Olen ollut naimissa yli 4 vuotta. Viimeisen vuoden aikana kaikki on niin sanotusti heittänyt häränpyllyä. Mistään asioista ei oikein synny keskustelua ja jos syntyy, niin tuntuu että me molemmat välttelemme kontaktia toistemme kanssa.
Vaimoni on pettänyt minua tietääkseni ainakin 2 kertaa. En voi luottaa häneen enää niin paljon, että voisin varmaksi sanoa, etteikö sitä olisi tapahtunut useammin. Itse en ole pettänyt kertaakaan.
Meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteistä vapaa-aikaa. Vaimolle on tärkeämpää lähteä vapaapäivänään työkaverien kanssa viihteelle, kuin viettää aikaa minun kanssani. Emme voi sopia mitään kellonaikoja, milloin tullaan kotiin.
Vaimo sanoo aina "tulen ihan kohta", joka tarkoittaa sitä että "älä kysele, tulen kun tulen". Hän tulee kun sattuu ehtimään, eikä välitä, vaikka itselläni olisi aikainen herätys. En saa helposti unta, jos toinen huitelee yöelämässä, joten yöunet jäävät sitten vähiin.
Hän ei myöskään kotona laita tikkuakaan ristiin. Hän ei oma-aloitteisesti siivoa, tyhjennä roskista, tiskaa tai tee mitään muutakaan. Tiedän, että hän tekee raskasta työtä, mutta silti tämä käy hermoille. Pienimuotoiset vihjaukset eivät auta ja esim. töihin lähtiessään hän ei suostu edes roskapussia viemään kun on muka niin kiire, vaikka mokoma menee töihin etuajassa.
Tämä kaikki antaa minulle sen viestin, että häntä ei kerta kaikkiaan enää kiinnosta ja hän ei jaksa minun seuraani ja sama pätee toisinkin päin. Kukaan ei jaksa tällaista menoa loputtomiin, joten ehkä sitten avioero on ainoa oikea ratkaisu.
Kaiken lisäksi hän on aggressiivinen ja käy päälle, jos hänet yrittää pysäyttää keskustelemaan asioista. Tulin kotiin reilu tunti sitten, vaimo jäi vielä kaupunkiin. Ei lähtenyt perään, ei pyydellyt anteeksi, ei kommentoinut mitenkään kun sanoin, etten jaksa enää vaan haluan eron.
Ilmeisesti kaikki on sitten lopussa ja paras ratkaisu on pistää lusikat jakoon.
Vaimoni on pettänyt minua tietääkseni ainakin 2 kertaa. En voi luottaa häneen enää niin paljon, että voisin varmaksi sanoa, etteikö sitä olisi tapahtunut useammin. Itse en ole pettänyt kertaakaan.
Meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteistä vapaa-aikaa. Vaimolle on tärkeämpää lähteä vapaapäivänään työkaverien kanssa viihteelle, kuin viettää aikaa minun kanssani. Emme voi sopia mitään kellonaikoja, milloin tullaan kotiin.
Vaimo sanoo aina "tulen ihan kohta", joka tarkoittaa sitä että "älä kysele, tulen kun tulen". Hän tulee kun sattuu ehtimään, eikä välitä, vaikka itselläni olisi aikainen herätys. En saa helposti unta, jos toinen huitelee yöelämässä, joten yöunet jäävät sitten vähiin.
Hän ei myöskään kotona laita tikkuakaan ristiin. Hän ei oma-aloitteisesti siivoa, tyhjennä roskista, tiskaa tai tee mitään muutakaan. Tiedän, että hän tekee raskasta työtä, mutta silti tämä käy hermoille. Pienimuotoiset vihjaukset eivät auta ja esim. töihin lähtiessään hän ei suostu edes roskapussia viemään kun on muka niin kiire, vaikka mokoma menee töihin etuajassa.
Tämä kaikki antaa minulle sen viestin, että häntä ei kerta kaikkiaan enää kiinnosta ja hän ei jaksa minun seuraani ja sama pätee toisinkin päin. Kukaan ei jaksa tällaista menoa loputtomiin, joten ehkä sitten avioero on ainoa oikea ratkaisu.
Kaiken lisäksi hän on aggressiivinen ja käy päälle, jos hänet yrittää pysäyttää keskustelemaan asioista. Tulin kotiin reilu tunti sitten, vaimo jäi vielä kaupunkiin. Ei lähtenyt perään, ei pyydellyt anteeksi, ei kommentoinut mitenkään kun sanoin, etten jaksa enää vaan haluan eron.
Ilmeisesti kaikki on sitten lopussa ja paras ratkaisu on pistää lusikat jakoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse tiesin naimisiin mennessä ettei vaimoni ole "kotitalousihminen". Helvetti repesikin vasta papin sanottua aamenen. Siinä vaiheessa kun silloinen vaimoni tiesi että saisi puolet nimissäni olevasta asunnostamme ja rahoistani erossa, alkoi sellainen sikailu, että moni mieskin jäisi kakkoseksi.
Melkein vuodenhan tuota ryyppäämistä ja pettämitä jaksoi. seurata. Sitten kylästyin. Pyysin vaimoani parisuhdeterapiaan, mutta hän tiesi että tuosta "ongelmien" korjaamisesta tulisi aika yksipuolista, joten hän pisti vielä vähän isompaa sikailuvaihdetta päälle että saisi eron aikaiseksi nopeammin. Sitten hain eroa, ajattelin että maksoi mitä maksoi tällaista elämää en voi jatkaa.
Pari vuotta on nyt erosta. Elämän laatu parani heti erottuamme. Laskeskelin että Exäni "ylläpisto" tuli niin kalliiksi että jo noin viiden vuodan päästä olen jo "säästänyt" erossa menneet rahat takaisin.
Mitä tästä opin? no sen ettei ihminen muutu. Itsekin vain muutuin sen verran etten ole edes yrittänyt aktiivisesti hakea uutta kumppania. "sinkkuilu" huonon suhteen jälkeen on ihan terapeuttista.