Ihmisillä näyttää olevan monenlaisia teorioita kihlauksesta. Teinikihlat tuntuvat olevan asia ihan erikseen, mutta yleisesti kihlauksen ajatellaan olevan lupaus avioliitosta.
Oma järkeni sanoo, että SILLOIN KUN KOSITAAN ostetaan sormukset sen merkiksi, että kohta mennään naimisiin; hääpäiväkin on jo ehkä päätetty?
Nykyään kihlaus tuntuu olevan merkkinä siitä, että ollaan vain yhdessä. Se tuntuu olevan nuorille sellainen avioliiton rennompi versio: osoitus, että ollaan yhdessä - mutta häistä ei ole tietoakaan.
Mitä järkeä tässä on? En itse tarvitse mitään todisteluja siitä, että elän onnellisesti avoliitossa. Naimisiinmenon aika on sitten kun on ja vihkisormus olkoon osoitus siitä että nyt ollaan virallisesti yhdessä.
Oma järkeni sanoo, että SILLOIN KUN KOSITAAN ostetaan sormukset sen merkiksi, että kohta mennään naimisiin; hääpäiväkin on jo ehkä päätetty?
Nykyään kihlaus tuntuu olevan merkkinä siitä, että ollaan vain yhdessä. Se tuntuu olevan nuorille sellainen avioliiton rennompi versio: osoitus, että ollaan yhdessä - mutta häistä ei ole tietoakaan.
Mitä järkeä tässä on? En itse tarvitse mitään todisteluja siitä, että elän onnellisesti avoliitossa. Naimisiinmenon aika on sitten kun on ja vihkisormus olkoon osoitus siitä että nyt ollaan virallisesti yhdessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kihlauksesta on sitoutuminen, kunnes kuolema erottaa. Vanhanaikaista ehkä, mutta näin sen olen kokenut.
Avoliitto on mielestäni sitä harjoitteluaikaa, jolloin opitaan toinen tuntemaan kunnolla. Sen pohjalta on parempi arvioida tulevaisuutta. Sormus ei muuta parisuhdetta suuntaan, eikä toiseen.
Itse menin kihloihin neljä kuukautta ennen häitä, en tarvinnut sormusta aikaisemmin miksikään merkiksi. Muistin kyllä ilmankin että "olen varattu".
kihlaus on merkki lupautumisesta avioon. Toisaalta ajattelen, että kihlauksen arvo on juuri se, minkä pariskunta sille antaa. Toisille sormus voi olla merkki yhteenkuuluvuudesta, toisille sitoutumisesta ja jotkut ostavat sen, koska puoliso haluaa. Ei minua kovinkaan paljoa se liikuta, miksi joku muu menee kihloihin. Riittää kun tiedän, miksi itse olen mennyt.
Itse siis kihlauduin, koska lupautusin avioliittoon. En kuitenkaan sopinut samalla kertaa hääpäivää, koska köyhän opiskelijan on vaikea häitä järjestää (ainakaan sellaisia kuin haluaa). Nyt kun taloudellinen tilanteeni on hiukan parempi, olemme mieheni kanssa sopineet hääpäivän. Eli ensimmäiset kaksi vuotta olimme kihloissa ilman tietoa varsinaisesta hääpäivästä.
Joka tapauksessa mielestäni jokainen saa kihlautua niistä syistä kuin haluaa. Vaikka kaikki pariskunnat kantaisivat sormusta, se ei veisi mitään arvoa omalta kihlautumiseltani, jonka arvo on minun ja mieheni välinen asia.
Mun mielestä kihlaus ei ole merkki lupautumisesta avioon. Itse lupautuminen on se kihlaus ja ne kihlasormukset ovat tämän lupauksen/kihlauksen merkkinä. Ja ilmankin voi siis olla kihloissa, koska se sopimus avioitumisesta on se kihlaus ei sormukset.
edes pitäisi ostaa sormuksia. Miksi pitäisi todistella yhteenkuuluvaisuuttansa jonkun kanssa...
Aivan niin. sormus on ulkonainen merkki siitä että virallisesti pari on lupautunut menemään avioliittoon keskenään.
Jumala on avioliiton asettaja. Kihlat ostetaan ennen sitä, lieneekö kuvio ihmisen keksintoä. mutta kaunis tapa kyllä
Itse en menisi koskaan avoliittoon. Siis en asuisi miehen kanssa samankaton alla ennenkö sitten kun on vihitty.
Vanhanaikaista mutta moraalikäsitykset on jokaisella omansa.
Kyllä tosta asiasta olen erimieltä. Asuminen yhdessä on kuitenkin se mitä tulette tekemään koko lopunikäänne jos naimisiin menette. Ja eikö se olisi hyvä kokeilla ennen kuin lupautuu siihen kokoiäksi.
Olen samaa mieltä, itselläni takana suhde, seurustelimme yli neljä vuotta, ennen kuin muutimme yhteen. Yhdessä asuimme puoli vuotta ja siinä vasta tutustuttiin kunnolla ja totesin etten voi elää tämän henkilön kanssa. Itse olen sitä mieltä, että vasta yhdessä asuessa oppii toisen tuntemaan ja näkee kumppanin viat/hyvät ominaisuudet kunnolla.
Toki on mielestäni ihana ja romanttinen ajatus että yhteen muutto seuraisi vasta naimisiinmenon jälkeen, mutta siinä voi tulla suuri pettymys, joten itse haluan ainakin ottaa varman päälle.
Kihlausta pidän lupauksena naimisiin menosta, mutta sekin on jokaisen parin henkilökohtainen asia kuinka toimii. nykyisen kumppanini kanssa olemme puhuneet kihloihin menosta, mutta häitä emme aio kiirehtiä, aikaisintaan parin vuoden kuluttua, lähinnä siksi ettei rahatilanteessa ole hurraamista ja kumpikin haluamme kauniit ja melko suuret kirkkohäät jatkoineen.
Kyllä on naurettavaksi maailman meno mennyt. Kakarat ostelee sormuksia toisilleen huvin vuoksi joka toinen kuukausi ja väittää olevansa kihloissa. Voi LUOJA miten säälittävää ja typerää. Kaikki hohto koko ajatuksesta menee sen myötä kun vaan leikitään kotia.
Itse olen perinteinen näissä asioissa ja tiedän, kun se päivä koittaa niin se on oleva todella erityinen... Sillä on oltava merkitys.
Kihloihin meno tapahtuu kosinnan jälkeen. Se on lupaus naimisiinmenosta.
Olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Senpä takia en ole kihloissa ollut ikinä. Niinhän se menee että ensin kositaan, sitten päätetään hääpäivä ja senvälinen aika ollaan "kihloissa". Kaikki tuntuu menevän vain kihloihin nykyään, koska siitä on vielä helpompi erota kuin avioliitosta. Ja tunnen todella monia, jotka kihlautuvat ja eroavat, ei ole hääpäivästä tietoakaan.
Jänniä mielipiteitä ihmisillä kihlauksesta. Itsekin tykkään ajatella niin, että kukin pari tahollaan antaa kihlaukselleen oman painoarvonsa, eikä silloin muotoseikoilla välttämättä ole niin paljon merkitystä. Olen mennyt avokkini kanssa kihloihin vuosi sitten, emmekä ole sopineet hääpäivää tai tehneet muitakaan konkreettisia linjauksia tulevaisuudelle. Seurustelimme aikamme, ja seurustelun myötä syntynyt varmuus siitä, että "tämä on Se ihminen, jonka kanssa haluan olla loppuelämäni" johti kihlaukseen. Kihlauksemme ja sormuksemme ovat sen rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja sitoutumisen symbolina, jota toisiamme kohtaan tunnemme.
Siitä voi vapaasti kiistellä, onko tuollainen symboli niin sanotusti tarpeellinen vai ei. Tuntisimmehan noita asioita toisiamme kohtaan täysin riippumattakin siitä, onko sormuksia vai ei. Kihlautuminen sanan perinteisessä merkityksessä varmastikin on paljon muutakin kuin tuo edellä mainitsemani, ja se on varmasti ollut aiemmin myös paljon konkreettisempi merkki kahden ihmisen suhteen "laadusta". Kihlauksen merkitys kuitenkin väkisinkin muuttuu ajan myötä, onhan se nytkin paljon häilyvämpi käsite kuin ennen. Mutta toisaalta, samoin muuttuu monien muidenkin asioiden merkitys; oliko ennen esimerkiksi yhtä paljon avioeroja? Uusioperheitä? Yksinhuoltajia? En vedä mitään yhtäläisyysviivoja noiden asioiden välille, ajattelin vain, että asiat muuttuvat ja ihmisethän ne kuitenkin itse omilla teoillaan muuttavat.
Täysin samaa mieltä kanssasi. Hyvin kommentoitu.