Kauppojen

Heipähei!

Lauantaina ois tarkotus mennä kattoon sitä Ikeaa ja sen yhteydessä olevia liikkeitä. Osaako joku sanoa mihin asti ovat auki lauantaina ja meneekö joku jo aiemmin kiinni? Entäs ovatko näin joulun alla sunnuntaisin auki ja jos ovat niin mitkä on aukioloajat? Kuulemma ollut kova ruuhka siellä ja koko lähtö on vielä mietintämyssyssä...ehkä ois viisainta käydä viikolla...mutta kertokaa kumminki.

t. Tiedosta kiitollinen.
5724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei missään nimessä kannata tunkea sinne itteään viikonloppuna, sillä jos pääset sisälle, voi olla että et pääse ulos, kun kassoilla on niin tungosta. Ehdotan että käyt viikolla, sillä silloin siellä on tilaa!ja kannattaako jonottaa koko päivää vaikkapa nyt kattilaa, että saa sen maksetuksi? Kysynpä vain.

Äänestä

ovat joka päivä 11-20 suomen aikaan. Ikanon liikkeet ovat saman ajan. Ruuhkaa on.

Äänestä
  • tässä meillä rajalla liikkeet ovat auki ympäri vuoden niin arkena kuin sunnuntainakin;
    arkisn 7-21 sunnuntaisin 9-21 joku pienempi liike voi sulkeutua tuntia aikaisemmin ja useimmat liikkeet tuossa h-rannan puolella ovat auki 9- 20 ruots,aikaa ( eli 10 - 21 suom. aikaa)
    niin empä itse ainakaan viikonloppuna mene "naapuriin" ostoksille, vaan arkena väljempää

    Äänestä

  • puolella.................... kirjoitti:

    tässä meillä rajalla liikkeet ovat auki ympäri vuoden niin arkena kuin sunnuntainakin;
    arkisn 7-21 sunnuntaisin 9-21 joku pienempi liike voi sulkeutua tuntia aikaisemmin ja useimmat liikkeet tuossa h-rannan puolella ovat auki 9- 20 ruots,aikaa ( eli 10 - 21 suom. aikaa)
    niin empä itse ainakaan viikonloppuna mene "naapuriin" ostoksille, vaan arkena väljempää

    joo, mutta kun siinä torniossa ei ole kunnon liikkeitä, pitää mennä kemiin ostoksille

    Äänestä

dgdgd

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aukioloajat kirjoitti:

Heipähei!

Lauantaina ois tarkotus mennä kattoon sitä Ikeaa ja sen yhteydessä olevia liikkeitä. Osaako joku sanoa mihin asti ovat auki lauantaina ja meneekö joku jo aiemmin kiinni? Entäs ovatko näin joulun alla sunnuntaisin auki ja jos ovat niin mitkä on aukioloajat? Kuulemma ollut kova ruuhka siellä ja koko lähtö on vielä mietintämyssyssä...ehkä ois viisainta käydä viikolla...mutta kertokaa kumminki.

t. Tiedosta kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu