Noin kymmenen vuotta sitten törmäsin ihannenaiseeni. Ihannenainen voi olla millainen hyvänsä mutta sillä kertaa se oli pienikokoinen, vain reilut 150 senttiä pitkä ja vartaloltaan normaali, ehkä hoikka. Kaunis kuin mikä ja mainio keskustelija, eli myös kuunteli eikä vain lörpötellyt omiaan kuten naiset yleensä. Seksikin kiinnosti kovasti häntä eikä välipäiviä juurikaan ollut.
Tätä jatkui kuutisen vuotta ja sitten muutimme lopulta yhteen eli käytännössä minä joka menneistä viisastuneena olin siihen saakka ollut yhteenmuuttoa vastaan, suostuin siihen.
Vaikka minulla oli kokemusta naisista ennenkin luulin omaa hölmöyttäni löytäneeni nyt jotain poikkeuksellista, peräti ihannenaisen. Joopa joo, sano.
Alamäki alkoi lähes välittömästi ja yksityiskohtiin puuttumatta menen suoraan yhteenvetoon:
Nyt ihannenaiseni on lihonut niin paljon, että joudun piakkoin isontamaan oviaukkoja. Se röhnöttää etupäässä sohvannurkassa ja syö sipsejä ja karkkia. Ruokaa se ei paljoa syö mutta pullaa ja kääretorttua se pistelee enemmän kuin komppania alokkaita.
Mistään se ei ala keskustelmaan mutta napisee joka asiasta enkä tee tai sano mitään oikein tai ainakaan niin, ettei siitä osa olisi väärin sen mielestä. Seksiä se ei halua enää ollenkaan ja ilmoittaa sen jo aamusella kun olen töihin lähdössä, että olen tietoinen asiasta.
Onneksi emme sentään menneet avioon asti vaikka eipä se eroaminen siitäkään vaikeaa ole. Ero tästä tulee, se on jo aivan varma ja eniten jää harmittamaan oma typeryyteni kun suostuin yhteenmuuttoon. Jos olisimme edelleen pitäneet kaksi asuntoa vaikka etupäässä oleilleetkin yhdessä niin minulla olisi edelleen ihannenainen, näin uskon.
Harmi juttu koska tässä alkaa olla jo ikääkin sen verran, ettei viitsisi alkaa uutta etsimään. No, näkyypähän.
Eikä kenenkään naisen tarvitse tulla kertomaan minulle, että syy on minussa. Minä ihan oikeasti tiedän, että syypää kaikkeen on aina ja poikkeuksetta mies, ainakin suomessa :))
Tätä jatkui kuutisen vuotta ja sitten muutimme lopulta yhteen eli käytännössä minä joka menneistä viisastuneena olin siihen saakka ollut yhteenmuuttoa vastaan, suostuin siihen.
Vaikka minulla oli kokemusta naisista ennenkin luulin omaa hölmöyttäni löytäneeni nyt jotain poikkeuksellista, peräti ihannenaisen. Joopa joo, sano.
Alamäki alkoi lähes välittömästi ja yksityiskohtiin puuttumatta menen suoraan yhteenvetoon:
Nyt ihannenaiseni on lihonut niin paljon, että joudun piakkoin isontamaan oviaukkoja. Se röhnöttää etupäässä sohvannurkassa ja syö sipsejä ja karkkia. Ruokaa se ei paljoa syö mutta pullaa ja kääretorttua se pistelee enemmän kuin komppania alokkaita.
Mistään se ei ala keskustelmaan mutta napisee joka asiasta enkä tee tai sano mitään oikein tai ainakaan niin, ettei siitä osa olisi väärin sen mielestä. Seksiä se ei halua enää ollenkaan ja ilmoittaa sen jo aamusella kun olen töihin lähdössä, että olen tietoinen asiasta.
Onneksi emme sentään menneet avioon asti vaikka eipä se eroaminen siitäkään vaikeaa ole. Ero tästä tulee, se on jo aivan varma ja eniten jää harmittamaan oma typeryyteni kun suostuin yhteenmuuttoon. Jos olisimme edelleen pitäneet kaksi asuntoa vaikka etupäässä oleilleetkin yhdessä niin minulla olisi edelleen ihannenainen, näin uskon.
Harmi juttu koska tässä alkaa olla jo ikääkin sen verran, ettei viitsisi alkaa uutta etsimään. No, näkyypähän.
Eikä kenenkään naisen tarvitse tulla kertomaan minulle, että syy on minussa. Minä ihan oikeasti tiedän, että syypää kaikkeen on aina ja poikkeuksetta mies, ainakin suomessa :))
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näinhän se usein menee.
Ihminen muuttuu ja vanhenee. Ihan kaikki.
Et ole tehnyt mitään väärää silloin.
Sinäkin olet muuttunut siitä mitä silloin olit.
Olit silloin sitä mieltä ja tänään tätä mieltä.
Ihan inhimillistä.
Joka tapauksessa kumppanit muovaavat toisiansa
yhdessäollessaan.
Vaikuttavat tavalla tai toisella toisiinsa.
Toimivat toistensa peleinä.
Eli näet sellaisen naisen joka on sinun kanssasi muovautunut tuollaiseksi mitä hän nyt on.
Selkeästi tyytymätön niinkuin sinäkin.