Keskustelupalsta helvetistä

kolhoosirotta

Kaikki järkevä keskustelu kommunismista ja kommunistisesta puolueesta hukkuu ennakkoluuloisten, äärioikeistolaisten junttien tilityksiin ja provokaatioihin. Porukka purkaa täällä patoutumiaan ja kaataa kaiken kommunismin niskaan. Viha kohdistetaan ulkopuoliseen tahoon, joka nähdään heikkona. Maassa makaavaa on helppo lyödä. Suurin osa kommunistien morkkaajista ei ole selkeästi lukenut edes wikipedian Marx-tietoiskua eikä ymmärrä edes sosialismin ja kommunismin eroa. Pahinta on se, että ei edes haluta ymmärtää. Helpompi on pysyä ennakkoluulojen tiellä, kääriä kaikki kapitalisminvastaiset soraäänet nättiin pieneen punaiseen pakettiin ja haukkua sitä stalinismiksi.

26

1851

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole mitään ennakkoluulua väittää kommunistivetoisten maiden hallintojen olleen kansaa terrorisoivia hirmuhallituksia, joka ainoa.

      Ja todistaaksesi Kallen olevan väärässä riittää kun mainitset yhdenkin kommunistivetoisen maan, missä on järjestetty suomalaisen mittapuun mukaiset vapaat vaalit ja jossa ei olisi toisinajattelijoita vainottu.

      Miksi ihmeessä pitäisi opiskella kommunistien yhteiskuntateorioita ja haaskata aikaa marxin opiskeluun koska kommunistit aina ja järjestään valtaan päästyään itse pyyhkivät perseensä näihin oppeihin - s...tanan siat.

      /Kalle, joka antaa kommunistien tekojen puhua heidän aatteensa puolesta - kuten nyt toisinajattelijoiden vainot kaikissa kommunistivetoisissa maissa - ja paskat välittää kommunistien yhteiskuntateorioista, ei niistä välitä kommunistitkaan valtaan päästyään

      • määritelmän sopiva

        Lue antipunikki aloitus uudelleen, eli se ymmärrys hoi!

      • määritelmän sopiva kirjoitti:

        Lue antipunikki aloitus uudelleen, eli se ymmärrys hoi!

        "Kaikki järkevä keskustelu kommunismista ja kommunistisesta puolueesta hukkuu ennakkoluuloisten, äärioikeistolaisten junttien tilityksiin ja provokaatioihin. Porukka purkaa täällä patoutumiaan ja kaataa kaiken kommunismin niskaan."

        Tätä kohtaa Kalle kommentoi:
        "Ei ole mitään ennakkoluulua väittää kommunistivetoisten maiden hallintojen olleen kansaa terrorisoivia hirmuhallituksia, joka ainoa.

        Ja todistaaksesi Kallen olevan väärässä riittää kun mainitset yhdenkin kommunistivetoisen maan, missä on järjestetty suomalaisen mittapuun mukaiset vapaat vaalit ja jossa ei olisi toisinajattelijoita vainottu."

        Ja sitten toveri "kolhoosirotta" jatkaa:
        "Suurin osa kommunistien morkkaajista ei ole selkeästi lukenut edes wikipedian Marx-tietoiskua eikä ymmärrä edes sosialismin ja kommunismin eroa. Pahinta on se, että ei edes haluta ymmärtää."

        Tätä kohtaa Kalle kommentoi:
        "Miksi ihmeessä pitäisi opiskella kommunistien yhteiskuntateorioita ja haaskata aikaa marxin opiskeluun koska kommunistit aina ja järjestään valtaan päästyään itse pyyhkivät perseensä näihin oppeihin - s...tanan siat."

        /Kalle, joka ei löytänyt toverin "määritelmän sopiva" viestistä yhtäkään mainintaa kommunistivetoisesta maasta, jossa ei olisi oppositiota - ja usein myös kommunistejakin - vainottu

      • hetkohta
        antipunikki kirjoitti:

        Entisessä Neuvostoliitossa vaalit olivat demokraattisemmat kuin Suomessa: niissä mm. ehdokkaiden asettelut tapahtui erilaisissa yleisissä ja avoimissa valinta- ja tenttaustilaisuuksissa, mutta Suomessa siitä päättää puolueet sisäisesti - demokraattista vai! Ja sitten Neuvostoliitossa oli mahdollisuus kutsua jo valittu edustaja pois korkeimmasta neuvostosta, jos tiettymäärä äänestysalueen äänestäjistä niin halusi, kuinka Suomessa?

        Ne toisinajattelijat olivat kapitalististen maiden keksintöä. Neuvostoliitossa tuomittiin näitä "toisinajattelijoita" valtion vastaisesta toiminnasta, eli he olivat rikollisia ja tuomittiin maan lakien mukaan.

        Jos ensisen Neuvostoliiton lait ja käytännöt eivät sinua miellytä, se on subjektiivinen mielipiteesi, eikä objektiiviseen kysymykseesi antamani objektiivisen vastauksen kumoamisperuste. Muista tämä!

        Minä vastasin, mutta vastaa sinä, missä kapitalistisessa maassa kapitalistit ovat ilman ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen vuosikymmenten painostusta ja kamppailua sekä ilman lainsäädännöllistä, tarkoitan parlamentin käsittelyä myöntäneet Suomen sosiaaliturvaan verratavia siis lailla vahvistettuja etuisuuksia työläisilleen ja meikäläisten vastaavan palkkatason. Kiitos!

      • Aivosi
        hetkohta kirjoitti:

        Ovat huuhdellut ?
        Ota hyvä mies nyt oikeat lääkkeet.

      • hetkohta kirjoitti:

        Vai toimi mielestäsi neukkulassa demokratia??

        Hahhaa, kyllä aivosi ovat pahasti propagandan hapantamat. Ei missään maassa, jossa ei ole yhdistymis- ja kokoontumisvapautta, toimi demokratia. Ei sitten ensimmäisessäkään sillä yksi demokratian edellytyksistä on ihmisten kokoontumisvapaus.

        'Neuvostoliitossa tuomittiin näitä "toisinajattelijoita" valtion vastaisesta toiminnasta, eli he olivat rikollisia ja tuomittiin maan lakien mukaan.'

        Ei muuten pidä paikkaansa. Stalinin kuoltua suuri määrä tuomittuja todettiin istuneen syyttöminä, etkö tiennyt tätä lainkaan. Ja kommunistisen oikeuskäytännön mukaan yhtäkään, ei siis ensimmäistäkään, ole tuomittu vääristä todistajan lausunnoista tai vääristä ilmiannoista. Siis tääläinen on kommunistinen oikeuslaitos - väärän todistuksen antamisesta ei rangaista. Tähän ei ole pystynyt vielä yksikään yhteiskuntajärjestelmä aikaisemmin ja toivottavasti ei pysty tämän jälkeenkään.

        Palstalla on ilmennyt muutamia sairaita, todella sairaita, piirteitä kommunistien oikueskäsityksestä:
        1. vahvemman oikeus on voimassa. Neukkula päättää haluaako Suomi vaihtaa maa-alueita vaiko ei!!
        2. syytetty todistakoon itse syyttömyytensä. Näin vaati stalinisti "kolakoka" perätessään todisteita Suomen syyttömyydestä Talvisotaan ja kommunistiseen päähän ei millään mahtunut, että syytetyn ei tarvitse todistaa mitään vaan syyttäjä todistaa ja syytetty yrittää kumota todisteet. Näin toimii kaikki muut oikeuslaitokset paitsi kommunistinen, jossa todellakin edellytetään syytetyn vankikopissa istuessaan todistavan syyttömyytensä.
        3. väärästä todistajanlausunnosta ei rangaista

        Siis kyllä kommunistinen oikuesjärjystys on todella sairasta, sairasta.

        Tiesitkö muuten, että Suomen hyvinvointilait on suureksi osaksi säädetty PORVARIENEMMISTÖISESSÄ eduskunnassa ilman yhtäkään SKP:n edustajaa. Revi siitä huumoria.

        /Kalle, joka antaa kommunistien tekojen puhua heidän aatteensa puolesta - kuten nyt heidän oikeuslaitoksen toimintaperiaatteiden sairaaloisuuden - ja paskat välittää kommunistien korulauseista

      • himmeekatse

        "Ne toisinajattelijat olivat kapitalististen maiden keksintöä. Neuvostoliitossa tuomittiin näitä "toisinajattelijoita" valtion vastaisesta toiminnasta, eli he olivat rikollisia ja tuomittiin maan lakien mukaan"

        "Sosialistivallankumouksellisten oikeudenkäynnissä oli noudatettu uutta rikoslakia, joka oli tullut voimaan 1. 6. 1922. Lenin oli seurannut erityisen tarkkaavaisesti tämän lain valmisteluja, sillä tarkoituksena oli antaa laillinen perusta poliittisiin vastustajiin kohdistettavalle väkivallalle, koska tarkoituksenmukaisuussyistä suoritettujen ja sisällissodan oloilla perusteltujen tuhoamisten aika oli virallisesti päättynyt.

        Kun Leninille oli esitetty ensimmäiset luonnokset, hän lähetti oikeusasiain kansankomissaarille Kurskille 15. 5. 1922 omat huomautuksensa: "Minun mielestäni kuolemanrangaistuksen soveltamisalaa on laajennettava koskemaan kaikkea mensevikkien, sosialistivallankumouksellisten jne. toimintaa. On löydettävä uusi rangaistus, maastakarkotus. Ja laadittava sanamuoto, joka yhdistää tällaiset toiminnat kansainväliseen porvaristoon."

      • Ja ota selvää asioista
        antipunikki kirjoitti:

        Vai toimi mielestäsi neukkulassa demokratia??

        Hahhaa, kyllä aivosi ovat pahasti propagandan hapantamat. Ei missään maassa, jossa ei ole yhdistymis- ja kokoontumisvapautta, toimi demokratia. Ei sitten ensimmäisessäkään sillä yksi demokratian edellytyksistä on ihmisten kokoontumisvapaus.

        'Neuvostoliitossa tuomittiin näitä "toisinajattelijoita" valtion vastaisesta toiminnasta, eli he olivat rikollisia ja tuomittiin maan lakien mukaan.'

        Ei muuten pidä paikkaansa. Stalinin kuoltua suuri määrä tuomittuja todettiin istuneen syyttöminä, etkö tiennyt tätä lainkaan. Ja kommunistisen oikeuskäytännön mukaan yhtäkään, ei siis ensimmäistäkään, ole tuomittu vääristä todistajan lausunnoista tai vääristä ilmiannoista. Siis tääläinen on kommunistinen oikeuslaitos - väärän todistuksen antamisesta ei rangaista. Tähän ei ole pystynyt vielä yksikään yhteiskuntajärjestelmä aikaisemmin ja toivottavasti ei pysty tämän jälkeenkään.

        Palstalla on ilmennyt muutamia sairaita, todella sairaita, piirteitä kommunistien oikueskäsityksestä:
        1. vahvemman oikeus on voimassa. Neukkula päättää haluaako Suomi vaihtaa maa-alueita vaiko ei!!
        2. syytetty todistakoon itse syyttömyytensä. Näin vaati stalinisti "kolakoka" perätessään todisteita Suomen syyttömyydestä Talvisotaan ja kommunistiseen päähän ei millään mahtunut, että syytetyn ei tarvitse todistaa mitään vaan syyttäjä todistaa ja syytetty yrittää kumota todisteet. Näin toimii kaikki muut oikeuslaitokset paitsi kommunistinen, jossa todellakin edellytetään syytetyn vankikopissa istuessaan todistavan syyttömyytensä.
        3. väärästä todistajanlausunnosta ei rangaista

        Siis kyllä kommunistinen oikuesjärjystys on todella sairasta, sairasta.

        Tiesitkö muuten, että Suomen hyvinvointilait on suureksi osaksi säädetty PORVARIENEMMISTÖISESSÄ eduskunnassa ilman yhtäkään SKP:n edustajaa. Revi siitä huumoria.

        /Kalle, joka antaa kommunistien tekojen puhua heidän aatteensa puolesta - kuten nyt heidän oikeuslaitoksen toimintaperiaatteiden sairaaloisuuden - ja paskat välittää kommunistien korulauseista

        Ei taida mennä sulla ex kalle kaaliin? Totesin vain, miten ns. toisinajattelijoita teknisesti tuomittiin, ja ainoastaan sen. En ottanut kantaa yhteenkään yksittäistapaukseen, koska sinäkin puhui vain ns. toisinajattelijoiden vainoista. Vai onko sinulla tietoa, että NL:ssa olisi tuomittu joku kirjaimellisesti toisin ajattelusta? Tuskinpa sellaista lakipykälää neukkulasta löytyi! Siellä tuomittiin näitä länsimaiden "toisinajattelijoiksi" nimittämiä henkilöitä toisin teosta, siis rikkomuksista ja rikoksista maan lakeja vastaan. Siitä oli kysymys.

        Ja enkö todennut: "Jos ensisen Neuvostoliiton lait ja käytännöt eivät sinua miellytä, se on subjektiivinen mielipiteesi, eikä objektiiviseen kysymykseesi antamani objektiivisen vastauksen kumoamisperuste. Muista tämä!" Mutta siihen miinaan ajoit!

        Ja se, että esim. Stalinin vainoissa rehabilitointiin monia henkilöitä, jotka olivat väärin perustein tuomittuja, todistaa demokraattisuudesta, että NL kykeni yhteiskunnallisen kritiikin kautta muuttamaan omaa oikeuskäytäntöään, jos oli väärin perustein tuomittu. Ja nämä Stalinin vainot on kommunistisessa liikkeessä joka puolella tuomittu.

        Mutta miten meillä Suomessa. Onko tuomittu ketään kansalaissodassa punaisia teloittaneita lahtareita, Ei! Vaikka tiedetään monen tappajalahtarin nimi! Onko Suomessa tuomittu edes kansalaissodan punaisten teloituksia ja vainoja kansallisena häpeänä, kuten NL:ssa stalinismi, Ei ole! Täällä vaan hyysätään sotasyyllisiä Rytiä ja kumppaneita, vaikka ovat mieskohtaisessa vastuussa sotiemme uhreista!

        Ja puhut NL:n demokraattisista kansalaisvapauksista, kuten kokoontumisoikeuksineen, mutta hyväksyt ilmeisesti Suomen poliisin hyökkäyksen ja suorittamat pidätykset taannoiseen vapaan kansalaisliikkeen tilaisuudessa Kiasman edustalla. Ja luuletko Suomen poliisin antavan eläinaktivistien kokoontuvan vapaasti suunnittelemaan jonkun minkkitarhan “vapautusoperaatiota”? Ei myöskään NL annettu ns. toisinajattelijoiden kokoontua vapaasti päättämään sosialistisen valtion vastaisista laittomista aktioistaan.

        Ja kirjoitat ”Tiesitkö muuten, että Suomen hyvinvointilait on suureksi osaksi säädetty PORVARIENEMMISTÖISESSÄ eduskunnassa ilman yhtäkään SKP:n edustajaa. Revi siitä huumoria.” Luuletko sinä, että porvarit päättävät työväkeä kohtaan tuntemistaan mielihaluista heidän etujen mukaisista laeista. Ei helvetissä, kyllä niitä päätöksiä on vauhdittanut työväenliikken edustajien toiminta eduskunnassa ja etenkin ay-liikkeen ja pol. työväenliikkeen ulkoparlamenttinen toiminta. Esimerkiksi sinunkin nauttimaa lomaltapaluurahaa vauhditti metallilakko -71, Revi siitä!

        Et vielä vastannut kysymykseeni: Mmissä kapitalistisessa maassa kapitalistit ovat ilman ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen vuosikymmenten painostusta ja kamppailua sekä ilman lainsäädännöllistä, tarkoitan parlamentin käsittelyä myöntäneet Suomen sosiaaliturvaan verratavia siis lailla vahvistettuja etuisuuksia työläisilleen ja meikäläisten vastaavan palkkatason?

      • Ja ota selvää asioista kirjoitti:

        "Ja se, että esim. Stalinin vainoissa rehabilitointiin monia henkilöitä, jotka olivat väärin perustein tuomittuja, todistaa demokraattisuudesta, että NL kykeni yhteiskunnallisen kritiikin kautta muuttamaan omaa oikeuskäytäntöään, jos oli väärin perustein tuomittu."

        Kyllä vahinkoja ja virheellisiä tuomioita sattuu jokaisessa järjestelmässä mutta kommunistien oikeuslaitos on maailmanhistorian ensimmäinen, ja toivottavasti myös viimeinen, jossa väärien todistajanlausuntojen ja virheellisten todisteiden perusteella järjestelmällisesti tuomittiin tuhansia ja jälleen tuhansia - ellei jopa miljoonia - syyttömiä pitkiin vankeustuomioihin ja tuhansia siirrettiin varmasti myös 9g luokkaan ja heidänhän tuomioita ei voida peruuttaa. Ja kun sitten virhe mukamas "huomattiin" niin tuomittiinko väärän todistuksen antanut toveri vankileirille??
        Niin, ei tuomittu. Ja tämä siksi, että toveri oli palvellut kommunisteja ansiokkaasti todistamalla mitä vain heidän osittamastaan henkilöstä. Luoja meitä varjelkoon myös jatkossa joutumasta kommunistisen oikeuslaitoksen hampaisiin.

        Vaadit Kallelta edelleenikn vastausta kysymykseen:
        "missä kapitalistisessa maassa kapitalistit ovat ilman ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen vuosikymmenten painostusta ja kamppailua sekä ilman lainsäädännöllistä, tarkoitan parlamentin käsittelyä myöntäneet Suomen sosiaaliturvaan verratavia siis lailla vahvistettuja etuisuuksia työläisilleen ja meikäläisten vastaavan palkkatason?"

        Ja Kalle vastaa:
        Mihin ihmeeseen pyrit?
        Mitä tarkoitat?
        Kalle ei saa oikein selvää kysymyksestä, pilkku sanan "lainsäädännöllistä" jälkeen hämää - pitäisiköhän sanan "parlamentin" jälkeen olla myös pilkku? Silloin kysymyksestä tulisi ehkä selvempi, mene ja tiedä.

        Mutta jos näin oletetaan näin, niin Kalle muistuttaa vielä kerran punikkilaa siitä, että Suomessa lait säädetään eduskunnassa, joka maassamme on lähes aina ollut porvarienemmistöinen. Siis Suomalaiset hyvinvointilait, yhdet maailman parhaista, on säätänyt PORVARIENEMMISTÖINEN eduskunta ja SKP:n edustajat eivät ole kertaakaan äänestäneet niiden puolesta - ei toisin vastaankaan vaikka mieli olisikin tehnyt.

        Jaa, miksikö SKP olisi äänestänyt vastaan?

        No sen takia tietenkin, että mitä kurjempaa kansalla on niin sitä suurempi on SKP:n kannatus. Eiköhän yhdessä toivota, että SKP kohta kuihtuisi pois kokonaan.

        /Kalle, joka toivoo SKP:n kutistuvan entisestään sillä se tarkoittaa kansan hyvinvoinnin lisääntymistä - kukapa ei meistä sitä toivoisi

      • Ja ota selvää asioista kirjoitti:

        Ei taida mennä sulla ex kalle kaaliin? Totesin vain, miten ns. toisinajattelijoita teknisesti tuomittiin, ja ainoastaan sen. En ottanut kantaa yhteenkään yksittäistapaukseen, koska sinäkin puhui vain ns. toisinajattelijoiden vainoista. Vai onko sinulla tietoa, että NL:ssa olisi tuomittu joku kirjaimellisesti toisin ajattelusta? Tuskinpa sellaista lakipykälää neukkulasta löytyi! Siellä tuomittiin näitä länsimaiden "toisinajattelijoiksi" nimittämiä henkilöitä toisin teosta, siis rikkomuksista ja rikoksista maan lakeja vastaan. Siitä oli kysymys.

        Ja enkö todennut: "Jos ensisen Neuvostoliiton lait ja käytännöt eivät sinua miellytä, se on subjektiivinen mielipiteesi, eikä objektiiviseen kysymykseesi antamani objektiivisen vastauksen kumoamisperuste. Muista tämä!" Mutta siihen miinaan ajoit!

        Ja se, että esim. Stalinin vainoissa rehabilitointiin monia henkilöitä, jotka olivat väärin perustein tuomittuja, todistaa demokraattisuudesta, että NL kykeni yhteiskunnallisen kritiikin kautta muuttamaan omaa oikeuskäytäntöään, jos oli väärin perustein tuomittu. Ja nämä Stalinin vainot on kommunistisessa liikkeessä joka puolella tuomittu.

        Mutta miten meillä Suomessa. Onko tuomittu ketään kansalaissodassa punaisia teloittaneita lahtareita, Ei! Vaikka tiedetään monen tappajalahtarin nimi! Onko Suomessa tuomittu edes kansalaissodan punaisten teloituksia ja vainoja kansallisena häpeänä, kuten NL:ssa stalinismi, Ei ole! Täällä vaan hyysätään sotasyyllisiä Rytiä ja kumppaneita, vaikka ovat mieskohtaisessa vastuussa sotiemme uhreista!

        Ja puhut NL:n demokraattisista kansalaisvapauksista, kuten kokoontumisoikeuksineen, mutta hyväksyt ilmeisesti Suomen poliisin hyökkäyksen ja suorittamat pidätykset taannoiseen vapaan kansalaisliikkeen tilaisuudessa Kiasman edustalla. Ja luuletko Suomen poliisin antavan eläinaktivistien kokoontuvan vapaasti suunnittelemaan jonkun minkkitarhan “vapautusoperaatiota”? Ei myöskään NL annettu ns. toisinajattelijoiden kokoontua vapaasti päättämään sosialistisen valtion vastaisista laittomista aktioistaan.

        Ja kirjoitat ”Tiesitkö muuten, että Suomen hyvinvointilait on suureksi osaksi säädetty PORVARIENEMMISTÖISESSÄ eduskunnassa ilman yhtäkään SKP:n edustajaa. Revi siitä huumoria.” Luuletko sinä, että porvarit päättävät työväkeä kohtaan tuntemistaan mielihaluista heidän etujen mukaisista laeista. Ei helvetissä, kyllä niitä päätöksiä on vauhdittanut työväenliikken edustajien toiminta eduskunnassa ja etenkin ay-liikkeen ja pol. työväenliikkeen ulkoparlamenttinen toiminta. Esimerkiksi sinunkin nauttimaa lomaltapaluurahaa vauhditti metallilakko -71, Revi siitä!

        Et vielä vastannut kysymykseeni: Mmissä kapitalistisessa maassa kapitalistit ovat ilman ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen vuosikymmenten painostusta ja kamppailua sekä ilman lainsäädännöllistä, tarkoitan parlamentin käsittelyä myöntäneet Suomen sosiaaliturvaan verratavia siis lailla vahvistettuja etuisuuksia työläisilleen ja meikäläisten vastaavan palkkatason?

        "Ja se, että esim. Stalinin vainoissa rehabilitointiin monia henkilöitä, jotka olivat väärin perustein tuomittuja, todistaa demokraattisuudesta, että NL kykeni yhteiskunnallisen kritiikin kautta muuttamaan omaa oikeuskäytäntöään, jos oli väärin perustein tuomittu."

        Kerrohan vielä, että missä tämä mainitsemasi "yhteiskunnallinen kritiikin" tapahtui? Lehdistössäkö, vai ehkä radiossa?

        Kalle voi valistaa punikkia, että Hrutsev kertoi yllättäen kansalle totuuden 1956 ja sitä puhetta ei edeltänyt minkäänlainen julkinen yhteiskunnallinen kritiikki. Ei varmasti sillä kommunistit olivat pelotellaan kansan niin, että kukaan ei uskaltanut sanoa pahaa sanaa johtajistaan ja heidän tekemisistään.

        Noin, kerrohan nyt minkälaista, missa muodossa ja missä minkä tiedotusvälineen kautta tätä mainitsemaasi yhteiskunnallista kritiikkiä esiintyi ennenkuin Hrutsev paljasti totuuden?

        Kiitos jo näin etukäteen.

        Ja sitten jo 60- ja 70-luvuilla kommunistien kanssa keskustellessaan Kalle kuuli usein tämän saman väitteen:
        "Kyllä neukkulassa on kokoontumisvapaus ja puolueen jäsenet kokoontuvat usein yhteen keskustelemaan. Mutta maassa ei sallita turvallisuutta ja yhteiskuntajärjestystä uhkaavien voimien kokoontumisia - vallankumouksellista toimintaa."

        Kalle sitten kysyi, että pitäisi meilläkin samasta syytä kieltää SKP, jonka puolueohjelmaan sisältyy vallankumouksen suunnittelu.
        Vastaukseksi Kalle sai aina, että se onkin eri asia - mutta miten se on eriasia, ei enään pystytty vastaamaan muuta kuin sekavaa hörinää.

        Kerrohan nyt sinä tässä meille kaikille, jotka ovat sitä asiaa 60-luvulta lähtien ihmetelleet, että miten niin se on eri asia? Miksei SKP:ta voida kieltää aivan samasta syytä kuin neukkulan lainsäätäjä kielsi opposition kokoukset?

        /Kalle, joka ei tule saamaan vastausta kysymyksiinsä - mutta kommunistin vastaamattomuudesta kukin vetäköön omat johtopäätöksensä kykyjensä ja taitojensa mukaan

      • T Urpo
        hetkohta kirjoitti:

        Entisessä Neuvostoliitossa vaalit olivat demokraattisemmat kuin Suomessa: niissä mm. ehdokkaiden asettelut tapahtui erilaisissa yleisissä ja avoimissa valinta- ja tenttaustilaisuuksissa, mutta Suomessa siitä päättää puolueet sisäisesti - demokraattista vai! Ja sitten Neuvostoliitossa oli mahdollisuus kutsua jo valittu edustaja pois korkeimmasta neuvostosta, jos tiettymäärä äänestysalueen äänestäjistä niin halusi, kuinka Suomessa?

        Ne toisinajattelijat olivat kapitalististen maiden keksintöä. Neuvostoliitossa tuomittiin näitä "toisinajattelijoita" valtion vastaisesta toiminnasta, eli he olivat rikollisia ja tuomittiin maan lakien mukaan.

        Jos ensisen Neuvostoliiton lait ja käytännöt eivät sinua miellytä, se on subjektiivinen mielipiteesi, eikä objektiiviseen kysymykseesi antamani objektiivisen vastauksen kumoamisperuste. Muista tämä!

        Minä vastasin, mutta vastaa sinä, missä kapitalistisessa maassa kapitalistit ovat ilman ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen vuosikymmenten painostusta ja kamppailua sekä ilman lainsäädännöllistä, tarkoitan parlamentin käsittelyä myöntäneet Suomen sosiaaliturvaan verratavia siis lailla vahvistettuja etuisuuksia työläisilleen ja meikäläisten vastaavan palkkatason. Kiitos!

        Ensinnäkin olisi hauska tietää miten noin
        pussissa voi olla kasvanut ettei ole saanut
        yhtään tietoa korviensa väliin!

        Toiseksi, miten tehokasta punatroppi onkaan kun
        se saa vaikutuksensa loppumisen jälkeen vielä
        jonkun uskomaan oppiin joka kuoli mahdottomuuteen-
        sa.

        Neuvostoliiton vaalijärjestelmästä voi todeta
        sen verran että ehdokkaita sai asettaa vain
        NKP.

        Muut puolueet eivät olleet sallittuja.

        Jos sellaista koetti sai vankeus- tai kuoleman-
        rangaistuksen. Todella demokraattista!

        Kolmanneksi puolueen jäseniä oli NL:n väestöstä
        muistaakseni 6 eli KUUSI prosenttia.

        Kuusi prosenttia päätti 94 prosentin puolesta ja
        ehdokkaita oli tasan yhdestä puolueesta ja
        oppositio vankileirien saaristossa!

        Kertakaikkisen demokraattista ja KANSAN VALTAISTA!

        En yleensä sorru tähän mutta mikäli olet tosissa-
        si olet ihan oikeasti niin tyhmä että vasemman
        jalan kenkä ymmärtää demokratiasta enemmän
        kuin sinä.

        Kiitos vuoden melkein parhaimmasta vitsistä!

    • käynyt näin

      Silloin kun asioita ei kyetä esittämään selkeästi ja lyhyesti, on ongelmat viestinnän puolella.
      Näin on pääosaltaan näissä Marksin teoksissa, sekä muissa kommunistien höpinöissä.
      Silloin niistä tule munkkilatinaa, liturgia jota hoetaan ja suurin osa ei enää edes tiedä mitä siinä sanotaan. Eikä ymmärrä vaikka teksti käännettäisiinkin ...
      Sosialismissa on muutama perusharha, jotka täytyy ensin tunnustaa jotta päästäisiin eteenpäin.

      • tarkoitatko

        kenties Marxia? Kato "Silloin kun asioita ei kyetä esittämään selkeästi..." on ongelma joko esittäjän korvien välissä tai halussa viestittää näkemyksiään asiallisesti. Kumpi sinulla? Ja mitkä perusharhat?

      • Herra Marx
        tarkoitatko kirjoitti:

        kenties Marxia? Kato "Silloin kun asioita ei kyetä esittämään selkeästi..." on ongelma joko esittäjän korvien välissä tai halussa viestittää näkemyksiään asiallisesti. Kumpi sinulla? Ja mitkä perusharhat?

        Se, että huomattava osa maailman köyhälistöstä aikanaan tarttui kommunismin oljenkorteen, ei kevennä saati poista luokattomuuden aatteen varjolla suoritettujen rikosten raskautta. Päinvastoin, se lisää syytetaakkaa: miljoonilta hyvään uskovilta vietiin henki, lopuilta toivo.
        Kommunismin mustaa kirjaa ei voi väittää kauttaaltaan virheettömäksi työksi, mutta painoarvoltaan se on harvinaisen musertava ja ajattelemaan pakottava teos. Siihen soisi myös tarttuvan kaikkien, jotka hakevat kuumeisesti oikotietä ihmiskunnan onnelaan.

    • fasistinen verkosto

      on isänmaallisuuden kaavussa. Rapparit etunenässä. Kommunismin juuret ovat fasismin kanssa samat : kanasinvälisen utopian luomisessa - joka ei ole koskaan onnistunut. Väkivalta synnyttää väkivaltaa

    • himmeekatse

      Miks pitäisi lukea Marxin teoriota?
      Kun me olemme voineet lukea tuloksista jo vuosi kymmeniä. Ne eivät ole kehuttavia. Onko sinulla jäänyt tulokset lukematta? Tulokset puhuvat puolestaan. Onko sinulla puoltavia muistelmia kommunismin ikeestä?
      Marxin opit eivät ole kestäneet poliittisen evoluution kehitystä. Massat eivät usko kommunismin lähimäisen rakkauteen. Maailman rauha patsas muistutti hyvin komunismin olemusta. Siinä nainen ja mies on nyrkit pystyssä. Eli näpit irti meidän pallosta.

      • Marxia

        neukkulan sosialismi romahti enemminkin sosialismin puutteeseen. Ja marxismi tarjoaa ajattelun työkaluja vaikka ihmissuhteiseesi, kyse on soveltamisesta. Ei se ole pelkästän polittiikkaa ja polittisten tavoitteiden ralisoimista - sosialismia. Mutta itsehän valitset, mitä valitset? Minä valitsen marxismin!

      • himmeekatse
        Marxia kirjoitti:

        Keskustelua tuloksista käydän jatkuvasti näillä palstoilla.
        No sinne tuloksiin minä sijoitan Huhtiniemen teloitetutkin kunhan ne löytyy jos löytyy lentokentän päästä. Se todistaa vain sodan julmuuden. Jonka aiheutti aate kaksoset natsismi ja kommunismi.
        Loppukevennys;
        Nürnbergissä 1945 natsismi julistettiin absoluuttiseksi pahuudeksi. Samalla kommunismi "solahti melkeinpä automaattisesti hyvien voimien joukkoon", Courtois toteaa. Sinnehän kommunismi ei kuulunut, vaikka sen kaikkein totaalisimmat terroriteot - Aasia poislukien - olivat 1945 jo takanapäin.

      • Pappa-1
        Marxia kirjoitti:

        neukkulan sosialismi romahti enemminkin sosialismin puutteeseen. Ja marxismi tarjoaa ajattelun työkaluja vaikka ihmissuhteiseesi, kyse on soveltamisesta. Ei se ole pelkästän polittiikkaa ja polittisten tavoitteiden ralisoimista - sosialismia. Mutta itsehän valitset, mitä valitset? Minä valitsen marxismin!

        NL oli sosialistinen! (Kommunismiin ei vielä päästy :)

        1. Tuotantovälineet oli otettu yhteiskunnan haltuun.
        2. Anarkisesta markkinataloudesta oli luovuttu.

        Mutta, kun se sosialismi ei toimi.

    • Elena

      Mitä nämä kirjoitukset Neuvostoliiton julmuudesta onko se totta. Sinähän kerroit nuorelle neitoselle aivan muuta. Salliiko kommunisti vapaita vaaleja. Entäpä kommunismin saavutukset?

      • Elena 1.

        Joku taukki varasti nimimerkkini ja esittää nyt itseäni tyhmempää tuossa edellä!

        Eikö tällä palstalla voi tosiaan käydä asiallista keskustelua, kaikenlaisia höyrypäitä häiritsemässä. Hävetköön!

      • Makoileva stallari

        valita kommunistisen puolueen ehdokkaista, eikö mikään enää riitä :)

      • Elena

        Taidat olla sama tyyppi joka väitti että nimimerkit "Wäinä" ja "Kolhoosirotta" ovat sama henkilö. En tiedä ovatko mutta epäilen.
        Joka tapauksessa, täytyy todeta että olet henkisesti keskenkasvuinen. Fiksu ihminen ei rupea pelleilemään toisten nimimerkkien kustannuksella.

      • Elena
        Elena kirjoitti:

        riittää siitä meille molemmille elä hermostu

    • T Urpo

      Nimittäin järkevä keskustelu kommunismistä.

      Paitsi siten että siitä pyritään mahdollisimman
      kauas.

      Faktahan on että sillä ei ole edistetty hyvinvoin-
      tia eikä kansalaisoikeuksia.

      Pikemminkin päinvastoin.

      Proletariaatin diktatuurilla on tapettu ja syösty
      valtakuntia konkurssiin.

      Se on fakta jota ei tarvitse propagandalla höys-
      tää.

      Siksi, parahin ystävä, on teknisesti ja henkises-
      ti mahdotonta puhua kommunismistä missään positii-
      visessa mielessä.

      Eikä tarvitse edes olla musta mielikuvitus lahta-
      ri, vaan ihan tavallinen verokirja veikko, joka
      ei halua asua yhteisasumuksissa kuten vielä
      tämän päivän Pietarissa punaopin jäljiltä.

      Kommunismin pirulla on kansaa peloteltu 50 vuotta
      ja viety sananvapauskin siinä sivussa.

      Ei kai ole ihme että pikkuisen vituttaa kun jotkut
      vielä haikailevat tuon perään.

      Nykyaikana kun saa ihan julkisesti sanoa mielipi-
      teensä ilman että joku hyppää kysymästä Moskovas-
      ta lupaa.

      On totta että en ole lukenut tietoiskua Parta
      Kallesta, enkä muuten lue ikinä.

      Kommunismin ja sosialismin erosta ymmärrän jotain,
      mutta sitä en mihin kumpaakaan tarvitsisin.

      Sen verran ymmärrän että todellinen demokratia,
      kommunismi ja sosialismi ovat yhtä kaukana toisis-
      taan kuin minä olen kiinalainen.

      Demokratian kehittäminen riittää oikein hyvin
      minulle. Etenkin kun pohjoismainen demokratia
      on saanut aikaan sen mitä kommunismi ja sosialis-
      mi eivät kykene ikinä saavuttamaan.

      Pitäkää Parta Kallen opit siellä tyynyn alla ja
      itkeskelkää itsenne uneen kansainvälistä
      hyräillen.

      Oikeastaan mieli tulee hyväksi siitä kun tietää
      taatusti että se on ainoa mitä kommunismistä
      on jäljellä.

      Onhan se harmillista että jotkut tulevat internat-
      sionaalisti vedätetyksi yli sukupolvien.

      Minun vikani se ei ole vaan teidän herkkäuskoisten
      jotka haluatte elää haavemaailmassa.

    • himmeekatse

      "Kaikki järkevä keskustelu kommunismista ja kommunistisesta puolueesta hukkuu ennakkoluuloisten, äärioikeistolaisten junttien tilityksiin ja provokaatioihin."
      Kuinka kommunismista voi keskustella järkevästi. No ku siinä ei ole mitään järkeä.
      Helevetin yksinkertaista. Vai voitko tuoda esille jotakin kommunismissa olevaa järkevää.

    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      413
      1819
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1165
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1102
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      105
      1038
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      156
      893
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe