Déclassén levynjulkaisukeikka Kuudennessa linjassa 25.11.2006

solinarecords

Solina Recordsilla juuri debyyttilevynsä julkaissut Turkulainen Déclassé esiintyy julkaisua juhlistaakseen ensimmäistä kertaa Helsingissä, Kuudennessa Linjassa 25.11.2006. Toinen levyjulkkarikeikka on Turussa 8.12.2006 Dynamossa.

Elektronista poppia New Orderin, Depeche Moden ja The Curen hengessä esittävä yhtye on nopeasti nousemassa loppuvuoden suureksi yllättäjäksi, joka on vakuuttanut niin kriitikot kuin radioiden musiikkipäällikötkin. Albumin julkaisijana toimii Magenta Skycodenkin kotina tunnettu Solina Records.

Nelikossa vaikuttaa mm. Jani Lehto, tuttu kaveri Star you Star me:stä, jonka Erlend Oyen kanssa tehty sinkku A place in my heart soi taannoin YleX:n Teho -biisinä!

Déclassén meininki on kitaravetoisempaa kuin Star You Star Me, mutta myös tanssittavaa, lisäksi tietynlainen tyylikkyys leimaa kyllä molempia bändejä.

Debyyttilevy Remain still on juuri ilmestynyt, ja bändi on herättänyt paljon kiinnostusta ulkomaita myöten ja sen ensimmäinen keikkakin tapahtui jokin aika sitten Tanskassa!

Illan toisena yhtyeenä esiintyy ensimmäisen albuminsa myös hiljattain
julkaissut helsinkiläinen The Blossoms.

www.myspace.com/declassetheband

- - - -

Déclassé tänään YLEXillä X-Ryhmän haastattelussa 16.11.

Déclassén Jani Lehto ja Juha Virta torstai-iltana X-Ryhmän Velin uteluiden kohteena klo 19.10 alkaen!

0

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        101
        960
      2. 60
        883
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        68
        683
      4. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        41
        645
      5. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        61
        639
      6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        22
        552
      7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        33
        548
      8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

        Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
        Lieksa
        24
        512
      9. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        46
        484
      10. Mitä luulet

        Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
        Ikävä
        37
        478
      Aihe