Purppura-Syvältä,tai miksi vhaat Deep Purple?

Blackmore on pikkupoikien ihailema näppärä kitaristi. Huonosti Hendrixiä jäljittelevä tyylitön ja tunteeton konekiväärisoittaja.

bad co kirjoitti:

Blackmore on pikkupoikien ihailema näppärä kitaristi. Huonosti Hendrixiä jäljittelevä tyylitön ja tunteeton konekiväärisoittaja.

No johan tuli paskaa silmät ja suut täyteen :D

Ritchie Blackmore on yksi hienoimmista ja parhaimmista kitaristeista mitä tämän maapallon päällä on koskaan kävellyt. Hänen hieno soitto-, sävellys- ja sovitustaitonsa ei ehkä aukene suomalaisille nykyrokkia kuunteleville amisviiksille, mutta olisi syytä perehtyä hänenkin tuotantoonsa hieman paremmin.

Mitä taas Hendrixiin tulee, niin hän oli vain wahpedaaleihin ja pyromaanitemppuihin puutteitaan peittävä kitaristi. Ei silti, etteikö hän soittaa osannut, mutta kesy poikahan se oli Blackmoreen verratuna. Blackmorekaan ei arvostanut Hendrixin teknistä osaamista juuri lainkaan. Hendrix olikin oman aikansa lapsi. Lapsi, jollaista ei aiemmin oltu kuultu ja juuri siksi hän sai niin monet lankeamaan soittonsa lumoihin. Vielä tänäkin päivänä häntä kehutaan maasta taivaisiin, mutta mitä niin edistyksellistä hän teki, että hänet pitäisi kahteen kertaan mainita? Niinpä, ei mitään. Hän ei kehittänyt mitään uutta soittotyyliä, ei osannut hyödyntää muita musiikkityylejä tai -suuntauksia säveltäessään, jne. Hän vain soitti kovaa.

Tuo heitto Ritchien tyylittömyydestä saisi kuolleen koirankin nauraaan. Ritchien yksi paras puoli on juuri se, että hänellä oli selkeä ja tunnistettava tyyli niin hard rockissa kuin on nykyisessä Blackmore´s Nightissa. Kun Ritchie tarttuu kitaraan ja antaa siitä äänen, niin sen tunnistaa jokainen joka vähänkin on seurannut ja kuunnellut hänen kappaleitaan. Siis täysin tunnistettava tyyli ja soundi. Se vain vaatii kuulijaltaan korvaa, jotta ylipäätään tunnistaa yhtään mitään.

Ritchien soitannollisesta nerokkuudesta keskustellaan ja kiistellään ulkomaita myöten ja kaikki kehuvat häntä yhdeksi parhaimmista. Hänen soittotekniikkansa tiedostaminen ja oppiminen vaati kitaran soittoa opettelevalta hieman enemmän älliä kuin perusrokkikitaristin kopiointi. Ehkäpä juuri siksi hän on monen harrastajan saavuttamattomissa.

Velho B. kirjoitti:

No johan tuli paskaa silmät ja suut täyteen :D

Ritchie Blackmore on yksi hienoimmista ja parhaimmista kitaristeista mitä tämän maapallon päällä on koskaan kävellyt. Hänen hieno soitto-, sävellys- ja sovitustaitonsa ei ehkä aukene suomalaisille nykyrokkia kuunteleville amisviiksille, mutta olisi syytä perehtyä hänenkin tuotantoonsa hieman paremmin.

Mitä taas Hendrixiin tulee, niin hän oli vain wahpedaaleihin ja pyromaanitemppuihin puutteitaan peittävä kitaristi. Ei silti, etteikö hän soittaa osannut, mutta kesy poikahan se oli Blackmoreen verratuna. Blackmorekaan ei arvostanut Hendrixin teknistä osaamista juuri lainkaan. Hendrix olikin oman aikansa lapsi. Lapsi, jollaista ei aiemmin oltu kuultu ja juuri siksi hän sai niin monet lankeamaan soittonsa lumoihin. Vielä tänäkin päivänä häntä kehutaan maasta taivaisiin, mutta mitä niin edistyksellistä hän teki, että hänet pitäisi kahteen kertaan mainita? Niinpä, ei mitään. Hän ei kehittänyt mitään uutta soittotyyliä, ei osannut hyödyntää muita musiikkityylejä tai -suuntauksia säveltäessään, jne. Hän vain soitti kovaa.

Tuo heitto Ritchien tyylittömyydestä saisi kuolleen koirankin nauraaan. Ritchien yksi paras puoli on juuri se, että hänellä oli selkeä ja tunnistettava tyyli niin hard rockissa kuin on nykyisessä Blackmore´s Nightissa. Kun Ritchie tarttuu kitaraan ja antaa siitä äänen, niin sen tunnistaa jokainen joka vähänkin on seurannut ja kuunnellut hänen kappaleitaan. Siis täysin tunnistettava tyyli ja soundi. Se vain vaatii kuulijaltaan korvaa, jotta ylipäätään tunnistaa yhtään mitään.

Ritchien soitannollisesta nerokkuudesta keskustellaan ja kiistellään ulkomaita myöten ja kaikki kehuvat häntä yhdeksi parhaimmista. Hänen soittotekniikkansa tiedostaminen ja oppiminen vaati kitaran soittoa opettelevalta hieman enemmän älliä kuin perusrokkikitaristin kopiointi. Ehkäpä juuri siksi hän on monen harrastajan saavuttamattomissa.

ja sitaatti.

Velho B. kirjoitti:

No johan tuli paskaa silmät ja suut täyteen :D

Ritchie Blackmore on yksi hienoimmista ja parhaimmista kitaristeista mitä tämän maapallon päällä on koskaan kävellyt. Hänen hieno soitto-, sävellys- ja sovitustaitonsa ei ehkä aukene suomalaisille nykyrokkia kuunteleville amisviiksille, mutta olisi syytä perehtyä hänenkin tuotantoonsa hieman paremmin.

Mitä taas Hendrixiin tulee, niin hän oli vain wahpedaaleihin ja pyromaanitemppuihin puutteitaan peittävä kitaristi. Ei silti, etteikö hän soittaa osannut, mutta kesy poikahan se oli Blackmoreen verratuna. Blackmorekaan ei arvostanut Hendrixin teknistä osaamista juuri lainkaan. Hendrix olikin oman aikansa lapsi. Lapsi, jollaista ei aiemmin oltu kuultu ja juuri siksi hän sai niin monet lankeamaan soittonsa lumoihin. Vielä tänäkin päivänä häntä kehutaan maasta taivaisiin, mutta mitä niin edistyksellistä hän teki, että hänet pitäisi kahteen kertaan mainita? Niinpä, ei mitään. Hän ei kehittänyt mitään uutta soittotyyliä, ei osannut hyödyntää muita musiikkityylejä tai -suuntauksia säveltäessään, jne. Hän vain soitti kovaa.

Tuo heitto Ritchien tyylittömyydestä saisi kuolleen koirankin nauraaan. Ritchien yksi paras puoli on juuri se, että hänellä oli selkeä ja tunnistettava tyyli niin hard rockissa kuin on nykyisessä Blackmore´s Nightissa. Kun Ritchie tarttuu kitaraan ja antaa siitä äänen, niin sen tunnistaa jokainen joka vähänkin on seurannut ja kuunnellut hänen kappaleitaan. Siis täysin tunnistettava tyyli ja soundi. Se vain vaatii kuulijaltaan korvaa, jotta ylipäätään tunnistaa yhtään mitään.

Ritchien soitannollisesta nerokkuudesta keskustellaan ja kiistellään ulkomaita myöten ja kaikki kehuvat häntä yhdeksi parhaimmista. Hänen soittotekniikkansa tiedostaminen ja oppiminen vaati kitaran soittoa opettelevalta hieman enemmän älliä kuin perusrokkikitaristin kopiointi. Ehkäpä juuri siksi hän on monen harrastajan saavuttamattomissa.

No, aamen tosiaan.

Lahjattomien pojannulikoitten perustama valeheviä kohkaava, yliarvostetuin 70 luvun happopäitten ikuisesti teini-ikäisen tasolle jääneitten ihan ikioma hevi metal pioneerit,hihihih.
miltä muulta on onnistunut lähes 40v vuotta soittaa ja saada aikaiseksi kaksi kohtalainen hyvää piisiä,tokyo woman ja sometimes i feel like screamin' ? vain rollarit vetää vertoja näille , niin paskoja piisejä ne on tehnyt.

Fritz Moore-Black kirjoitti:

Lahjattomien pojannulikoitten perustama valeheviä kohkaava, yliarvostetuin 70 luvun happopäitten ikuisesti teini-ikäisen tasolle jääneitten ihan ikioma hevi metal pioneerit,hihihih.
miltä muulta on onnistunut lähes 40v vuotta soittaa ja saada aikaiseksi kaksi kohtalainen hyvää piisiä,tokyo woman ja sometimes i feel like screamin' ? vain rollarit vetää vertoja näille , niin paskoja piisejä ne on tehnyt.

Päätit sitten avautua.:)

Fritz Moore-Black kirjoitti:

Lahjattomien pojannulikoitten perustama valeheviä kohkaava, yliarvostetuin 70 luvun happopäitten ikuisesti teini-ikäisen tasolle jääneitten ihan ikioma hevi metal pioneerit,hihihih.
miltä muulta on onnistunut lähes 40v vuotta soittaa ja saada aikaiseksi kaksi kohtalainen hyvää piisiä,tokyo woman ja sometimes i feel like screamin' ? vain rollarit vetää vertoja näille , niin paskoja piisejä ne on tehnyt.

Fritz Moore-Black ei näytä tunnistavan eri musiikkityylejä. Deep Purple ei ole heviä, vaan hard rockia. Tämän asian voit tarkistaa vaikkapa Roger Gloverilta, joka sanoi tuon saman jo ajat sitten.

Ei DP ollut ns. happobändi tai muutenkaan kamaan menevä. Bändillä oli alkuaikoinaan vain lieviä kokeiluja piristeiden kanssa, mutta jättivät ne pois, koska se hidasti soittamista. Jätä sinäkin, niin ajatus kulkee edes hieman liukkaammin.

Ainoan poikkeuksen dopingissa teki Tommy Bolin, mutta hän olikin jazzmies :D