Reilu kuukausi sitten menimme yhteen erään pojan kanssa, mua viisi vuotta nuoremman (22v). Tunsin hänet entuudestaan, kaverin kaveri. Poika oli paljon kokemattomampi kuin minä, suhteita ei ollut juurikaan ollut ja poikuuskin oli vielä tallella ennen minua. Suhde ei ollut minulle fyysisesti kovin tyydyttävä, sen sijaan henkisesti hyvinkin, hänen kanssaan oli helppo olla. Poika ei ollut yhtään kyyninen eikä pelannut mitään pelejä, toisin kuin kaikki miehet elämässäni aiemmin. Hän sanoi suoraan että nähdään mahdollisimman pian uudestaan ja että olen hänen unelmiensa täyttymys. Sitten tuli yksi ilta jolloin minä tunsin vähän epäilyjä suhteemme. En sanonut mitään ja mun epäilyt menivät jo oikeastaan ohi, mutta luulen että hän aisti tuntemukseni. Tänään hän nimittäin soitti ja sanoi, ettei tästä tule enää mitään. Kyyninen, vanha minäni nosti taas päätään ja kiirehdin sanomaan, että ei se mitään, tätä minäkin halusin. Vaikka olisin halunnut kysyä miksi. Nyt en enää kehtaa.
Tuntuu, että jään ikuisesti yksin. Kaikki suhteeni päättyvät juuri näin lyhyeen, yleensä siksi, että mies ei halua jatkaa. Minun ei ole vaikeata (joskus se on liiankin helppoa) saada vastakkaisen sukupuolen huomioita, mutta kukaan ei jaksa oikeeseen suhteeseen asti. Olen jo 27, eikä kukaan ole vielä sanonut minulle 'minä rakastan sinua'. On kylmä, yksinäinen ja lohduton olo. Kertooko tämä jo vääjäämättä jostakin kamalasta luonneviasta ja siitä että olen tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen?
Tuntuu, että jään ikuisesti yksin. Kaikki suhteeni päättyvät juuri näin lyhyeen, yleensä siksi, että mies ei halua jatkaa. Minun ei ole vaikeata (joskus se on liiankin helppoa) saada vastakkaisen sukupuolen huomioita, mutta kukaan ei jaksa oikeeseen suhteeseen asti. Olen jo 27, eikä kukaan ole vielä sanonut minulle 'minä rakastan sinua'. On kylmä, yksinäinen ja lohduton olo. Kertooko tämä jo vääjäämättä jostakin kamalasta luonneviasta ja siitä että olen tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millainen sä sitten olet luonteeltasi? Oletko hyvännäköinen ja tyhmä jota on helppo käyttää hyväkseen ja mennä sitten menojaan?
..ainakaan tyhmä. Yritän uskoa hyvää ihmisistä, enkä itse ole koskaan harrastanut pelien pelaamista. Jos jonkun ihmisen saa "nalkkiin" pelejä pelaamalla, se ei ole aitoa.
Jotkut meistä todella on "tuomittu" ikuiseen yksinäisyyteen,mutta ei se niin kamalaa oo miltä kuulostaa.Ajan myötä totut siihen ja ehkä rakennat muurinkin sinetöimään "tuomion".
Voit ajatella vain ihanan itsekkäästi ainoastaan omaa itseäsi,ei sitä tarvitse toista ollakseen onnellinen.Kuitenkin fakta on että yksin täältä lähdetään ilman mitään omaisuutta taikka kumppaneita.Puff-all gone.Eikä tää aika täällä oo loppujen lopuks nii pitkä.
Jos lapsien kannalta ajattelee niin suorastaan julmaahan se on tälläiseen maailmaan enää lisää kärsijöitä saattaa.
"Vitusta tänne ollaan tultu,ja päin vittua täällä mennään" (Tabermann)
Elikkäs tahtoo sanoo jos ei tosiaan suhdejutut ota toimiakseen nii turha haaskata tätä lyhyttä aikaa sellaisiin.