Pikkuvanhuus vie sinkkuuteen

Olisiko näin, että eräänlainen pikkuvanhuus, tai täsmällisemmin vähemän spontaanisti ja harkitsevammin käyttäytyminen, vie ihmisen ikisinkkuuteen?
Nuorena tulin käyttäytyneeksi tällä tavalla. Sen vähän kerran mitä ikäisteni kanssa vietin aikaa koulun ulkopuolella katsoin jotenkin kummastuneesti muiden nuorten ilonpitoa ja temmellystä. Ujoutta oli siinä takana myöskin, mutta joteknin ulkopuolinen ja 'halveksiva' olo tuli päälle.

Nykyään sitä sentään on vähäsen rennompi.
132415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet oikeassa, tuntuu vähän siltä että jos aivot eivät ole narikassa niin seuraus on yksin jääminen. Spontaanilla käytöksellä ja mekkaloimisella saa kuitenkin enemmän huomiota osakseen kuin nurkkapöydästä tarkkailemalla, ja osa siitä huomiosta johtaa taas asiasta toiseen. Pitäisi kai ajatelle vähemmän ja tehdä enemmän.

Äänestä

Määritelmä tuo "pikkuvanhuus" eikä kylläkään ihan hatusta tempaistu juttu.

Eri stoori on sit et mitkä ovat syyt mitkä johtavat tuoho käyttäytymistyyliin. sitä vaan ei välttämättä nuorempana soveltunut tuohon joukkoon joka touhus kaikkee muuta ja siitä varmasti seuras tuo harkitsevampi käyttäytyminen. tuohon todellakin lisää arkuuden ja ujouden ni soppa on valmis keitettäväksi.

Vanhemmiten vaikka tuntuisi siltä et on muuttunut rennommaksi niin jossain sielujen sopukoissa tuo harkitseva käyttäytyminen piilee kuitenkin ja nuo sponttaaanit reaktiot jäävät vähän puolitiehen. Kaikki on iskostunut jo perusluonteeseen ja siitä eroon pääseminen on jo mahdotonta.

Äänestä

Riippuu varmaan siitä mitä sillä tarkalleen tarkoitetaan.
Jos on sellainen tyyppi joka jo nuorena esittää niin pirun
aikuista ja haukkuu kaikki muut lapselliseksi, niin ei varmasti
olekaan kovin haluttua seuraa.

Nuorilla on kuitenkin lupa olla nuori ja elää sen mukaisesti.
Ei silloin tarvitse olla koko ajan niin pirun tärkeilevä
ja fiksu. Sitten nelikymppisenä on turha itkeä jos ei tunne
saaneensa aikoinaan nuoruudesta mitään irti. Lapsilta on jo
käytännössä riistetty lupa olla lapsi, annetaan nyt heidän
olla edes nuoria ennen uraputkeen hukkumistaan.

Ei tietenkään tarvitse lähteä mukaan muiden nuorien touhuihin
jos ne eivät yhtään kiinnosta, mutta voisi antaa edes muiden
elää, eikä olla koko ajan korostamassa "aikuisuuttaan".

Äänestä
  • EI KUKAAN KIELTÄNYT SINUA ÖRVELTÄMÄSTÄ KÄNISSÄ, PISSAT HOUSUISSA JA OKSENNUKSET PAIDAN RITAMUKSILLA. KÄYTÄYDY IHAN VAPAASTI NIIN JA ANNA MUIDEN OLLA JÄRKEVIä JA AIKUISIA.

    Äänestä

  • Selkeys pikkuvanhuuteen kirjoitti:

    EI KUKAAN KIELTÄNYT SINUA ÖRVELTÄMÄSTÄ KÄNISSÄ, PISSAT HOUSUISSA JA OKSENNUKSET PAIDAN RITAMUKSILLA. KÄYTÄYDY IHAN VAPAASTI NIIN JA ANNA MUIDEN OLLA JÄRKEVIä JA AIKUISIA.

    :D
    Kuulehan, ketjun aloittaja ei minusta suinkaan väittänyt että hän olisi kokenut ettei olisi "saanut" örveltää. Kaikkia ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tuollainen naurettava mekastaminen, riehuminen ja örveltäminen nuorena. Eli kuuluvat näihin vähän fiksumpiin ihmisiin :)

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Meniköhän juttusi väärään jutun alle, vaikuttaisi siltä. tai sitten et ymmärra luettua

    Äänestä

En ole koskaan nauttinut alkoholia humalluttavasti, polttanut savukkeita tai liikkunut ryyppyporukoissa, olen aina kohdellut naisia kohteliaasti (esim. lääppimisen tai härnäämisen sijasta) enkä ylipäänsäkään ole koskaan tehnyt mitään edesvastuutonta. Tämä kaikki on tapahtunut omasta tahdostani.

Olen opiskellut monta tieteen alaa (useimpia omaksi huvikseni), harrastan liikuntaa jonka johdosta olen hoikka ja lihaksikas. Kasvot eivät tosin ole ulkonäöltään kehumisen arvoiset. Monet miespuoliset väittävät minua hauskaksi.

Reilun kahdenkymmenen vuoden aikana yksikään nainen ei ole osoittanut mielenkiintoa minua kohtaan ja kaikki aloitteeni vastakkaiselle sukupuolelle on myös torjuttu.

Äänestä

Huomasin olevani täydellisesti tuo kuvailtu "pikkuvanha". Koetan olla paasaamatta muille pölhöilystä, mutta kun en ryyppää rällästä enkä muutenkaa elä "normaalia" elämää niin jään aina yksin. Lähes joka päivä vituttaa, kun laistani mies eikä nais seuraa löytyne.
Ainoastaan urheilu jutuissa pystyn edes hieman irrottautumaan tästä ainaisesta järkevyydestä. Esim. salibandyssa koitan olla "eläin". Juosta ja meuhata, mutta muuten olen rasittavan korrekti.
Hienoa muuten huomata, että täällä on paljon samankin tyylisiä ihmisiä. Auttaa ymmärtämään itseään paljon.

Äänestä

tilastoja, kaksivuotiaana laskin kymmeniintuhansiin ja luin Aku Ankkaa viisivuotiaana ja sitten koulussa opettaja sanoi vanhempainillassa kuulemma, että olen professori.
Olen 30 ja sinkku ja sinkkuna pysyn.
Ulkonaisesti menisin kaupaksi heti, mutta luonne pistää hanttiin.
Kaikki peruskoulun 55555-tyypit menivät avikseen ja kasvattavat katrastaan, jos eivät ole eronneet.

Äänestä
  • Että kaikki asiat menevät hankaliksi, kun niitä liikaa miettii ja teoretisoi.

    Juuri sen takia me ikisinkut ollaan ikisinkkuja. Pikkuvanhuus, liika älyllisyys ja korrektius sekä tarkkailija luonne niin avot siinäpä se resepti ikisinkkuuteen aika usein on.

    Ne peruskoulusta 55555-rivillä valmistuneet rellestävät kaverit käyttäytyvät parinhaussakin normaalilla, luonnollisella ja spontaanilla tavalla. Siinä se ratkaiseva ero meidän ja heidän välillä on.

    Onhan sanontakin, että kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa. Joskus tulee vaan mieleen, että onko tämä meidän ikisinkkujen rotu jo ajautunut liian kauaksi luonnosta, kun ei tunnu sanonta enää pitävän paikkaansa.

    Äänestä

  • on todettava kirjoitti:

    Että kaikki asiat menevät hankaliksi, kun niitä liikaa miettii ja teoretisoi.

    Juuri sen takia me ikisinkut ollaan ikisinkkuja. Pikkuvanhuus, liika älyllisyys ja korrektius sekä tarkkailija luonne niin avot siinäpä se resepti ikisinkkuuteen aika usein on.

    Ne peruskoulusta 55555-rivillä valmistuneet rellestävät kaverit käyttäytyvät parinhaussakin normaalilla, luonnollisella ja spontaanilla tavalla. Siinä se ratkaiseva ero meidän ja heidän välillä on.

    Onhan sanontakin, että kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa. Joskus tulee vaan mieleen, että onko tämä meidän ikisinkkujen rotu jo ajautunut liian kauaksi luonnosta, kun ei tunnu sanonta enää pitävän paikkaansa.

    Onko tällainen älykäs, analyyttisesti asioita pohtiva,liian korrekti, herkkä pahastumaan naisten ilkeyksistä ja ei siedä mitään rumia sanoja eikä koskaan kiroile ja nimenomaan tarkkailee maailmaa ja sen tapahtumia omassa norsunluutornissaan, siis olisiko hän
    ONNELLINEN PARISUHTEESSA, OLISIKO SE LUONTEENOMAISTA, OLISIKO VÄLTTÄMÄTTÄ EDES SEKSI
    HELPPOA, OLISIKO KILJUVA LAPSIPERHE SOPIVA TÄLLAISELLE HENKILÖLLE VAI ONKO PARAS TODELLA PYSYÄ IKISINKKUNA JA LÖYTÄÄ SIITÄ NE PARHAAT PUOLET, JOITA SE JUURI TÄLLAISELLE HENKILÖLLE TARJOAA KYLLÄ YLLIN KYLLIN.

    Äänestä

  • TILASTOJEN TUTKISKELIJA kirjoitti:

    Sinä et selvästi halua parisuhdetta, joten ole ihmeessä
    ilman sellaista.

    Ymmärrän hyvin sen, että kaikki eivät halua puolisoa tai
    lapsia, mutta sitä minä en ymmärrä miksi sitä täytyy sitten
    koko ajan täällä julistaa ja halveksua niitä jotka sen
    parisuhteen haluavat?

    Sinulla on oikeus olla ilman puolisoa tai lapsia, mutta
    muilla on myös oikeus haluta sellasia. Eivät kaikki halua
    vain murehtia etukäteen joka pirun asiasta. Kyllä moni on
    valmis ryhtymään siihen parisuhteeseen, vaikka se avioero
    onkin mahdollinen.

    Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat vierelleen sitä toista
    ihmistä ja haluavat olla parisuhteessa. Jos sinä et kaipaa,
    niin ole ihmeessä ilman. Mihin sinä muiden hyväksyntää
    kaipaat?

    Äänestä

  • Pariutuminen ei ole pakollista kirjoitti:

    sinkut, jotka haluavat pariutua, tarvitsevat toisten hyväksyntää ties mihin asiaan ja avioeropalstalla kysellään vaikka mitä asioita,
    ja niihin niin hövelisti vastaillaan.
    No ei minun käy kateeksi.
    Jos löydätte kumppanin, niin tulevaisuuden eroprosentti on niin kammottavan korkea, että minä pystyn oikein hyvin elämään tällä tavalla.
    En halua lapsiani jalkaräteiksi enkä kierrätysleluiksi.
    Edellinen kirjoittaja taitaa olla kovin pettynyt ja hakee ja hakee eikä löydy ei.
    Tai sitten on yh ja asiat senkuin vain vaikeutuu.
    Seuraa mitä tässä ajassa tapahtuu, äläkä kuitenkaan ole ihan niiiiin naiiiiiiiiivi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jalfo kirjoitti:

Olisiko näin, että eräänlainen pikkuvanhuus, tai täsmällisemmin vähemän spontaanisti ja harkitsevammin käyttäytyminen, vie ihmisen ikisinkkuuteen?
Nuorena tulin käyttäytyneeksi tällä tavalla. Sen vähän kerran mitä ikäisteni kanssa vietin aikaa koulun ulkopuolella katsoin jotenkin kummastuneesti muiden nuorten ilonpitoa ja temmellystä. Ujoutta oli siinä takana myöskin, mutta joteknin ulkopuolinen ja 'halveksiva' olo tuli päälle.

Nykyään sitä sentään on vähäsen rennompi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu