Vieläkö IKEA:ssa on kahden tunnin kassajonot.
IKEA:n
kassajonot
51135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kävin eilen enkä joutunut jonottamaan juuri ollenkaan. vain kolme asiakasta oli jonossa ennen minua. Näyttää alku ryysis olevan ohi....
Kävin myös eilen ikeassa ja jouduin odottamaan kassalla kutakuinkin 35min
Kävin maanantaina- mentiin kauppaan n. klo 18.00 ja ulos tultiin n. 19.40, (ehtivät juuri kuuluttaa, että kauppa menee puolen tunnin päästä kiinni). Kassalla meni aikaa n. 5 minuuttia, jonoa ei ollut.
Miksi te ruikutatte kassajonoista!!!! Jumankekka, IKEAssa joutuu melkein aina jonottamaan ja se ei todellakaan riipu kassojen vähyydestä vaan ihmispaljoudesta ja heidän ostamistaan tavaramääristä. Typerä keskustelualoitus.
mä kävin ja pääsin suoraan kassalle, mutta tein siihen sitten pitkän jonon kun oikein kolmen myyjän kesken ratkoivat ongelmaani! niin että välillä voi olla ja välillä ei, ihan niinku muuallakin.
viikonloppuna vältän kuitenkin ikeaa!