Onko kukaan täällä hetkellä tai aikaisemmin joutunut tilaanteseen,jossa aikuiset lapset hylkäävät äidin?
Miten jaksaatte?Miten pystytte suuren ikävän keskellä?
Miten sujuu arkipäivä?
Kertokaa!!Onko lapset koskaan tullut takaisin elämäänne?
Miten jaksaatte?Miten pystytte suuren ikävän keskellä?
Miten sujuu arkipäivä?
Kertokaa!!Onko lapset koskaan tullut takaisin elämäänne?
Vastaukset 21
Vanhimmat
No jotainhan sen äidin on täytynyt tehdä väärin, jos lapset täysin hylkäävät. Onko äiti väärinkäyttänyt asemaansa lapsiin nähden, esim. ei ole kunnioittanut heidän rajojaan, yksityisyyttään, puuttunut liikaa heidän asioihinsa tms? Kannattaa vaan mennä peilin eteen katsomaan rehellisesti itseään ja sitä minkälainen äiti on ollut lapsiaan kohtaan.
....en pyytänyt kommentteja miksi näin on,vaan miten saman kokeneet ihmiset selviävät elämässä tämän tuskan kanssa!(oli syy mikä tahansa)
Erikoinen tyyli, että sinä kysyt ja sinulle vastataan, mutta sinulta ei saa kysyä. Kertoisin kokemuksistani mieluusti, mutta jotenkin tuntuu siltä että foorumi on väärä.
SELLAINEN FOORUMI....?
Ei suinkaan ihmellinen tyyli?
...et ole ilmeisesti ymmärtänyt tämän palstan ns.käytösnormeja!
Äiti on ollut esimekiksi täys juoppo.
Millainen äiti sä olet heille ollut? Tiedätkö syytä sille, miksi he ovat sut ns. hylänneet? Onko teillä ollut riitoja, vai onko heillä vaan kiireitä omassa elämässään?
Samaa kyselen kuin edelliset. Tiedätkö, ymmärrtkö ja tunnustatko tehneesi jotain todella väärin.
Varsinkin, jos on monta lasta ja kaikki samaa mieltä (eli ovat "hylänneet") sinut, on kasvatuksessasi, suhtautumisessasi tai viestinnässäsi heille päin jotain todella perusteellisesti pielessä.
Lapsi, olkoonkin aikuinen lapsi, on erittäin solidaatinen vanhemmilleen ja pitää viimeiseen saakka kiinni "hyvän vanhemman ihanteesta", mutta kuten sanoin, jotain on siinä suhtumisessa lapsiisi tms. todella suuresti pielessä sinulta päin.
Mitä se vois olla, en rupea edes arvailemaan.
sanon,että en halua selvittää syytä tämän palstan kautta miksi näin on(se on mulle selvinnyt,eikä se johdu äidistä),vaan haluaisin kuulla ajatuksia/ kokemuksia,miten ihmiset selviävät tämän asian kanssa.
selvillä,eikä se johdu äidistä.
EN KAIPAA KOMMENTTEJA ÄIDIN SYYLLISTÄMISESTÄ!
sinä voit hyvin paljastaa mitkä asiat/teot ovat johtaneet siihen, etteivät lapsesi halua olla kanssasi tekemisissä. Kun olet "syytön" niin näen syytä myös pohtia niitä tekijöitä, jotka ovat johtaneet välirikkoon - sinähän olet niiden ulkopuolella? Sanotaan, että syillä on seurauksensa, joten täytyy olla painava peruste miksi oma lapsi katkaisee välit. Siitä huolimatta, en ole syyllistämässä sinua vaan jotta voisin ottaa kantaa/auttaa täytyy tietää enemmän taustoja.Onko lastesi kanta lopullinen ja millä he perustelevat välirikon?
Niitä kokemuksia varmaan on monilla, että on tullut välirikko - eri syistä, mutta asioita selvittämällä välit ovat palautuneet.
Kerjäät täällä sympatiaa. Asiat on sinun ja lastesi välisiä. Etsi itsellesi Tohtori Phillin kaltainen auttaja, mutta sittenkin lapset täytyy saada mukaan kertomaan oma näkemyksensä.
Alkuperäinen kirjoittaja kyseli selviytymiskeinoja ja sai hyeenalauman kimppuunsa.
Monet katsoo oikeudekseen heitellä kiviä, vaikka eivät edes tiedä asiasta.
Miksi niin moni kehottaa katsomaan peiliin ja hakemaan syytä sieltä. Asiat ei ole niin yksinkertaisia.
Jokainen varmasti tietää omat virheensä, mutta aina ei kaikesta voi eikä pidä ottaa syitä niskoilleen.
Sinne peiliin kannattaisi ehkä vilkaista niiden, jotka aina tietävät kaiken paremmin ja polkevat toiset ihmiset maan rakoon.
Nyt ymmärsit väärin. Emme ole hyeenalauma, vaan vastasimme kysyjälle, useimmat ilmeisesti sen oletetun lapsen näkökulmsta.
Ei tuntunut olevan muita kaltoinkohdeltuja äitejä tarinaansa kertomassa näiden vastausten joukossa.
Olkoonkin, että kysyjä "ulkoistaa" itsensä ongelman ytimestä, on hän jollain tavalla syyllinen siihen, että suhteet eivät toimi.
Kokonaissyytä emme tiedä,koska kysyjä ei halua kertoa.
Vähän säälin hakemiselta kysely vaikuttaa.
Oma näkökantani perustuu siihen, että olen vanhempieni lapsi, nyt tosin jo vahvasti aikuinen. Välit menivät poikki, vaikka kaikkeni
(aikaa,läsnäoloa,kuuntelemista, muistamista merkkipäivinä jne.) yritin vuosien mittaan.
Mitä sain vastaani? Riitelyä, syyttelyä, kiukuttelua, katetutta ja henkistä pahoinvointia.
Varoitin useaan kertaan, että, jos suhtautuminen ei muutu, niin suhteet katkeavat....
Ja niin siinä lopulta kävi, että yhden riidan päätteksi lähdin, enkä ole toistaiseksi palannut.
Hankkiuduin ammattiapuun neuvottemaan ammatti-ihmisten kanssa, että missä tämä homma mättää.
Ja onhan minulla toki omakin perhe,josta tulee pitää huolta,onmat työt, harrastukset ja koti.
Jos ei kertakaikkiaan suju, niin ei sitten suju.
Asiat on otettava sellaisina, kuin ne ovat. Muuta mahdollisuutta ei ole
Olen 36-vuotias ja alan nyt ymmärtää miten ihmiset voivatkaan olla erilaisia; äidit, isät, mummut, papat, lapset. Vaikeinta on todeta että sinulle läheinen ihminen esim. katkaisee välit sinuun.
Usein ongelmana on kyseisen ihmisen omat ongelmat. Jos on oikein paha olla itsensä kanssa ei voi oikein toimia muidenkaan kanssa.
Esim. alkoholismi on oiva esimerkki....jos saarnaan kaverille että älä juo, hän ei haluakaan olla enää tekemisissä.
Tärkeintä on tietää kuinka itse toimii. Ihmisten on aina helpompi tuomita toistensa tekemisiä kuin hyväksyä tilanteet sellaisina kuin ne on. Ainoa keino mitä voi tehdä on yrittää keskustella asioista. Puhumattomuus aiheuttaa ongelmia. Keskustelu poistaa turhat olettamukset. Jos ei kahdestaan onnistu niin ehkäpä kolmannen osapuolen kanssa. Luulen että kaikki meistä kärsivät jos on huonot välit omiin vanhempiin tai lapsiin.
Totuus on kuitenkin joissain tapauksissa että ihmisiä ei pysty muuttamaan kun ovat pitkälle aikuisikään jo ehtineet. Itsellänikin on yksi sukulainen joka on aina ollut minulle ilkeä. En vieläkään tiedä miksi mutta ei muutu vaikka voissa paistaisi. Olen luovuttanut ja pidän vain pakollisesti yhteyttä kerran vuodessa.
Onneksi on tusina hyviä ystäviä !
Hyvää joulunodotusta ja toivottasti asiat muuttuvat paremmaksi kohdallasi !
..tässä pyydettiin kokemuksia....
Eiköhän alkuperäinen kirjoittaja tietää parhaiten ,miksi välit on poikki.Hän ei halunnut sitä täällä käsitellä,vaan ihan jotain muuta.Jos hän olisi halunut selvittää niitä syitä siiheen,niin hän olisi kyllä sen suoraan kysynyt.
Joten pysytään alkuperäisessä kysymyksessä.
olen joutunut, mutta toisinpäin. Äitini hylkäsi minut siten, ettei kunnioittanut minua. Sysäsi itsekkäästi vuosien ajan harteilleni KAIKKI ongelmansa, mukaanlukien hänen ja isäni väliset sellaiset ja oletti sitten minun toimivan "äitinä" hänelle, teini-ikäisenä. Ulospäin kimalteli kauniit kulissit, sehän se oli kaiken a ja o. Nyt kun itselläni on ikää (ja omat kantamukset harteilla) enemmän en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Ikävää että näin on päässyt käymään, mutta toistaiseksi teen tämän kaiken oman mielenterveyteni vuoksi. Hänellä ei ole ystäviä eikä harrastuksia (mikä ei sinällään haittaa), mutta oman itsensä vuoksi on tarrautunut meihin lapsiin ja lapsenlapsiin ja odottaa meidän rakentavan hänen elämänsä ilman että siitä jotain vastuuta edelleenkään joutuisi itse ottamaan. Toivottavasti minusta ei tule samanlaista.
Toki tilanne on mielestäni surullinen, kyllähän minäkin äidin itselleni haluaisin, mutta olen todennut että näin on parempi, ehkä tilanne joskus muuttuu.
Ei kenenkään ole helppoa olla jonkun toisen ihmisen sylkykuppina, tarkoittaen sillä nimenomaan toisen huolien jatkuvaa kuuntelemista. Ymmärtäisi paremmin toisinpäin, kun lapsienhan kuuluukin vanhemmille kertoa huoliaan.
Tuttavapiirissäni on myös yksi nainen, joka valitti, että hänen lapsensa eivät halua nähdäkään häntä. Samalla tämä nainen kertoi minullekin juurta jaksaen murheensa, pahan olonsa ja kaikki sairaskertomuksensa. En minäkään, vieraana ihmisenä jaksanut häntä kauaa kuunnella, että en ihmettele, vaikka tällaisessa tilanteessa lapset haluavatkin laittaa välit poikki tallaiseen vanhempaan.
Auttaisiko, jos kirjoittaisit kirjeen äidillesi ja kertoisit siinä ajatuksiasi ja perustelisit, miksi et halua pitää yhteyttä, että omat voimasi eivät riitä. Alkaisiko hän ajattelemaan asioita toiselta kantilta??
Voimia sinulle!
Asioilla kun tuppaa aina olemaan kaksi puolta, vähintään. Mitä edes tarkoitat "hylkäämisellä"? Aikuisten lasten kuuluukin lentää pesästä ja elää omillaan. Vain harvat pitävät äitiinsä yhteyttä edes viikottain etenkin, elleivät edes asu paikkakunnalla.
Kun itse asuin parikymppisenä toisessa kaupungissa, tapasin vanhempiani juhannuksena ja jouluna. Lasten synnyttyä olemme tavanneet vähintään joka toinen viikko, mutta pikkuhiljaa luulen tapaamisvälin (lapset teinejä) taas harvenevan; työt, koulut ja harrastukset ottavat aikansa. Perheetön sisareni käy niinikään pari kolme kertaa vuodessa kylässä vanhempien luona.
Piti sanomani; kuuntele Maaritin biisin "lainaa vain" sanat. Sitten Kahlil Gibranin runo "Teidän lapset eivät ole teidän lapsianne; he ovat elämän poikia ja tyttäriä. Vaikka he asuvat luonanne, he eivät sittenkään kuulu teille......." Ja aikuisia lapsia ei pidättele enää mikään; he singahtavat maailmalle. Kuulin juuri, että taas yhden ystäväni lapsi muuttaa Australiaan. Ei sinnekään äiti voi perään lähteä. On vain elettävä omaa elämää.
omaa elämää.Totta se on,että lapset ns.lentäävät pesästä ja tapaamiset jäävät vähiin.Nyt ikävä kyllä,ei ole kyse siitä.Onhan puhelimet keksittu ja muutkin välineet millä vois pitää yhteyttä jos vaan lasten ylpeys sitä antais tehdä.
Toivottavasti heille itselle ei tapahtuu samaa surullista tarinaa.....