillään, ettei vaan leimautuisi laiskaksi. Hu-hui!
Huvittavaa ;)
Sehän on selvä että lasten kavereillekin annetaan välipalaa, tottakai!
Huvittavaa kyllä, minun pikkuveljeni kun tuovat kavereita (ei tartte ees kysyä, kun aina saa tulla), ne kaverit osaavat jo itekin ottaa välipalaa samalla kun pikkuveljenikin ottavat. Ei heille (veljilleni) tarvi laittaa, he osaa ottaa ite. Nuorimmaiselle enää tarvii joskus harvoin laittaa, hän on eskarilainen. Nämä kaverit, varsinkin yksi, on kuin kotonaan. :D Siitä ei vanhemmat eikä kukaan stressaa, on vain parempi. :)
Minä todella tiedän millaista sotkua lapset voi saada aikaan. :D Mulla on 10 sisarusta joten voit vain kuvitella mitä sellainen lapsimäärä saa aikaan! Ei siinä siisteysnarkomaanin hermo kestäis, ei sitten millään. Pitää osata ottaa rennosti! Viikonloppuisin yleensä siivottiin. Myöhemmin, kun lapset jo niin isoja että voi tehdä sen, myös viikolla imurointivuorot. Ketään ei sotku häirinnyt. :) Ja kaikki on terveitä, ei allergioita. Silloin kun on ollut sen ikäisiä lapsia, jotka tunkee suuhun kaiken mitä käsiin saa, silloin on oltu huolellisempia.
Ja voit vain kuvitella sitä pyykin määrää. Kone pyörii aamusta iltaan paitsi sunnuntaina on hiljaa koska on lepopäivä. Ja siltikään pyykkivuori ei laske paljoa.
Minua ei sotkut häiritse. Minä käytän mieluummin saman ajan lasten kanssa olemiseen, tai muiden kotitöiden tekemiseen, koska siivous ei ole tärkeintä. Suht koht siisti pitää olla, ettei ihan läävässä asu, mutta ei haittaa jos on roskia keittiössä, kuraa eteisessä, leluja olohuoneessa, peitto lattialla makuuhuoneessa.. Kun ottaa rennosti, ei tartte hermostuakaan. :)
Taitaa nää asiat mennä joka perheessä vähän erilailla. Kunhan vain lapset voi hyvin. :)
Olen muuten joskus katsonut pätkän tuota ohjelmaa, mutta ei ole kiinnostanut. :)
Erittäin kummallista, ja huolestuttavaa että luulette tietävänne niin tarkoin mitä esim. tämä tällainen "mato" nimimerkki puuhastelee!
Olisiko sinulla, "analysoija" aihetta mennä jonkinlaisiin tutkimuksiin, ettei skitsofrenia vain olisi piilevänä siellä jossain takaraivossa?
Aivan kuin vain Sinä olisit saanut ja hoitanut lapsia. Kuulehan, vanhan kansan viisaus, että kyllä syyhy kynnet antaa, pitää paikkansa edelleen.
En milloinkaan lasten ollessa pieniä, joutunut siivoamaan montaa kertaa päivässä. Toki pientä järjestelyä joutui tekemään, mutta eihän se ole siivoamista.
Koskaan ei muuten kotini ole ollut siinä kunnossa, että pitäisi raivausta suorittaa, jotta pääsisi kulkemaan. Mutta minäpä opetin lapsilleni jo pienestä pitäen, että järjestys on mukava asia.
Lapset oppivat kyllä ja tekevät asioita mielellään, pitää vain muistaa sellainen pieni sana, kuin 'kiitos'.
Tosin meillä eivät lapset menneet makuuhuoneeseemme ollenkaan, heillä oli omat huoneensa, joissa leikkivät. Kyllä siellä upeita majoja välillä oli, mutta kun lopettivat leikkimisen, suorivat tavarat paikoilleen.
Mato muuten on aivan oikeassa, ei lasten kanssa pidä liian steriiliä elämää elää, pieni siedätys on tosiaan paikallaan. Eikä pidä pestä lapsia liikaa, liialla pesulla on saatu monet iho-ongelmat aikaan.
Aivan pienet vauvat ovat asia erikseen. Mutta kyllä silloinkin äidin kannatta ummistaa silmänsä pikkujutuilta ja nauttia siitä pienestä ihmisestä :)
on laiskuusskitsofrenia siellä eturaivossa ja lisäksi työnteonfobia eli mielellään sossun luukkuja kolisteleva pirttihirmu.
Raksamies saa tehdä kotityötkin 90 % ja mato vaan matelee kotona eikä tee mitään.
Itse sanonut: ei hankkiutunut koulutukseen, ei hankkinut työpaikkaa, ei hankkinut lapsia etc.
Läpi näkyy. Ei kai nyt ihan sellaisia tallukanpohjamiehiä enää nykyaikana ole tai on sitten jollakin tavalla henkinen viherpiipertäjäraksis. Jotain on pahasti pihalla.
ja sen alle olevat lapset siivoamaan, niin ei se kehitys sitten johda muuta kuin siivousalan töihin.
Nykyisin on niin kovat vaatimukset, jos ei nyt ihan sossun luukkua halua revitellä, että kyllä lapsia nykyisin joutuu ósittain leikin varjolla lähennä opettamaan tai jos on nero, niin sitten pienien vinkkien avulla oppii omassa päässään paljonkin päättelemään.
Meillä siivottiin joka päivä. Ei ollut pölypunkkeja ja sama oli hyvällä ystävällänikin.
Hän siivosi aina aamulla, minä iltapäivällä.
Kyllä meidän koti oli koko perheen koti. Ei lsten tarvinnut ahtautua lastenhuoneisiin, vaan myös meidän makuuhuone ja olohuone olivat lapsille sallittuja.
Eivät ne lapset, ainakaan meillä, olleet mitään kotieläimiä, joita jossakin tietyssä häkissä pidetään, vaan siellä missä vanhemmat, siellä lapsetkin.
kaksi varsinaista työtä ja kotityöt miehen kanssa yhdessä.
Aina on tosi siistiä ja inhottaa tuollaiset ihmiset, joita ei häiritse mikään saasta eikä
peitteet lattialla eikä mikään.
Kyllä siinä lapsetkin voivat huonosti.
Tämä siivousasia korreloi selvästi muuhunkin, esim. lasten pukeutumiseen, onko siistit kuteet vai ei?
Johan se on kasvatuksellisesti tosi tärkeätä.
Nyt uskon vakaasti, että se televisio-ohjelma
"Sillä siisti"- on todellista arkipäivää monessa monessa kodissa.
Meillä oli aina siistiä, vaikka lapset saivat olla vapaasti, koska en laiskuuteeni ole luottanut, enkä luota. Ikä 59 v., kaksi ammattia ja kotitöitä.
Vai siivousalan töihin. Ensinnäkin, arvostan siivoustyötä tekeviä todella paljon ja soisin heidän palkkauksensakin kohoavan työn vaativuuden tasolle.
Ajattelehan vaikkapa kaikkia toinen toistaan upeampia julkisia tiloja, olisivatko upeita ellei niistä pidettäisi ammattitaidolla huolta.
Mutta se siitä, en paljasta lasteni ammatteja, jotain voin kuitenkin kertoa.
Yksi on filosofian maisteri ja työskentelee erittäin arvostetussa yliopistossa, yksi on Suomen oikeuslaitoksen palveluksessa, yksi työskentelee rikosseuraamusvirastossa ja yksi on DI, työpaikkaansa en kerro, sattuneesta syystä :)
Kaikilla on siis tuhti koulutustaso ja on heillä vielä eräs ominaisuus, jonka soisin olevan kaikilla ihmisillä....heillä kenelläkään ei ole noussut neste päähän, vaikka ovatkin saavuttaneet jo kaikenlaisia virstanpylväitä elämässään :)
ovat minunkin poikani. Nesteet eivät päässä purista. Mutta näillä palstoilla yleensä pistetään akateemiset alta riman, mielestäni selvää kateutta.
Minun poikani kanssa omistavat pörssiosakkeita useilla euromilleillä ja on järvenrantahuviloita ja osakkeita.
Ovat hyvin vaatimattomia.
Minä kyllä suutun, kun akateemiset ei saa mitään arvostusta, vaan pelkkä retostelu ja hirveä kielenkäyttö, siis tietyt alamaailman sanat vilisee palstoilla, pistää todella risomaan.
Meidän perheellä on rakkaus todellinen side, mutta jos siitä uskaltaa mainita, heti on hirveä haloo, jos pojat käyvät kotona. Ehkä näillä kurjilla yksilöillä ei ole kotia, mihin mennä.
Tai vanhemmat eivät ole välittäneet.
Lisäksi pidän läheisiin, niin vanhuksiin kuin nuoriin ihmisiin yhteyttä ja soittelen ja käymme auttelemassa.
Ei lapsen tarvitse olla biologinen, se on silti rakas ja läheinen.
hirveästi itseään puolustella ja selitellä, miten ahkera sitä onkaan, on jotenkin vaan niin huvittavaa. Ihan kuin ketään oikeasti kiinnostaisi?
Jos vaikka vammautuisit niin, ettet kykenisi enää ikinä siivoamaan, sinulta menisi varmasti samantien koko ihmisarvo. Se tuntuukin korreloivan pelkästään tekemiesi töiden kautta. Se nyt taas ei ole mitenkään meidän muiden ongelma!
Sinä se kans sitten uskot kaiken, mitä netistä kuulet. Huolestuttavaa!
Onko oma kielenkäyttösi ollut korrektia?
En muuten ole huomannut, että akateemisesti koulutettuja olisi mitenkään sorsittu täällä palstalla. Sensijaan olen lukenut monta viestiä, missä on haukuttu ei-akateemiset maan rakoon.
Pitäisi muistaa, että kaikkia tarvitaan ja ajanoloon tulee tilanne, on jo osittain tullutkin, että nimenomaan kädentaitoja omaavat ammattilaiset ovat korkeassa kurssissa.
Hirveän kielenkäytön näemmä osaavat myöskin itsensä korkeasti koulutetuiksi mainostavat, että eipä ole koulutuksella väliä, jokainen osaa syytää potaskaa suustaaan.
Se on hyvä jos Sinulla on lämpimät suhteet läheisiisi, niin on minullakin ja niin varmasti todellakin myös muilla.
Yleensä, kun ihmisellä on asiat kunnossa ja hyvä olla, hän osaa ja tahtoo jakaa hyvää oloa myös ympäristölleen. Jopa tällaiselle nettipalstalle, siksi ihmettelenkin kohdallasi olevaa ristiriitaa. Onko se jotenkin Sinulta pois, jos muutkin ihmiset tuntevat elävänsä onnellista elämää?
Kaikille ei onnellinen elämä ole pörssiosakkeita tai useita kiinteistöjä. Ei minullekaan, minulla on kaikki tarpeellinen ja enemmänkin. En valikoi ihmisiä heidän varallisuutensa mukaan, minulle merkitsee ihminen itse, ei hänen rahansa tai osakkeensa.
En ole vielä ainakaan unohtanut, millaista on olla nuori, onnellinen vasta-avioitunut nainen. Silloin tuntui, että kaikki onnistuu....ja paljon onnistuikin :)
Onnellinen ihminen jaksaa paljon, kestää paljon ja osaa nauttia pienistä asioista. Se on taito, jota ei kenenkään pitäisi unohtaa.
Me perustimme yrityksen aikanaan aivan tyhjästä, teimme paljon työtä sen eteen ja onnistuimmekin sangen hyvin. Nyt olemme sen jo myyneet, päätimme, että haluamme vetäytyä oravanpyörästä pois nyt, kun terveys on vielä tallella.
Meillä on alullaan tässä vallan "uusi elämä", ainakin toistaiseksi nautimme tästä vapaudentunteesta täysillä :)
että poikani kolkuttelisivat korkeastikoulutettuna sossun narisevia ovia, kuin
itse huolehtia toimeentulostaan ja tutustua viimeisen päälle talouselämän kuvioihin.
Olisiko minun poikieni pitänyt pistää rahaksi rakkaitten isovanhempiensa isot huvilat tai kakkosasunnot suurten vesistöjen varrelta, koska heille nämä testamentattiin ja vanhempieni suurin toive oli, että he niistä kovasti pitäisivät ja juuri niin on käynyt.
On se kumma, tehdään me sitten mitä vaan, niin aina on paha. Pitää olla ihan pisi päästä ja
olla kuin maan matonen.
Enää en oikein usko muuta kuin omiin kirjoituksiini, koska koskaan en valehtele, edes virtuaalisesti.
En usko enää madon juttuihin.
En tiedä uskonko enää wanhan prouvan kaikkiin juttuihin. Jos on neljä lasta, niin saa miehellä olla sanoinkuvaamaton palkka, että pystyy maksamaan suuren omakotitalon velat korkoineen.
Lisäksi vielä ehtoopuolella suunnitellaan uutta omakotitaloa. Vaikuttaa hiukan oudolta. Mitäs sitten, jos toinen kuolee ja usein se on mies ensin, niin millä rahoilla eläkkellä oleva nainen pitää yllä uutta omakotitaloa ja pystyy tekemään kaikki työt, kun vanhuuden raihnaudet pukkaa päälle. En todellakaan kadehdi, totesin vain.
Sinä et ainakaan rahaa saa lapsiesi perheiltä, heillä on omat menonsa. Minä saan poikieni sijoituksista (omaa rahaa), kun ovat moninkertaistaneet salkkuni arvon.
En halua olla yhteiskunnan elätti vanhana, vaan'
haluan itse määrätä, kuka minut hoitaa ja rahalla saa ja hevosella pääsee.
En ole ylpeä, olen realilstinen, kun tiedän millaiset olot on vanhainkodeissa nykyään.
mato itseään puolustella. Jos olet halvaantunut, niin ymmärrän, että miehesi auttaa
kotitöisä.
"mato". Huvittaa täällä vaan muitakin liian neuroottinen siisteysinto. Se ei ole enää tervettä.
Oletko tullut ajatelleeksi, että jo kolmatta rakennusta suunniteltaessa, rouvalla ja herralla alkavat olla monien lainanmaksuvuosien jälkeen velat maksettuna? Että kolmas olisikin jo mahdollisesti velaton talo? Lisäksi suunnittelivat pienempää juuri siksi kun kaksistaan tulevat asustamaan.
Oletko tosiaan NOIN kateellinen, vai mikä ihme se on ettei saisi vanhempanakin vielä rakentaa/rakennuttaa taloa jos siitä pitää?!!!
Pitäisikö kaikkien 50-60 vuotiaiden jo alkaa suunnittelemaan vanhustentaloon muuttoa? Ketä ja mitä varten? Kai jokainen saa elää elämänsä loppuun asti niinkuin tahtoo. Hyvänen aika!!
""Jos on neljä lasta, niin saa miehellä olla sanoinkuvaamaton palkka, että pystyy maksamaan suuren omakotitalon velat korkoineen.""
Olisit lukenut hieman tarkemmin. ME perustimme firman, siis ME yhdessä. Kyllä me yhdessä olemme lainamme makselleet. Remonttiakin on tehty tässä talossa niin paljon, että kun tämän myymme, saamme sillä leikiten uuden talon, eikä edes kaikki mene. Eikä ole mitään toiveajattelua, tätä taloa on jopa kysytty, koska tämä on terve talo, hyvässä kunnossa ja pintamateriaalit on valittu huolella. Remontit on aina suunniteltu hyvin ja toteutettu huolella, ei siis mitään "pesuremonttia".
Mitä vanhuuteen tulee niin juuri siksihän haluammekin tiettyjä muutoksia. Tässä on öljylämmitys ja varaava takka, uusi lämpiää sähköllä ja varaavalla takalla. Pihasta tehdään mahdollisimman helppohoitoinen.
Miksi luulet, etten eläkkeelläni pystyisi asumaan omakotitalossa, jos leskeksi jäisin? Eihän mikään asumismuoto ole ilmainen.
Ja jos en pysty kaikkea tekemään itse, niin sitten palkkaan apua, sillähän on työllistävä vaikutuskin ja minä taas saan verovähennyksen, siistiä :)
Raahaa en lapsiltani missän nimessä odota saavani, se on ajatuksenakin aivan hölmö :)
televisiosta "sillä siisti"-ohjelma?
Kyllä minusta tuli vieläkin suurempi siisteysintoilija kun sitä ohjelmaa katsellin.
Kuitenkin päivässä menee noin 20 min. siivoamiseen, kun pitää jatkuvasti yllä puhtautta ja siisteyttä.
Olen tähän systeemiin todella tyytyväinen.
En ole kuitenkaan himosiivooja.
pätkääkään. Kyllä meilläkin siivotaan / järjestellään kerta päivään ja se riittää vallan mainiosti.
Eikö muuta sanottavaa ollut kuin siivoamisesta? Kovin on ulkona alkuperäisestä puheenaiheesta.
ihka oikea mato?
No voi sanonko mitä! "Mato" en ole edelleenkään!
Ja nyt loppui tämä paskanjauhanta, on muutakin tekemistä!
minun mielestäni hankalan se, että ollaan liian samanlaisia, liian lähellä toisia, tarkkailun alla, jonkinlaisessa vertailun ja kilpavarustelun hengessä. Omakotiasumisessa on hyvää se yksityisyys ja rajojen kunnioitus. Kerrostalossa keskustassa saa olla halutessaan yksityinen, mutta samalla on tunne elämästä ympärillä - eli voi toimia kuten itsestä tuntuu. Ja kaupungissa viehättää sekin, että koko elämän kirjo on edustettuna; nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, sinkkuja, perheellisiä, hyväosaisia, vähemmän varakkaita, virkamiehiä, boheemeja, opiskelijoita, työssäkäyviä, vapaaherroja/rouvia...jne.
Oma tarinani on surullisen ihmeellinen.
Ollaan oltu vaimon kanssa yhdessä yli 10 vuotta ja pari lastakin on hankittu. 1,5 vuotta sitten löysimme kuin ihmeen kaupalla unelmatontin, mutta molempia pelotti rakennusurakkaan lähteminen. Tehtiin heti selväksi, että meidän liittoa ei rikota rakennusprojektilla, vaan maksetaan se 20-30 k€ enemmän siitä lystistä, että teetetetään kaikki hommat ammattilaisilla ns. avaimet käteen tyylillä.
No rakennusprojekti onnistui paremmin kuin elokuvissa... Aikataulu piti kutinsa päivälleen ja budjetti muutaman tuhannen euron tarkkuudella. Minun ei tarvinut aikaa rakennuksilla juuri viettää, kun ammattiporukat hoiti kaiken. Olimme siis molemmat onnemme kukkoloilla. Vaimokin oikein säteili onnea, kun uudessa hienossa kodissa käyskenteli.
No kuukauden siinä asuttuamme jäi vaimoni kiinni uskottomuudesta. Oli ollut suhde työkaveriinsa koko kesän ja siitä oli siis tuo onnellinen ilmekin varmaan johtunut.
Nyt on kiinnijäämisestä kulunut neljä kuukautta ja voitte arvata meneekö tunteet vuoristorataa. Päätin maksaa 30.000 euroa enemmän rakentamisesta, jotta ei tarvitse olla rakennuksilla ja jotta avioliitto säilyisi ehjänä ja kuinkas sitten kävikään? Paskaa käteen.
Tuskin se oli rakentamisen syy, että muija meni duunikaverin kanssa panemaan, mutta ottaahan se pattiin...
luin viestiäsi ja ajattelin, että siinäpä fiksu mies. Oikeasti... nostan hattua, sille että ajattelit nopean rakentamisen pelastavan suhteen.
Itse olen ollut myös sitä mieltä että vähän lisää lainaa ja tehoa mutta mieheni ei suostu vaan kaikki on tehtävä itse...pienet lapset, työt, opiskelut yms...ja oho, seitsemäs vuosi menossa ja vieläkin lapsilta puuttuu huone.
Kaksipiippuista tuo,että suhde kestää mitä vaan.
Sanotaan että tietyt asiat todella kiristävät suhdetta. Sinun tapauksessasi ei tapaus voinut johtua remontin raskaudesta. Mutta, jos lohduttaa, niin säästit itseäsi aika lailla ja väitän että asiat olisivat vielä huonommin jos remontti olisi kestänyt kauemmin :-).
Sinua ja paljon. En voi muuta sanoa kuin, että olisinpa tavannut sinut...
Toivottavasti saat elämäsi kuntoon ja joskus vielä parisuhteen, jossa arvosi tajutaan. Ihanaa huomata, että on vielä miehiä, joille on tärkeää vaimokin. Kaikkea hyvää Sinulla ja jaksamisia. Voi kun miehenikin havahtuisi vielä joskus tässä asiassa, meillä voisi olla onnellinen loppuelämä yhdessä...
Vaikka sanotaankin, että rakentamisessa saa ikuisen riesan ja vuoden polttopuut, niin meitä aikoinaan ( tosin yli 19 vuotta sitten )päinvastoin rakentaminen lähensi. Lapset olivat pieniä silloin, mutta kaikesta selvittiin. Rahakin oli tiukalla, joskus mielikin, mutta rakkaus auttoi eteenpäin. Ja mikä ihanuus on saada talo valmiiksi ja nähdä kättensä työt...!
Jep, ostakaapa vanha talo jota alatte remontoimaan ja uudelleenrakentamaan.
Siinäpä vasta lähentää puolisoja toisiinsa autuaasti pikkunen ylläri kun unelmataloksi aijotun kodin lattialautoja irrotettaessa pömähtää kasvoille homepilvi.
Halvalla kun saa niin saa paskaa täyden laidallisen!
Ihanko totta! Kiitos että jaoit kaiken suuren tietosi ja viisautesi koko kansalle.
...niiltä ajoilta, kun rakennettiin. Oli kiva päästä ihan omaan ( tosin pitkän aikaa pankin ) taloon ahtaista tiloista anoppilan vinttikamarista. Ja sai anoppikin omaa rauhaa sen jälkeen, vaikka hyvin toimeen tulimmekin.
Eikä meillä ole ollut koskaan ns. hometaloa, siitä olemme pitäneet huolen. Meitäkin rakentaminen lähensi, olimmehan yhdessä ruvenneetkin siihen puuhaan. Miksi siitä olisi avioliitto kärsinyt. Samassa talossa elämme edelleen ja kivasti menee!
Ihmisiä on erilaisia.
Me rakensimme ensimmäisen talon kun minä odotin ensimmäistä lasta. Tosin emme kaikkea läheskään tehneet itse, mutta kyllä meistä silti näki, minkä väristä maalia milloinkin oli seiniin laapittu :)
Meni reilut 10 vuotta ja rakensimme toisen talon, tämän jossa nyt asumme. Nyt kun lapset ovat kaikki lähteneet, on tämä talo turhan iso meille kahdelle ja olemmekin miettineet, josko vielä kolmas talo pykättäisiin. Tosin sen verran mukavuudenhaluisia olemme jo nyt, että tarkoitus olisi avaimet-käteen periaatteella tällä kertaa.
Ajatus on, että makuuhuoneita olisi vähemmän kuin tässä, mutta olohuone-keittiö olisi sitten todella avara. Että kun lapset puolisoineen ja lapsineen tulevat käymään, mahdumme kaikki ison pöydän ääreen ja muutenkin, minä olen tykästynyt avokeittiö-systeemeihin.
Meillä ainakin on käynyt niin, että vuosien saatossa ajatukset ovat muuttuneet. Esim. tässä meillä on piha, joka on viimeistä piirtoa myöten nurmikolla, paljon kukkia hyvässä järjestyksessä, kiveystä...
Nytpä onkin sellainen tunne, että haluasimme talon kallion kupeeseen, kasvit valittaisiin luonnon ehdoilla ja isoja kiviä siellä täällä. Kulkureitit kyllä edelleen kivettäisiin, helpottaa tosi paljon siivousta, lattiapinnat pysyvät hyvässä kunnossa, kun ei soraa kulkeudu sisälle.
kerrankin.
Minä en puutu kenenkään omakotirakentamiseen millään tavalla, mutta monet joutuvat kokemaan siinä 50-60 vuoden tienoilla, että omakotitalo on liian raskas ja jos siinä ei ole omaa rantaa, niin kesällä ei paras mahdollinen.
Meillä on talviasuttavassa asunnossa ranta 40 m
ja kesähuviloita, kaksi perittyä ja tosi suuria, eli työtä piisaa, onneksi nuoret remmissä myös.
Itsellä on sähköistetty vähän pienempi mökki rannalla ja siellä ollessani tajuan lokakuun alussa, että kotiin ja heti.
En tästä syystä ja joistakin muistakin syistä ole jaksanut ajatella omakotitaloa, vaikka hetken sitä pohdimme, mutta näitten muiden kiinteistöjen takia ei voimat olisi riittäneet.
No joka puolella asumme rannan lähellä, melkein rannassa kiinni.
Tässä iässä tulee jo mieleen, että jos tulee joku sairaus ja tarvitsee vaikka joskus senioriasunnon, niin ei tulisi mieleen näiden töiden vuoksi siis kevät-kesä-alkusyksy, ryhtyä omakotitalon takentamiseen tai sen ostamiseen.
Eniten minua haittaa maaseudulla syksyisin pihalta tulevat roskat, koko ajan saisi olla siivoamassa.
Kotona on aina siistiä, kun pitää ylläpitosiivouksen päällä.
Sinulla on hyvin samantapaisia ajatuksia kuin minullakin.
Uuden rakentaminen on toisille lähes nautinnollinen elämäntapa, eikä mikään pakkoratkaisu. Sitä eivät toiset tunnu sitten millään ymmärtävän. Kauhistellaan vain hirvittävää työmäärää ja yritetään päästä koko rakentamisesta eroon mahdollisimman nopeasti. Näitä ihmisiä on valitettavasti todella lähellä ja enemmistö.
Minusta se nopeus tai valmius ei ole muutenkaan itsetarkoitus vaan tekemisen ilo ja juuri tuo, että suunnittelee asumismuotonsa tarkkaan kunkin elämäntilanteensa mukaan.
Meilläkin alkaa pian toisen talon rakennus ja kukaties sekään ei jää viimeiseksi. Tarpeet muuttuvat sitämukaa kun elämä menee eteenpäin, lapsia tulee, ne kasvavat ja jossain vaiheessa muuttavat pois pesästä.
Elämä on jatkuvaa kiertokulkua. Miksi pitäisi jämähtää tai pelätä niitä muutoksia?
Virkistävää tulevaa rakennusaikaa teille!
että olen kateellinen omakotitalon takentajalle.
Itse en semmoiseen revohkaan rupeaisi, kun asun 40 m järven rannasta, jossa kaikki työt tekee huoltofirma.
Lisäksi on kaksi suurta perittyä järvenrantahuvilaa,joista toinen ns. kakkosasunto ja lisäksi juuri sähköistetty mökki, joka on sekin ihan hyvän kokoinen. Talvella en viihdy niissä. Se on kevät-kesä-alkusyksy ja sitten kaupunkiasuntoon. joka on todella luonnon helmassa ja aallot 40 metrin päässä. Mitä minä kadehtisin sinussa?
Itse en tässä iässä rupeaisi sellaiseen revohkaan. enkä mahdollisesti haluaisi asuam,jos jäisin leskeksi, yksin omakotitalossa.
Nyt pojallani (toisella) on oma osake samassa taloyhtiössä, että siinä sitä vanhuudenturvaa ja toinen poika omien ja veljensä sijoitusten lisäksi sijoittelee vanhempiensa rahoja meidän turvaksemme.
Lisäksi on kummilapsia (pieniä), jotka hyvin läheisiä.
Luulen, että vain hyvä miniä on tervetullut.
Erittäin sydämellinen.
Tavallista suomipissistä ei huolita ja eipä ole
suruja tulevasta ekokatastrofistakaan, kun se ei
koske viattomia lastenlapsia. Se kun etenee koko ajan. Ehkä vielä senkin näemme.
vitsikäs :)
Miksi minä luulisin Sinun olevan kateellinen?
En minä ole mitään vastakkainasettelua ajatellut. Minun juttuni on omakotitalo, Sinun jokin muu asumismuoto. Minun puolestani asu vaikka korpikuusen alla tai ranskalaisessa linnassa, ei hetkauta minua pätkän vertaa.
Mitä miniöihin tulee, meillä on kunnollisia suomalaisia miniöitä ja vävyjä ja aivan ihania lastenlapsia. Emme ole lastemme valintoihin puuttuneet, itselleenhän ovat puolisot ottaneet, eivät toki meille. Hyvin näyttävät onnistuneen valinnoissaan :)
teillä ja harvinaisen harmoniset lapset ja lastenlapset.
Muuten Helsingissä 70 % avioliitoista kariutuu ja avioliittojen kestoikä ´keskimäärin 3-7 vuotta.
Te olette ihan erityissuojeluksessa maailman pahuudelta.
Teillä valuu vesi kuin hanhen niskasta.
Nykyisin ne onnen polut aukeavat vain harvoille ja valituille.
Ehkä olette "kuolemattomia"!
ehkä se tuleva ja jo kovassa vauhdissa oleva ekokatastrofikin teidän kohdallanne tekee jonkinlaisen erikoisen suojamuurin tai ympyrän, jotta onnellinen suuri suku saa nauttia joulukalkkunansa tai kinkkunsa sulassa yhteisymmärryksessä ja harmoniassa enkeliharppujen viritellessä herkkiä joulusinfonioita pilvien reunoilla.