Pohjolan Sanomat

Oli juttua Frasse-hampurilaisravintolasta, onkohan joku käyny jo tutustumassa. Nyt kaipaisin tietoa hinnoista ja laaduista???

Tornio kaipaisi myös omalle puolelleen vaikka siihen Green Line:n kiinteistöön ravintolan, ja tarkoitan ruokaravintolaa, joka ei muistuta ruokalaa tai kapakkaa. Jos vähänkään olisin kynnelle kykenevä (toisin sanottuna nuori) olisin varmaan asialle jo jotain tehnyt.
Turha se on odotella että auttaako se IKEA asiakasvirtaan. Olettako huomanneet kuinka haaparanta on parantanut asemaansa jo alkukeväästä lähtien.

Luulen että oulun seudulta tulee muutamia satoja autoja viikottain ja tuskin autoissa istuu vain kuski. Näkyvälle paikalla ennen haaparantaa kun sijoittaisi ravintolan niin osa autoista huomaisi sen mennessään ruotsin puolelle mutta osalle varmaan houkuttelisi käymään ostosten jälkeen ennen kotimatkaa.
Minne on kaikki elintarvikealan koulutetut ihmiset hävinneet Torniosta.
3774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen poikennut monesti jo Frasseen ! Siisti paikka, kattokruunut ja kaikki ! Palvelu pelaa hyvin. Ruoka on maistuvaa. Juomat saat itse ottaa automaateista. En muista hintoja, mutta mielestäni saa halvemmalla kuin esin. Hesellä

Äänestä
  • Missä Haaparannalla tuo hampurilaispaikka sijaitsee?

    Äänestä

  • Hyvältä näytti kirjoitti:

    Missä Haaparannalla tuo hampurilaispaikka sijaitsee?

    Ruotsin Haaparannalla, tietenkin. Haparanda.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tänään..... kirjoitti:

Oli juttua Frasse-hampurilaisravintolasta, onkohan joku käyny jo tutustumassa. Nyt kaipaisin tietoa hinnoista ja laaduista???

Tornio kaipaisi myös omalle puolelleen vaikka siihen Green Line:n kiinteistöön ravintolan, ja tarkoitan ruokaravintolaa, joka ei muistuta ruokalaa tai kapakkaa. Jos vähänkään olisin kynnelle kykenevä (toisin sanottuna nuori) olisin varmaan asialle jo jotain tehnyt.
Turha se on odotella että auttaako se IKEA asiakasvirtaan. Olettako huomanneet kuinka haaparanta on parantanut asemaansa jo alkukeväästä lähtien.

Luulen että oulun seudulta tulee muutamia satoja autoja viikottain ja tuskin autoissa istuu vain kuski. Näkyvälle paikalla ennen haaparantaa kun sijoittaisi ravintolan niin osa autoista huomaisi sen mennessään ruotsin puolelle mutta osalle varmaan houkuttelisi käymään ostosten jälkeen ennen kotimatkaa.
Minne on kaikki elintarvikealan koulutetut ihmiset hävinneet Torniosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu